Ennen kesäkuun puoltaväliä kokoonnuimme muutamien bloggaajien kanssa Pieksämäelle
Marian luokse. Polvijärveltä ja Kuopiosta tulimme me muut sillä välin, kun Maria oli meille tehnyt pientä välipalaa tervetulotoivotukseksi. Marialla on sisustussilmää ja voitte vain kuvitella miten ihastelimme porukalla kekseliäitä ideoita - ei itselläni esimerkiksi ole käynyt mielessäkään tehdä rikkonaisista hehkulampuista roikkuvia minimaljakoita!
Oli ihanaa päästä juttelemaan bloggaajien kesken maailman menosta ja monesta muustakin aiheesta, bloggaaminen ja valokuvaus mukaan lukien. Olen viime aikoina käynyt lähinnä Helsingin seudulla erilaisissa blogi- ja pressitapahtumissa, mutta täälläpäin tapahtumat ovat harvemmassa. Olen kyllä ollut useita blogitapahtumia järjestämässä täällä Pohjois- Karjalassa ja pyyntöjä olen saanut uusien tapahtumien järjestämisestä, mutta valitettavasti itselläni ei enää riitä aika näiden järjestämiseen varsinkaan yksin. Yrittäjyys, ruuhkavuodet ja muut vievät sen verran aikaa, että järjestäköön he seuraavaa miittiä tai tapahtumaa, joilla on enemmän vapaa- aikaa. :) Suuri kiitos Marialle ja muille tytöille, että saimme tämän porukan kasaan ja vietettyä mahtavan päivän sekä illan hyvällä porukalla!
Herkuttelun ja kahvittelun jälkeen lähdimme tutustumaan sisustusliikkeeseen, jonka omistaja piti liikettä lauantaina kauemmin auki, että pääsisimme tutustumaan liikkeeseen paremmin. Vanilla Sky- niminen sisustus- ja lahjatavaraliike on todella kaunis ja inspiroiva aarreaitta laajalla valikoimallaan. Taisi olla koko reissu sisustamisen osalta inspiroiva, tekisi mieli laittaa kotia ihan eri innolla kuin aiemmin.
|
Laatuakat eli Salla, Maria, Viivi ja minä. Tämän postauksen kuvissa minulla olevat aurinkolasit* ovat blogin kautta saadut. |
Vanilla Sky - liikkeellä on myös verkkokauppa, jossa voi käydä tutustumassa tuotteisiin ja tilata tuotteita kotiin, mikäli ei pääse käymään paikan päällä. Kivijalkaliike löytyy osoitteesta Keskuskatu 6-10, 76100 Pieksämäki.
|
Liikkeen valikoimasta löytyi muun muassa peilejä jokaiseen makuun! |
|
Tämä kettukyltti oli aivan ihana, menisi hyvin vaikkapa ateljeen ovessa. |
|
Ostin viimeinkin tekokukat Finnmarilta ostamieni lasisien kuplien sisälle. Erilaisia tekokukkia oli paljon ja kieltämättä iski pienoinen valinnanvaikeus itsellenikin. |
Vanilla Sky:n valikoimaan kuuluu muun muassa erilaiset häkit, joihin voi laittaa kukkia tai vaikkapa Mailegin pehmopupun. Kylttejä oli useita erilaisia ja Gantin laadukkaita pyyhkeitä löytyi perusväreissä sekä pastellisissa sävyissä. Puutarhaan löytyi erilaisia patsaita, ruukkuja, amppeleita ja muuta, huonekalujen tuunaukseen saatavilla oli erilaisia sisustusmaaleja ja vahoja. Erittäin laaja valikoima, joten aikaa liikkeessä käymiseen kannattaa varata tarpeeksi.
Sisustusliikkeessä inspiroitumisen jälkeen lähdimme kuvaamaan asuja eri sijainneissa Pieksämäellä ja kuten arvata saattaa, niin naurun remakkaa ja hauskoja tilannekuvia ei voinut välttää! Kuvaamisen jälkeen kävimme paikallisen ravintolan terassilla parantamassa maailmaa ja juttelemassa muun muassa yrittäjyydestä, mittatilausvaatteista ja blogeihin liittyvistä asioista. Juttua riitti ihan yömyöhään asti kaiken muun puuhan ohessa ja kuten kuvistakin näkee, niin koko päivän ajan aurinko paistoi auringonlaskun ihasteluun saakka.
Illalla teimme porukalla grillattavat valmiiksi ja Marian miehen ollessa grillimestarina avasimme skumppapullon kilistämistä varten. Reissussa ei todellakaan tarvinnut nälkiintyä, ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa. Viivin ja Sallan piti lähteä illalla rautatieasemalle, jossa huomattiinkin auringonlaskun näyttävän upealta, joten eikun kipinkapin kuvaamaan ennen junan tuloa. Tästä on muistona paljon kauniita kuvia, naurua sisältäviä videopätkiä ja itikanpistoja, jotka ovat jo hävinneet. Tyttöjen lähdettyä jatkamaan matkaa kävimme Marian kotoa kamerat mukaan ja menimme ärhäköitä itikoita uhmaten ottamaan kuvia myös järkkäreillä. Kannatti, ilta- auringossa kuvatut kuvat ovat aina niin tunnelmallisia!
Jäin itse yöksi Marialle, sillä kuljin autolla Pieksämäelle. Saunoimme, testasimme blogin kautta saatuja tuotteita ja vietimme aikaa porukalla kuten koko päivän ajan. Ilta sujui leppoisasti, kuten seuraava aamukin. Koko viikonloppu meni todella nopeasti, oli niin paljon puuhaa ja hyvässä seurassa aika juoksee aina. Mahtava porukka, inspiroivat päivät ja mukavia työjuttuja. Kiitos koko porukalle hauskasta illasta ja erityisesti Marialle yöpaikasta sekä tarjoiluista!
Muiden bloggaajien postaukset tästä viikonlopusta löydät näiden linkkien takaa;
Miss Joy
Sallan kengissä
Elämänhumalassa