Kävimme Tallinnassa kirppiksellä, jossa vaatteita ja asusteita myydään kilohinnalla. Kilohinta riippuu päivästä, täydennyksestä ja uusien mallistojen tulosta, kun taas loppukuusta kilohinta tippuu alemmas ennen uuden malliston saapumista. Kirpputoriketjun nimi oli - yllättäen - Kilomax. Kilomax- kirppis sijaitsi ihan hotellimme vieressä ja vierailimme siellä reissun ainoana sadepäivänä. Hotellille tullessamme luulimme sitä tavalliseksi vaateliikkeeksi, mutta kirppiksiä etsiessäni selvisikin sen olevan kirppis. Tämä ehkä kertoo sinullekin sen, miten vaateliikemäinen myymälä oli ulkoa ja sisältä.
Toppi - Esmara by Lidl
Hame - Primark (kirppikseltä)
Olkalaukku - Furla
Kengät - Minna Parikka
Kaulakoru - Kalevala Koru
Kristallikoru - Ecoteekki
Kilomax eroaa muista kirpputoreista myös muullakin tavalla kuin kilohinnoittelulla. Myymälässä on nimittäin vain ja ainoastaan ehjää, tahratonta, nukatonta ja uutta vaatetta, sekä asustetta. Yhtäkään nuhjuista vaatetta en huomannut kiertäessäni, kaikki olivat kuin uusia tuotteita ja monissa oli vielä laput kiinni. Kaikki vaatteet ja asusteet käydään läpi ennen kuin ne pääsevät myyntiin asti. Kilomaxissa oli jopa uusia espanjalaisia ja italialaisia sukkahousuja, sekä muita sukkatuotteita alkuperäisissä paketeissaan! Bongasin muun muassa Calzedoniaa ja Oroblùta.
Vaatteet ja asusteet tulevat ympäri Eurooppaa, kuten Italiasta, Briteistä, Sveitsistä, Alankomaista ja niin edelleen. Siksi vaatteiden joukossa on paljon brändejä, joita ei muuten välttämättä Pohjoismaista ja Baltiasta löytäisi. Kirppiksellä oli sekä merkkivaatteita, että halvempien merkkien tuotantoa. Esimerkiksi näissä asukuvissa näkyvä hame on alunperin Primarkista, jonka "lippulaiva"myymälä sijaitsee Lontoossa. Halvempaa merkkiä siis, mutta pidin hameen mallista niin paljon, että halusin tämän ostaa. Plussaa toki myös hameen kepeydestä, sillä kävimme juuri kuun alussa Kilomaxissa, kun hinnat olivat korkeimmillaan!
Lisäksi myymälässä oli vintage- vaatteita aika laajalla skaalalla. Kannattaa siis varata reilusti aikaa, että ehdit selata kaikki läpi! Liikkeessä kaikki oli lajiteltu todella loogisesti, esimerkiksi topit, trikoiset t- paidat, puserot, neuleet ja kauluspaidat olivat eri rekeillä. Miesten ja lasten vaatteet olivat myös omilla osastoillaan, kuten myös hatut ja huivit. Voit siis suoraan selata vain ne vaaterekit, joista voi löytyä esimerkiksi toppeja tiensä päähän tulleiden tilalle. Monta muutakin löytöä teimme, mutta niistä lisää sitten myöhemmin!
Tuosta kirppiksestä haluan vielä sanoa, että olin erittäin positiivisesti yllättynyt, miten laaja kokovalikoima oli. Oli paljon todella pieniä kokoja, kaikkia keskikokoja ja pluskokoja. Ainakin tälle kuulle tulleissa mallistoissa valinnanvaraa todellakin oli kaiken kokoisille. Se voikin olla yksi valttikortti tälle kirppikselle ekslusiivisten vaatteiden ja asusteiden lisäksi. Kaikille löytyy valinnanvaraa, mutta vaatteita on yleensä vain yksi kappale myynnissä.
Uniikkiutta ja persoonallisia vaatteita etsiville tämä on oikea aarreaitta! Varsinkin, jos pidät vintagesta tai Y2K- tyylistä eli 90- luvun lopun, sekä 2000- luvun alun muodista. Jos olet suurin piirtein saman ikäinen kuin minä, niin kyllä vain - juuri niitä samanlaisia vaatteita mitä käytimme teininä ja nuorina aikuisina. Kukkakuvioisia, hippie vibes- henkisiä ja abstraktikuvioisia mekkoja oli useita rekillisiä, mutta välistä pilkahteli myös klassisempaan makuun sopivaa tyyliä ja värejä. Myös muutamia upeita iltapukuja sattui silmään myymälässä. Nykypäivän muotia oli myös reippaasti, joten eikun penkomaan, jos Tallinnassa piipahdat.
Mikäs muukaan sinua saattaisi kiinnostaa kuin ne hinnat? Kilohinta on kalleimmillaan eli uusien mallistojen tullessa 45 euroa. Hinta tippuu päivä päivältä, esimerkiksi kuukauden toisena päivänä hinta oli 43 euroa per kilo. Meillä meni Kilomaxiin yhteensä 29€, kävimme juuri kesäkuun toisena päivänä. Olimme Tallinnassa jo toukokuun viimeisenä päivänä. Vitsit, kun olisimme jo silloin käyneet Kilomaxissa! Ennen uuden malliston tuloa hinta tippuu 14 euroon kilolta ja ihan kuukauden viimeisenä päivänä hinta on 11 euroa kilolta, silloin on suuri loppuunmyynti ennen seuraavien mallistojen saapumista.
Myymälän vaaoissa on jo valmiiksi hinnat, joten voit tarkistaa löytöjesi loppusumman helposti nostamalla ne vaa'an koriin. Sokkona ei siis tarvitse mennä kassalle, vaan voit tarkistaa loppusumman tai jonkun tietyn tuotteen hinnan erikseen ennen ostopäätöstä. Esimerkiksi farkku painaa aika paljon, kuten myös nahka, mutta kepeitä vaatteita ja materiaaleja valitsemalla saat enemmän samalla summalla.
Halvimpina päivinä voi tehdä edullisimmin löytöjä, mutta voi olla, että parhaat on jo viety päältä. Varsinkin, kun kutakin vaatetta on yleensä vain yksi kappale. Konsepti on kyllä mielenkiintoinen ja varmasti koukuttava, jos asuu lähempänä ja pääsee käymään aina uutuuksien tullessa. Tallinnan Kilomaxista on mahdollista tehdä erittäin hyviä löytöjä. Mekin teimme, vaikka hinta olikin käydessämme korkealla.
Oletko sinä käynyt Kilomaxissa tai muilla Tallinnan kirppiksillä?
Jos kirppikset kiinnostavat, niin tsekkaa myös nämä postaukset!
Siisti konsepti että ostetaan kilohinnalla! Toppeja ja t-paitoja voisi lähteä hyvä pinkka kerralla :) tuo vaihteleva alennusjuttu muistuttaa vähän UFFin euron päiviä (?) ja Goodwillin -50% alennusta aina tietyn värisistä hintalapuista. Jos käy oikein tuuri niin tekee täsmälöytöjä sopuhintaan, mutta pitää tosiaan olla aikoinaan liikenteessä ja käydä mäihä :D
VastaaPoistaKyllä, nimenomaan toppeja tuli ostettua eniten! :D Toki löysimme myös muutakin, mukaan lukien tämän hameen ja miehelle neuleen. Kieltämättä mielenkiintoinen konsepti ja mahdollistaa ihan superhyvien vintage- löytöjen tekemisen. Kenkiäkin oli valikoimassa, osa uudempia ja osa nahkaisia vintage- kenkiä. :) UFFilla en ole käynyt aikoihin, kun ei ole tullut Helsingissä oltua pidempiä aikoja viime vuosina, mut Joensuussa taisi olla GoodWill nykyään, niin pitäisi varmaan käydä tsekkaamassa! :)
PoistaEn ole käynyt Tallinnan kirppareilla, siitä on ylipäätään varmaan yli 10 v kun Tallinnassa maissa käynyt. Mielenkiintoinen konsepti ja ne ostokset kiinnostaa :) mä kävin parikin kertaa nyt lomalla kirpparilla, mutta Vallilan kapan ostin, Humppilan lasia ja Iittalan Festivoa. Eilen menin penkomaan kaverin pöytää mutta kun piti tuskastuttavan pitkään jonottaa sovituskoppiin eikä silti päässyt, jätin ostokset takas hyllyyn ja lähdin pois. Se menee mulla nuiden keräilyjuttujen puoleen tuo kirppishomma, vaatetta on vaikea löytää kun ei jotenkin ole vaan sitä silmää :)
VastaaPoistaOhhoh, onpa siulla vierähtänyt viimeisimmästä reissusta! Myö mietittiin erään ystävän kanssa, et lähdettäis Tallinnaan ja Viroon roadtripille vielä tänä vuonna... :D Konsepti on kyllä mielenkiintoinen ja toisaalta minua kiehtoo myös se, että voit löytää sieltä jotain sellaista mitä ei muualla ole koskaan tullut vastaan. :) Pitää kuvata hankinnat, kun ovat jo pestyt ja odottavat kaappiin laittoa! ^^
PoistaOi, kuulostaa hyviltä löydöiltä! <3 Kestävää, kaunista ja jälleenmyyntiarvo on hyvä noilla siun löydöillä. Ääääh, kurjaa et sovitukseen on ollut noin pitkä jono! Mie inhoan sovittamista, voi luoja mitä tahraisia hikikoppeja kauheilla valoilla. Muutama kikka on onneksi, millä voi tsekata onko vaate sopiva, niin ei tarvitse mennä varsinkaan näin kesällä sinne sovituskoppiin hikoilemaan.
Se silmä kyllä kehittyy ajan myötä, kun huomaa mitkä värit ja mallit ovat itselle mieluisia! Toisaalta vuosien myötä huomaa myös, millaisia vaatteita kannattaa välttää ja minkälaiset vaatteet ovat epäkäytännöllisiä arjessa. :) <3
Mun on ollut tarkoitus päästä käymään tuolla myöskin. Mutta kun sitten joka kerta käynkin ihan muissa paikoissa :) Mutta ehkä joskus sitten.
VastaaPoistaKilomax oli kyllä käymisen arvoinen kirppis! ^^ Tallinnassa taisi olla useampi Kilomax ja todella paljon myös muita kirppiksiä. Reissuilla on hyvä mennä fiiliksen mukaan ja eiköhän joskus siullekin tule fiilis, et nyt on se hetki pyörähtää eri kirppiksillä. :)
PoistaTuo kirppis on kyllä erikoinen konsepti :) Ollaan kävelty ohi ja näytti kyllä ikkunan läpi tosi siistille. Ihana että kerroit siitä paremmin, voi olla että pitää joskus itsekin piipahtaa! Hame on hyvä löytö. Omistin aikoinaan vähän samantyyppisen hameen ja nyt kyllä kaipaan sitä (ei tosin olisi mahtunut mun päälle enää vuosiin) nämä sun asukuvat nähdessäni :)
VastaaPoistaToivottavasti et pahastu, mutta mietin kun olet tietääkseni tarkka ettet osta pikamuotia (ketjuliikeet H&M ym), niin mietitkö kirppiksellä vaatteiden alkuperää vai onko se eri asia ostaa ketjuliikkeiden vaatteita käytettynä? :)
Aurinkoista viikonloppua! <3
Niinpä, erittäin mielenkiintoinen konsepti ja varmasti se onkin yksi syy, miksi Kilomaxista on tullut kirppisketju! ^^ Tämä oli nimenomaan siisti, näyttää ihan vaatekaupalle ja tykkäsin kyl siitä, että pystyimme skippaamaan mm. housu-, takkirekit ja muut sellaiset, mille ei ole tällä hetkellä tarvetta. :) Mahtavaa, jos tästä oli hyötyä ja käyt itsekin - vähän oli jännittävää käydä, kun ensin mietin vaan, et mistäs mie tiedän paljonko nää vaatteet painaa ja maksaa. Se selvisi nopeasti liikkeessä ja pystyi katsomaan, et onko tuotteen hinta sellainen mitä siitä maksaisit muutenkin kirppiksillä. Mie pidän kans tästä hameen mallista, vähän mietin ompelevani pari tällaista pellavasta, kun minulla on muutamia pellavakankaita odottamassa inspiraatiota. :) Söpö ja miten rento päällä kuminauhavyötärönsä ansiosta! ^^
PoistaEn tietenkään pahastu, aina saa kysyä! :) En osta pikamuotia ketjuliikkeistä lähtökohtaisesti, mutta esimerkiksi Lindexiltä ostan lapselle vaatteita toisinaan ja yhden heräteostoksen tein joitain vuosia sitten BikBokin alesta. Lindex tekee hurjan paljon töitä tehdäkseen paremmin, toimiakseen vastuullisemmin kaikinpuolin ja tuottaakseen vaatteita vastuullisemmin kuin muut. Olen ymmärtänyt, että he auditoivat tehtaita tarkasti ja usein. Miun silmissä Lindex on hyvis tai ainakin parempi valinta näiden muiden ketjuliikkeiden joukossa. Tosin lastenvaatteissa 150cm-> kokoiset alkavat olla samanhintaisia kuin Suomessa valmistetut lastenvaatteet, niin todennäköisesti ostan jatkossa enemmän esim. kirppiksiltä, Sampsukalta ja muilta suomalaisilta valmistajilta, että työ pysyy Suomessa. Osan teen myös itse.
Kirppiksillä tarkistan aina merkin ja materiaalit ensin, Sheiniä ja Temua (tai muuta ultrapikaa) en osta. Näitä on tosin vaikea tunnistaa, kun osa leikkaa laput pois ja osa trokaa vaatetta myydäkseen kalliimmalla kirppiksellä. :/ Heikosta laadusta ja materiaaleista yleensä tunnistaa.
Voin ostaa mm. Esprittiä, H&M ym., jos materiaali on laadukasta ja ompeleet sellaisia kuin pitääkin. Esimerkiksi 15 vuotta sitten H&M laatu oli aivan eri luokkaa kuin tänä päivänä, kengät mukaan lukien. Suutari btw sanoi, et H&M muutti korkolappujen ja niiden kiinnitysruuvin kokoa standardista eroavaksi eli pyrkivät siihen, ettei niihin vaihdeta kantalappuja ollenkaan vaan ostetaan uudet kengät tilalle. Seppälää löytää edelleen kuin uutena, vaikka pulju meni nurin varmaan ennen 2010- lukua tai vähän jälkeen.
Noissa vanhoissa vaatteissa on se juttu, että ne ovat kestäviä, materiaalit paksuja ja luonnonmateriaaleja. Uudet ovat pääasiassa muovia, viskoosia, lyhytkuituista puuvillaa - kaikki todella ohuita kankaita jne. Sama juttu materiaaleissa - miulla on muutamia kankaita 90- luvun lopulta ja 2000- luvun alusta, ne ovat todella paljon paksumpia ja laadukkaampia kuin nykyiset kankaat! Sama farkkukankaissa, ihan ihme lirua saat ostettua kangasliikkeistä, mut jos haluat käyttöä kestävät farkut, niin niillä et tee yhtikäs mitään. Näissä on monta puolta, eikä kaikki ole niin mustavalkoista, mutta toivottavasti tämä avasi asiaa enemmän ja kysy ihmeessä, jos tuli lisäkysymyksiä. Pyrin kirppiksiltäkin ostamaan harkitusti sen sijaan, että ostaa vaan miettimättä kaikkea kivaa. :)
Kiitos samoin myös sinulle! <3
Ihan uutta tietoa!
VastaaPoistaMahtavaa, että tuli uutta tietoa! ^^ Ihanaa viikonloppua siulle :)
Poista