keskiviikko 21. toukokuuta 2025

Aikuisen naisen tyyli ei katoa, se vain muuttaa muotoaan

Oletko koskaan huomannut, että mitä enemmän elämässäsi on vastuita ja kiireitä, sitä vähemmän kiinnität huomiota siihen miten pukeudut? Puhumattakaan siitä, mikä tekee siitä omasta tyylistä juuri sinun näköisesi? Oletko miettinyt, että ”voi, kun itsekin jaksaisi”? Olen monta kertaa kuullut ympärillä monien harmitelleen sitä, ettei arjessa riitä inspiraatiota ja jaksamista pukeutua niin kuin haluaa. Sen sijaan kaapista päätyy päälle ne helpot, mukavat ja ehkä hieman nuhjuiset lempivaatteet. Sellaiset, joita ei ehkä ihan kaupungille viitsisi pistää päälle.


Mekko - itsetehty
Tennarit - Minna Parikka
Olkalaukku - DKNY
Kristallikoru - Ecoteekki
Sukkahousut - Snag Tights


Monilla asenne on se, että kunhan on jotain päällä. Varsinkin silloin, jos työpaikalla pitää vaihtaa työvaatteet päälle. Silloin helppous menee persoonallisuuden edelle. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kauniisti pukeutuminen ei kiinnostaisi, vaan siitä, että joskus pukeutumisesta inspiroituminen ja oma tyyli voivat jäädä jalkoihin aktiivisessa arjessa.

Rakastan hitaita aamuja ja herään yleensä noin kaksi tuntia ennen kuin minun pitää olla vaikkapa töissä tai tapaamisessa. Aamulla haluan juoda aamukahvit rauhassa, se on minulle tärkeintä. Aamupalan syön yleensä myöhemmin - heti aamusta ei pysty, ei kykene. Aamulla laitan lapsen kouluun, valmistaudun päivään ja niin edelleen, mutta silti haluan panostaa tyyliini. Pukeutua joko fiiliksen mukaan tai edellisenä iltana valmiiksi katsottuihin vaatteisiin. Aamun kiireissä ja lapsiperhearjessa ei varmasti aina ole aikaa miettiä pukeutumistaan sen syvemmin. Varsinkaan pienten lasten kanssa. Oma on onneksi jo sen verran iso, että huolehtii pukeutumisesta ynnä muusta itsenäisesti. Ja on muuten tyylistään tarkka, mistä lie perinyt… 🤭


Olen itsekin kiireisinä aamuina pukenut vaatteita nurinperin, unohtanut lompakon kotiin, unohtanut paidan kaulukseen jäätävän rivin nuppineuloja, mittanauhan kaulaan tai ehtinyt sotkea vaatteeni, ennen kuin olen päässyt edes ovesta ulos. Jossain vaiheessa puin todella usein samat, hyväksi havaitut setit päälle töihin. Myönnän, että se on helppoa ja sellainen vaihtoehto, ettei tarvitse ajatella mitään. Haluanko kuitenkaan mennä sieltä, missä aita on matalin? Tekeekö se minulle hyvää? Pukeutumisesta katoaa ilo, jos on aina samat vaatteet, aina samassa tilanteessa. Helppoa juu, mutta niin helkkarin tylsää ja inspiraatio katoaa Saharaakin kauemmas.

Myös yhteiskunnalliset odotukset vaikuttavat jossain määrin monien pukeutumiseen. Monien mielestä aikuisen naisen tulisi piilottaa itseään ja olla nostamatta itseään esille. Sen lisäksi tulisi käyttäytyä hillitysti, hiljaisesti ja elegantisti. Osa meistä on hiljaisempia, kuten minäkin ihmisten kanssa, joita en tunne hyvin. Se ei silti tarkoita sitä, että räväkämmän ihmisen pitäisi olla huomaamattomampi. Kaikille on tilaa ja persoona saa näkyä. Tilannetajulla ja sillä, miten kohtelemme muita ihmisiä on paljon suurempi merkitys. Meillä Suomessa on vähän kummallinen asenne siihen, että naisen ”pitäisi pukeutua ikäisensä mukaisesti”, mitä se ikinä pohjimmiltaan tarkoittaakaan. Joskus jo siitä kolmekymppisestä eteenpäin, ikään kuin iällä olisi väliä.


Minusta on surullista, että yhteiskunnan paine, ikääntymisen ja kropan muutosten aiheuttama epävarmuus saa naiset pukeutumaan muiden odotusten mukaan sen sijaan, että pukeutuu niin kuin aidosti haluaisi. Epävarmuus saa helposti valitsemaan mahdollisimman neutraalit ja massaan uppoavat vaatteet, ettei kukaan vain huomioi, ärsyynny tai kommentoi. Epävarmuus ja epämukava olo omassa kehossa voi johtaa muutoksiin myös pukeutumisessa, että olo olisi mahdollisimman mukava. Tällöin lempivaatteesta voi tulla kuin suojapanssari muuta maailmaa vastaan. 

Kukaan meistä ei välty vanhenemiselta ja muutoksilta, ellei lähtö tule ennen aikojaan. Tyyliään ei tarvitse muuttaa sen mukaiseksi, ellei itse niin halua. Näistä aiheista olen puhunut muun muassa tässä "milloin minihame on liian lyhyt?"- postauksessa ja tässä "värien vaikutus mielialaan ja värit pukeutumisessa"- postauksessa. "Voiko kolmekymppinen käyttää minihametta?"- jutusta löydät avautumista ikään ja pukeutumiseen liittyen. 


Muistatko, miten nuorena tuli kokeiltua vaikka ja mitä? Ilman pelkoa, ilman epävarmuutta. Osa kokeiluista jäi sinne lapsuuteen ja nuoruuteen, mutta edelleen muistan millaisia kokeiluja itsellänikin oli. Minulla oli muun muassa leopardikuvioiset monsterikengät, sellaiset Spice Girls- henkiset todella korkeat kiilakorot. Niiden kanssa puin muun muassa vaaleanpunaisen (mini)minihameen koulun juhlaan. Koululaisena käytin kimaltavaa pinkkiä huulipunaa ja laitoin luomille, sekä silmäkulmiin geelimäistä glitteriä, jonka joukossa oli tähtiä.

Toisinaan minulla oli useita, tarkoitan siis lähemmäs kymmentä, erilaista kaulakorua kaulassa tai revityt farkut sinisiksi maalattujen maihareiden kanssa. Maihareiden nauhoihin olin pujottanut erilaisia helmiä - tähtiä, sydämiä, kirjaimia, pyöreitä helmiä ja niin edelleen. Nahkahousut ja PVC- housut olivat ahkerassa käytössä, ja ostinpa teatterista saadulla palkalla itselleni upean mittatilauskorsetin. 


Seuraavana päivänä minulla saattoikin olla todella väljät ja matalavyötäröiset reisitaskuhousut jalassa, koska miksipä ei? Nuorena ei ollut tietoakaan pukeutumisen säännöistä, muiden odotuksista ja vartalotyypeistä samalla tavalla kuin nyt. Ei ollut sellaisia samanlaisia rajoja mitä näin aikuisena on huomannut ihmisten asenteista, mediasta ja yhteiskunnan odotuksista. Silloin ei ehkä ollut niin tietoinen itsestään ja kehostaan. Ei sitä ainakaan miettinyt, että voinko pukeutua tai meikata näin. TIETENKIN voin. 

En ehkä kaikkia näistä kokeiluista enää toteuttaisi. Pyrin silti kokeilemaan välillä jotain uutta, jotta saan erilaista näkökulmaa pukeutumiseeni. Aikuisen naisen tyyli voi olla samaan aikaan klassinen ja kiehtova tai minimalistinen ja leikkisä. Mitä tahansa. Oma pukeutumistyylini taitaa olla enimmäkseen naisellinen höystettynä kontrastisuudella, väreillä, leikkisyydellä ja rock- henkisyydellä. Eipä sitä tarvitse sen kummemmin luokitella. 


Tyyli ei katoa aikuisuuden myötä, vaan se kehittyy läpi elämän. Siksi sääntöjä tai odotuksia ei kannata ottaa liian tosissaan. Saatat myös huomata itse sisäistäneesi kuin varkain muiden odotukset ja vaatimukset, jotka luovat mielessäsi rajat omaan ja muiden tyyliin, vaikka itse haluaisit tehdä ja ajatella avoimemmin. Voi olla, että aikuisena tarvitsee sittenkin enemmän rohkeutta, avaraa mieltä ja erilaista näkökulmaa, ettei jossain vaiheessa huomaa ajautuneensa itsekin pukeutumaan muiden odotusten ja yhteiskunnan paineiden mukaan. 

Olen pohtinut näitä asioita paljon viime aikoina, kuten tästä postauksesta huomaa. Tästä postauksesta tuli sen verran pitkä, että jaan loput kaksi- kolme osiota vinkkeineen omaan postaukseensa. Ovatko ruuhkavuodet tai arjen hektisyys vaikuttaneet omaan pukeutumiseesi? Panostatko pukeutumiseen vai lähdetkö ulos niillä vaatteilla mitkä kaapista sattuu osumaan käteen? 

Toivottavasti viikkosi on alkanut hyvin, jos ei, niin toivotan sinulle ihanaa ja aurinkoista viikkoa! 

10 kommenttia:

  1. Joskus kun katselee omia vanhoja asukuvia, miettii vaan että miten on jaksanut nähdä niin paljon vaivaa.. vaikka silloin se ei edes tuntunut mitenkään kuormittavalta tai työläältä vaikka oli monenlaista ketjua ja kilkutinta ja pinssejä ja rannekeita. Nykyään kyllä arvostaa sitä simppeliä tyyliä mukavuussyistä (ei jää ketjuistaan kiinni auton käsijarruun, sataa kaulakorua ei tarvitse irrotella peruukista koko iltaa..) mutta silti se pieni rokkimimmi huutaa että haluan kuljettaa kilon pinssejä takissani ja kolista niin että kortteli raikaa.

    Metallialalla opiskellessa varsinkin katsoi kateudella "siistien sisätöiden" opiskelijoita jotka käyttivät juuri sellaisia vaatteita kun halusivat ja meikkasivat huoletta - parempi skipata farkut kokonaan ja käyttää jo valmiiksi vähän rähjäisiä collareita koska joutuu laittamaan haalarit. Vapaa-ajalla sitten saa irrotella :D

    Tuo maihareiden nauhojen koristelu kuulostaa muuten tosi siistiltä! Kengännauhoja olen vaihdellut joskus eriparisiksi ja laitellut Cybershopista ostettuja värikkäitä kuoseja, mutta en koskaan ajatellutkaan että niihin voisi pujotella jotain.. inspiraatio kerätty! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pitkä kommentti, kiitos siulle ajatusten jakamisesta! ❤️ Nimenomaan, asusteita tuli käytettyä paljon enemmän ja toisaalta myös tehtyä erilaisia DIY- projekteja enemmän. Heh, mie kanssa rokkimimminä jäin aina kiinni niistä ketjuista ja riimuista penkkeihin sun muuhun! :DD Ja apua miten monesti niitit ja korut jäivät hiuksiin (tai muuhun) kiinni... Mie haluun kyl jonkun takin, johon kiinnitän niin paljon niittejä, pinssejä ja patcheja kun vaan löytyy!

      Huomaan ite kans, että miulla on ollut jonkinlainen suvantovaihe tässä 2020- vuoden jälkeen, kun on ollut kaikenlaista ja välillä vaikeaa elämässä. Silloin on tullut valittua usein töihin just sellaiset helpot suht neutraalit vaatteet, eikä koruja tullut käytettyä usein. Ainakin tuntuu välillä siltä, et on ollu suvantovaihetta tyylissäkin, vaikka ehkä enemmän se on näkynyt mielialassa. Pyrin kuitenkin siihen, että käyttäisin vaatekaappia monipuolisemmin kuin viimeisen viiden vuoden aikana! 💕 Tunnistan hyvin tuon työasu- dilemman, kun olen tehnyt molempia eli siistejä sisähommia ja teollista työtä, mutta jos oli työvaatteet, niin halusin kyllä pukeutua nätisti siitäkin huolimatta et piti vaihtaa työvaatteet.

      Joo, ne olivat ihan parhaat maiharit! Käytin ne kirjaimellisesti puhki :D JA pakko mainita, että tuollaiset kenkien DIY- koristelut ovat taas IN. Just aamulla mietin, et pitää käydä ostamassa sellaisia koruhakasia, niin saan tehtyä irroitettavat riimut ja helminauhat maihareiden takaosaan. Haluan tehdä myös sellaisia charmeja vanhoista koruista, sekä pikkutavaroista (esim. Hello Kitty- yllätykset ja GoGot) ja noilla korulukoilla tai metallisilla renkailla niitä saisi roikkumaan ketjuista ja helminauhoista! Ööh. Tässä on inspiroivan kenkä- DIY postauksen paikka! 😍🤩 Ihanaa ja inspiroivaa viikonloppua, Taija- Tiia! ❤️

      Poista
  2. Ihana asu taas, väreiltään sopii sulle tosi hyvin :) minä en arkena pukeudu, siinä on se kun laitan työvaatteet kotona päälle ja niissä kuljen koko päivän. Vaihdan kotiin tullessa mukavat urheiluvaatteet päälle ja siinä se on päivän asu :) töissä on pakko pitää tiettyjä firman vaatteita.
    Eilen kävin Tokmannilla niin sentään sinne vähän mietin mitä pistän :) yritän myös katsoa etten ihan niillä virttyneillä lenkkareilla kulje vaan laittaisin vähän siistimmät kengät, niitä kun kyllä löytyy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 💚 Vihreä on ihana väri ja tosiaan sopii väreiltään itselle hiuksia myöten. Siulla on selkee jako vaatteissa, työ ja vapaa- aika erikseen. 😊 Miulla oli ennen kans työasu erikseen, mut sittemmin on ollut vapaata toimistopukeutumista ja siis sen verran vapaata, et voi vaikka lökäreissä tai verkkareissa mennä, jos niitä käyttäisi. 😁

      Kenkiä on hyvä vaihdella! Miulla on yleensä nää tai sit ne lilat ballerinat arjessa, jos tarvii autolla ajaa (en aja korkkareilla) ja muuten sit vaihdan korkokengät jalkaan. Ihanaa viikonloppua sinulle! 💕

      Poista
  3. Nuorempana olin kyllä kokeilevampi vaatteiden suhteen enkä todellakaan välittänyt muiden mielipiteistä. Vaikutteita sain musiikki- ja leffamaailmoista. Minullakin oli Spice girls kengät eli jumalattoman korkeat korokepohjalliset lenkkarit. Matrixin jälkeen kirpparilta piti ostaa pitkä nahkatakki. Se oli kyllä täydellinen!
    Olen kuullut kaikenlaisia "ohjeistuksia" miten pukeutua tietyssä iässä ja milloin se pitkä tukka pitää leikata lyhyeksi.. tuntuu uskomattoman rajoittavalta, että yhtäkkiä pitäisi alkaa pukeutua eri lailla tietyssä iässä. Mitä se sellainen on? Tai sehän on sitä tuttua naisten rajoittamista, jota piilee siellä täällä noin muutenkin.
    Siis on ruuhkavuodet vaikuttanut omaan pukeutumiseeni, aina välillä. Kiireellä vien junioria hoitoon ja vedän tylsät rytkyt ylle, joissa voisi lähteä vaikka lenkille, kun ei muka muuta kerkiä ottaa vaatekaapista. Mieluummin kuitenkin valitsen yleensä sen hetkistä fiilistä nostattavan asun ajatuksella, tulee aina parempi päivä, kun on pukeutunut omannäköisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, silloin innostui niin helposti kaikesta ja kokeili rohkeasti uutta! Musiikki on vaikuttanut myös itsellä. Spice Girlsit oli kyl huikea ja se huuma oli ihan älytön! 😮 Tuntuu, et nykyään ei tule samalla tavalla sellaista fanihuumaa kuin spaissareilla ja Dingolla aikoinaan. Miulla oli kans ne korkeat lenkkarit ja ne on taas muodissa, tosin hinta on varmaan nelinkertainen entiseen verrattuna. 😅 Pitkä nahkatakki oli ihana ja olisi edelleen, kun vaan löytyisi sopiva! Olen myös miettinyt, että ompelisin itse, saisi ainakin istuvan takin.

      Nimenomaan, se on valtaa ja tapa pienentää muita. Usein törmää just tuohon, että odotetaan naisen leikkaavan hiukset lyhyiksi tietyssä iässä tai lasten saamisen jälkeen. Sama tuon pukeutumisen kanssa ja jos harmaita tulee, niin pitäisi värjätä... En ymmärrä, minusta naisten (tai sen puoleen yhtään kenenkään) ei tarvitse muuttua näkymättömäksi iän myötä. 🤷🏻‍♀️

      Asu vaikuttaa todella paljon fiilikseen, ei sitä turhaan puhuta dopamiinipukeutumisesta. 😊 Onneksi nuo aamun kiireet helpottaa, jahka lapsi on isompi ja omatoimisempi! Muistan itsekin välillä miten hermoja raastavia aamuja oli, varsinkin tahtoikäisen lapsen kanssa ja tiukemmilla aikatauluilla.

      Poista
  4. Hei, mikä väri noissa snagin sukkiksissa on? Todella hyvä ihon väri😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, tää sävy on Builders Tea - ihan täydellinen sävy pohjoismaiselle vaalealle iholle! 😍👌🏻 Nää kuvien sukkikset on 50 denierin sukkikset ja näitä saa myös 120dnr paksuina, sekä stay up sukkina. Ihanaa alkanutta viikkoa siulle!

      Poista
  5. Mulla ei oo tainnut vaikuttaa arki pukeutumiseen 🤔 Meikkaamiseen kyllä, tai lähinnä koronavuonna se väheni, vaikka paljoa en meikkiä käyttänyt aiemminkaan. Aika menee vaan ihan muuhun monesti. Muistan yhden lauseen aikanaan joka tais olla lehtihaastattelussa äitien tyyliin liittyen, että "mekon pukee yhtä nopeasti ku verkkarit". Ja näinhän se on 🙂

    Mietin kyllä missä vaatteissa lähden, yhteen sopivuuksia ym. Mutta kyllä täälläkin löytyy ne luottovaatteet joissa ei mitään ihmeellistä ole. Kotona mulla on se sääntö et vaatteet pitää olla sellaiset millä kehtaisi lähteä kauppaankin. Monesti jotkut mukavat housut ja paita. Eli ei mitään kauheita pitkiä kalsareita jotka on vaan varalla talvea varten jos muut on pesussa ja joissa saattaa joku reikäkin olla :D Tosin jos oon vaan kotona en välttämättä laita rintsikoita, mitkä kyllä muuten puen jos johonkin lähden :D

    Hitaat aamut on kyllä kivoja 🙂 Juoda rauhassa teetä ja lukea lehteä. Silti herään aikaisiin klo 5, 6 ja 7 alkaviin aamuihin tuntia ennen koska en halua yhtään enää vähentää unesta. Vähän hoppua pitää kun täytyy pestä hampaat, pukea ja mun on pakko syödä aamupala koska tulee muuten huono olo. Puuro on onneks nopea.

    Hyvää loppukeväästä ja kesää teille 🙂🌼


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! 😊 Joo, meikkaaminen väheni kyllä koronavuosina minullakin. Meikkaamisesta tulee kuitenkin itselle fressimpi fiilis ja se on mukavaa, niin tulee säännöllisesti meikattua ihan muuten vaan. Tuo on kyllä hyvä lause, mekon tosiaan pukee yhtä nopeasti kuin verkkarit! Kiireisinä aamuina otan yleensä mekon päälle, niin ei tarvitse ylä- ja alaosaa miettiä erikseen, heh. Leveähelmainen mekko on myös siinä mielessä hyvä, että liikkuminen on helppoa ja joustavampaa kuin kapean hameen / istuvien housujen kanssa.

      Se on kyllä hyvä sääntö! Ei ainakaan tule kiire, jos lähetti tms tulee odottamatta ovelle aamulla. Mie joskus olen ihan aamutakilla aamuisin, jos ei ole menoa tai jos käyn aamulla suihkussa. Pari kertaa on sit kiire tullut vaihtaa, kun joku on tullut pakettia toimittamaan :D Luottovaatteet ovat ihania, kun aina saa sit kiireessäkin napattua sellaisen setin päälle mikä toimii.

      Hitaat aamut ovat parasta. ❤️ Mie ahdistun, jos pitää hirveellä kiireellä vetää kahvit naamaan, vaatteet päälle, kamat kasaan ja lapsi kouluun. Jotenkin se rauha järkkyy ja menee koko päivä päin honkia. 😅 Tunti on tosiaan aika lyhyt aika ja varmasti saa kiirettä pitää, että ehtii töihin.

      Kiitos samoin myös teille! 💕🌸 Just tuossa eilen mietin, että pitää laittaa viestiä et mitä kuuluu ja yrittää nähdä kesällä pitkästä aikaa. 😊

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)