torstai 29. lokakuuta 2020

Vuoden 2020 parhaat luonnonkosmetiikan Zero Waste- tuotteet

*Postaus sisältää PR- näytteenä saatuja tuotteita, jotka tunnistat yhdestä (*) tähdestä. Kaksi tähteä (**) tarkoittaa, että kyseinen linkki on affiliate- linkki, jonka kautta tehdyistä ostoista saan pienen komission. 

Zero waste on ollut jo puheenaiheena jonkin aikaa mediassa ja muualla, jonka lisäksi myös minulta on toivottu useaan otteeseen zero waste- aiheista postausta ja varsinkin kosmetiikan osalta pyydettiin vinkkejä. Kuten moni teistä jo tietääkin, niin käytän pääosin luonnonkosmetiikkaa arjessani ja myös perheeni käyttää osittain samoja tuotteita. Zero Waste eli suomalaisittain nollahukka- ajattelutapa tarkoittaa sitä, että pyritään jätteettömyyteen esimerkiksi kosmetiikan saralla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos tuotetta ei saa ostettua pakkauksettomana, niin pakkausten tulee olla kierrätettäviä tai maatuvia, eivätkä ne saa joutua sekajätteeseen. Tuotteesta ei siis saisi jäädä palaakaan roskaksi seka- tai energiajätteeseen. Zero wasteen kuuluu myös muovittomuus eli muovia sisältävien tuotteiden sekä pakkausten välttäminen. 

Zero-Waste-luonnonkosmetiikka-NurmeZero-Waste-Luonkos-oljypuhdistuskakku  

Tästä nollahukka- kosmetiikan määrittelystä löytyi vähän ristiriitaista tietoa, että mikä lasketaan zero waste- kosmetiikaksi tai pitääkö olla täysin pakkaukseton tuote, vaikka pakkauksen saisi täällä Suomessa kierrätettyä helposti. Kaikkialla maailmassa kierrätysasiat eivät ole lähellekään niin hyvällä mallilla kuin täällä, mutta itse laskisin niin, että pääasia on siinä, ettei tuotteesta jää roskaa tai hankalasti kierrätettävää jätettä. Zero Wasteen voi pyrkiä esimerkiksi kestotuotteilla, kuten vanulaput, kestohedelmäpussit, lasiset pakastusrasiat, metallipillit, kestokahvikupit, jonka lisäksi myös kosmetiikan kanssa voi pyrkiä jätteettömyyteen. Talouspaperin sijaan voi käyttää kestotalouspaperia ja törmäsinpä hetki sitten myös mehiläisvahakelmuun, jota voi käyttää kelmun tai folion sijaan ruoka-aineiden suojana. Itse voi tehdä myös kosmetiikkaa ja netistä löytyy todella paljon ohjeita hajuvesistä kuorinta-aineisiin ja siitä kasvovesiin. 

Palasaippuat ovat yksi helpoimmista keinoista välttää ylimääräistä muoviroskaa ja esimerkiksi Nurmen valmistajille on tärkeää, että tuotteet sisältävät mahdollisimman paljon hyviä ja laadukkaita raaka- aineita, eikä tuotteita jatketa vedellä. Näistä palasaippuoista löytyy muun muassa erinomainen sheivaussaippua**, jalkojen kuorintaan tarkoitettu saippua**, kosteuttava tai rauhoittava saippua hiuksille ja niin edelleen. Sola Saippualta taas löytyy saippuoita samaan tyyliin, esimerkiksi siskoni sai aknen kuriin heidän palasaippuallaan ja monet Sola Saippuan saippuoista sopivat atooppiselle iholle, alempaa saat tarkemmat tiedot ja kuvat vasta uudistuneista tuotteista! Molempien brändien pakkaukset ovat kierrätettävissä ja maatuvia. Myös Nurmen deodoranttien** pakkaukset ovat pahvia, jota on ollut helppo kierrättää jo iät ja ajat - jo 90- luvulla pikkukylän ala-asteella neuvottiin miten pahvit ja muut kierrätetään. 

Meikkien osalta nollahukka- ajattelutavan toteuttaminen on hieman hankalampaa, mutta pahvipakkauksiin pakattuja tuotteita löytyy esimerkiksi Couleur Caramelilta ja GRN:ltä. Näistä meikkituotteista pahvi ja metalli on helppo erottaa, jolloin molemmat saa kierrätettyä iisisti sinne missä kuuluukin. Pääosin pakkaukset ovat kuitenkin täysin pahvia ja molemmilta brändeiltä löytyy hyviä tuotteita huulipunista luomiväreihin ja siitä puutereihin! 


Sola-Saippua-palasaippuat-Zero-Waste-4 Zero-Waste-kasvojen-puhdistus-ja-meikinpoisto

Luonkos öljypuhdistuskakku*


Tähän uutuuteen törmäsin vuosi sitten, kun osallistuin I love me- messujen yhteydessä olleeseen luonnonkosmetiikka- aiheiseen keskustelupaneeliin ja siellä kerrottiin Luonkosin tuotteista. Sain testattavaksi kasvojen puhdistukseen tarkoitetun Radiant- öljypuhdistuskakun, jota hieromalla käsiin irtoaa öljyä meikinpoistoon ja kasvojen puhdistukseen. Tästä en ole aiemmin vielä kertonutkaan mitään, koska en oikein tiennyt, onko tuote hitti vai huti. Talvella en saa tästä öljyä irti muuten kuin saunan yhteydessä, koska käteni ovat yleensä aina kylmät, mutta kesällä tämä tuote oli tosi hyvä ja käsiin hieromalla öljyäkin irtosi. Muina vuodenaikoina tätä on hankala käyttää, koska tuote ei sula kylmiin käsiin, eikä tuotetta kannata säilyttää esim. suihkutilassa, jos saunot usein. Öljy hierotaan kasvoille ja poistetaan meikki pyörivin liikkein, jonka jälkeen lämpimällä kosteahkolla pyyhkeellä hierotaan kasvoilta meikki ja lika pois. 

Sum summarum - lämpimillä käsillä herkälle ja kuivalle iholle tarkoitettu tuote on aivan todella hyvä, iho jää kosteutetuksi ja pehmeäksi putsaamisen jäljiltä. Kylmillä käsillä tuote ei ole paras, mutta ehkä voisi myös talvella käyttää, jos lämmittää kädet kuuman hanan alla ensin tai käyttää tuotetta saunomisen yhteydessä. Muuten pidän tästä todella paljon, mutta talvella tämä ei minulla oikein toimi, kun kädet ovat aina kylmät ja illalla ei kyllä väsyneenä halua erikseen saada käsiä lämpimiksi, että saisi tuotteesta hangattua öljyä käsiin. Siksi en tätä käyttänytkään viime talvena kuin parin yrityksen verran ja annoin uuden mahdollisuuden kevään ja kesän taitteessa. Meikki lähtee helposti, tuote on hellävarainen, eikä ärsytä ihoa tai silmiä millään tavalla - tätä sulamisasiaa lukuunottamatta tuote on loistava biohajoavaa pakkausta myöten! 

Zero-Waste-Luonkos-oljypuhdistuskakku-kasvoille

Luonkosilla on arvot kohdallaan ja kotimaista luonnonkosmetiikkaa on aina ilo käyttää, jonka lisäksi on ihanaa, että pakkaus maatuu täysin, eikä siinä ole käytetty esim. liimaa tai muovipinnoitusta. Hinta- laatusuhde on todella hyvä, sillä pieni määrä riittää meikinpoistoon ja kasvojen puhdistukseen. Pitkäikäinen tuote, jota ostaisin jatkossa kesäksi, talvella käytän nestemäistä misellituotetta. Luonkosilta löytyy myös vartalolle tarkoitettu vartaloöljykakku, kuten tämä Delicious- vartalokakku ja uutena valikoimaan on tullut täysin luonnonkosmetiikkaa oleva kuivashampoo. Näistä kahdesta jälkimmäisestä en osaa vielä sanoa mitään, en ole vielä testannut. Vai mitä mieltä olisit kimaltavasta vartalokakusta? Luonkosille plussa myös siitä, että voit helposti leikata matkustelua ajatellen pienen palan tuotetta mukaan - sama juttu toki muissakin kiinteissä Zero Waste- kosmetiikassa. 

Nurme Sea Buckthorn + Orange palasaippua

Tämä, jos mikä on kunnon luksussaippua** palasaippuoiden puolelta! Aivan ihana tuoksu, kermainen koostumus ja iho jää kosteutetun tuntuiseksi. Tämä Nurmen palasaippua ei kuivata ihoa ja tuntuu niin hyvältä iholla, että tämä on todennäköisesti yksi parhaista palasaippuoista minkä olen eläessäni ostanut. Hinta on todella edullinen, pakkaus on kaunis ja tämä yksinkertaisesti toimii todella hyvin. Pakkaus tässäkin tuotteessa on maatuva tai sen voi heittää uuniin kotia lämmittäessä (toki tällöin pakkausta ei laskettaisi Zero waste- aatteiden mukaiseksi). 10+/10! Osta tätä joululahjaksi hänelle, joka nauttii arjen luksusfiiliksestä ja paketoi samaan pakettiin tämä sokerikuorinta**, joka tuoksuu yhtä lumoavalle. Puhdasta rakkautta! 


Nurme Sea Mineral palasaippua

Jos haluat edellistä saippuaa puhtaamman tunteen iholle, toki ilman että iho narskuu puhtauttaan liikaa, niin tämä on palasaippuasi. Raikas tuoksu, koostumus vaahtoaa ja puhdistaa hyvin. Herkkä- ja kuivaihoisten kannattaa käyttää vartalovoidetta tämän käyttämisen jälkeen, muilla ei välttämättä ole tarvetta. Tätä saippuaa** voit käyttää myös sheivaamiseen ja tuoksultaan tämä muistuttaa kesää - sellaista raikasta, kesäistä päivää meren äärellä. Tämä on ihana palasaippua, olen tätä ostanut jo useamman palan lisää saamani PR- palasen loppumisen jälkeen. Suosittelen! Täältä voit käydä lukemassa tarkempaa arviota palasaippuoista. Sea Mineral- saippua käy naisille ja miehille, tuoksu on unisex. 

Nurmella on myynnissä palasaippuaa myös villapäällysteisenä** - villa kuorii ihoa hellävaraisesti ja oman kokemuksen mukaan villa auttaa palasaippuaa vaahtoamaan suuremmilla kuplilla. Tämä on kuin sinulle tehty, mikäli kaipaat vaahtoavuutta enemmän, kuin normaalisti luonnonkosmetiikan saippuoissa on. Kun saippua on kulunut loppuun sisältä, niin villaa voi käyttää jatkossa esim. kuorinnassa, pesusienenä, pintojen pyyhkimisessä ja niin edelleen. 


Zero-Waste-palasaippuat-Nurmelta

Geisha Shaver**

Tämäkin on yksi järjettömän hyvä tuote, jonka olisin toivonut tulleen pinnalle jo kymmenen vuotta sitten. Näitä perinteisiä karvojen ajeluun tarkoitettuja höyliä markkinoidaan usein miehille, mutta nykyään löytyy myös esteettisempään makuun sopivia höyliä, kuten tämä ruusukultainen Geisha Shaver**. Ensinnäkin, yksi (!) terä kestää käyttöä kuusi kuukautta, kun käyttäjiä on kaksi ja se onkin hyvä aikamääre siihen, milloin terä kannattaa vaihtaa. Kuluneen terän voi laittaa metallinkierrätykseen, osa laittaa terän folion sisälle ennen metalliin lajittelua ja itse sujautan terän tyhjän kissanruokapurkin sisälle ennen kierrätystä. 

Terät ovat todella edullisia, parilla- kolmella eurolla saa uusia teriä viisi kappaletta eli seuraavalle kahdelle ja puolelle vuodelle. Geisha Shaver painaa lähes sata grammaa, joten sen kanssa sääriä ja muita paikkoja ajaessa ei tarvitse painaa ollenkaan. Kevyt ote, höylä itsessään painaa sen verran kuin tarvitsee - näin et saa itsellesi haavoja aremmissakaan paikoissa, kun et paina terällä liikaa tai ole muuten liian kovakourainen. Terät ovat todella teräviä ja kestävät käyttöä huomattavasti kauemmin kuin muovireunaiset terät. Ja mikä parasta - tästä ei tule roskaa, paketti on kierrätettävissä tai poltettavissa vaikkapa talon lämmityksen yhteydessä, terät kierrätetään metalliin. 

Zero-Waste-luonnonkosmetiikka-2  

Olen käyttänyt nyt yli vuoden Geisha Shaveria kaikkiin ajeltaviin paikkoihin ja edelleen olen yhtä ihastunut kuin aiemmin! Käytän tätä parin- kolmen päivän välein edelleen, sillä ajaminen on niin nopeaa ja helppoa. Talvella olen yleensä pitkittänyt sheivausväliä, mutta en enää. Terävä ja uskomattoman hyvä höylä, oli ehdottomasti rahansa arvoinen ja enemmänkin. Omani ostettiin Joensuun Sokokselta, mutta näitä saa tilattua myös ylläolevien linkkien kautta. 

Myös bikinirajan sheivaamisesta tuli aiemmin kyselyä, että saako tällä sheivattua tai uskaltaako käyttää intiimialueille ja siihen vielä muillekin vastaukseksi, että kyllä, Geisha Shaverilla saa ajettua karvat myös herkemmiltä alueilta. Alkuun vaati hieman harjoitusta, mutta jos keho liikkuu ja taipuu normaalisti, niin ei pitäisi olla ongelmaa bikinialueen ajelun kanssa. Itse teräosahan tässä on leveämpi tai oikeastaan korkeampi kuin muissa terissä, mutta saa silti ajettua kaiken kun tekniikan oppii ja ajaminen onnistuu parhaiten, kun terä on noin 45 asteen kulmassa. Siihen tottuu nopeasti, eli ei huolta! 

Mikäli kaipaat sheivaamiseen muuta tuotetta lisäksi kuin pelkän terän, niin tekstissä olevien linkkien kautta pääset palasaippuoihin, jotka sopivat sheivaamiseen. Palasaippuoita voi käyttää muutenkin oman harkinnan mukaan sheivaamiseen, kun valitsee esimerkiksi vaahtoavamman tuotteen ja ihoa rauhoittavan saippuan. 


UpCircle Cinnamon + Ginger palasaippua*

UpCirclen kuorintatuotteet laskisin itse myös Zero Wasteen alumiinisesta tuubista ja muovisesta korkista huolimatta. Muovisen korkin saa kierrätettyä ja metallisia tuubeja voidaan kierrättää lähes loputtomasti. Kannattaa tutustua erityisesti tähän vartalokuorintaan**, jota olen käyttänyt jo yli kolme vuotta. UpCirclelta saa myös mielettömän hyvää kahviseerumia, joka toimii kuivalle iholle ja varsinkin nyt talven tullessa - käy tsekkaamassa lisää asiaa tästä tuotteesta tämän linkin kautta

UpCirclelta löytyy myös palasaippuoita ja hienona esimerkkinä tämä** Cinnamon + Ginger- palasaippua, joka onkin yksi ihana tuote heidän valikoimastaan ja tuoksuu aivan joululta! Joulufanille pakettiin, tätä voi käyttää esim. käsien- ja vartalonpesuun. Tämä palasaippua on todella kermaisesti vaahtoava ja jättää ihon kosteutetuksi. Eräs miespuolinen läheiseni oli sitä mieltä, että tuoksu sopii enemmän naisille kuin miehille, kun taas minusta jouluinen tuoksu sopii kenelle vain. 

Brändin luonnonkosmetiikka tehdään aineksista, joita saadaan mm. pienten kahviloiden käytetyistä puruista, chai laten mausteista ja esimerkiksi häistä, sekä muista tapahtumista ylijäävistä kukkasista ja kasveista, jotka muuten menisivät roskiin. Kahvinpurut yritys kerää Lontoon artesaanikahviloista eli tuotteet valmistetaan Zero Wasten mukaisesti. 


Sola-Saippua-palasaippuat-epapuhtaalle-iholle

Sola Saippuan palasaippuat* - mitä käyttää atooppiselle iholle tai akneiholle? 

Sola Saippuan valikoima on juuri uudistunut, mutta muutamat tuotteet ovat säilyneet ennallaan lähes samalla nimellä. Siskoni akneen käyttämä tuote on poistunut valikoimasta, mutta tilalle on tullut Hamppu & Teepuu- palasaippua, joka on valikoimasta parhain akneiholle ja vastaava tuote aiemman tilalle. Teepuuöljyä käytetään paljon iholle, jossa on epäpuhtauksia ja myös hamppuöljy on ihoa rauhoittava ainesosa. Hamppuöljy ei tuki ihohuokosia, vaan rauhoittaa tulehdusta ja kosteuttaa tehokkaasti. Tätä Hamppu & Teepuu- saippuaa voit käyttää päästä varpaisiin eli tuote sopii myös hiuksille! Sola Saippuan Hamppu & Teepuu- saippua tuoksuu ihanalle, ehkä hieman minttuisalle, mutta tuoksu on suht mieto ja niin sanotusti pehmeä. 

Sola-Saippua-Hamppu-ja-teepuu Sola-Saippua-palasaippuat-Kehakukka  

Atooppiselle ja atopiaan taipuvalle iholle kannattaa valita mahdollisimman tuoksuton palasaippua, varsinkin jos atopia on pahana. Kehäkukka- palasaippua on itselleni tuttu ja se onkin todella hellävarainen, sopii lapsenkin iholle ja vaahtoaa runsaasti. Kehäkukkasaippua sisältää aprikoosinsiemenöljyä, kehäkukanlehtiä ja tietenkin kehäkukkaöljyä. Hellävarainen saippua sopii erityisesti kasvojen puhdistukseen ja tämä on se täysin sama pala hieman eri nimellä, mistä itse aloitin palasaippuoihin ja luonnonkosmetiikkaan siirtymisen. Suosittelen, sopii myös herkälle ja kuivalle iholle! Tällä aloitin aikoinaan siirtymään markettishampoista ja hoitoaineista luonnollisempaan kosmetiikkaan eli tästä Kehäkukka- palasta se lähti ja nykyään lähes 100 prosenttia käyttämistäni tuotteista on luonnonkosmetiikkaa.

  Sola-Saippua-palasaippuat-Zero-Waste-5 

Jos ihossa on vain hieman atopiaa, niin silloin Sola Saippualta suositellaan miedosti tuoksuvia hunajaa sisältäviä saippuoita kuten Mesiturve ja Kanerva & Hunaja. Mesiturve sisältää suomalaista hunajaa ja tunnetusti hunaja pehmentää, sekä hoitaa ihoa. Itselläni on eri brändin hunajavoide käytössä saunoessa ja se pehmentää ihoa todella hyvin. Mesiturve- palasaippua sisältää myös kosmetiikkalaatuista turvetta, joka on myös suosittu ainesosa muun muassa rauhoittavissa naamioissa ja erilaisissa vartalohoidoissa. Palasaippua tuoksuu rosmariinille siihen sujautettujen öljytippojen ansiosta.

  Sola-Saippua-palasaippuat-Zero-Waste-pakkausSola-Saippua-palasaippuat-Kanerva-hunaja

Kanerva & Hunaja saippua sopii kaikille ihotyypeille herkästä epäpuhtaaseen ihoon. Tuotteessa on käytetty kanervankukkasia, mehiläisvahaa, hunajaa ja luomukauraa. Aika ihanat ainesosat, vai mitä? Tuotteeseen on lisätty kevyesti muskatellan ja luomuappelsiinin eteerisiä öljyjä tuomaan tuoksua palasaippuaan. Kanerva on tässä saippuassa mielenkiintoinen lisä ja tuo minulle lapsuuden mieleen - aina silloin tällöin halusin ottaa metsästä kanervan oksan mukaan maljakkoon tai ostaa kanervia, jos kävimme äidin kanssa jossain mistä niitä sai ostettua ruukuissa. Kestävä kasvi, joiden värit ovat aivan ihania. Ihastelin niiden värejä pienenä ja edelleen, sillä kanervia kasvaa ihan meidän talon vieressä ja kotimatkan varrella. 

Sola-Saippua-palasaippuat-miehille  

Mieheni ja lapsemme suosikki on Oi, kunnon mies!- palasaippua perinnemallistosta, mutta uudesta saippuapalavalikoimasta löytyy myös Korven Isäntä- niminen saippua, joka sopii päästä varpaisiin niin isoille kuin pienemmillekin isännille. Jälkimmäisenä mainitussa saippuassa on käytetty kuusenkerkkää, koivunlehtiä ja nokkosta - kaikki näistä täältä Pohjois- Karjalan metsistä. Molemmissa saippuoissa on mieto tuoksu ja kaikissa Sola Saippuan tuotteissa suositaan kotimaisia ainesosia. Sola Saippuan tuotteet valmistetaan Juuassa eli synnyinkunnallani. 

Tuotteet tehdään käsin ja niiden valmistamisessa suositaan paikallisia ainesosia, jonka lisäksi Sola Saippuaa voi käyttää päästä varpaisiin ja myös sheivaamiseen, sekä parranajoon. Yrityksen verkkosivuilta löydät koko valikoiman ja erikseen tuoksuttomat, tuoksuvat, vegaaniset ja miedosti tuoksuvat saippuat. Saippuan lisätiedoista löydät mielenkiintoisia tarinoita ja toki saippuoiden ominaisuudet - mikä sopii parhaiten kasvojen pesuun ja mikä olisi paras kuoriva saippua. 


Sola-Saippua-palasaippua-Korven-isanta Sola-Saippua-palasaippua-atooppiselle-iholle Sola-Saippua-palasaippuat-Zero-Waste-Hamppu-ja-teepuu

Tutustu myös näihin postauksiin luonnonkosmetiikasta ja palaa pian osallistumaan Zero Waste- aiheiseen arvontaan! 

GRN meikit - uusia lemppareita ja pigmenttisiä luonnonkosmetiikan meikkejäLuonnonkosmetiikkaa hedelmistä ja kukkasista - Nurmen tehdasvierailu

tiistai 27. lokakuuta 2020

Päivän asu ja sumuinen syysaamu

 Jos jotain rakastan syksyssä värien lisäksi, niin sumuisia aamuja ja päiviä! Sumu tuo hieman mystisyyttä kuviin, mutta on myös ailahteleva taustana - et ehkä ehdi ottaa kuvia sumussa ennen kuin se siirtyy muualle tai hälvenee kokonaan. Nämä kuvat napattiin pikaisesti ennen kuin lähdimme mieheni kanssa molemmat töihin. Tästä asusta pidän aivan hurjan paljon, mutta topista vaihdoin kietaisuosassa olevan kiinnitysnepparin vähän järeämpään, että se pysyy kunnolla kiinni. Mustan ja sinisen yhdistelmä on aina ihana ja jotenkin mieli on alkanut kaivata sähkönsinistä enemmän kaappiin, mieluiten villakangastakin tai nahkarotsin merkeissä. 

Asukuvat-sumussa-Noir-Handmade-hameella-7


Nahkatakki - Rokita
Sifonkipaita - Guess
Kynähame - Noir Handmade
Korkokengät - Bianco
Olkalaukku - Cobblerina

Guessin-rusettikaulus-paita-ja-paivan-asu Asu-kotimaisella-nahkatakilla-ja-Noir-hameella

Wetlook- hametta olen nyt syksyn tullen alkanut käyttää enemmän, sillä se on kesällä aika kuuma, ellei satu viileämpää päivää väliin. Tämä Noir Handmaden hame on niin kaunis, toimii ihan älyttömän hyvin monien erilaisten yläosien kanssa. Silloin, kun mieheni löysi tämän sähkönsinisen topin, tiesin heti minkä hameen kanssa haluan tämän pukea. Toppi sopii myös minihameiden kanssa yhteen, mutta tässä on sitä jotain kapean wetlook- hameen kanssa! Topin röyhelöt ja hameen takaosan nyöritykset tuovat asuun mielenkiintoa, kun taas edestä asu on huomattavasti klassisempi. Pidän myös siitä, miten topin helma näkyy hieman takin helman alta. 

Cobblerina-rusettilaukku Syysmuoti-2020-paivan-asu

Asukuvat-sumussa-Noir-Handmade-hameella-3
Bianco-remmikengatAsukuvat-sumussa-Noir-Handmade-hameella-5

Tässä asussa on sama hame ja takki kuin vähän aikaa sitten julkaistussa asussa, mutta silti asu on niin erilainen. Pyrin käyttämään vaatekaappia suht monipuolisesti, mutta silti huomaa, mitkä vaatteet ovat eniten kierrossa. Toisaalta eihän se haittaa, jos kuitenkin erilaisia asuja tulee, mutta olisi hyvä käyttää aktiivisemmin myös niitä harvemmin käytettyjä vaatteita. Vaatehuoneen rekin lisäksi meille tuli toinen rekkikaappi, johon meinasin laittaa useimmiten käytössä olevia vaatteita. 

Löysin myös sukkiksia varten rengashenkarin ja uudet nilkkurit kirppikseltä, näistä henkari tulee tähän uuteen kaappiin, sillä se säästää tilaa aika paljon. Vaatehuoneesta löytyy toinen vastaava ja siihen olen pujottanut uikkarit, bikinit, vyöt ja huivit. Suosittelen, näitä monitoimiripustimia saa muun muassa Ikeasta ja sopivat myös rintsikoiden säilyttämiseen näiden edellä mainittujen lisäksi. 

Asukuvat-sumussa-Noir-Handmade-hameella-6 Asukuvat-sumussa-Noir-Handmade-hameella-14

Pidän tästä kokonaisuudesta paljon, tämä hame on parhaimmillaan syksyllä, talvella ja keväällä! Samalta valmistajalta minulla on mekkokin, mutta sitä en ole vielä kuvannut tänne blogiin tai minnekään muuallekaan. Noir Handmade on pieni yritys Euroopassa, mutta toivottavasti näitä ihanuuksia saadaan jatkossakin tilattua Leeloolta. Heiltä tämäkin hame on aikoinaan tilattu, niin moni kyselee tämän ostopaikkaa aina, kun tästä wetlook- hameesta julkaisen kuvaa somessa. 

Minulla tämä on ollut nyt varmaan noin kaksi vuotta ja kuten kuvasta näkyy, niin tämä kangas on pysynyt hyvänä ahkerasta käytöstä huolimatta. Hame vaatii käsinpesua silloin tällöin, mahdolliset tahrat voi pyyhkäistä kostealla rätillä pois - neste ei imeydy wetlook- kankaaseen, jos vaikka kaadat vahingossa jotain juomaa syliin. Marseillesaippualla pesen tämän säännöllisesti samalla, kun pesen neuleet tai muut aremmat materiaalit käsin. 

Ihanaa tiistaita teille! 

Asu-nahkatakilla-ja-kapealla-hameellaBiancon-mustat-remmikengat

torstai 22. lokakuuta 2020

Syksyn ja talven 2020 muoti - vastuullisuus nousee entistä enemmän pinnalle

Tämän syksyn ja talven muoti on aika erilaista kuin aiemmin - tuntuu, että hempeän tyylit ja värit vaihtuvat huomattavasti särmikkäämpään tyyliin, jossa rohkeat värit, maiharit, niitit ja nahka rokkaavat huomattavasti enemmän. Mikäs sen mukavampaa! Murrettuja sävyjä on myös alkanut näkyä enemmän, mutta pääpaino on selkeästi eri värien kirkkaissa sävyissä.  Minua ilahduttaa myös se, että vastuullisuus saa huomattavasti enemmän jalansijaa ja olen myös huomannut, että oma suhtautuminen ostomaniaan ja materialistisuuteen on omiaan kohottamaan kulmia, jos törmään sosiaalisessa mediassa vaikkapa päivittäin tehtyjen uusien pakettien unboxaus- videoiden pariin. 

Pitkälle ollaan tultu oman ajattelumaailman kanssa, kymmenen vuotta sitten tuo shoppailuhuuma ja päivittäiset tai viikottaiset unboxing- videot tilatuista jutuista olivat normaaleja, aivan arkipäiväisiä asioita. Nyt vaan herää ajatus, että oikeastiko tarvitsemme viikottain uusia vaatteita tai asusteita? Nope, ei tarvita, ainakaan minä en tarvitse joka viikko jotain uutta vaatekaappiin tai eteiseen täytteeksi.

  Paivan-asu-kuvakokeilu 

Minna-Parikka-Bunny-boots
Kuvat; Kukkamaaria K. 


Vastuullisuus tuo tullessaan myös luonnonkuitujen ja materiaalien suosion, mutta myös keskustelua eri kuitujen ja materiaalien eettisyydestä tai vastuullisuudesta kokonaisuudessaan prosessia sekä työoloja myöten. Materiaaliin laatuun kiinnitetään myös huomiota ja on ollut mukavaa seurata pohdintaa esimerkiksi siitä, ostaako keinonahkaa vai aitoa nahkaa. Materiaalien alkuperä kiinnostaa ja monet yritykset ovatkin jo avanneet materiaalien taustoja ja sitä, millä tavalla materiaali kerätään tai otetaan käyttöön. Myös Facebookiin on alkanut ilmestyä erilaisia ryhmiä aiheeseen liittyen, joka on todella hyvä keino löytää lisää tietoa aiheesta ja kysyä, jos joku asia tai työtapa askarruttaa. 

Toisaalta myös pienyrittäjien kannattaa olla kuulolla ryhmissä - mitä asiakasryhmä kaipaisi eettisesti ja ekologisesti valmistettuna, millaisia asioita tuotteen kanssa pitäisi ottaa huomioon ja niin edelleen? Olen esimerkiksi itse pohtinut teknistä puolta eräästä vaatekappaleesta miten sen saisi toteutettua useamman potentiaalisen asiakkaan mukaan niin, että vaate olisi mahdollisimman kestävä ja toisaalta nopeasti valmistettavissa, ettei hinta kohoa liian korkeaksi. 


Kauniit-korkokengat Juuka-Asukuvat-maihareilla-30


Tyllihameita, nahkapaikkoja ja vetoketjullisia nahkahameita


Mikä minusta on kiinnostavaa rouheamman ja särmikkäämmän tyylin lisäksi, on hameet! Tyllihameita olen saanut ommella aika paljon nyt syksyn mittaan, kun taas keväällä ja kesällä monet tilasivat nahkahameita mustina tai konjakin värisinä. Tylliä on mennyt kymmeniä ja kymmeniä metrejä, ellei jopa reilusti yli sadan. Itselleni olen myös yrittänyt ehtiä hameita tekemään, mutta ehkä sitten lomalla paremmin. Neulehameita ja halkiollisia kynähameita on tullut katukuvaan myös, enkä ihmettele yhtään - molemmat sopivat syksyyn ja talveen kuin nenä naamaan. Neulehameessa kannattaa panostaa laadukkaaseen materiaaliin, jotta hame olisi mahdollisimman pitkäikäinen ja lämmin päällä myös kovemmilla pakkasilla. Suuria ja muhkeita neuleita kannattaa katsoa myös sillä silmällä, esimerkiksi Aza's Handmadelta löytyy ihania kotimaisia neuleita ja neuletakkeja. Tämän postauksen kautta pääset tutustumaan hieman tarkemmin neuleiden ja villakankaisten takkien hoitoon kotona. 


Kotimainen-nahkatakki-asussa Cobblerina-rusettilaukku-minttu

Nahkaa näkee takkien ja hameiden lisäksi myös paikkoina housuissa ja neuleissa. Hauska idea ja helppo keino paikata pienet tai miksei vähän isommatkin reiät vaatteista, jotta käyttöikä pitenee! Esimerkiksi mieheni paitoja olen paikannut pienillä neliönmuotoisilla nahkapaikoilla, jotka olen tikannut reunoista ympäri. Tätä ennen kannattaa toki parsia liestyvä materiaali, vasta sitten paikka päälle. Varsinkin neuleille tämä keino sopii, sillä villaiset neuleet tykkäävät tuulettamisesta ja neuleita ei pestä yhtä usein kuin muita arkivaatteita materiaalin antibakteerisuuden takia. Myös takkeja voi korjata nahkapaloilla ja uudistaa esimerkiksi kuluneet kaulukset erilaisella nahalla. Pienistä nahkakappaleista tehdään myös vaatteita, jolloin hukkapalat nahasta pääsevät hyötykäyttöön. Tästä trendistä en itse pidä muuten kuin ekologisuuden osalta, en välitä tilkkumaisesti kootuista vaatteista varsinkaan silloin, jos kappaleet ovat kovin pieniä. 


Minna-Parikka-Mint-leo-Pfeiffer


Kenkä- ja sukkamuoti syksyllä ja talvella 2020

Maiharit ja saappaat. Voitko sanoa, ettet ole bongannut mistään maihareita mustina tai värillisinä? Tai ylipolvensaappaita matalina ja korkeina? Maihareista löytyy nyt väriä, mutta myös korkoa - korolliset maiharit menisivät minullakin ja miksei matalatkin! Ah, miten odotankaan, että pääsen käyttämään näitä ihania Minna Parikan maihareita. 

Sukkatuotteet saavat näkyä, oli kyseessä sitten mikä tahansa sukka. Sukkahousut, stay-up sukat, tennissukat, villasukat tai mitkä vaan nyt sattuvat olemaan eniten omaan makuun. Suomessa alkaa viimeinkin näkyä muun muassa kuviollisia ja eläinkuviollisia sukkahousuja, joita tällä hetkellä saa tilattua alennusmyynnistä Italiasta - tilasin itsellenikin yhdet muutamien muiden sukkisten lisäksi. Sen lisäksi tarvitsen muutamat sukkaparit lisää kiertoon, kun on tullut tarvetta sukille enemmän useampien treenien ja kesällä myös moottoripyöräillessä sukkia kului niin, että piti välillä märät tai kosteat sukat ottaa narulta jalkaan. Suomeen monet trendit tulevat jäljessä, kuten eläinkuvioisista sukkahousuista huomaa, mutta ei enää nykyään niin pitkällä viiveellä kuin kymmenen vuotta sitten. 

Kaupoissa olen törmännyt muun muassa helmikoristeisiin sukkiin, ihanan pehmeisiin merinovillasukkiin ja värikkäisiin sukkiin niin naisten, lasten kuin miestenkin osastolla. Minäkin haluan, johonkin asuun on pakko yhdistää vaikkapa ohuet villasukat, joiden varsi näkyisi maihareiden tai tennareiden alta! 


Juuka-Asukuvat-mustalla-hameella-5 Juuka-Asukuvat-tyyliblogiin


Lyhyet takit ja toisaalta ulkoiluvaatteiden käytännöllisyys

En tiedä, mistä tämä kumpuaa - äitiydestä, ulkoilusta, metsässä kävelystä vai mökkeilyn muistamisesta pitkän ajan jälkeen, mutta ainakin minulla mieli on alkanut kaivata myös käytännöllisempiä ulkovaatteita. Eikä asiaa auta yhtään se, että minulle tulee pressitiedotteita ihanan värikkäistä vaellusvaatteista ja muista ulkoiluvaatteista, jotka ovat vielä eettisesti valmistettuja ja osassa on kangaskin tehty kierrätysmateriaaleista. Oi, oi, oi. Tähän mennessä minulle on riittänyt kumpparit, vaelluskengät, fleecetakki ja muut käyttämäni vaatteet ovatkin samoja, kuin mitä normaalistikin käytän. 

On ihan älyttömän hienoa, että myös ulkovaatetuksen valmistajat ovat alkaneet kiinnittää huomiota ekologisuuteen ja eettisyyteen näissä määrin. Tyyliä unohtamatta, kuten ihanista petroolin, pinkin, keltaisen ja vihreän väreistä huomaa. Avoimuus on näissä asioissa se avain, millä esimerkiksi minut saa kiinnostumaan tietyistä tuotteista, mitä en normaalisti edes katsoisi tarkemmin. Teknisissä vaatteissa erilaisilla kuiduilla on paikkansa, mutta aina voi pyrkiä parempaan ja hyödyntää vaikka kierrätettyä materiaalia täysin uuden sijaan. Täydellinen ei tarvitse olla, kunhan pyrkii parempaan niissä puitteissa missä se on mahdollista ja valvoo, että työolosuhteet ovat hyvät kaikin puolin. 

Olen nähnyt todella paljon lyhyitä takkeja ulkomaisten vaikuttajien päällä, siis sellaisia säkkimäisiä kasaritakkeja lyhyillä helmoilla ja suurilla hihoilla. Myös itselläni on tällä hetkellä työn alla eräs lyhyt väljä takki, jonka sain isältä lähes pari vuotta sitten. Ensin meinasin tehdä siitä kynähameen, mutta tulinkin siihen tulokseen, että kyllä se takkina pysyy. Laitan sitten teillekin DIY- videota tai kuvia takista inspiraatioksi! Nyt takeissa saa näkyä hapsuja, ketjuja, niittejä ja paljon muuta - ihan mitä vain keksit. 

Joensuulaisten kannattaa käydä tsekkaamassa Kätevän Käden valikoima, siellä on vaikka minkälaisia nauhoja ja askartelutarvikkeita esimerkiksi tällaisia takkiprojekteja varten. Polvijärveltä Jaanan kirppikseltä saa myös vanhoja pitsiliinoja aina, niitä voi käyttää käsitöissä ja esim. kiinnittää takkiin. Itse päällystin valmistamani nahkalaukun läpän oranssilla virkatulla pitsillä, jonka ostin samalta kirppikseltä eurolla. Nyt kangasliikkeissäkin kannattaa käydä, kun syys- ja talvijutut tulivat myyntiin. 


Juuka-Asukuvat-mustalla-hameella-15


Tarvitseeko kaikkea välttämättä omistaa? Vai voitko lainata haluamasi? 

Tämä ajatus nousee myös pinnalle koko ajan enenevissä määrin ja toisaalta myös sen takia, että pitää miettiä liiketoiminnan kannalta sen kestävyyttä. Mutta onko pakko omistaa, jos on mahdollista lainata tai vuokrata vaikkapa ihana mekko tai jakkupuku pariksi viikoksi? Lainaamista ja vuokraamista voi ajatella myös siinä tilanteessa, jos ei ole varma siitä, että tietylle vaatekappaleelle tai asusteelle tulisi paljon käyttöä. Toisaalta taas vuokraamon ei kannata ostaa liian trendikästä vaatetta vuokrattavaksi, jos sen käyttöaika ja muodissa olo aika on todella lyhyt. 

Tämä aihe on sen verran kiinnostava, että olisi mukavaa lukea aiheesta enemmän ja tutustua vaikkapa lainaamon arkeen ja siihen, millä perusteilla tällaisissa tilanteissa kannattaa tehdä hankinnat. Veikkaisin, että aika klassisilla ja laadukkailla tuotteilla pitää mennä, että ne kestävät tarpeeksi kauan ollakseen tuottoisia. Oletteko te koskaan käyttäneet vaatevuokraamoita tai vuokranneet vaikkapa merkkilaukun muutamaksi viikoksi? Itse voisin kokeilla tätä joskus, mutta toisaalta olen kirjojenkin kanssa sellainen, että mieluummin ostan omaksi ja jos en pidä, niin annan tai myyn eteenpäin. Puolensa kussakin. 


Kasvokuva-alpakanvillahuivilla

Näillä mietteillä tänään, pian paneudutaankin erilaisiin asuihin ja Zero Waste- ideologian mukaiseen kosmetiikkaan. Mukavaa torstaita teille! 

P.S. Huomasitko, että käytin vanhoja kuvia? Ensin mietin, että otan tähän postaukseen täysin uudet kuvat, mutta päivän mittaan alkoi tuntua, että nämä sopivat tähän postaukseen paremmin kuin suunnittelemani kuvat. Kuvissa on paljon Suomessa suunniteltua ja valmistettua, mutta myös Portugalissa ja Espanjassa valmistettua. Miksi hienojen kuvien pitäisi olla kertakäyttötavaraa, jos ne sopivat useampaan julkaisuun blogissa tai Instagramissa? Niinpä. 

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Kahdeksan mieleen jäänyttä postausta tältä vuodelta ja syksyiset asukuvat

 Ihanaa sunnuntaita teille! Täällä selailtiin pitkästä aikaa vuoden postauksia läpi ja halusin nostaa tänne postauksia, jotka ovat erityisesti jääneet mieleen tältä vuodelta. Tyyliin ja muotiin painottuvassa blogissani olen käsitellyt tänä vuonna myös muita aiheita, mutta useat mieleen jääneet julkaisut liittyvät kauneuteen ja tyyliin. Monia muitakin asuja on jäänyt mieleen tältä vuodelta, mutta tässäpä ensimmäisenä mieleen tulleet ja muun aiheiset postaukset, jotka herättivät tunteita, keskustelua ja joiden kautta sai myös vertaistukea teiltä. Monet syksyn aikana julkaistut asut ovat myös huippuja, käyhän tutustumassa samalla niihinkin, mikäli olet missannut uusimmat julkaisut! 

Ohessa syksyiset asukuvat, jotka kävimme ottamassa mieheni kanssa Joensuussa käydessä - Minna Parikan ponikengät ovat upea väripilkku syksyyn!

  Syksy-2020-Joensuu-2


Nahkatakki - Rokita
Wetlook- hame - Noir Handmade / Leeloo
Laukku - Furla
Korkokengät - Minna Parikka
Huivi - anopin neuloma
Toppi - Zara
Hihaton kauluspaita - H&M

Syysasu-wetlook-hameella-6 Syysmuoti-2020-paivan-asu Minna-Parikka-Celestia-neon-pink Asusteet-Furlan-laukku-ja-Minna-Parikan-kengat          

Menetin isäni syövälle

Tämä postaus on jäänyt todella syvälle mieleen ja herättää tunteita edelleen. Todella vaikea paikka, varsinkin kun yrittää olla mahdollisimman vahva ja muiden tukena. Mieli palaa ajoittain edelleen saattohoito- osastolle ja sairaalalle, mutta muuten arki on ollut niin sanotusti normaalia jo pidempään. Tässä kahdeksan kuukauden aikana on tullut mieleen miljoona ajatusta, jotka olisin halunnut isälle jakaa ja joista puhua. Parhaat vinkit surun käsittelyyn ovat melkeinpä nämä;  puhu, älä jää surun kanssa yksin, itke kun itkettää. Urheile, kirjoita, piirrä ja maalaa. 

Mustavalkoinen-paivan-asu Syksyn-2020-muoti-blogi

Kauneusleikkaukset, täyteaineet ja muut vartalonmuokkaukset - mitä mieltä?

Tämä oli mielenkiintoinen postaus kirjoittaa ja herätti mielenkiintoa myös teissä lukijoissakin. Julkaisussa kerroin, mitä itse mietin kauneusleikkauksista ja erilaisista täyteaineista, jonka lisäksi käsittelin myös niitä toimenpiteitä, mitä olen itse miettinyt. 

Syysmuoti-paivan-asu

29 kysymystä ja asukokonaisuus itsetehdyillä vaatteilla

Tämä asu ja nämä kuvat! Tykkään todella paljon, asu on ihana ja päivä on jäänyt mieleen, kun kokoonnuttiin taas kaikki sisarukset lapsuudenkodissa. 29 kysymykseen löytyy vastaukset samasta postauksesta, tätä oli kiva tehdä. 

Mustan ja vaaleanpunaisen ihana liitto

Tämän asun haluan pukea uudelleenkin mahdollisimman pian, pastellisen vaaleanpunaisen ja rouhean mustan yhdistelmä on ihana! Suosikkiasuja tältä vuodelta, asun vaatteet ja asusteet toimivat yhdessä ja erikseen. 

Kun ilo katoaa Instagramista

Instagramin kanssa minulla on edelleen vähän viha- rakkaussuhde, joskus sovellus tuntuu hyvältä, toimii kuten pitää ja sieltä saa inspiraatiota. Toisaalta taas joskus menee hermot sovelluksen ongelmien takia ja siksi, että pitäisi olla aina erityisen spesiaalia asiaa, että julkaisut näkyisivät edes kaikille seuraajille. Joskus myös säännöt tuntuvat olevan erilaiset eri käyttäjille, kuten TikTokissakin. Toisaalta arkisempi sisältö on alkanut lisääntyä Instagramissa ja tavallaan myös keskustelu eri aiheista. No joo, tässä on niin monta puolta, että pitäisi melkein uusi julkaisu kirjoittaa aiheesta. 

Outfit-inspiration-october-2020 Kotimainen-nahkatakki-paivan-asussa

Palasaippuaa vartalolle, hiuksille ja kasvoille

Tämä palasaippua- postaus oli tosi suosittu! Palasaippuoita käytän edelleen ja olen löytänyt monta uutta ja ihanaa palasaippuaa meidän arkeen, joista kerron myöhemmin lisää Zero waste- tuotteiden yhteydessä. Suosittelut, tutustukaa Nurmen ja Sola Saippuan palasaippuoihin! 

Minna-Parikka-pinkit-Celestia-kengat Furla-Candy-pink

Kesäinen asu @ Paalasmaan Saaristo

Tämä asu jäi mieleen ja samalla reissulla kuvattiin myös TikTokeja aurinkoisena päivänä. Paalasmaa on ihana paikka, todella kauniit kalliot, hyvät grillauspaikat ja mukavaa viettää aikaa perheen tai ystävien kanssa. 

Syksy-2020-Joensuu-3

Ihana asu collegepaidalla

Cardonin collari on perusvaate, joka sopii todella monien hameiden kanssa yhteen ja miksei housujenkin kanssa. Pidän tämän postauksen kuvista hurjan paljon, niin kaunis keli ja asukokonaisuus näyttää omalta, mutta sopii myös leutoon talvikeliin. Ja kerrankin collegepaita, jossa on tarpeeksi pitkät hihat! 

Syksy-2020-Joensuu

Onko teille jäänyt erityisesti joku postaus mieleen tältä vuodelta? Jos on, niin mikä ja mistä aiheesta? :)