tiistai 20. lokakuuta 2026

10 + 1 vinkkiä neuleiden, villakangastakkien ja muiden vaatteiden huoltoon

Olen julkaissut tämän postauksen ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta sitten, mutta otetaanpa tähän väliin kertaus neuleiden huollosta, pesusta ja laadukkaiden neuleiden ostamisesta. Muokkasin postausta hieman ja lisäsin joitain huomioita, mitä tässä kymmenen vuoden sisään on tullut vastaan, vaikka raamit ovat lähes täysin samat edelleen omassa kulutuskäyttäytymisessäni, sekä vaatteiden huollossa. 

Minä ja monet muut toivovat neuleilleen mahdollisimman pitkää ikää, joten useampia niksejä on tullut opittua niin koulutuksen, työelämän kuin kokemuksenkin kautta. Tiedän, mitä materiaaleja suosia, mitkä jättää suosiolla kauppaan ja millainen vaate on lämmin päällä. Tämä on muun muassa yksi syy, miksi en esimerkiksi talvella tarvitse todella monia kerroksia vaatteita. Toinen syy on se, että minulla on yleensä aina kuuma enkä siedä liiallista lämpöä. Olen siis niin sanotusti lämminverinen. Toivottavasti näistä vinkeistä ja kokemuksista olisi hyötyä mahdollisimman monille lukijoille! Jos olet uusi täällä, niin työskentelin ennen mittatilausompelijana reilusti yli kymmenen vuoden ajan. 


Neuletakki - Alpa
Neulehame - Guess
Toppi - itse tehty
Laukku - Ril's
Sukkikset - Snag Tights
Nilkkurit - Calvin Klein
Kaulakoru - Darila K2M


1. Suosi luonnonmateriaaleja - lampaanvillaa, alpakkaa, puuvillaa, kashmiria...


Villa ja puuvilla ovat lämpimiä ja hengittäviä materiaaleja, joita saa vahvistettua pienellä määrällä keinokuitua. Neuleissa ja takeissa suosin joko 100% puuvillaa, villaa tai villasekoitetta, jossa villaa tai villoja on vähintään 80 prosenttia. Katso se materiaalilappunen vaatteen sivusaumasta, ettet osta muovia villan sijaan. Ja ei - paitasi ei ole villapaita tai takkisi villakangastakki, jos siinä ei ole villaa tai jos sitä on tyyliin viisi prosenttia. 100 prosenttinen villakangastakki pitää lämpimänä pakkasilla ja räntäsateessa, mutta tuntuu hengittävältä päällä. Takeissa materiaalit ovat erittäin tärkeitä Suomen ilmaston takia, eikä ole mitään järkeä maksaa kymppejä ja satasia keinokuituisesta talvitakista, joka ei ole edes lämmin talvella. Laskettelu- ja urheiluvaatteet ovat asia erikseen, niissä ominaisuudet pitää olla erilaiset kuin arkikäytössä olevassa takissa.

Naisten kannattaa tsekata myös miestenpuoli vaateliikkeissä, sillä usein miesten vaatteissa ja varsinkin neuleissa käytetään parempia materiaaleja. Ja usein ne ovat paaaaljon edullisempia kuin vastaavaa laatua olevat neuleet naistenpuolella, sillä karkeasti sanottuna oletus on, että naiset ostavat enemmän vaatteita eikä niiden tarvitse näin ollen kestää käyttöä niin pitkään tai välttämättä olla edes mukavia päällä. Huoh, tämä pitää edelleen paikkansa vuonna 2026, kun kävin muutaman nettikaupan läpi. 



2. Vältä viskoosia, akryylia ja polyesteriä.


Akryyli ei kestä neuleissa kovinkaan hyvin ja se on kylmänhiostava päällä. Akryyli nukkaantuu suuremmilla nukkapalloilla, joita on hankala saada irti rikkomatta muita kuituja. Viskoosista tehdyt neuleet ovat ihanan pehmeitä, mutta lähes poikkeuksetta joka ikinen viskoosivaatteeni on nukkaantunut epäsiistin näköiseksi. Pari Espritin hametta minulla on, joissa viskoosia sisältävä materiaali on kestänyt nukkaantumatta, mutta muuten kaikki viskoosia sisältävät vaatteet ovat menneet epäsiisteiksi. Viskoosissa on myös se huono puoli, että puukuituna se kuluu pesujen myötä, jolloin kangas ohenee ajan myötä läpikuultavaksi. 

Polyesterikuitua on saatu parannettua vuosien mittaan ominaisuuksiltaan aika paljon, mutta neuleissa ja villakangastakeissa sitä ei kannata olla kuin maksimissaan 20%. Tämä siitä syystä, että se tuntuu kylmältä ihoa vasten. Noin pienenä määränä polyesteri tuo kestävyyttä villakankaisiin tai neuleisiin. Scubakankaisissa vaatteissa olen tehnyt muutaman poikkeuksen, sillä neuloksena polyesteri on miellyttävämpää päällä, mutta polyesteriä sisältävissä vaatteissa kannattaa ekologisuuden kannalta huomioida se, että kuidusta irtoaa pienen pientä mikromuovia poistoveden mukana jokaisessa pesussa.


3. Hoida vaatteitasi oikein.


Minulla on useita kavereita, jotka tekevät näin, mutta sanonpa silti - älä heitä kaikkia vaatteita 40 asteen pesuohjelmaan. Pesuohjeet ovat tuotteissa usein mahdollisimman alhaisia valmistajasta johtuen, joten näiden kanssa kannattaa kuitenkin pitää järki päässä. Puuvillaiset vaatteet kestävät 40- 60 asteen pesun pääsääntöisesti ja esimerkiksi kuivapesu- merkinnällä varustetun trenssini pesen pienemmällä linkouksella 40- asteessa, sillä se on puuvillainen. Jos olet epävarma, testaa vaatteen helmaan veden kestävyyttä pienellä vesimäärällä ja seuraa mitä tapahtuu. Jos ei tapahdu kummallista kurtistumista tai vastaavaa, niin materiaali kyllä kestää vesipesun! Huomioi, että esimerkiksi Marimekon kuviollisten vaatteiden kanssa pesulämpötilan noudattaminen on ehdotonta, sillä muuten värit saattavat sekoittua.

Vinkkinä pyykkihuoltoon, meillä on kodinhoitohuoneessa kolme Ikean Expedit- hyllykköön myytäviä laatikoita - yksi 40 asteen pyykille, yksi 30 asteen pyykille pienellä linkousnopeudella, sekä yksi 60 asteen pyykkejä varten. Näille on hyllyt pesukoneen yläpuolella. Normipyykkikoriin menee lakanat ja pyyhkeet. Kun lajittelu tehdään vaatteiden mennessä pyykkikoriin, on se peseminenkin mukavaa kun ei tarvitse kuin kipata oikeasta laatikosta vaatteet koneeseen.

Myös tämä unohtuu monilta - älä tunge konetta ihan täyteen, vaatteille tulee jättää tilaa rumpuun! Liian täyteen tupattu koneellinen ei peseydy kunnolla. Hyvänä ohjenuorana usein sanotaan, että käden tulee päästä rummun takaseinään sivulta täytettävissä koneissa. Aiemmassa päältä täytettävässä koneessamme tsekkasin kädellä, että vaatteet mahtuvat helposti liikkumaan molemmille puolille rummussa. Annostele myös pesujauhe oikein - esimerkiksi meidän koneessa riittää n. 1,5- 2 ruokalusikallista, mutta todella likaiseen pyykkiin pesujauhetta tarvitsee hieman enemmän. Monet annostelevat pesujauhetta liikaa, jolloin pesuainejäämiä saattaa jäädä vaatteisiin ärsyttämään ihoa.


4. Käytä huuhteluaineen sijaan etikkaa erityisesti sukkahousujen, alusvaatteiden ja pitsivaatteiden pesussa. Sopii myös elastaania sisältäville farkuille ja lasten kirjaville vaatteille.


Etikka on erittäin edullinen, pyykkiä raikastava ja erinomainen korvike huuhteluaineelle. Huuhteluaine ei tee hyvää sukkiksille, alusvaatteille tai muullekaan, missä on elastaania. Huuhteluaine ja liian korkeat lämpötilat haurastuttavat kyseistä kuitua sisältävät vaatteet piloille. Etikka sitoo myös väriä eli lasten vaatteiden pesuun etikka sopii. Etikka on ekologisempi valinta. 

Etikka toimii kutakuinkin samoin kuin huuhteluainekin - se pehmentää pyykkiä, eikä etikan haju jää vaatteisiin. Alusvaatteille ja muille herkille vaatekappaleille isommasta palasta vuoltu marseillesaippuapala on todella hyvä valinta, eikä sen kanssa tarvitse erillistä huuhteluainetta. Neuleiden kanssa käytän myös etikkaa. Etikkaan voi lisätä pari tippaa eteeristä öljyä, jos haluaa tai voit tehdä oman pyykkietikan esimerkiksi laittamalla sitrushedelmiä siivuina purkkiin etikan ja vesitilkallisen kera. 

Jos käytät etikkaa huuhteluaineena, niin varmista, ettei pyykinpesukoneesi ole itseannostelevaa mallia. Etikka voi syövyttää koneen sisuksia, jos se jää koneeseen lillumaan. 


5. Pienennä linkousnopeutta.


Linkous kuluttaa vaatteita ehkäpä eniten, joten säädä linkousta alemmas. Mitä korkeammalla linkousnopeus on, sitä kuivempia vaatteet ovat koneesta ottaessa, mutta tämä kuluttaa materiaaleja enemmän. Pesen omat vaatteeni 500- linkousnopeudella, joka on pienin meidän koneessa ja itseasiassa hienopesunkin linkousnopeus on automaattisesti hieman korkeampi kuin tämä, minkä itse valitsen koneeseen. Vaatteiden kuivumisessa en huomaa selkeää eroa, joten mieluummin käytän matalampaa linkousnopeutta vaatteideni mahdollisimman pitkän käyttöiän takaamiseksi.

Jo 90- luvun pesukoneissa oli mahdollisuus pienentää linkousta ja lämpötilaa herkemmille vaatteille, näistä nykyisistä koneista puhumattakaan. Uusimmat koneet tosin säästävät vettä, joskus jopa liikaa niin, että vaatteet rasittuvat pesussa enemmän. Sukkahousut, herkistä materiaaleista tehdyt vaatteet ja alusvaatteet kiittävät, kun lasket linkouksen kierrokset alas! 


6. Kuivata neuleet oikein.


Neuleille käsinpesu, villapesu tai hienopesu ovat parhaimmat vaihtoehdot ja itse käytän miedosti tuoksuvaa marseillesaippuaa neuleiden pesuun. Kuivata neule vaakatasossa ja tarvittaessa muotoile kosteana. Kuivumista voi nopeuttaa varsinkin käsinpesun jälkeen rullaamalla neuleen kaksinkertaisen pyyhkeen sisään ja painelemalla ylimääräisen kosteuden pyyhkeeseen. 

Pesen usein myös omat villakangastakkini tarvittaessa käsin marseillesaippualla runsaan veden kanssa, rullaan pyyhkeeseen painellen, muotoilen käsin tarvittaessa ja laitan laakaan kuivumaan esim. saunaan tai kuivaustelineen päälle. Useimmiten villakangastakeille riittää kuitenkin tuuletus ja suihkuhuoneen höyry kuuman suihkun jälkeen.


7. Säilytä vaatteita oikein.


Älä roikota neuleita henkarilla! Neulos venyy herkästi ja olkapäät muotoutuvat, jolloin istuvuus ei pysy neuleessa samana. Säilytä neuleet ilmavasti viikattuina kaapissa. Takit ja puvut tulee säilyttää tukevilla henkareilla. Kesän ajaksi talvitakit kannattaa laittaa pukupussiin, ettei syksyllä tarvitse olla heti ensimmäisenä pesemässä pölyisiä takkeja. Jos pukupusseja ei ole ennestään, niin henkareiden koukkujen ylitse voi pujottaa myös pussilakanan - suomalaisissa pussilakanoissa kun on kulmissa aukot. 


8. Tuuleta.


Neuleiden tuulettaminen pidentää pesuvälejä, säästää neuletta ja villakangastakkia pesun rasitukselta. Tuuletus säästää vettä ja sähköä, sekä raikastaa neuleen luonnollisesti. Selkeästi likaiset vaatteet kannattaa tietenkin pestä ensisijaisesti, ettei tahrat ja muu lika pinty kuituihin.


9. Vaatteen tahraantuessa korjaa tilanne mahdollisimman pian.


Painele tahraa paperilla tai pyyhkeellä, käytä tarvittaessa apuna marseillesaippuaa ja vettä. Älä hankaa tahraa, ettei se kiinnity kuituihin tiukemmin kiinni. Mikäli tahra on tiukassa esim. villakangastakissa, niin laita villakangastakki henkarillaan kuuman suihkun jälkeen kylpyhuoneeseen - lämmin höyry avaa kuituja, jolloin villa puhdistuu luonnollisesti ja tahra lähtee helpommin irti. Jälkimmäinen niksi toimii myös silloin, kun villakangastakki tai villapaita kaipaa raikastusta ja tämä auttaa villakuituja palautumaan alkuperäiseen muotoonsa! Villa on antibakteerinen kuitu ja minusta todella helppohoitoinen.


10. Vinkki vilukissoille - osta tai teetätä villakangastakki, jossa on villavatiinia välissä.


Mikäli palelet talvella oikein paljon aidosta villakangastakista ja luonnonkuituisista neuleista huolimatta, niin tarkista että takissasi on villavatiinia välissä. Villavatiini pitää tuulta, lämmittää ja harvalla, mutta pörheällä neuloksellaan se myös sitoo lämpöä. Mitä enemmän ns. ilmataskuja, sitä lämpimämpi vaate. Tässä tosin pitää olla tarkkana, että se välissä oleva on oikeasti villavatiinia eikä mitään polyesterihuopaa! Voit myös pyytää ompelijaa lisäämään takkiisi villavatiinikerroksen, jos takissasi ei sitä ole. 


+ Erittäin tärkeä lisävinkki!


Uskomattoman monilta jää tämä väliin, varsinkin kaveripiirissäni aiheen ollessa esillä todella harva kertoo puhdistaneensa pesukonettaan koskaan. Apteekista ja ruokakaupoista saa ostettua sitruunahappoa, joka käy muun muassa pyykkikoneen, tiskikoneen ja kahvinkeittimen puhdistukseen. Puhdista esim. kerran kuussa tai kahden kuukauden välein myös pesukoneesi, niin pyykitkin ovat puhtaampia, sillä koneeseen ja sen putkistoon kertyvä lika ja saostumat lähtevät pois! Sitruunahappo maksaa noin 1-1,5 euroa pussilliselta eli aika halpa keino putsata kone kunnolla. Ostin itse ruokakaupasta ison 750 gramman sitruunahappopurkin, niin saan puhdistettua koneita ja kahvinkeittimen säännöllisesti. Iso purkki maksoi muistaakseni noin viidestä seitsemään euroon. Puhdista myös mikrokuituliinan avulla miedolla pesuaineella luukun sisäpuoli ja tiivisteet. Muista putsata nukkasihti säännöllisesti.

Pyykkikoneeseen annostellaan 100g sitruunahappoa, kone laitetaan 90 asteeseen pyörimään ilman esipesua ja koneen ollessa valmis laitetaan vielä 60 asteen pesu pyykinpesujauheen kanssa. HUOM. Älä keskeytä ohjelmaa kesken pesun, jotkut koneet saattavat siinä vaiheessa tarvita ns. uudelleen starttauksen, että saat koneen takaisin käyttöön. 


Lue myös:

8 kommenttia:

  1. Aiivan loistava jälleen tämä postaus, ehdottomasti mun lemppareita nää arjen vinkit! Tosi hyvään saumaan muutenkin kun neuleita alkaa kaivelemaan esiin! 🥰 Minusta on ihana lukea näitä siun vinkkejä ja edelleen kirjoitusasusi on niin asiallista ja helppolukuista, niin on aina mukava palata siun tekstien äärelle pidempienkin taukojen jälkeen!😍 ihanaa syksyn jatkoa Milla❤️🍂 T. Maria L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maria! ❤️💕 Täällä piti myös kaivaa neulehame ja neuletakit esille, nahkatakeista puhumattakaan. Ihana kuulla, kiitos hurjan paljon palautteesta ja huippua, et palaat aina taukojenkin jälkeen tänne! Blogosfäärissä ilmapiiri on mahtava verrattuna nopeisiin kanaviin ja alustoihin, siksi itselläkin painottuu sisällöntuotanto tänne nykyään. ^^ Vinkkipostauksia on tulossa lisääkin, yksi sarja tekeillä parhaillaan. Kiitos samoin siulle ja terkkuja! Palataan pian viesteissä myös - vähän ollut kaikkea tässä, niin jäi roikkumaan. ❤️✨

      Poista
    2. ❤️❤️ Oi, odotan innolla muitakin vinkkipostauksia! 😍

      Poista
  2. Hyvä postaus! Mulla ei varsinaisia villapaitoja montaa ole, ehkä muutamia mutta ei ne varmaan täyttä villaa ole. Puuvilla huppareita käytän paljon niin ei palele. Mutta usein vaan tuuletan vaatteen käytön jälkeen, sellaiset mitä enemmän käytän niin pesen kun likainen. En halua kuluttaa kalliita vaatteita turhaan pyykkikoneessa. Monissa alushousuissa on pesu 30 asteessa mutta kyllä pistän 60 asteeseen. Mulla tulee vähän pyykkiä kun yksin olen niin kaiken pesen sekaisin 60 asteessa, kalliit vaatteet erikseen pesuohjeen mukaan tai käsin. Tuo oli hyvä vinkki ettei roikota vaatteita hengarissa, siihen kyllä sorrun itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ^^ ❤️ Puuvillaiset hupparit ovat ihania - miullakin on, mut ompelin itselle cropattuja malleja, niin ei tarvii hameiden kanssa miettii minne ne hupparin "helmat" laittaisi. 😄 Parhaita ovat just noi 100% puuvillacollegea olevat, joissa on harjattu sisus, kun ovat niin lämpimiä. Meillä tulee pyykkiä aika paljon, kun kaksi aikuista ja teini talossa, niin lähes päivittäin saa konetta pyörittää. Ei ihan, mutta melkein. 😅 Joo, neuleita ei kantsi roikottaa henkareissa, olkapäät ja malli venyy turhaan. Jos neuleita välttämättä haluaa säilyttää henkarilla, niin ne voi ripustaa kutakuinkin tällä tavalla: https://thehappierhomemaker.com/how-to-hang-a-sweater/ ja väljästi muiden vaatteiden kanssa, ettei ole tiiviissä sumpussa. 🤗 Tällä tavalla ne ei veny piloille, eikä muotoudu henkarille sopivaksi ihmisen sijaan. En hoksannut kuvaa ottaa itse, mutta tuolta löytyi helppo ohje!

      Poista
  3. Aivan loistava vinkkipostaus! Omalle kohdalle paras oli tämä viimeinen eli pesukoneen puhdistus. Kahvinkeittimen ja kapselikeittimen olen tottunut putsaamaan ja huoltamaan tiskikonettakin säännöllisesti mutta pesukone on aina ihan hunningolla.. pitääpä reipastua sen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Taija-Tiia!❤️ Joooo, siis apua miten meinaa joskus itselläkin venähtää näiden puhdistus, mutta kerran kuussa- kahdesti on hyvä tahti ollut. Pesukonetta kannattaa puhdistaa myös, ettei aiheuta tunkkaista hajua pyykeille ja toisaalta myös pesee paremmin. 🤗Pyykinpesuaineissa on myös eroja, osa kertyy ja kerrostuu koneeseen ja osittain vaatteisiinkin, osa ei. Sama tiskiaineissa, esim. zeoliittia sisältävä konetiskiaine samentaa astioita, esim. keraamisia ja sellaisia, joissa on halkeamia.

      Poista
  4. Kiitoksia hyvistä vinkeistä ja muistutuksesta! Monia asioita sitä tietääkin, mutta arvaa vaan muistaako aina... Olen useamman villapaidan tuhonnut väärinpesemällä, joten nykyään olen erityisen varovainen. Kunnollinen villavaate on aarre ja sitä vaalitaan. Ulkona tuulettaessa näin syksyllä aina vähän pelkään, että orava tai linnut käy nappaamassa siitä pesäntekomatskua (olen niin monessa videossa nähnyt söpöjen eläinten nyhtävän villavilttejä ja -paitoja ihmisten terasseilla, että jäänyt mieleen kummittelemaan 😅) Mutta tuuletus on paras ja ah niin helppo keino pitää vaatteet raikkaina.

    Puhdistelen pyykinpesukoneen sisäpuolia aika ajoin ja tiivisteistä erityisesti löytyy kaikkea ällöä. Sitruunahappoa pitäisi kokeilla!

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)