torstai 10. kesäkuuta 2021

Mitä odotan kesältä? - Summer Bucket List 2021

Kesä on hellinyt meitä aivan ihanilla keleillä nyt viime päivinä ja fiilis on ollut muutenkin kesäinen! Siitepölyaika ja allergiaoireet ovat alkaneet helpottaa, niin nyt on hyvä hetki suunnitella mitä tänä kesänä tekisi. Näiden asioiden lisäksi on varmasti monta muutakin asiaa mielessä, mutta kokosin tähän postaukseen ne tärkeimmät, mitä haluan ehdottomasti tehdä. Jaa ihmeessä kommenttikentässä, mitä juuri sinä aiot tänä kesänä tehdä ja aiotko kokeilla jotain uutta! 


Kuopiorockia ja livemusiikkia


Sain joulukuussa 2019 joululahjaksi liput Kuopiorockiin, mutta sattuneesta syystä ne ovat vieläkin käyttämättä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kuopiorock järjestetään ja liput pääsevät käyttöön näin pitkän ajan jälkeen! Hotelli varattiin onneksi suht ajoissa, sillä hinnat tuohon ajankohtaan ovat nyt järkyttäviä ja samalla tasolla kuin pk- seudulla ns. Luksus- tyylisissä hotelleissa. Varmasti olisin päässyt kavereillekin yöksi, mutta oma rauha on aina mukavampi pitkän festaripäivän jälkeen. Voisin koostaa festariasuista postauksen, pitää suunnitella asut kaikille päiville jo ennakkoon! 


Ihmisiä


Toivon, että tänä kesänä näen enemmän ihmisiä kuin viimeisen vuoden sisällä olen nähnyt. Haluaisin sosiaalisen elämän vilkastuvan hieman, sillä tämän maailmalla vallinneen tilanteen ja asenteiden takia vuosi on ollut suht vaikea sosiaaliselle ihmiselle. Monet toki ovat nauttineet siitä, kun saa olla itsekseen ja ei tarvitse nähdä ihmisiä, mutta omalla kohdalla sellainen kultainen keskitie on paras - haluan nähdä ihmisiä ja tutustua ihmisiin, mutta kotona (miksei muuallakin) haluan olla rauhassa ja ottaa omaa aikaa esim. kuvaamisen tai lukemisen merkeissä. 


Runsasta ulkoilua


Tämä! Valitettavasti tanssitunnit eivät pyöri edelleenkään, mutta toivon, että tänä kesänä tulisi ulkoiltua normaalia enemmän. Ainakin tähän mennessä olemme pelanneet jalkapalloa useina päivinä ulkona ja itsekseni olen käynyt lähistöllä reippailemassa. Tästä kesästä tosin taitaa tulla kaikkien aikojen itikkakesä, niitä ilmestyi yhtäkkiä ihan järjetön määrä. 


Aurinkoisia päiviä


Aurinkoisia päiviä olisi ihana saada paljon, mutta pilvisetkin käy - kunhan ei koko ajan sada, vaikka sateesta pidänkin. Muina vuodenaikoina sataa niin paljon, että olisi mukavaa, jos joku vuoden aika olisi hieman vähäsateisempi. 




Hyvien kirjojen lukemista


Kirjojen kanssa rentoutumisessa on se ihana asia, että voit itse kuvitella mielessäsi hahmot, ympäristöt ja rakennukset kuvauksen mukaan. Hyviin kirjoihin uppoutuminen on ihanaa ja rentouttavaa. Puhelin kiinni, jotain juotavaa lähelle ja kirja käteen. That's it. 


Aikaa ystävien kanssa ja terassilla käymistä ihanien läheisten kanssa


Tämä! Ystävien kanssa aina sovitaan aika paljon ennakkoon näkemiset, sillä monilla on erilaiset työrytmit ja lomat ihan eri aikoihin. Sisarusteni kanssa näen enemmän extemporee, kun osalla työnkuvat ovat sellaiset, ettei oikein pysty ennakoimaan tarpeeksi. Tiedän, että siellä ruudun takana on monia ystäviä ja kavereitani, niin sovitaan treffejä johonkin saumaan tälle kesälle! 



Moottoripyöräilyä yksin, kaksin ja porukalla


Moottoripyöriä meillä on nykyään kaksi, joten voisimme käydä mieheni kanssa yhdessäkin ajelemassa kahdella pärrällä. Instagramin ja Naismotoristien kautta olen löytänyt monta uutta ajokaveria, suosittelen verkostoitumaan molempien kautta! Yksin ajaminen on myös mukavaa ja erilaista kuin kaverin kanssa ajaminen. Toivottavasti saadaan otettua huippuhienoja kuvia ystävien ja kavereiden kanssa erilaisista ajoreissuista, usein kuvaaminen unohtuu kokonaan reissun päällä. 


Uimakelejä, ranta- piknikkejä ja uintia auringon laskiessa


Uimakelit olisivat jo kohdillaan, mutta en ole vielä ehtinyt suunnata uimarannalle. Piknikit ovat aivan mahtavia keinoja viettää aikaa ja syödä välipalaa samalla, kun vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa. Auringonlaskun ja -nousun aikaan on aivan ihanaa uida, ympäristö on niin hiljainen ja rauhallinen niihin aikoihin. Mökillä käyntiä odotan myös todella paljon, siellä on rauhallista ja voi liikkua luonnossa tai olla veden äärellä. 


Auringonkukkapeltoa


En tiedä, kuinka moni teistä muistaa, mutta otin tämän kesän projektiksi auringonkukkapellon kasvattamisen! Kukat ovat alkaneet jo nousta hyvin ja istutin juuri lisää pieniä taimia. Molemmat lajikkeet esikasvatin niin, että niiden kukkiminen pitäisi näkyä aiemmin kuin ilman esikasvatusta. 




Nikkarointia ja piharemppaa


Ettei ihan liian rentoa olisi, niin tarkoitus olisi pieniä juttuja nikkaroida tänä kesänä ja kunnostaa pari puulaatikkoa käyttöön. Puulaatikoille mietin vähän tällaista samankaltaista juttua kuin ylläolevalle peilille, jonka hioin ja kunnostin viime kesänä. Ateljeelle haluaisin muutamia listoja laittaa ja sisustaa vähän kauniimmaksi, kun useammat työt siirtyvät eteenpäin asiakkaille. Aiemmin tänä keväänä vaihdoimme hieman huonekaluja, lisättiin valoja, kaiutinsarjan lisäksi laitetaan vielä subbari paikoilleen ja pari hyllyä, sekä mieheni maalaamille listoille laitan vetoketjuille koukut. Ulkosaunasta voisi pari lattialankkua vaihtaa myös. 


Millaisia suunnitelmia ja toiveita teillä on tälle kesälle? Mikä on tämän kesän ykkösjuttu? 

keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Haaveita talon laajennuksesta ja remonteista - Remonttilainan kilpailuttaminen Sortterilla

Kaupallisessa yhteistyössä Sortter Oy. 

Kun ostimme tämän talon, mietimme erityisesti tämän kokoa ja sitä, että onko tämä liian pieni meille kolmelle. 90- neliön koti tuntui pieneltä aiemman noin 120- neliöisen vuokratalon jälkeen, mutta tämä talo tuntui kodilta. Tontti on iso ja metsää on, jonka lisäksi myös rakennusoikeutta on satoja neliöitä jäljellä. Olemme myös pitkälti omavaraisia lämmityspuiden ja veden osalta, plus salaattien sun muiden ruoka- aineiden kasvattamisen osalta, mitä nyt saadaan kasvatettua. Kahdeksan vuotta sitten mietimme, että voimme tarvittaessa laajentaa taloa parilla kolmella huoneella, mutta vasta sitten tulevaisuudessa, kunhan lapsi kasvaa vähän isommaksi. 

Talon kuistilla istumassa

Sortter remonttilainan kilpailuttaminen

Nyt lapsi on jo isompi ja alkaa todennäköisesti useamman vuoden päästä kaivata enemmän yksityisyyttä, joten olemme alkaneet selvittää kustannuksia ja kokemuksia talon laajentamisesta. Tarjouksia emme ole vielä pyytäneet, mutta ehkä tässä muutaman vuoden sisällä voisi jo kysellä arvioita ja mahdollisuuksia remontoida itse esimerkiksi sisätiloja laajennuksen myötä. Ihan vielä tämä ei kuitenkaan ole ajankohtaista. Viime talvena vaihdoimme makuuhuoneet päikseen, mutta keskimakkarista kulkee ovet kolmeen muuhun huoneeseen eli huone ei ole niin yksityinen ja rauhallinen lapsellemme kuin voisi olla. Huomio kiinnittyi myös siihen, että keskimakkari on avoimista oviaukoista huolimatta hiljaisempi esimerkiksi sateella ja ukkosella kuin myöhemmin 95- vuonna tehdyn laajennuksen huoneet. 

Ainakin yksi makuuhuone lisää olisi hyvä, mutta kolmea ei ehkä enää tarvitsisi vaan yksi tai kaksi lisähuonetta riittäisi? Uuden työpaikan myötä en nimittäin enää tarvitse niin paljoa varastotilaa tai suurempaa työhuonetta suuremmalla leikkuupöydällä. Ateljee jää ennalleen, mutta kangasvarastoa tai isompaa leikkuupöytää en enää tulevaisuudessa tarvitse. Eli kuinka paljon sitä tilaa sitten tarvitsisi, jos ei enää olekaan tarve erilliselle tilavalle työhuoneelle? Toisaalta, voisiko joku muu ratkaisu olla mahdollinen? Moni kaupungissa asuva asuu kolmestaan meitä tiiviimmin, mutta itse kaipaan tilaa ympärilleni. Onneksi meillä on aikaa miettiä ja suunnitella asiaa, mutta tarkoitus olisi asua edelleen samassa paikassa, sillä sijainti on tässä meille aikalailla täydellinen. Kaupunki on ajomatkan päässä, mutta saadaan silti asua omassa rauhassa ja luonnon keskellä. Ilma on puhdasta, piha on suuri, musiikkia saa kuunnella kovalla halutessaan ja mahdollisuuksia on monia. 

Asu pellavaisella kellohameella

Kirsikkapuun kukinta

Keltaiset Nokian Hai- saappaat

Mistä lähteä liikkeelle ja kilpailuttamaan remonttilainaa? Kokemuksesta voin sanoa, että esimerkiksi asuntolaina ja remonttilaina kannattaa kilpailuttaa useammassa eri pankissa, sillä erot ovat suuria niin koroissa kuin asiakaspalvelussakin. Edullisinta tarjousta et välttämättä saa omasta pankistasi - meillä asuntolainaa kilpailuttaessa paras tarjous tuli pankista, johon minä olin vasta siirtynyt asiakkaaksi ja myös mieheni siirtyi tämän myötä saman pankin asiakkaaksi. Myös lapsen tilit, yhteiset tilit, kaikkien rahastot ja yrityksen tilit ovat nykyään samassa pankissa eli edullisemmalla ja ehdoiltaan paremmalla tarjouksella pankki sai koko perheen, sekä yrityksen niin sanotusti saman katon alle. Eräs tuttuni sai myös paremman tarjouksen lainalleen toisesta pankista, vaikka hän oli omassa pankissaan ollut vuosikausia asiakkaana ja myös palvelun taso nousi huomattavasti. 

Sortter ei ole lainanantaja, vaan suomalainen kilpailutus- ja vertailupalvelu, jonka avulla voit vertailla eri lainanantajien tarjouksia. Sortterilla voit myös katsoa, saisitko jollain lainatarjouksista tämän hetkiset kulusi pienemmiksi yhdistämällä lainasi yhdeksi yhdistelylainaksi

Asu mustalla hameella

Lainan kilpailutuksen voit tehdä ilmaiseksi ja tutkia useita eri vaihtoehtoja kymmeniltä lainanmyöntäjiltä, jonka jälkeen voit valita parhaimman tai jättää tarjoukset sikseen, jos et ole varma tai lainatarjous ei vaikuta tarpeisiisi sopivalta. Hakemuksen tekeminen ei sido ottamaan lainaa, vaan voit vertailla ja kilpailuttaa lainoja maksutta. Vakuudetonta remonttilainaa voit hakea korkeintaan 60 000 euroa ja mikäli löydät myöhemmin saman lainan muualta halvemmalla, niin Sortter on sitoutunut hyvittämään lainojen välisen hintaerotuksen, sillä heillä on voimassa parhaan koron takuu. 

Remonttilainaa ei välttämättä tarvitse paljoa, mutta on hyvä varautua ennakkoon suunnittelemalla remontin kustannukset, mikäli ei saa säästöistään remonttia kustannettua kokonaan. Materiaalit vaikuttavat yllättävän paljon, mutta itse en lähtisi materiaalien laadun osalta tinkimään, sillä kyse on kodista ja kodin tulee kestää myös kulutusta. Tästä syystä mekin teemme lattiaremontit yksi huone kerrallaan, sillä valitsimme lattian materiaaliksi hengittävän ja laadukkaan korkkilankun 25- vuoden takuulla. Talon alkuperäisessä osiossa on rossipohja, joten ei ole mitään järkeä laittaa muovilaminaattia tai vastaavaa lattian materiaaliksi. Lattia- ja keittiöremontista olenkin aiemmin kertonut täällä blogissa, sivupalkin hakupalkkiin syöttämällä hakusanat "lattia" ja "remontti" löydät useampia postauksia aiheesta. 

puutarhan kukintoja

Mieti, pohdi ja suunnittele kaikki ennakkoon, jonka jälkeen on helpompi alkaa kilpailuttamaan ja vertailemaan tarpeisiisi sopivaa lainaa. Huolellinen suunnitteleminen ja lainavertailu säästävät sinut yllättäviltä kuluilta, mutta myös lainan kuukausittainen maksuerä kannattaa miettiä vastuullisesti siten, että taloutesi kestää sen. Rahaa pitää jäädä myös elämiseen ja muihin pakollisiin kuluihin, jonka lisäksi on hyvä saada laitettua rahaa sivuun yllättävien kulujen varalta. Yhdistelylainan avulla on mahdollista saada korot, juoksevat kulut ja maksuerän suuruus pienemmiksi, sillä monen eri lainan sijaan maksat vain yhtä suurempaa. 

Sortter on saanut todella paljon positiivista palautetta palvelustaan, jonka huomaa pelkästään Googlen arviointeja katsomalla. Kuten hotelleja ja lentoja vertaillessa, Sortterin vertailupalvelussa näet useamman tarjouksen kerralla ja voit valita niistä itsellesi sopivimman. Tai olla valitsematta, valinta on aina sinun. 

Oletteko te kilpailuttaneet lainoja tällaisella vertailupalvelulla tai yksitellen eri pankkien kautta?