Kävimme viikonloppuna erään pienen tytön synttäreillä Viinijärvellä ja pitihän se samalla reissulla asukuvat ottaa. Pienten synttärit ovat aika rentoja pukeutumisen osalta, joten aika rennosti pukeuduin itsekin. Halusin päälleni jotain kevyttä ja rentoa, joten päädyin ompelemaani röyhelömekkoon. Viime aikoina on tullut pukeuduttua niin paljon mustaan, että mieli kaipaa väriä! Vihreän mekon kaveriksi mietin ensin mustia asusteita, mutta oranssi vei voiton sunnuntaina.
Pellavamekko - itsetehty
Kaulakoru - Kalevala Koru
Olkalaukku - Furla
Kengät - Minna Parikka
Kristallikoru - Ecoteekki
Oranssi on kaunis väri. Tiesitkö, että oranssi väri yhdistetään usein energisyyteen, iloon ja rohkeuteen? Sen lisäksi oranssi on yllättävän ylellinen väri nykyään, esimerkiksi high end luksusmerkit ja affordable luxury brands eli niin sanotusti saavutettavissa olevat luksusbrändit käyttävät oranssia brändiväreissään.
Näistä oranssia käyttävistä high end- merkeistä ehkä tunnetuimpia ovat Hermès ja Louis Vuitton. Muita suosittuja luksusbrändien käyttämiä värejä ovat muun muassa tummanvihreä, valkoinen ja ruskea. Tunnistettavia värejä käyttävät myös Tiffany & Co. ja Prada. Gucci vaihtaa käyttämiään värejä ns. aikakausien mukaan, esimerkiksi joskus oli punaista, mustaa ja käärmekuvioita.
Se, miksi mainitsin oranssin olevan ylellinen väri nykyään, johtuu ehkä osittain Hermèsin historiasta. Merkillä oli ollut kermansävyiset pakkaukset alunperin, mutta useiden lähteiden mukaan toisen maailmansodan aikana pakkausmateriaaleista oli kapeloa. Aiemmin käytössä olleita kermansävyisiä tai sinapinvärisiä laatikoita ei ollut enää saatavilla. Vain oranssit olivat jäljellä. Niitä muut eivät ilmeisesti halunneet, sillä ne olivat ainoat, mitä sai nopealla aikataululla.
Hermès otti siis oranssit laatikot käyttöön omalla logollaan ja nauhallaan. 1960- luvulla luksuslaukkujen oranssi pakkauslaatikko sai mustat kehykset. Tänä päivänä laukut, sekä muut luksustuotteet pakataan edelleen oransseihin laatikoihin. Brändivärit ja ilme ovat edelleen samat, erittäin helposti tunnistettavat sävyt ja yksityiskohdat. Aika kiva tarina siitä, miten muiden hylkimästä väristä voi tehdä jotain, mitä myöhemmin pidetään ylellisenä ja haluttuna. Kaikki tapahtui sattuman kautta ja erikoisuus käännettiin taitavasti hyödyksi! Tarinat ovat tärkeä osa brändin rakentamisessa ja markkinoinnissa.
Pidän oranssista, mutta käytän sitä pääasiassa asusteissa, sillä se on hankala väri kasvojen lähellä. Sävyn pitäisi olla just, eikä melkein. Yleensä näin kirkas oranssi on vähän liian vahva väri vaaleiden piirteiden kanssa ja oranssin yläosan kanssa lopputulos näyttää enemmän merisairaalta kuin kauniilta. Asusteissa oranssi toimii onneksi erinomaisesti! Samalla oranssista saa sellaisen väripilkun asuun kuin asuun.
Yllätyin, miten hyvin oranssi ja vihreä loppujen lopuksi sopii yhteen - kotoa lähtiessä mietin vielä, että toimivatko nämä värit yhdessä. Ihan jees ja asu oli mukava päälläkin, joten puen toistekin.
Nämä Minna Parikan Nena- kengät ovat aivan ihanat, mutta harmillisesti nahka näissä on todella ohutta ja terävät kärjet kuluivat nopeasti puhki. Sitä pelkäsinkin, kun tein tämän postauksen noin kuusi viikkoa Parikan Nena- kenkien oston jälkeen. Näissä Nena- kengissä laatu ei valitettavasti vakuuttanut, sillä muut saman brändin kengät ovat kestäneet vuosikausia ja jopa yli 11 vuotta aktiivista käyttöä. En siis ostanut näitä kenkiä enää muissa väreissä ja hyvä niin. Suloisethan nämä ovat upeassa värissään, mutta laatu ei oikein kohdannut hintaa ja odotuksia tällä kertaa.
Hei muut Halloweenista ja syksystä tykkäävät - saitteko oman kurpitsan Ikeasta? Pidätkö oranssista? Melkoinen hypetys ja show oli taas tänä vuonna, mutta voin sanoa, että minua ja siskoani lykästi! Hänellä kävi tuuri ja hän sai meille molemmille omat kurpitsat Suomen viimeisistä kurpitsakulhoista. Nyt erät olivat sen verran suuret, että vielä iltapäivällä oli lähes kaikkia tuotteita jäljellä Kuopion Ikeassa. Pari juttua oli myyty jo loppuun, mutta kiitos siskon, sain lähes kaiken mitä halusinkin Höstagille- ja Kustfyr- mallistoista.
Meillä saa olla syksyisiä ja synkkiä sisustustavaroita esillä ja käytössä ympäri vuoden korpinkalloista pitsiverhoihin. Harvoin vaihdamme sisustusta minkään juhlan mukaan, ei ole meidän juttu.
Muutama muu ajankohtainen postaus sinulle luettavaksi:
Oranssista tulikin mieleen heti Hermes! Ovat hyvin ottaneet jo aikoinaan näköjään värin käyttöönsä :)
VastaaPoistaSopii todella hyvin vihreä ja oranssi yhteen, varsinkin näissä sävyissä kun on maanläheisempi ja kirkas yhdessä.
Olin pienesti haaveillut siitä isoimmasta kurpitsakulhosta, mutta en lähtenyt paikan päälle ja netissä niitä ei enää seuraavana iltana ollut. En muistanut heti aamusta kytätä, hups. Kuulin tosin huhua että niitä ei olisi ollut laitettu verkkoon ollenkaan lopulta koska kaikki meni edellisenä päivänä myymälöistä :'D noh, ensi vuonna uusi yritys jos suurin innostus olisi laantunut..
Samaa mieltä, oranssista tulee heti mieleen Hermès ja Louis Vuitton! Miusta tuo kuvaa todella hyvin sitä, et "if you cannot change it, embrace it" ajatusta. Kieltämättä ovat saaneet brändättyä hyvin värin ja laatikot, jotka eivät muille kelvanneet. Pääasiahan oli lähettää tuotteita edelleen omissa brändipakkauksissaan sen sijaan, että olisi jätetty tuotteiden omat pakkaukset pois.
PoistaKiitos paljon! Nämä toimivat kyllä yllättävän nätisti yhdessä, vaikka mietin et toimiiko.
Joo, ei niitä kurpitsakulhoja riittänyt enää verkkokauppaan ollenkaan, aamulla piti kympiltä alkaa verkossa myynti, mut lähes kaikki oli myyty jo myymälöissä loppuun. Miekään en enää niitä lasikissoja saanut, kun lähtivät ostoskorista pois. :D Mut joo ne kurpitsakulhot mitä sisko sai oli just tyyliin viimeisiä Suomessa ja myyjäkin oli tuumannut et kävi tuuri, mut onneksi ehti saada! <3 Onhan noita muitakin vaihtoehtoja, mut miusta ne näyttää halvoilta ja Iittalan vastaava ei ole kuin taide- esine eli sinne ei saa valoja tmv sisälle ja maksaa 360€. Ihan nätti se on sekin, mut pidän eniten tuosta Ikean designista. :)
ihan super kiva asu <3 värit sointuu upeasti yhteen ja käy siulle super hyvin, oot kaunis :)
VastaaPoistaKiitos paljon! <3 Pidän tästä mekosta todella paljon, materiaali on ihana ja röyhelöhelma toimii aina. Plussaa, että takapuolelta mekko on pidempi kuin edestä. Voi miten kauniisti sanottu, kiitos paljon! :) <3
Poistaja tokmannille oli kanssa tullu kopioita siitä kurpitsa kulhosta ja hypistelin sitä jo mut jätin vielä hyllyyn.. mut visioin jo valot sinne sisälle miten ihanasti pimeessä sit hohkais asetelmassa pöyvällä :D
VastaaPoistaJoo, siellä on kans useampia eri värisiä ja kokoisia! Taitavat olla halvempiakin kuin toi Ikean versio. Mie tykkään eniten tosta Ikean versiosta, kun siinä se hattu on paremmin muotoiltu (hatun ja rungon saumakohta istuu paremmin kuin muiden myymissä versioissa kuvien perusteella) ja sit se kurpitsan kara(??) tai mikä se on, ei oo sellanen tönkkö tai pyöreähkö, vaan sellainen mitä kurpitsassa oikeastikin on. :) <3
PoistaIittalan kurpitsassa on vähän sama, mut se on vain taidekurpitsa eli siihen ei saa sisälle valoja, koruja tmv. Toki 360€ on itelle sellainen hinta, et en ehkä ainakaan toistaiseksi ostaisi kissa- ja lapsiperheeseen. Itku saattaisi tulla, kun menisi rikki leikkiessä tai kissojen villiintyessä. :D Ehkä joskus tulevaisuudessa!
Sulle sopii vihreä ja oranssi kyllä hyvin, mulle ei taas yhtään :) maastonvihreästä tosin tykkään kyllä <3 onkohan mulla edes mitään oranssia vaatetta tai asustetta, ehkä se yksi persikka/aprikoosi huppari mutta harvemmin tulee hankittua oranssia :)
VastaaPoistaKiitos paljon! <3 Vihreä sopii kyllä vallan mainiosti, mutta oranssi on kyl hankalampi sävy, kun pitäisi olla tietynlainen et sopii esimerkiksi paidassa. :) Maastonvihreä on ihana! <3 Miulla oli oranssi hämähäkinseittikuviollinen toppi joskus teininä, mut muuten ei ole oranssia vaatetta enää. Joskus oli joku Marimekon mekko, mut se jäi käyttämättä, kun sävy ei oikein natsannut - möin sen seuraavalle. Toisaalta oranssia ei kauheasti edes löydy kaupoista, tosi paljon myynnissä sellaisia tummia värejä ja sit punaista. :) Just etsin lapselle uusia vaatteita, niin poikien osastolla oli vaan tummanharmaita, tummansinisiä, mustia ja ruskeita vaatteita... Huoh. Sampsukalta löytyi onneksi myös petroolinsinistä, kirkkaansinistä, minttua ja oranssia! <3
PoistaOoh miten ihanalta vihreä ja oranssi näyttää. Tosi kaunis asu, näytät upealta! Harmi noiden kauniiden kenkien laatu. Välillä se heittelee brändin sisälläkin. Ei kyllä pitäisi, haluaisi aina luottaa että saa yhtä hyvät kuin entisetkin.
VastaaPoistaEi ole kurpitsakulhoja meillä, mutta hauskalta ne näytti. Sattui hypetys minunkin silmiin. Voisi tässä jo hyvissä ajoin alkaa miettiä Halloweenia, kun kerta tykkään siitä fiiliksestä ja värimaailmasta. Kaikki kiva on kaupoista aina lopussa, kun se Halloween koittaa.
Kiitos paljon ja voi vitsit miten kauniisti sanottu, kuin myös! <3 Vihreä ja oranssi ovat kauniita värejä, näin yhdessäkin toimivat yllättävän hyvin.
PoistaMiuta kans harmittaa noiden uusimpien Minna Parikoiden laatu, kun nahan osalta se on todella paljon heikompaa kuin aiemmissa mallistoissa. Noissa tosiaan kärjet kuluivat puhki nopeasti ja sitä ei niin vain korjatakaan, kun nahasta puuttuu koko nappapinta. :D Aiemmat mallistot olivat huomattavasti laadukkaampia, mut noista viimeisimmistä ei voi sanoa samaa ja parit kengät piti palauttaa takaisin, kun olivat täynnä liimatahroja, kynänjälkiä, rytistynyttä materiaalia jne. Yhet kengät Minna Minnalta kiinnostaisi, mut pitäisi lukea kokemuksia enemmän ja kysyä siitä nahan laadusta, et vastaako vanhaa laatua vai ns. uutta.
Ne on ihania ne kurpitsakulhot! <3 Kauniimpia kuin ne muiden versiot mitä olen katsonut mm. Tokmannilta, Rustalta, H&M:lta ja Iittalalta. Ikealla se "hattu" osa istui parhaiten ja tötsä on malliltaan kauniisti muotoiltu, ei sellainen halvan näköinen. :) Iittalan versio on myös kaunis, mut se maksaa 360€ ja se kurpitsan juttu on vähän liian pitkä. Taideversio, eli ei saa valoja sen sisälle.
Saatan tehdä postauksen noista syksyisistä hankinnoista. Halloweenin kanssa kannattaa olla ajoissa! Monet ihanuudet ovat jo nyt loppuunmyydyt, mutta osa myymälöistä laittaa Halloweenit vasta syyskuun alussa myyntiin. :) Facessa on useita Halloween- aiheisia ryhmiä, kantsii katsoa löytyisikö mieluinen! Siellä monet jakavat mm. askarteluvinkkejä ja kauppavinkkejä teemaan ja syksyyn liittyen. :)