Tallinnan reissun kooste on nyt videolla! En edes muista, milloin viimeksi olen tehnyt videopostauksen YouTubeen. Siitä on todennäköisesti ainakin pari- kolme vuotta. Lähdimme Tallinnaan alunperin katsomaan Imagine Dragonsia, sillä LOOM- kiertue ei yltänyt Suomeen asti. Jäimme samalla reissulla viideksi päiväksi Tallinnaan kahdestaan. Täältä Itä- Suomesta matkustaa Helsinkiin reilut neljä tuntia matkustusvälineestä riippuen, joten yhden päivän tai yön reissu olisi ollut liian raskas. Joensuusta Helsinkiin pääsee lentämällä tunnissa, mutta se on kallista matkalaukkujen kanssa. Lentäminen on ollut signaalien häirinnän vuoksi muutenkin epävarmempaa itärajan kupeella kuin junalla liikkuminen.
Tutustuimme kaupunkiin ja kulttuuriin paremmin, sillä aiemmat reissut ovat olleet nopeita päiväristeilyjä, pikavisiittejä edullisempien juomien perässä, PR- reissu vuosien takaa ja muut reissut ovat suuntautuneet Tallinnan läpi Pärnuun. Tallinna on aivan upea kaupunki! Siellä olisi nähtävää yllinkyllin, olisimme viihtyneet kauemminkin. Hotellivalinta meni kyllä nappiin, vaikka itse sanonkin. Vanhan kaupungin pikkukujat, käsityöläispuodit, perinteinen tori ja Telliskiven rento ja iloinen tunnelma jäivät parhaiten mieleen reissusta Imagine Dragonsin keikan lisäksi. Keikka oli H-U-I-K-E-A!
Tällainen asu minulla oli päällä, mutta pinkeillä tennareilla ja ilman sukkahousuja. Käytännöllinen ja mukava keikka- asu hellepäivälle. Tuo Luppasten meshpaita on niiiin upea!
Varasimme itseasiassa ensi vuodelle seuraavan keikkareissun ulkomaille. Menemme katsomaan Linkin Parkia koko perheen voimin, lapsi haluaa myös mukaan. Mahtava juttu! Jätämme mahdollisen yölaivan tosin väliin, se oli vähän turhan raskas pitkän päivän päälle. Varsinkin, kun juna lähti Joensuuta kohti aamulla vasta seitsemän maissa ja Joensuusta piti kiertää mummolan kautta kotiin.
Ota videolta vinkit talteen, jos mietit missä Tallinnassa kannattaa syödä, missä käydä ja miten liikkua julkisilla sujuvasti. Kotiinpaluu oli valitettavasti kamala, sillä jouduimme lähtemään eläinlääkäriin samantien kotiin tultuamme. ❤️🩹 Tasan kolme kuukautta välissä.
Katso video alta!
Kaikesta huolimatta mukavaa viikkoa sinulle!
Lue myös nämä Tallinnaan liittyvät postaukset:
kiitos ihanasta videosta ,olin iha kananlihalla kun katsoin keikka pätkiä <3
VastaaPoistaja suuret osanotot <3 ei ole ollut kiva kotiin paluu
Kiitos paljon, Noola! <3 Miulla kans oli iho ihan kananlihalla, kun kuuntelin ja katsoin noita videoita mitkä nostaisin tuohon videolle. Sama oli siellä keikallakin, musiikki meni ihan luihin ja ytimiin! <3 Vähän harmittaa, et ihan kaikista biiseistä en ottanut videota kun keskityin musiikkiin ja itse keikkaan - esimerkiksi Take Me To The Beach:in jättimäiset rantapallot olisivat näyttäneet mahtavalta videolla. Whatever It Takes oli kans huikea, siis apua miten hyvä livenä! <3 Imagine Dragonsilla on todella monta hyvää kappaletta, hankala on sanoa mitkä ovat lemppareita, kun niitä on monia. :D
PoistaKiitos paljon! <3 Ei todellakaan ollut, heti huomattiin et kaikki ei ole hyvin. Eikä ollutkaan. :( Vaikea päätös oli, mutta ei se ole kissan arvoista elämää enää, jos joutuu hoitopotilaaksi loppuelämäkseen. Onneksi hän ehti olla meidän kanssa yhdeksän vuotta sentään, vaikka liian nuorena lähti. <3 Siitä olen kiitollinen, Väyrynen oli persoonallinen kissa ihan alusta asti.
Uuu mahtavaa saada ihan vlogi! Pitää katsastaa tälle iltaa <3
VastaaPoistaIhanaa, että innostuit! <3 Tiivistin viiden päivän reissun kahdeksaan minuuttiin :D Huikkaa ihmeessä mitä pidät, oli mukavaa tehdä pitkästä aikaa videota! <3
Poista