keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Haaveita talon laajennuksesta ja remonteista - Remonttilainan kilpailuttaminen Sortterilla

Kaupallisessa yhteistyössä Sortter Oy*. Tähdellä (*) merkityt linkit ovat mainoslinkkejä. 

Kun ostimme tämän talon, mietimme erityisesti tämän kokoa ja sitä, että onko tämä liian pieni meille kolmelle. 90- neliön koti tuntui pieneltä aiemman noin 120- neliöisen vuokratalon jälkeen, mutta tämä talo tuntui kodilta. Tontti on iso ja metsää on, jonka lisäksi myös rakennusoikeutta on satoja neliöitä jäljellä. Olemme myös pitkälti omavaraisia lämmityspuiden ja veden osalta, plus salaattien sun muiden ruoka- aineiden kasvattamisen osalta, mitä nyt saadaan kasvatettua. Kahdeksan vuotta sitten mietimme, että voimme tarvittaessa laajentaa taloa parilla kolmella huoneella, mutta vasta sitten tulevaisuudessa, kunhan lapsi kasvaa vähän isommaksi. 

Talon kuistilla istumassa

Sortter remonttilainan kilpailuttaminen

Nyt lapsi on jo isompi ja alkaa todennäköisesti useamman vuoden päästä kaivata enemmän yksityisyyttä, joten olemme alkaneet selvittää kustannuksia ja kokemuksia talon laajentamisesta. Tarjouksia emme ole vielä pyytäneet, mutta ehkä tässä muutaman vuoden sisällä voisi jo kysellä arvioita ja mahdollisuuksia remontoida itse esimerkiksi sisätiloja laajennuksen myötä. Ihan vielä tämä ei kuitenkaan ole ajankohtaista. Viime talvena vaihdoimme makuuhuoneet päikseen, mutta keskimakkarista kulkee ovet kolmeen muuhun huoneeseen eli huone ei ole niin yksityinen ja rauhallinen lapsellemme kuin voisi olla. Huomio kiinnittyi myös siihen, että keskimakkari on avoimista oviaukoista huolimatta hiljaisempi esimerkiksi sateella ja ukkosella kuin myöhemmin 95- vuonna tehdyn laajennuksen huoneet. 

Ainakin yksi makuuhuone lisää olisi hyvä, mutta kolmea ei ehkä enää tarvitsisi vaan yksi tai kaksi lisähuonetta riittäisi? Uuden työpaikan myötä en nimittäin enää tarvitse niin paljoa varastotilaa tai suurempaa työhuonetta suuremmalla leikkuupöydällä. Ateljee jää ennalleen, mutta kangasvarastoa tai isompaa leikkuupöytää en enää tulevaisuudessa tarvitse. Eli kuinka paljon sitä tilaa sitten tarvitsisi, jos ei enää olekaan tarve erilliselle tilavalle työhuoneelle? Toisaalta, voisiko joku muu ratkaisu olla mahdollinen? Moni kaupungissa asuva asuu kolmestaan meitä tiiviimmin, mutta itse kaipaan tilaa ympärilleni. Onneksi meillä on aikaa miettiä ja suunnitella asiaa, mutta tarkoitus olisi asua edelleen samassa paikassa, sillä sijainti on tässä meille aikalailla täydellinen. Kaupunki on ajomatkan päässä, mutta saadaan silti asua omassa rauhassa ja luonnon keskellä. Ilma on puhdasta, piha on suuri, musiikkia saa kuunnella kovalla halutessaan ja mahdollisuuksia on monia. 

Asu pellavaisella kellohameella

Kirsikkapuun kukinta

Keltaiset Nokian Hai- saappaat

Mistä lähteä liikkeelle ja kilpailuttamaan remonttilainaa? Kokemuksesta voin sanoa, että esimerkiksi asuntolaina ja remonttilaina kannattaa kilpailuttaa useammassa eri pankissa, sillä erot ovat suuria niin koroissa kuin asiakaspalvelussakin. Edullisinta tarjousta et välttämättä saa omasta pankistasi - meillä asuntolainaa kilpailuttaessa paras tarjous tuli pankista, johon minä olin vasta siirtynyt asiakkaaksi ja myös mieheni siirtyi tämän myötä saman pankin asiakkaaksi. Myös lapsen tilit, yhteiset tilit, kaikkien rahastot ja yrityksen tilit ovat nykyään samassa pankissa eli edullisemmalla ja ehdoiltaan paremmalla tarjouksella pankki sai koko perheen, sekä yrityksen niin sanotusti saman katon alle. Eräs tuttuni sai myös paremman tarjouksen lainalleen toisesta pankista, vaikka hän oli omassa pankissaan ollut vuosikausia asiakkaana ja myös palvelun taso nousi huomattavasti. 

Sortter ei ole lainanantaja, vaan suomalainen kilpailutus- ja vertailupalvelu, jonka avulla voit vertailla eri lainanantajien tarjouksia. Sortterilla voit myös katsoa, saisitko jollain lainatarjouksista tämän hetkiset kulusi pienemmiksi yhdistämällä lainasi yhdeksi yhdistelylainaksi*

Asu mustalla hameella

Lainan kilpailutuksen voit tehdä ilmaiseksi ja tutkia useita eri vaihtoehtoja kymmeniltä lainanmyöntäjiltä, jonka jälkeen voit valita parhaimman tai jättää tarjoukset sikseen, jos et ole varma tai lainatarjous ei vaikuta tarpeisiisi sopivalta. Hakemuksen tekeminen ei sido ottamaan lainaa, vaan voit vertailla ja kilpailuttaa lainoja maksutta. Vakuudetonta remonttilainaa* voit hakea korkeintaan 60 000 euroa ja mikäli löydät myöhemmin saman lainan muualta halvemmalla, niin Sortter on sitoutunut hyvittämään lainojen välisen hintaerotuksen, sillä heillä on voimassa parhaan koron takuu. 

Remonttilainaa ei välttämättä tarvitse paljoa, mutta on hyvä varautua ennakkoon suunnittelemalla remontin kustannukset, mikäli ei saa säästöistään remonttia kustannettua kokonaan. Materiaalit vaikuttavat yllättävän paljon, mutta itse en lähtisi materiaalien laadun osalta tinkimään, sillä kyse on kodista ja kodin tulee kestää myös kulutusta. Tästä syystä mekin teemme lattiaremontit yksi huone kerrallaan, sillä valitsimme lattian materiaaliksi hengittävän ja laadukkaan korkkilankun 25- vuoden takuulla. Talon alkuperäisessä osiossa on rossipohja, joten ei ole mitään järkeä laittaa muovilaminaattia tai vastaavaa lattian materiaaliksi. Lattia- ja keittiöremontista olenkin aiemmin kertonut täällä blogissa, sivupalkin hakupalkkiin syöttämällä hakusanat "lattia" ja "remontti" löydät useampia postauksia aiheesta. 

puutarhan kukintoja

Mieti, pohdi ja suunnittele kaikki ennakkoon, jonka jälkeen on helpompi alkaa kilpailuttamaan ja vertailemaan tarpeisiisi sopivaa lainaa. Huolellinen suunnitteleminen ja lainavertailu säästävät sinut yllättäviltä kuluilta, mutta myös lainan kuukausittainen maksuerä kannattaa miettiä vastuullisesti siten, että taloutesi kestää sen. Rahaa pitää jäädä myös elämiseen ja muihin pakollisiin kuluihin, jonka lisäksi on hyvä saada laitettua rahaa sivuun yllättävien kulujen varalta. Yhdistelylainan avulla on mahdollista saada korot, juoksevat kulut ja maksuerän suuruus pienemmiksi, sillä monen eri lainan sijaan maksat vain yhtä suurempaa. 

Sortter on saanut todella paljon positiivista palautetta palvelustaan, jonka huomaa pelkästään Googlen arviointeja katsomalla. Kuten hotelleja ja lentoja vertaillessa, Sortterin vertailupalvelussa näet useamman tarjouksen kerralla ja voit valita niistä itsellesi sopivimman. Tai olla valitsematta, valinta on aina sinun. 

Oletteko te kilpailuttaneet lainoja tällaisella vertailupalvelulla tai yksitellen eri pankkien kautta? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)