lauantai 30. maaliskuuta 2019

Ihana, upea uudistunut Botania Joensuussa

"Oho, vau" taisi olla ensimmäinen reaktioni uudistuneeseen Botaniaan - en ole Botaniassa käynyt omistajanvaihdoksen jälkeen, vaikka olen seurannut uutisia paikkaan liittyen. Botania on Joensuun tapahtumapuutarha, jossa on sisä- ja ulkopuutarhat. Botania on sijaintinsa takia maailman pohjoisin trooppinen perhospuutarha, mutta Botaniasta voit bongata myös kilpikonnat ja papukaijat. Botaniassa kasviloisto oli aiemminkin mieletön, mutta nyt kasveja voi katsoa ihan eri tavalla - asetteluissa on hyödynnetty peilejä, ensimmäiseen huoneeseen on lisätty viihtyisiä kahvittelupaikkoja ja heti sisääntullessa näet ihanan kaarisillan.

Paivan_asu_Lindex_royhelotoppi

Botania_Joensuun_kasvitieteellinen_puutarha

Pyysimme Tanjan kanssa kuvausluvan Botanialle, joten kävimme paikan päällä kuvaamassa. Omat aikatauluni olivat tuolloin harmillisen tiukat, kuten Tanjallakin, joten sen aiheuttama kireys saattaa välittyä kuvista. Jouduin tuolloin skippaamaan aamupalan, kun tuli niin kiire, mutta se olikin hyvä syy tutustua Joensuun Botanian antimiin - kahvion valikoima on suurempi kuin ennen ja americano oli erinomaista. Botania on nykyään valotaiteilija Kari Kolan käsissä ja julkaistessani stooreja Instagramissa sain monia viestejä Botanian valoihin liittyen. Iltaisin on ainakin talvella ollut valoshow paikan päällä ja monet muuallapäin Suomea asuvat seuraajani kehuivat valoshowta todella paljon! Harmi, kun en itse talvella täällä käynyt - lokakuusta asti Kari Kola on ollut Botanian kokovaltainen omistaja.

Minna_Parikka_pfeiffer

Minna_Parikka_mint_leo_Pfeiffer_3

Botania_bridge_Joensuu

Röyhelötoppi - Lindex
Nahkahame - Rokita
Sukkahousut - Vogue*
Korkokengät - Minna Parikka
Laukku - Love Moschino
Kaulakoru - Kalevala Koru

*Saatu blogin kautta.

Kuvat: Tanja Räty
Kuvauspaikka: Botania

Botanical_garden_Joensuu

back_tattoo_Hexed_Ink_Joensuu

Nykyisen Botanian suunta on loistava, sillä harva yritys Pohjois- Karjalassa ymmärtää ja haluaa kasvattaa matkailukohteita myös kansainväliseen tietoon. Täällä on kuitenkin loistavasti potentiaalia käytettäväksi ja hyödynnettäväksi, joka onkin avain siinä, että tänne saadaan myös muualta Suomesta ja ulkomailta turisteja. Kiinnostavat kohteet hyödyttävät myös muita liikkeitä majoitusliikkeistä alkaen, niin minusta on ihanaa nähdä, että Botaniaa nähdään sosiaalisessa mediassa ja tuodaan esille matkailukohteena. Eihän niitä asiakkaita itsestään tule, vaan ensin asiakkaan ja kohderyhmän tulee tietää yrityksestäsi ja palveluistasi!

Love_Moschino_tikkilaukku

Minna_Parikka_Pfeiffer_leo_mint

Minna_Parikka_mint_leo_Pfeiffer

Botanian uudistus on todella vaikuttava ja nykyään voit pysähtyä puutarhaan vaikkapa after workeille. Tai nauttimaan kahvilan antimia ja erikoiskahveja hiljaiseen, rauhoittavaan ympäristöön. Botanian voisin rinnastaa melkein Jokiasemaan - molemmissa voi käydä lapsen kanssa ja jos toinen aikuinen haluaa vaikkapa viinilasillisen, niin se on aivan ok ja ympäristöt ovat molemmissa lapsiystävälliset. Botaniassa on kyllä enemmän nähtävää kuin Jokiasemalla ja parkkipaikat ovat ilmaiset molemmissa. Joskin puutarhaan ei ole pitkä matka kävelläkään Joensuun keskustasta, vain vähän pidempi matka kuin Ilosaarirockin alueelle kävelyssä. Kahvio ja ravintola toimii myös puutarhan puolella, mutta tietenkin sisäänpääsymaksua vastaan. Juuri tässä mietin, että jos aiomme käydä Tanjan kanssa useammankin kerran kuvaamassa Botaniassa, niin meidänhän kannattaa hommata Botania- kortit - Botaniassa riittää nähtävää ja hyvät kuvausolosuhteet vuodenajasta riippumatta.

Botania_kahvila_Joensuu_puutarha

Minna_Parikka_mint_leo_Pfeiffer_2

Pitää ehdottomasti seuraavalla kerralla ottaa oma lapsi ja siskontyttö mukaan tänne uuteen Botaniaan. Ja tietenkin kummipoika myös! Botania sopii nykyisellään entistä paremmin aikuisten ja ryhmien makuun, kuitenkaan lapsia unohtamatta. Osa tapahtumista houkuttaa lapsiperheitä, mutta myös aikuisille suunnatuissa tapahtumissa on ollut musiikkia, terassilla oloa ja muuta mukavaa. Talvella Talvipuutarhassa voi nauttia upeasta valonäytöksestä ja jääveistoksista. Täällähän voit käydä myös lasillisella raskaan työpäivän jälkeen, vaikka taivaalta sataisi pikku-ukkoja. Kaunis kesäinen tuulahdus rapakelien ja talven keskelle.

Visit_Joensuu_Botania_Outfit

Botania_puutarha_silta

May these shoes lead you to new adventures - kuten Minna Parikan kenkien dustbageissa sanotaan. Mielenkiintoinen paikka, paljon nähtävää ja ihasteltavaa. Botaniassa kannattaa käydä, mikäli liikut Joensuun seudulla tai matkustat Joensuuhun. Tässä alla vielä yhteystiedot kiinnostuneille;

Botania
Heinäpurontie 70
80110 Joensuu

Avoinna;
Ke- To klo 10-20
Pe- La klo 10-23
Su klo 10-18

Liput; Aikuiset 10e / lapset (5-16v), eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 6e
Lippu on voimassa päivän ajan, eli voit käydä lounaalla puutarhassa ja tulla ihastelemaan Botanian loistoa illalla samalla sisäänpääsymaksulla.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Hempeää vaaleanpunaista asussa ja arkista höpöttelyä

Moikkamoi! Toivottavasti teilläpäin on yhtä aurinkoista kuin täällä, on niin upea ja keväinen keli. Keväisissä tunnelmissa mennään näiden kuvienkin kanssa, kun päivän asussa on hempeä nahkatakki ja kukkamekko, jonka tuunaamisesta kerroin vähän aikaa sitten tässä postauksessa. Vaaleanpunainen nahkatakki sopii mekon kanssa niin hyvin, mutta asu olisi voinut olla hieman rouheampi jollain mustalla rokkirotsilla. Kieltämättä heräsi pieni ajatus, että tarvitsisinkohan vielä mustan nahkatakin bikermallisena?

Vaaleanpunainen_nahkatakki

Nahkatakki - Rokita
Kukkamekko - Rokita
Olkalaukku - Cobblerina
Nilkkurit - JKK Outlet
Aurinkolasit - Instrumentarium*

*Saatu blogin kautta.

Kuvat; Tanja Räty

Kukkamekko_Nahkatakki-21

Otimme Tanjan kanssa kuvia täällä meillä, onneksi hän tuli taas kylään, kun itsehän olen ollut välissä autoton parin viikon ajan. Camarosta meni nimittäin lukko rikki ovesta, eikä ovi pysynyt kiinni lukossa eikä auki asennossa. Pajalla saivat auton kuntoon ja minäkin sain auton käyttöön jo, niin pääsee paremmin liikkumaan - täällä maalla ei hirveästi julkisia liiku ja näillä välimatkoilla taksi on liian kallis. Yhdellä autolla liikkumisessa on omat haasteensa, kun puoliso käy Joensuussa töissä eri vuoroissa ja itsellä työajat vaihtelee yrittäjänä. Seuraavalla kerralla tavataankin Tanjan kanssa Joensuussa kuvaamisen merkeissä, ihanaa että tältä seudulta on löytynyt kanssabloggaaja, jonka kanssa yhdessä kuvaaminen sujuu!

Mokkanilkkurit_talvimuoti

Kukkamekko_talvella

Cobblerina_vaaleanpunainen_laukku

Töihin uppoutumisen lisäksi olen nähnyt myös kavereita ja ystäviä, mutta viettänyt aikaa myös perheeni kanssa ja itsekseni. Olen testaillut Nordic Health Systemsin luonnonkosmetiikkapäivästä saadun goodiebagin antimia ja voi vitsit, miten huippuja muutamat tuotteet ovat! Niistä kerron siis myöhemmin lisää täällä ja Instagramin Storiessissa.

Meinasin huomenna kuvata my dayn teille videolle, yksi My day- postaus kuvien kanssa olisikin valmiina, mutta mietityttää oliko päivä liian tylsä julkaistavaksi tänne. :D Toisaalta monet teistä ovat toivoneet jotain arkipäivää kuvina tänne, niin ehkä sen voisi julkaista tässä lähiaikoina - enhän minäkään aina odota jotain spesiaalia my day- postauksilta ja videoilta. Tai sisällöltä välttämättä muutenkaan, välillä on mukava lukea pelkkää ajatuksenvirtaa ja kuulumisia.

Asu_nahkatakilla_talvi

Tyyli_violetti_kukkamekko

Itsetehdyt_vaatteet_nahkatakki_mekko

Korkokengat_talvi_2019

Tälläiset näiden asukuvien kaltaiset tyttömäisemmät asut ovat viehättäneet viime aikoina, mutta toisaalta nyt tekee pukea mieli jotain rokimpaa. Saa nähdä millaisia asuja tälle lopputalvelle tulee kuvattua, aika pieni osahan tänne tulee asuista. Minullakin kuvattavat asut määräytyvät sen mukaan, että inspiroiko asu minua, saanko kuvaajan vai pitäisikö kuvata jalustalla ja tietty se, että onko kuvaajalla ja minulla kuvausfiilis vai sellainen "nääh, ei huvita"- fiilis. Jos jommalla kummalla on jälkimmäinen olo, niin kuvat eivät onnistu ja harvoin päätyvät julkaistavaksi asti. Minusta tuollainen fiilis välittyy lähes aina kuvista kaikenikäisillä, vaikka jotkut voivat olla eri mieltä.

Selasin asuinspiraation vuoksi viime vuotisia asukuvia talven ajalta ja tuli ehkä pieniä paineita siitä, että onko tämä talvi nyt mennyt lähellekään yhtä inspiroivilla asuilla. Mutta jälkikäteenhän sen näkee, kun selaa useampaa kuukautta kerralla. Kevät sen sijaan on yleensä pukeutumisen kannalta ihanaa, luovaa ja kokeilevaa aikaa!

Cobblerinan_laukku

Keväistä fiilistä ja viikkoa teille kaikille! Heittäkäähän kommenttilaatikkoon kysymyksiä opiskelusta työn ohessa, Centria ammattikorkeakoulusta tai tradenomin monimuotokoulutuksesta, aloin luonnostelemaan postausta aiheesta. Monet ovat toivoneet postausta aiheesta, joten nyt olisi hyvä hetki kysellä mitä mieleen tulee!

Kotimainen_nahkatakki

Asu_nahkatakilla

Talvikengät_karvareunuksella

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Bluebellan upeat alusvaatteet ja bikinit

Seuraan aktiivisesti eri muotisivustoja ja niistä yksi on Iltalehden alla oleva Tyyli.com. Tyyli.comiin tulee päivittäin muotiin, tyyliin ja kauneuteen liittyviä artikkeleita, joita seuraan aktiivisesti. Luin transmalleista, jotka toimivat alusvaatemalleina ja kuvien joukosta klikkasin itseni Bluebellan verkkokauppaan. Näin kuvissa nimittäin korseletin, joka on aivan upea ja korselettia olen etsinyt jo pitkään 65 senttimetrin ympäryksellä.

Bluebella_lingerie-5
Bluebellan Nikita- korseletista on saatavilla myös malli, jossa kupit ovat avoimet. 


Bluebellan oman esittelyvideon löydät täältä, videosta huokuu brändin arvot ja fiilis videossa on ihana.

Bluebellan valikoiman alusvaatteet ja bikinit ovat todella seksikkäitä, mutta joukosta löytyy myös alusvaatteet hääpuvun alle, vähän kesympiä alusvaatteita ja todella rohkeita malleja. Alusvaatteista löytyy bodyja, joita voisin itsekin käyttää ja harnesseja rintaliiveissä sekä bodyissa. Hyvin istuvat, kauniit alusvaatteet ovat pohja muulle pukeutumiselle ja jos perusta eli istuvuus on kunnossa, niin vaatteetkin istuvat paremmin päälle. Puhumattakaan siitä, että kauniista alusvaatteista tulee itselle huippu fiilis, vaikka ne eivät muille näykään.

Bluebella_lingerie-9
Korseletin takapuolelta löytyy kauniit yksityiskohdat. 


Bluebella_lingerie_nikita_bra

Rohkeus, nykyaikaisuus, esteettisyys ja aistillisuus ovat tämän brändin tuotteiden pohjana. Bluebellan tuotteet ovat kohtuullisen hintaisia ja heidän tavoitteenaan on tarjota tuotteita, joissa korkea laatu on kaikkien saatavilla. Erittäin ajankohtainen arvo, kun kohtuuhintainen ja saavutettavissa oleva luksus on yksi kasvavista trendeistä vaateteollisuudessa. Inspiraatio tuotteisiin tulee joka päiväisestä elämästä; trendeistä, arjesta ja elämäntyylistä. Verkkosivuilla kuvataan, että Bluebellan tuotteissa on usein joku provokatiivinen yksityiskohta, kuten täysin avoimet kupit rintaliiveissä, harnessit tai pelkistä remmeistä koottu body.

Bluebella_bikini_pink
Bluebellan Levantine- bikinejä on saatavilla myös turkoosina, joka näyttää upealta päivettyneellä iholla - oma ihoni on sen verran vaalea, että vaaleanpunainen oli varmempi valinta. 


Bluebella_swimwear

Bluebella_swimwear_2
Verkkoyksityiskohdat ovat upeat näissä bikineissä, varsinkin kun verkollinen osuus nousee aika korkealle vyötäröllä. 


Bluebellan näytöksessä Lontoon muotiviikkojen aikaan nähtiin eri kokoisia ja eri värisiä malleja - brändi haluaa muistuttaa itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta, mutta myös oman minuutensa juhlimisesta. Tuotteista löytyy paljon kokoja ja esimerkiksi pienemmällä ympäryksellä tuotteita riittää myös. Brändin asenne kiehtoo minua todella paljon, sillä naisellisuus yhdistetään vahvuuteen, itsevarmuuteen ja omaan persoonallisuuteen sen sijaan, että naisellisuutta tai sukupuolta väheksyttäisiin tai pidettäisiin heikkouden piirteenä. Myös se, että Bluebella käyttää erilaisia malleja, on mahtava juttu! Bluebella on myös palkittu useampaan otteeseen Lingerie Brand of the Year- palkinnolla.

Ainakin minä olen aivan myyty - Bluebellalla on monia omaan makuuni sopivia tuotteita, mutta myös sellaisia, jotka ovat peittävämpiä ja hienovaraisesti sensuelleja. Myös kokouimapukuja löytyy eri sävyissä ja erilaisilla yksityiskohdilla, vaikka itse päädyinkin näin ensimmäisessä tilauksessani bikineihin. Tuotteet on mahdollista saada kauniissa lahjapaketissa perille, joten mikäli teillä miespuolisilla seuraajilla puolisot pitävät tämän tyyppisistä alusvaatteista, kimonoista ja bikineistä, niin kannattaa laittaa linkki ylös ja ilahduttaa puolisoa tärkeänä päivänä. Koot vastaavat normaaleja kokoja eli kannattaa valita normaalisti käyttämänsä koot.

Light_pink_bikini

Brändistä huokuu myös sellainen "elä ja anna muiden elää"- fiilis sen lisäksi, että Bluebellan brändikuva on avoin, kannustava ja voimaannuttava. Tämä yritys oli mahtava löytö, jonka halusin jakaa myös teille - täältä tulen jatkossakin tilaamaan kauniita alusvaatteita, yöasuja ja uima-asuja!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Kenkähyllyn uusimmat tulokkaat

Muistatteko nämä talvikengät, jotka löysin parilla kympillä Joensuusta? Olin tuolloin juuri ennen sulkemisaikaa liikkeellä, joten en kehdannut jäädä sovittelemaan kahta muuta kenkäparia, vaikka varmasti myyjät olisivatkin palvelleet kauemmin. Olen nyt ollut yhden projektin takia aika paljon Joensuun keskustassa ja kävinkin hakemassa rautakaupasta tarvikkeita tämän JKK- Outletin vastapäätä. Kenkäliike oli auki, joten niittien oston jälkeen tien toiselle puolelle kenkiä sovittelemaan!

Peeptoe_high_heels_plum-3

Mokkanahkaiset_avokkaat_luumunvari

Iskin ensimmäisellä kerralla silmäni mokkanahkaisiin peeptoe- avokkaisiin, joita oli saatavilla violettina ja mustana. Harkinnassa olivat molemmat värit, mutta päädyin violetteihin, koska minulla on monta kymmentä paria erilaisia mustia avokkaita. Näitä sovittelin rauhassa myyjän kanssa ja yllättäen pitikin ottaa kokoa suuremmat kuin yleensä, kun kenkien mitoitus on niin naftia. Näissä violeteissa avokkaissa on kauniit reunat, mokkanahka on ihanan pehmeää ja hintaa näille jäi outletissa noin kolmekymmentä euroa. Ei ollenkaan paha hinta italialaisista nahkakengistä!

Peeptoe_high_heels_plum-4

Peeptoe_high_heels_plum-2

Kukkakuvioinen_mekko_royhelolla

Mokkanahka on pinnaltaan aina ihanan elävää, vaikka herkkähän se on. Oikealla hoidolla kestää kuitenkin pitkään, kun jaksaa huoltaa kenkiä kosteussuojan ja mokkanahan hoitoaineilla, mutta mokkaharjalla harjaamistakaan ei toinna unohtaa. Kenkien sävy on syvän violetti, kuulemma värikoodina oli ollut englanniksi luumu, joka vastaakin sävyä täysin.

Oli miellyttävää kuunnella myyjän mietteitä mokkanahkakenkien valmistamisesta ja nahan käsittelystä korkokenkiin - tietenkin näin kenkäharrastajana myös niiden valmistus kiinnostaa. Odotan innolla vähän kuivempia ja keväisempiä kelejä, jotta saan kengät käyttöön - sävy on todella kaunis ja sopii violetin sävyisen kukkamekkoni kanssa hyvin yhteen. Mekkoon tuli pieni muutos ateljeella, koska kangas tuntui tuulisella kelillä nousevan liian herkästi tuulen mukana ylös eli päätin laittaa helmaan koristeeksi jersey- röyhelön. Sattumalta helmaröyhelö on sävy sävyltään näiden kenkien kanssa, joka on aika ihana juttu. Nämä ovat todella kaunis pari keväällä ja kesällä, mekkokin näyttää entistä paremmalta helmaröyhelön kanssa ja mikä parasta - ei tarvitse varoa nousevaa helmaa tuulisella kelillä! Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille ja pidetään peukkuja, että loppuviikosta saadaan aurinkoakin.


Peeptoe_high_heels_plum

Kukkamekko_peeptoe_kengat-8

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Galaksikuosia ja nahkatakkikelejä // Päivän asu

Heips! Tämä kuu on ollut bloggaamisen osalta harmillisen hiljainen, täällä on ollut tohinaa töissä ja opinnoissa. Puhumattakaan siitä, että olin korkeassa kuumeessa vähän aikaa sitten. Mutta pitkästä aikaa saatiin asukuviakin otettua, kun oli kohtuullisen kuvauksellinen fiilis - kipeänä ei käynyt mielessäkään kuvailla. Tämä asu sai useammalta ystävältä kehuja, tykkäsin itsekin tästä todella paljon ja kelitkin olivat suotuisat nahkatakille!

Bloggaaja_tyyli

Nahkatakki - Ompelimo Rokita
Kaulahuivi - löytö Prahasta
Neulehame - Guess
Laukku - Cobblerina
Nilkkurit - Calvin Klein
Kietaisupaita - Ompelimo Rokita
Toppi - Zara
Kaulakoru - Kalevala Koru

Talvimuoti_2019_asukokonaisuus

Cobblerinan_laukku_ruusukulta

Näitä Calvin Kleinin nilkkureita olen käyttänyt nyt lähes päivittäin, nämähän kävivät suutarilla vetskarin vaihdossa ja nämä ovat ehdottomasti parhaimmat talvikenkäni. Harvat kengät ovat yhtä pehmeää nahkaa ja näin hyvillä pohjilla varustetut. Kenkien muotokieli on myös kaunis, sopii todella moniin asuihin! Tässä asussa pidän myös siitä, että sekä nahkatakissa että kengissä on mustaa nahkaa. Samalla tavalla myös takin kaulukset ja kietaisupaidan värit sopivat toisiinsa.

Tässä asussa verkkosukkahousut keventävät asua mukavasti, kun mustaa on sen verran paljon ja neulehame on suht paksu. Muutenkin verkko- ja meshyksityiskohdat ovat olleet mieleeni viime aikoina - tilasin juuri bikinit kesäksi, joissa on myös verkkoyksityiskohtia. Niistä kerron myöhemmin lisää, sillä on pakko vinkata teillekin tuosta verkkokaupasta ja yrityksestä, jonka tuotteista kelpuuttaisin itselleni lähes kaikki! Kesää odotellessa, välillä meinaa toivo hiipua kun lunta sataa enemmän ja enemmän, mutta keväästä kuitenkin kertoo pakkasten hiipuminen.

Nahkanilkkurit_Calvin_Klein

Asukokonaisuus_kynahame_kietaisupaita

Galaksikuvioinen_paita_Rokita

Valonmäärä onneksi lisääntyy päivä päivältä ja ehkä tulee valittua vähän värikkäämpiäkin vaatteita kaapista päälle. Jatkuvia nahkatakkikelejä odotan innolla, talvella on ollut villakangastakit ahkerassa käytössä ja mieli kaipaa jo vähän kevyempää sekä lyhyempää takkia. Lyhyissä takeissa minulla on muutenkin enemmän valinnanvaraa väreissä ja malleissa, kun pidän nahkarotseista ja jakuista. Eniten taidan odottaa tämän Mangon sähkönsinisen mokkanahkatakin ja tämän itsetehdyn vaaleanpunaisen nahkatakin yhdistämistä joihinkin asuihin!

Calvin_Klein_nilkkurit

Cobblerinan_rusettilaukku

Galaksikuosi on kyllä kaunis, tilasin tämän kankaan yli vuosi sitten Ehta- verkkokaupasta, josta löytyy monia erilaisia kuoseja kukkakuvioista yksisarvisiin. Pääkallokiitäjä- trikootakin on, se on myös kaunis kangas! Tein tästä galaksitrikoosta myös kietaisumekon, mutta siitä tuntui puuttuvan jotain, joten se odottaa inspiraatiota ateljeella. Katsotaan, mitä keksin siihen lisäksi, asukuvissahan se tulee näkymään keväällä.

Yritän tällä viikolla palata normaaliin kirjoitustahtiin myös täällä, palataan taas pian seuraavalla aiheella!

Midihame_galaksipaita_paivan_asu