torstai 28. marraskuuta 2019

Kokemuksia John Mastersin tuotteista - Hiusten pörröisyyden taltuttajat

*Yhteistyössä Eco Beauty Hair. Kuvien hiustuotteet ja viimeisen kuvan kampaus ovat blogin kautta saatuja. 

Jotkut teistä varmaan muistavatkin, että John Masters Organics tuotteista olen aiemmin kertonut muun muassa tässä, tässä ja tässä postauksessa. Kyseessä on laadukas kampaamotasoinen brändi, jonka hiustuotteista löytyy jokaiselle hiustyypille jotakin ja nyt heidän valikoimastaan löytyy myös vartalotuotteita. John Mastersin tuotteita myydään Joensuun Eco Beauty Hairilla ja niistä saa vielä parin päivän ajan alennusta, sillä Eco Beauty Hair täytti jo kolme vuotta!

Aiemmin olen testannut muun muassa hiusöljyä, kuten tälläkin kertaa ja rakennepaikkaavaa hiusnaamiota. Tällä kertaa pohdimme ekokampaaja Meritan kanssa Eco Beauty Hairilla, että mitkä tuotteet valikoimasta voisivat sopia minulle, kun suurin osa kaupan väreillä värjätyistä hiusosioista on kasvanut jo pois ja jäljellä alkaa olla enää pelkästään kasvivärjättyä, parempi kuntoista hiusta.

Benecos-meikit
*Paita saatu blogin kautta. 


John_Masters_tuotteet

Monton-t-shirt-Baltic-fashion
Kuva; Tanja Räty


Tällä kertaa valittiin testiin rosmariinin tuoksuinen shampoo normaaleille hiuksille ja hoitoaineeksi laventelia ja avokadoa sisältävä kosteuttavampi hoitoaine. Käytin näitä putkeen niin, etten testaillut muita tuotteita välissä lukuunottamatta säännöllisen hiusnaamion käyttöä. Pakko on kyllä sanoa, että shampoon voimakas rosmariinin tuoksu vaati alkuun hieman totuttelua. Hoitoaine taas oli tuoksultaan aika mieto, joten tuoksun osalta kallistun enemmän kuivien hiusten tuotteiden puoleen.

Hiukseni ovat aika paksut ja ennemmin karheat, kuin lasimaiset. Tällä setillä hiukset tuntuivat sileiltä ja hyvin hoidetuilta, mutta pesuväli lyheni itselläni jonkin verran. Hoitoaine on todella kosteuttava, joten käytin sitä ajoittain parin hiustenpesun välein, etteivät hiukset rasvoittuisi niin nopeasti. Luulen, että hoitoaineestakin olisi ehkä riittänyt nykyään vähän vähemmän kosteuttava, normaalien hiusten hoitoaine. Näitä luonnonkosmetiikan hoitoaineita kannattaa lisätä pyyhekuivattuihin hiuksiin, mieluiten pääosin pituuksiin. Hoitoaine hoitaa myös päänahkaa, joten ainakin kerran viikossa kannattaa levittää hoitoaine myös päänahkaan, ettei iho ala hilseillä tai muuten kuivua liikaa. Aina silloin tällöin on myös kohdillaan hemmotella itseään ja hiuksiaan öljyilla ja hiusnaamioilla.

John_Masters_Eco_Beauty_Hair_hiusoljy

John_Masters_Eco_Beauty_Hair

Tyylibloggaaja_asukuvissa
Kuva; Katzariina / Kata

John Mastersin hiusöljy onkin jo vanha tuttu ja vakituisesti hiustenhoitorutiinissani parin muun hiusöljyn kanssa. Hiusöljyn tuoksu on unisex, eli tämä sopii myös miehille. Pienestä koosta huolimattaan Defrizzer- öljy on riittoisa, todella pieni määrä riittää. Kuivien ja pörröisten hiusten taltuttamiseen tarkoitettu öljy siloittaa hiuksia ja saa ponnarinkin näyttämään skarpimmalta. Kuivista latvoista ei ole enää tietoakaan ja jos haluaa ottaa kaiken irti öljystä, niin hiero muutama tippa öljyä pyyhekuivattuihin hiuksiin. Tätä voi käyttää kuitenkin myös kokonaan kuiviin hiuksiin, mutta silloin kannattaa lisätä mieluummin vähemmän kerralla, ettei latvat näytä liian kosteutetuilta. Erinomainen hiusöljy!

John Masters on aika luksuslaatuista luonnonkosmetiikkaa ja tuotteisiin on selvästi panostettu paljon. Mikäli kaipaat hiuksilta sellaista todella, todella silkkistä lopputulosta, niin näillä John Masters Organics tuotteilla sellaisen saat. Ihan kaikki luonnonkosmetiikan hiustuotteet eivät jätä hiuksia näin silkkisiksi, mutta näillä lopputulos muistuttaa samaa kuin mikä lopputulos tuli aikoinaan markettivärin mukana tulleesta superhoitavasta hoitoaineesta. John Masters Organics tuotteet sopivat loistavasti myös Curly Girl- metodiin!



Mikäli tuotteiden hieman korkeampi hinta mietityttää, niin Joensuun Eco Beauty Hairilta saat myös matkakokoisia tuotteita edullisemmin eli voit testata tuotetta ilman suurempaa riskiä, vaikka en usko, että joku ei näiden tuotteiden lopputuloksesta tykkäisi. Ainakin itse nautin siitä, että hiukset tuntuvat kevyiltä ja siitä, että hiukset soljuvat sormien väleistä ilman takun takkua, kuten ylläolevassa lyhyessä videossa. Hinta- laatusuhde tuotteilla on kyllä todella hyvä.

John_Masters_Eco_Beauty_Hair_porroisille_hiuksille

Tyyliblogi_paivan_asu_toppi_ja_hame
*Kuvan toppi saatu. 


John Masters Organics tuotteiden lisäksi valikoimasta löytyy erilaisia harjoja, palasaippuoita ja saunatuotteita. Käyn itse yleensä värjäyttämässä ja leikkauttamassa hiuksia ekokampaamossa, mutta kampaamopalveluiden ohessa voit värjäyttää myös kulmat ja ripset edullisemmalla hinnalla! Joskus värjään tyvikasvua myös kotona, mutta lopputulos saattaa vaihdella välillä ja esimerkiksi viimeisimmällä kerralla väri taittui vahingossa enemmän ruskeaan kuin punaiseen, joten seuraavalla värjäyskerralla suuntaan taas ammattilaisen käsiin. Kasvivärjäys kannattaa aloittaa ekokampaamon kautta, sillä kampaamossa puhdistetaan hiukset huolella ja ekokampaaja osaa katsoa oikeat mittasuhteet värien kanssa.


Kasvivärjäyksestä ja muista ekokampaamon palveluista voit lukea enemmän näistä postauksista;
Hemmottelua hiuksille ja päänahalle
Hiusten kasvivärjäys kotona - ohjeet!
Eco Beauty Hair - lämminhenkinen ekokampaamo
Ihastuttava kiharakampaus


Kukkakampaus_pitkiin_hiuksiin

Eco Beauty Hairin löydät Joensuun keskustasta, Suvantokatu 15:sta. Parkkitilaa löytyy aina ja paikan päälle on helppo ja nopea kipaista torin kupeestakin. Itse kävin viimeksi tänään ekokampaamolla laittamassa "koko pään kuntoon" eli värjäytin hiukset, ripset ja kulmat, jonka lisäksi hiuksia leikattiin toista kertaa tämän vuoden aikana ja kulmat nypittiin. Kiitos Meritalle taas loistavasta palvelusta, ihana oli käydä hektisistä aikatauluista huolimatta!

maanantai 25. marraskuuta 2019

Syksyinen tyylikysely alkutalveen ja asukuvia joenrannalta

Vähän mietin, että onko liian myöhäistä vastata syksyiseen tyylikyselyyn, jonka bongasin Katan blogista jo aikaa sitten. Nope, kelit ovat tällä hetkellä niin syksyiset, että syksyisissä vaatteissa mennään, talvivaatteissa tulisi liian kuuma! Tyylikyselyn kuvituksena on Joensuussa otetut asukuvat, tästä asusta pidin todella paljon ja tämä onkin ollut useasti käytössä. Pitkän neulehameen ansiosta ei ole vielä tarvinnut siirtyä kokonaan paksumpiin sukkiksiin, vaan voi käyttää näitä henkäyksen ohuita ihonvärisiä sukkiksia.

Cobblerinan-laukku

Paivan-asu-Joensuu

Nahkatakki - Rokita
T-paita - PBO
Neulehame - Guess
Korkokengät - Minna Parikka
Laukku - Cobblerina
Huivi - Gina Tricot

Paivan-asu-Philosopher-paidalla-3


Mikä on tämän syksyn lempitrendisi?

Varmaankin nahkatakit, -mekot ja -hameet. Nahka on kestävä materiaali ja näyttää hyvältä neuleiden kanssa. Lämmin materiaali, mutta silti hengittävä. Myös sametti on ihastuttanut todella paljon, löysin laadukasta samettia ja siitä taitaa syntyä mekko jonain päivänä.

Minna-Parikka-Pfeiffer-3

Paivan-asu-Philosopher-paidalla-3

Asu-kotimaisella-nahkatakilla-7


Entä mitä trendiä et koe omaksesi?

Neliömäinen kärki kengissä, se ei ole kovin kaunis. Pidän eniten pyöreistä ja mantelinmuotoisista kärjistä kengissä. Myös hiuspinnit ja pannat eivät oikein iske, kun käytin niitä 11-22- vuotiaana kyllästymiseen asti. Pinnejä ja pantoja minulla on todella paljon jemmassa edelleen, mutta ne taitavat nähdä päivänvaloa vasta sitten, kun niiden ajattelu ei aiheuta sellaista äh- fiilistä. :D Tämän vuoden kenkämuodista taisin puhua maaliskuussa tämän postauksen merkeissä.


Minkä viime syksyn trendin jatkumisesta olet innoissasi?

Varmaan ekologisen ja eettisen ajattelun laajenemisesta sekä sen ulottumisesta yhä useampiin ja useampiin ihmisiin. Todella hieno juttu ja oikeasti on mahtavaa, että ihmiset ajattelevat hieman pidemmälle hankintojaan ja tekojaan, jonka lisäksi monet pyrkivät edes pienillä tavoilla muuttamaan toimintaansa parempaan. Itsensä ja tekemistensä arviointi on aina silloin tällöin paikallaan, että muutoksia voi tapahtua! Kierrätys on myös noussut tapetille ja on ihanaa, kun jo pikkukylissäkin voi kierrättää muovit sun muut. Ehdottomasti tämä trendi ilahduttaa eniten ja toivottavasti leviää suurempaankin tietoisuuteen.

Paivan-asu-Philosopher-paidalla

Tyylibloggaaja-paivan-asu


Onko jotain hankintalistallasi tälle kaudelle?

Yllättävää kyllä, olen harkinnut ostavani Timberlandit eli talvikäyttöön sopivammat kengät itselleni. Käytän matalia kenkiä autolla ajaessa ja talvisin olen käyttänyt Minna Parikan puputennareita, mutta kovemmilla pakkasilla ne ovat todella liukkaat lumella ja jäällä! Ei ole kerta tai ensimmäinenkään, kun olen meinannut humpsahtaa auton alle kuskin paikalle mennessä. Toinen vaihtoehto on laitattaa tennareihin talvipohjat suutarilla.


Minna-Parikka-Pfeiffer

Minna-Parikka-Pfeiffer-leo


Mikä on lempiasusteesi syksyyn?

Sukkahousut. Niillä saa asuun ilmettä ja jalat pysymään lämpimänä! Täältä löydät listauksen parhaimmista ja kestävimmistä sukkahousuista. (Ja Joensuun seudulla asuville tiedoksi - postauksessa mainittuja ohuita Chic- sukkahousuja saa nykyään Pilkon Citymarketista!) 


Pipo vai hattu?

Varmaan pipo. Harvoin tulee pipoja käytettyä, mutta kolmenkymmenen asteen pakkasilla on pakko käyttää. Yksi hattu löytyy myös hyllyltä, mutta kaikkein mieluiten laitan villakangastakin hupun päähän, jos tarvitsee. 


Minkälaisia kenkiä käytät syksyllä?

Saappaita, avokkaita ja nilkkureita. Alkusyksystä meni vielä remmikengätkin, mutta sittemmin on ollut pakko käyttää varpaista kiinni olevia kenkiä. 


Takkityylisi?

Rakastan takkeja! Vaihtelen nahkatakkien, trenssin ja villakangastakkien välillä. Takissa pitää olla väriä tai joku juju (kuten tässä postauksessa näkyvän asun takin helmiäisviimeistely) ja takin pitää olla myös mukava päällä. Takki ei saa olla muovia, vaan sen pitää olla nahkaa, villaa tai puuvillaa. 


Mitkä ovat kolme lempivaatettasi syksyyn?

Alpakkaneule, nahkahame ja neulehame. 


Luottoasusi?

Monia. Kaikki, missä on joku lempivaatteeni, suosikkikenkäparini tai lempilaukkuja. Luottoasussa on yleensä korkea vyötärölinja, hame tai mekko on kaunis ja asusteet värikkäitä. Joskus myös mustat saappaat kuuluvat luottoasuun, mutta laukuissa on yleensä aina väriä!

Cobblerina-kotimainen-nahkalaukku

perjantai 22. marraskuuta 2019

Kotimaisten vaatteiden hinta ja vaatetusteollisuus yrittäjän näkökulmasta

Monilla ihmisillä hintakäsitys on todella vääristynyt vaatteista ja ompelijan työn arvosta juurikin pikamuodin takia. Tämä on minusta todella surullista, varsinkin kun samaan aikaan puhutaan palkoista ja siitä, että palkoilla pitäisi pystyä elämään kotimaassa ilman sosiaalitukia. Samaan aikaan vaaditaan kotimaista laatua kiinahinnoilla ("koska henkkamaukaltakin saa x-hinnalla") tai valitetaan, ettei ole töitä Suomessa - mutta eihän niitä työpaikkoja synnykään, jos tilataan kaikki muualta ja ostetaan pelkästään ulkomaista? Eikä se työ (tai raha) pysy Suomessa, jos kukaan ei ole valmis maksamaan tuotteesta hintaa, jolla katetaan valmistuskulut ja saadaan hieman voittoakin. Hyvänä esimerkkinä tästä Aino- ja Reino- tossut. On ihan loogista, että jos tuotteella ei ole menekkiä, niin yritys lopettaa tai tuotteen valmistus siirretään halvempaan maahan eli kannattaisi herätä jo aiemmin tuotteen osalta, ennen kuin se valmistus siirretään muualle tai yritys lopettaa.

KlemettiläS_1708_03_Yötöissä
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo


Palkkatasohan ei yleensä ole ompelijoilla korkea Suomessakaan, vaan yleensä aina tarjotaan Tes:in mukaista minimipalkkaa - yhdessä työpaikassani olen ompelijana saanut kilpailukykyistä palkkaa, mutta se ei silti vastannut mitenkään työmäärää, taitoja ja jatkuvasti kasvanutta vastuuta kyseisessä työtehtävässä. Ammattitaidosta tulee maksaa, kuten myös hyvin tehdystä työstä ja tehokkuudesta - asia erikseen, jos työn laatu on heikko, työtahti liian hidas tai jos työntekijän aika menee haahuillessa ja kavereille viestitellessä. Kilpailukykyinen palkka on myös yksi keino sitouttaa hyvä työntekijä, sillä motivaatio ja sitoutuneisuus säilyy, kun työntekijä saa asiallisen ja tasapainossa olevan korvauksen tekemästään työstä. Tällöin myös työntekijä haluaa panostaa ja tulla entistäkin paremmaksi työntekijäksi, kun taas paljon ahertava työntekijä suhteessa liian pienellä palkalla turhautuu ja pahimmassa tapauksessa lamaantuu alisuorittajaksi.

Nahkamekko
Tätä mekkoa käytin viimeksi, kun meillä kävi vieras Etelä-Koreasta. Joskus hyvinvointi jää yrittäjyyden ja stressin jalkoihin, mutta takaisin yhtä rentoon fiilikseen kuin kuvassa pyritään parhaillaan. Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo


KlemettiläS_1708_01_Ompelijatar
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo


Myös Suomessa mietitään, että millä tavalla saadaan hintoja alas vaatteilla, mikä on aika nurinkurista kun mietitään Suomen kokonaisveroastetta ja kuluja, joilla Suomi ei voi kilpailla halpamaiden hintojen kanssa. Eikä tarvitsekaan, kun työolot ovat inhimilliset, turvalliset ja puhtaat verrattuna halpamaihin ja siitä pitäisi olla ylpeä. Laatu onkin yksi seikka, millä voi kilpailla Suomessa ja minusta kotimaista työtä tulisi arvostaa enemmän kuin kiinalaatuisen vaatteen hintaa. Vaikka tavoitteena olisi saada laadukas ja kotimainen tuote myyntiin mahdollisimman halpaan hintaan, niin tulee muistaa myös se, että jos hinta määritellään liian alas, niin se on kestämätön ja tappiollinen sekä valmistajalle että jälleenmyyjälle. Jos hinta on tärkein, niin silloin pitää antaa periksi joko laadusta tai kotimaisuudesta - halpavaatetta ei kannata repiä kotimaassa kenenkään toimijan selkänahasta.


Kotimaisten tuotteiden hinnoittelu ja kilpailu



Harmaa talous on myös yksi ongelma, jota näkee myös ompelupuolella tai siinä, että hintoja vääristetään tekemällä polkuhintaan eli huomattavasti halvemmalla ammattilaisiin nähden, jolloin ei saa edes pakollisia liiketoiminnan kuluja katettua Suomessa. Oli yllättävää, että muutamien ompelijoiden kanssa keskustellessa omat hintanikin ovat edullisemmat kuin heillä ja silti joskus kilpailun takia minultakin jää asiakas saamatta, kun joku Joensuun seudulla tekee edullisemmin. Hintatasossa on aika paljon vaihtelua samassa kaupungissa ja kilpailuhan on hieno juttu, kunhan sillä ei pyritä vääristämään hinta- ja palkkatasoa liikaa.

Hinnoittelu oli itsellenikin todella hankalaa alkuvuosina, enkä osannut kaikkia juoksevia kuluja huomioida samalla tavalla kuin nyt. Tradenomin monimuoto-opinnoista on ollut hyötyä hinnoittelussa ja kannattaa ehdottomasti verkostoitua muiden samalla alalla olevien kanssa ja kysyä hintatasoja, vaikka jotkut eivät tarkkoja hintoja haluakaan jakaa. Muutenkin verkostoituminen ja kannustaminen on kyräilyä parempi vaihtoehto, nimim. arvatkaa vaan muistanko kaikki heistä, jotka ovat valittaneet ja arvostelleet muita ompelijoita kaupungilla kangasliikkeissä ynnä muilla tarvikeostoksilla? Se ei anna hyvää kuvaa yrityksestä, eikä ihmisestä itsestään.

Kysy, opasta, neuvo ja muista, että kaikki tekevät virheitä joskus. Myös itse olen tehnyt virheitä, mutta olen ottanut niistä opiksi ja se onkin tärkeä taito niin yrittäjällä kuin työntekijälläkin.

BlackSwanBallerinaPhotoshootValokuvausBellaPhoto
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo


Muille ompelijoille ja käsityöläisille voisin vinkata, että jos hinnoittelu tuntuu vaikealta, niin Outi Les Pyy julkaisi käsityöläisille Excel- taulukon, jolla saat laskettua suuntaa antavat hinnat alihankintaompeluun ja mittatilaustöille. Sain oman taulukkoni pyytämällä sähköpostiin hänen FB-sivujensa kautta. Taulukoissa on huomioitu kulut, verot, pakollinen YEL, valmistuskustannukset JA yrittäjän palkka. Taulukko on ollut todella kätevä arvioidessa hintoja ja työmäärää, alihankintaompelun hinnoista puhumattakaan. Tämän taulukon käyttämisen jälkeen on alkanut tuntua, että ihan oikeasti jää palkkaa enemmän käteen ja tavallaan myös itsestäni on tullut tarkempi, että en tee polkuhinnalla töitä.

Kannattaa miettiä, millä hinnalla olisit itse valmis ompelemaan esimerkiksi yli 20 työtuntia hääpuvun parissa tai kuinka kauan sinulla menisi vaikkapa farkkuja ommellessa? Haluaisitko saada palkaksi muutakin kuin hyvän mielen tai enemmän kuin pari euroa tunnilta? Se, millä hinnalla itse tekisit, ei välttämättä vastaa normaalia hintatasoa, vaan hinnassa pitää ottaa myös liiketoiminnan kulut huomioon eli kohtuullisen tuntipalkan saavuttamiseksi on pakko veloittaa enemmän. Esimerkiksi uniikin työn osalta veloitettavasta 37e tunti, jää yrittäjälle oikeasti käteen vain noin 15 euroa kulujen jälkeen. Palkkatyössä voit miettiä, kuinka tuottava sinun pitäisi olla, että työnantajan on kannattavaa palkata sinut? Tuotko tarpeeksi lisäarvoa työnantajalle suhteessa palkkaasi?


Materiaalivalinnat, omat arvot ja yrittäjän työ


Vaatteita ostaessa kannattaa huomioida materiaalien lisäksi se, että laadukas materiaali maksaa. Kankaita saa valtavalla hintahaitarilla riippuen sen laadusta ja mahdollisesta käsityöstä esimerkiksi pitseissä. Esimerkiksi itse olen käyttänyt hääpuvuissa sekä 300 euroa metriltä maksavaa pitsiä ja toiseen pukuun pitsiä, joka maksoi 3 euroa metriltä. Molemmat olivat aivan erilaisia pitsejä niin laadun kuin eettisyydenkin osalta, mutta molemmat olivat asiakkaan budjettiin ja makuun sopivia. Suomessa ompelutöiden päälle lisätään myös 24 prosentin arvonlisävero, joka tilitetään suoraan valtiolle.

Nettikäyttöön-1
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo

Chevrolet-Camaro-ja-nahkamekossa
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo



Toki myös ihmisen omat arvot vaikuttavat niihin valintoihin, mitä valintoja hän tekee omassa arjessaan. Joidenkin mielestä kotimainen laadukas villakangastakki saisi maksaa enintään 100 euroa, kun taas joidenkin mielestä on aivan ok maksaa liukuhihnalla valmistetuista tuotteista sata euroa kuukaudessa, oli alkuperä missä hyvänsä. Suosin itse vähempää määrää, mutta ehdottomasti laadukkaampaa. Nuorempana suurempi määrä oli enemmän oma juttuni, joskin goottityyliset vaatteet olivat kalliimpia kuin perusvaatteet, vaikka laatu oli lähestulkoon samaa - vain muutamat niistä vaatteista olen säilyttänyt.

Sum summarum - sille on syynsä, miksi kotimainen laadukas vaate maksaa ja iso osa hinnasta menee erilaisiin veroihin ja muihin kuluihin. Itse tekijälle jäävä osuus on pienempi, kun vielä materiaalit vähennetään hinnasta ja kun huomioidaan, että yrittäjä tekee myös muuta kuin pelkästään niitä tuotteita - asiakkaiden kontaktointi, markkinointi, sovitukset, kaavoitukset, kuosittelut, materiaalien pesut, kirjanpito, laskutus, raportit, siistiminen, teollisuuskoneiden huoltaminen... Myös niiden ajalta olisi hyvä saada korvausta, ettei näin suuri osa ajasta ole ilmaista työtä. Näistä tehtävistähän palkkatöissä saa korvauksen työnantajalta, kun taas yrittäjällä raha tulee taloon niistä asiakkaiden tekemistä tilauksista ja ostoista.

Kaavoitus-ompelija

Kannattaa myös huomioida, että käsityöhön menee aikaa ja ompelijalla on varmasti enemmän kuin yksi asiakas, eli aina kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja arvostat varmasti enemmän huolella tehtyä työtä, kuin juostenkusten tehtyä työtä. Jos on hirveä hätä vaatteen kanssa, niin kannattaa kysyä ensin, että onnistuuko tämä ja tämä juttu tähän päivämäärään mennessä? Myös materiaaleissa kannattaa miettiä, onko tärkeintä halpa hinta, kankaan kuosi vai se, että vaate kestää ja tuntuu hyvältä päällä? Näistä saa aina lisää tietoa ammattilaiselta ja usein asiakkaiden kanssa etsitään sopiva materiaali yhdessä, joka on mahdollisimman laadukas annettuihin spekseihin nähden. Aina kannattaa kysyä, jos tulee jotain mieleen - tyhmempää on olla kysymättä ja arvioida asiaa ilman ammattitaitoa.

Arvostakaa kotimaisia vaatteita ja niitä tekijöitä, joita meillä on täällä vielä jäljellä! Toivottavasti tämä avasi jollain tavalla käsityöalan yrittäjyyttä ja innostaa tukemaan kotimaista tuottajaa esimerkiksi joululahjojen kanssa. Mikäli oma tilanteesi ei salli tukea kotimaisia yrittäjiä, niin jo pelkästään somessa kommentoimalla, suosittelemalla ja tykkäämällä voit auttaa yrittäjää saavuttamaan enemmän potentiaalisia asiakkaita. Se ei maksa mitään, vaan tuo hyvän mielen sinulle ja yrittäjälle, jonka lisäksi joku muu voi löytää ratkaisun ongelmaansa ja tekijän vaatteillensa. :)

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Netflixin ja Viaplayn parhaat sarjat, osa 3 - 15 sarjavinkkiä

Moikka moi, minulta pyydettiin taas lisää sarjavinkkejä Netflixiin ja Viaplayhin. Yllättävän monilla oli samantyyppinen sarjamaku kuin minulla, joten tässäpä lisää vinkkejä hyvistä sarjoista! Yritin olla spoilaamatta, joten kovin syviä analyyseja näistä sarjoista ette saa, vaan pientä pintaraapaisua sarjaan. Kuvissa on tällä kertaa hieman tummempi värimaailma kuin viimeksi, mukavaa vaihtelua ja kynttilät luovat tunnelmaa kodissa kuin kodissa.

Netflix-ja-viaplay-sarjavinkit-15

Netflixin parhaimmat sarjat


Working Moms

Tämä sarja on hauska ja kertoo haasteista, mitä äidit kohtaavat työelämässä ja vähän muutenkin. Tässä ei kuorruteta äitiyttä sokerilla ja hattaroilla, vaan käsitellään aika rujostikin eri aiheita ja erilaisia ihmisiä. En meinannut aluksi katsoa tätä komediasarjaa ollenkaan, sillä en yleensä tykkää katsoa mitään mammailusarjoja - tämä ei kuitenkaan ole mikään lässynlää- hömppäsarja.


the A List

The A List sopii periaatteessa seitsemän vuotiaista ylöspäin, mutta tätä en kyllä itse näyttäisi omalle muksulle vielä moneen vuoteen. Sarjassa on yllättävän raakoja, psykologisia käänteitä ja ahdistavia juttuja ottaen huomioon ikärajan. The A List oli viihdyttävä ja välillä karmiva yhdellä tuotantokaudellaan.

Yellow-candles-winter-2019


Quicksand

Quicksand lähtee aika räjähtävästi liikkeelle kouluampumisesta, jonka jälkeen päähenkilö pidätetään ja häntä vastaan nostetaan murhasyyte. Hän ei kuitenkaan muista välikohtausta hyvin, eikä muista onko hän syyllinen tapahtumaan. Ensimmäisessä tuotantokaudessa on vain kuusi jaksoa tätä rikosdraamaa, saa nähdä tuleeko jatkoa vai jääkö sarja näin tyngäksi.


Glitch

Glitch- sarjassa nähdään haudoistaan ylösnousseita ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan ole varsinaisesti zombeja. Mysteerisarjassa haudoistaan heränneitä yritetään pitää salassa, että ehditään selvittää mistä on kyse. Kamalista kuolemista, eri aikakausien ihmisistä ja tieteellisistä kokeista syntyy mielenkiintoinen sarja, jota on julkaistu kolme tuotantokautta Netflixissä. Tässä sarjassa ei ollut selkeää hahmoa, johon voisi samaistua vaan enemmän tässä kiehtoi ihmisten kohtalot, entinen elämä ja sen vaikutus ihmiseen itseensä.


Eliittikoulu

Eliittikoulu on myös rikosdraamaa, jossa muutama romahtaneen koulun oppilas maksetaan yksityiskouluun. Tarinassa nähdään kasvukipuilua, juonittelua ja rikoksia - tottakai, kun kyse on yksityiskoulusta ja nuoremmista hahmoista. Enemmän draamaa, vähemmän rikoksia kuin monissa muissa tämän postauksen rikossarjoissa.


iZombie

iZombie perustuu sarjakuviin ja Netflix luokittelee tämän sarjan mysteerisarjoihin. Liv Moore, iZombien päähenkilö on lääkäri, joka herääkin eräänä päivänä zombina ja ajautuu auttamaan rikosten ratkaisemisessa aivoja syömällä. Sarja on viihdyttävä, tässä on yllättävän paljon huumoria rikossarjaksi ja välillä tuntuu, että koko pakka leviää käsiin sarjassa, mutta kiinnostus säilyy kaikkien tuotantokausien ajan. Sarjan hahmot ovat todella persoonallisia ja päähenkilön näytteleminen on ihan omaa luokkaansa. Liv on hahmona muutenkin symppis zombiudestaan huolimatta. Toivottavasti tätä sarjaa saataisiin lisää, vaikka on vähän hankalaa arvailla, miten iZombie voisi jatkua vielä viiden tuotantokauden jälkeen.

Netflix-ja-viaplay-sarjavinkit


The I-land

Tämä scifisarja on todella hyvä! Alussa kymmenen ihmistä löytävät toisensa saarelta, eikä kenelläkään heistä ole muistikuvia miten he ovat sinne joutuneet. Saarelta ei pääse pois vedessä olevien vaarojen takia, mutta henkilöt eivät ole turvassa edes toisiltaan - tähän selviää myös syy myöhemmin. Tässä sarjassa huomaa hyvin myös sen, miten eri tavoilla ihmiset käyttäytyvät yrittäessään selviytyä syrjäisellä saarella - joitain ihmisiä riitely kiinnostaa elossa pysymistä enemmän, osa jaksaa yrittää ja osa uskoo, että on keino päästä saarelta pois elossa. Sarjassa on yllättäviä käänteitä ja yllättäviä kohtaloita, varsinkin yksi suuri käänne oli sellainen mitä ei todellakaan osannut odottaa.

Netflix-ja-viaplay-sarjavinkit-10
Netflix-ja-viaplay-sarjavinkit-2

Another Life

Netflixistä löytyy yksi tuotantokausi Another Life- scifisarjaa, joka on perinteisempi avaruussarja. Kuten yleensäkin rajoitetuissa tiloissa, niin miehistö jakautuu pariin leiriin ja eripuraa on havaittavissa koko sarjan ajan. Maahan on ilmestynyt artefakti, johon yritetään saada yhteyttä ja päähenkilö Nico löytää vastaavan artefaktin avaruudesta. Mitä avaruudessa opitaan artefaktista ja voiko se vaikuttaa ihmisiin? Tästä sarjasta on toinen kausi tulossa ja sarjaa suositellaan yli 16- vuotiaille.

Viaplayn parhaimmat sarjat


Seal Team

Kuten nimestäkin voi päätellä, niin Seal Team saa vaativia ja vaarallisia tehtäviä. Näyttelijävalinnat ovat menneet nappiin ja tätä on pakko katsoa monta jaksoa putkeen, kun ei malta olla katsomatta. Eliittijoukon tehtävät ja suunnitelmat ovat todella mielenkiintoisia, eikä tätä katsoessa pääse todellakaan tylsistymään. Mikäli pidit American Sniper- elokuvasta tai olet kiinnostunut Navy Seal- aiheista, niin varmasti pidät tästä sarjastakin.


The Blacklist Redemption

The Blacklist Redemptionissa on paremmat näyttelijävalinnat kuin Blacklistissä. Tämä Blacklistin spinoff- sarja keskittyy Tom Keenin näkökulmaan ja tässä otetaan vastaan haastavia tehtäviä, joihin edes hallitus ei uskalla puuttua. Todella mielenkiintoinen sarja, löytyy toimintaa ja kiinnostus pysyy koko ajan yllä - toivottavasti tätä tulee useampikin tuotantokausi!

Netflix-ja-viaplay-sarjavinkit-11

Candles-winter-2019-2

Candles-winter-2019


Prison Break ja Prison Break Sequel

Nämä eivät varmaan kaipaa esittelyä - aivan älyttömän hyviä sarjoja molemmat, odotan innolla seuraavaa kautta. Oivaltava sarja täynnä toimintaa, suurimmilta osin käänteitä ei voi ennakoida ollenkaan. Sequel- tuotantokaudesta pidin erityisesti, olen katsonut sen useamman kerran läpi.


The Good Fight

Tämä on jatkoa The Good Wife- sarjalle ja tämä on todella mielenkiintoinen, aivan yhtä hyvä kuin Good Wife- sarjakin. Diane Lockhart aloittaa kummityttönsä kanssa alusta Chicagossa, sillä molemmat joutuvat suuren huijauksen uhreiksi. The Good Fight- sarjassa Dianen pehmeä puoli pääsee yllättämään ja tarina on mielenkiintoinen myös roolihahmojen kasvamisen kannalta.


Blindspot

Blindspot on rikosdraama, joka alkaa todella erikoisesti ja herättää kysymyksiä jo heti ensi minuuteista lähtien. Päähenkilönä oleva nainen on menettänyt muistinsa ja hänen kauttaaltaan tatuoitu ihonsa on ohjeena ja vinkkeinä etenemiseen sekä salaliittoteorioiden ratkaisemiseen. Tästä sarjasta pidin todella paljon, vaikka tässä on selkeästi huomattavissa piirteitä Prison Breakista ja Blacklistista. Tarina on jännittävä, koskettava ja dramaattinen - tähän sarjaan on helppo uppoutua jakso toisensa jälkeen.

Netflix-ja-viaplay-sarjavinkit-13


Unforgettable

Tässä sarjassa päähenkilöllä Carriella on jonkinlainen syndrooma, jonka vuoksi hän muistaa ihan kaiken näkemänsä, lukemansa ja kokemansa jopa minuuttien tarkkuudella. Unforgettablessa ratkotaan erilaisia rikoksia ja murhia, joissa on aika usein hyötyä Carrien muistista. Carrie voi palata näkemäänsä myöhemmin, jolloin saattaa löytyä johtolanka, joka on ratkaiseva rikosten selvittämisen kannalta. Tästä sarjasta nautin todella paljon, viihdyttävä, oivaltava, jännittävä ja mielenkiintoinen!


Lisää sarjavinkkejä löydät aiemmista postauksista alla olevien linkkien kautta;

Netflixin parhaimmat sarjat 2
Netflixin parhaimmat sarjat 1

P.S. Toivottavasti saadaan myös Eloonjääneet eli The 100 sarjan kuudes tuotantokausi jompaan kumpaan näistä - uusia jaksoja ilmestyy tällä hetkellä Katsomoon, mutta siellä mainosten määrä alkaa olla kestämätön. Varsinkin, kun samat mainokset tulevat jopa peräkkäisinä jokaisella neljällä- viidellä mainoskatkolla per jakso, mutta onneksi on muitakin palveluita saatavilla.

Leppoisia hetkiä hyvien sarjojen parissa!

maanantai 18. marraskuuta 2019

Pinkki villakangastakki ja ihanan sumuiset asukuvat

Täällä ollaan taas blogin parissa, viime viikko menikin aika pienellä postausmäärällä. Pidin vähän vapaatakin, sillä tuntuu että pitäisi ehtiä joka suuntaan ja lähdinkin perjantaina kavereiden kanssa ulos. Oli ihana viettää aikaa ihan aikuisten kesken ja nähdä ystäviä, joihin ei ole tullut törmättyä pitkään aikaan - harvoin tulee baareissa käytyä ja yleensä kavereihinkin törmää kaupungilla baarien sijaan. Instan stoorissa kerroinkin enemmän perjantaista, pari videota tuli julkaistua illan tarjoiluista, mutta muuten puhelin pysyi visusti laukussa. Olen nauttinut näistä ihanan sumuisista päivistä viime aikoina, on niin kaunista ja miten raikas ilma tulee sumun myötä!

Yksityiskohdat-paivan-asu-4

Villakangastakki - Ril's
Toppi - Esprit
Hame - Rokita
Kaulakoru - Mine Güngör
Laukku - Cobblerina
Nilkkurit - Fuzz

Koko-musta-asu

Perjantain juhlimisen jälkeen viikonloppu menikin levätessä, perheen kanssa, lapsen serkun synttäreillä ja muksun kanssa olemisen merkeissä. Väsymys oli kyllä jäätävä, mutta onneksi viikonloppuna ehti levätä kunnolla! Perjantaina asuni oli vähän samankaltainen kuin tämä, mutta jonkin verran eroavaisuuksia oli. Väsymyksestä huolimatta viihteellä käyminen teki hyvää, kuten esimerkiksi tanssitunnit tai muut tekemiset ihan itsekseen - varsinkin nyt, kun tällä viikolla olen enemmän muksun kanssa kaksin miehen työvuorojen takia. Itse ainakin olen parempi vanhempi, kun saan olla välillä itsekseni ja lähteä vaikkapa kavereiden kanssa jonnekin. Kaikilla vanhemmilla on muitakin rooleja elämässä, kuin pelkästään äidin tai isin roolit, eikä niitä toinna unohtaa hyvinvoinninkaan takia.

Yksityiskohdat-paivan-asu-3

Cobblerina_rusettilaukku-2

Tumma-asu

Kasvokuva-usva

Olo on viikonlopun jäljiltä tyyni ja onnellinen, joskin nyt palataan taas arkeen kiinni ja palataan teollisuuskoneiden ääreen. Olo on myös aika inspiroitunut niin töiden, kuin bloginkin osalta ja saa nähdä miten ehdin tällä viikolla tehdä sisältöä tänne muiden puuhien ohessa. Inspiraatiota ainakin riittää, mutta työt ja opiskelut menevät tällä viikolla somehommien edelle. Tasapainottelua ja aikatauluttamista siis, eiköhän täällä sentään muutamat hetket liikene blogillekin.

Cobblerina_rusettilaukku

Cobblerinan-laukku-ja-asu

Yksityiskohdat-paivan-asu-2

Ril's-villakangastakki


Asukuva-sumuisessa-maisemassa

Fuzz-nilkkurit

Kotimainen-nahkalaukku-Cobblerina

Asukuvat-sumussa

Tämä asu on ihanan arkinen, toppikin löytyi pitkästä aikaa tuolta kenkä- ja vaatehuoneen syövereistä, kun viimeinkin alkaa olla vaatteet hyllyillään. Tilaa jäi jopa yli, joten voi olla, että siirrän myös loput vaatteeni sinne ja sitten jäisi kodinhoitohuoneeseen yksi iso kaappi ylimääräiseksi. Seuraavaksi alamme rakentaa kenkärimoja vaatehuoneeseen, jotta saadaan lisätilaa säästettyä ja vaatehuoneesta toimiva rekkeineen päivineen.

Laitoin joitain pitkään käyttämättä olleita vaatteita pesun kautta hyllyille menemään ja mieheni kyseli, että onko nämä niitä blogin kautta saatuja vaatteita, joita tuli tovi sitten? "Juu ei, nämä on niitä mitkä on remontin ajan olleet vaatehuoneessa alimmaisina...". Jep. Josko näitä tulisi sitten käytettyä useammin ja on kyllä ihana seurata, kun tavarat alkavat löytää remonttien jäljiltä paikkansa! Löysin myös muutaman hukassa olleen paidan ja mekon, siellähän ne sulassa sovussa vaatehuoneessa rekin alla olivat.

Fuzz-nilkkurit-3

Fuzz-nilkkurit-asukuvissa

Paivan-asu-tyyliblogi-10


Toivottavasti myös teillä siellä ruutujen toisella puolella on ollut mukava viikonloppu tai ainakin inspiroiva maanantai! Ihanaa viikkoa, palaillaan taas pian blogin ääreen.