Viime aikaisten plussakelien jäljiltä maisema ei ole enää näin luminen, mutta tämä asu on oikein passeli myös keväälle! Ompelemani valkoinen nahkatakki sopii asuun kuin nenä naamaan. Tällä kertaa teki mieli pukeutua vähän tummempaan ja pukea pilkullinen sifonkipaita päälle. Pidän todella paljon sifonkipaidoista. Ne ovat siistejä ja klassisia malliltaan, joten ne sopivat hyvin kynähameiden ja muiden hameiden kanssa yhteen. Kynähameet sifonkipaitojen kanssa ovat ehkä lemppareitani, mutta kyllä nämä sopivat myös röyhelöisemmän hameen kanssa. Polka dot- sifonkipaita löytyi kirppikseltä noin vuosi sitten, ehkä eurolla tai parilla? Holly & Whyte on itseasiassa Lindexillä myynnissä oleva (tai ollut) brändi. Minulla on muutama muukin vaate samalta merkiltä.
Nahkatakki - itse tehty
Sifonkipaita - Holly & Whyte (kirppikseltä)
Minihame - BikBok
Sukkahousut - Snag Tights
Laukku - DKNY
Nilkkurit - Minna Parikka
Polka dot- kuosi on aina niin leikkisä, mutta toisaalta niin klassinen, että se on kuulunut pukeutumiseen jo 1800- luvun lopulta asti. Pilkkukuvio on aina aallottain pinnalla, mutta ei oikeastaan koskaan ole täysin poissa muodista, vaikka kuosia voi ajatella aika retrona. Jos ajatellaan muodin historiaa, niin kuosi yleistyi 1900- luvun alussa ja erityisesti 1950- luvulla, jonka jälkeen se on ollut olennainen osa fiftari- ja vintage- henkistä tyyliä.
Viimeksi viime vuoden trendeissä polka dot mainittiin useissa eri lähteissä. Minusta tuntuu, että tänä vuonna kuviota nähdään vielä enemmän - kävimme eilen anopin kanssa kangasliikkeessä ja siellä oli todella paljon polka dot- kankaita pilkuilla, sekä sydämillä. Sama juttu vaateliikkeissä! En muista milloin viimeksi olisi tullut yhtä paljon pilkullisia vaatteita vastaan. Pakko sanoa, että ostin itselleni uuden takkikankaan, sillä alelaarista löytyi pari metriä tummanviolettia villakangasta. Takkejahan minulla ei olekaan... Mutta niitä on niin ihana ommella! Lisäksi takkien värivalikoima on yleisesti ottaen ihan surkea Suomessa, joten itse tekemällä saa jotain muutakin kuin mustaa, harmaata, beigeä ja ruskeaa.
Mustavalkoinen asu kaipaa yleensä jonkun väripilkun. Yleensä punaisen. Punaisen laukun valitsin myös käytännöllisyyden takia, sillä mukaan piti ottaa kaikenlaista. Tarvittaessa tämän DKNY:n laukun voi heittää olalle, että saan kädet vapaiksi. Punainen saffianonahka on aikalailla samaa sävyä kuin nahkatakin sydänkuviot.
Kuviollisten materiaalien kanssa sopii yleensä aina joku kirkas väri asusteisiin, se korostaa ja tuo mielenkiintoa asuun. Asusteenhan ei ole pakko olla laukku, vaan se voi olla myös hattu, rintakoru, hiuskukka tai -panta, kengät tai huivi. Pilkkujen ja raitojen kanssa pieni väripilkku viimeistelee asun. Tähän asuun mietin punaisia kenkiä (esimerkiksi tässä asussa näkyviä Parikan Raw Stiletto- kenkiä) tai saappaita, mutta päädyin kuitenkin laittamaan Minna Parikan maiharipohjaiset Bunny Bootsit. Punaiset kengät olisivat olleet kyllä piste iin päälle! Eipä joku hius- tai rintakorukaan olisi asua ainakaan huonontanut.
Ostin itselleni jonkin aikaa sitten pari hainhammasta, sillä pidin niistä nuorempana. Olisi kiva laittaa hiuksia enemmän. Toisaalta tekisi mieli toteuttaa jotain vaihtelua hiuksiin pitkästä aikaa, en vain vielä tiedä mitä. Näissä kuvissa minulla on ensimmäistä kertaa klipsi päässä, mutta pitää varmaan tehdä ponnari joko ylemmäs tai alemmas, että se osuisi omaan silmään hyvään kohtaan takaapäin katsottuna. Ohjevideoita pitää myös etsiä, että alaselkään yltävät hiukset saisi nätisti näillä klipsuilla laitettua.
Kokeilin molempia ostamiani hainhampaita, mutta hiukseni eivät mahdu toiseen kunnolla, jonka takia se ei sitten pysy ollenkaan paikoillaan. Jos joku, jolla on hieman ohuemmat hiukset kuin minulla, haluaisi kokeilla myös hainhammasklipsiä, niin laita viestiä. Molemmat ovat sellaisia tortoise shell- kuvioisia, kuten nämä L.K. Bennettin kenkäni, jos kuvion ja värin nimitys ei ole tuttu. Toinen klipsi oli onneksi tarpeeksi suuri halkaisijaltaan. Ei tekisi pahitteeksi hakea toista samanlaista. Yritän opetella tekemään erilaisia kampauksia, kaipaan välillä jotain vaihtelua.
Vielä pitää paksuhkoja sukkahousuja käyttää, mutta kieltämättä odotan sitä päivää, kun pelkät pitsi- tai verkkosukkahousut riittävät. Näin keväällä uusia asuideoita tulee päivittäin mieleen, kun pääsee viimeinkin pukeutumaan kevyemmin ja monipuolisemmin. Aika paljon virkistää sekin, että myy vaate- ja kenkähuoneesta sellaisia juttuja eteenpäin, mitä ei ole vähään aikaan käyttänyt. Samalla saa kerrytettyä hieman matkakassaa tulevaa reissua varten.
Ensi viikolla menee myös muksun pieneksi menneitä vaatteita, sisä- ja ulkoleluja ja pienempien lasten kirjoja myyntiin Joensuuhun, The Little One- kirppikselle. Omia juttujani myyn Torissa pitkin kevättä ja loput laitan myytäviksi parille eri kirppikselle. Kevätsiivous tekee hyvää mielelle!
P.S. Kiitos ihanat kommenteista! Julkaisin viikonloppuna ja tänään kaikki blogiin tulleet kommentit, mutta en ehtinyt samalla vastaamaan. Vastaan kaikille erikseen loppuviikon aikana.
Tunnelmallista iltaa sinulle!












Polka dot on ihanan ajaton! Tykkään juurikin valkoisista palloista mustalla pohjalla, ja siihen passaa täydellisesti punainen ja/tai tummansininen väripilkuksi.
VastaaPoistaKuvia uudesta takista odotellessa, hih! Tämä takki on niin ihana <3
Onko sulla uusi tatuointi? 🕵️♀️ Polkadot on söpö vaatteissa ja paras kellomekkoissa.
VastaaPoista