keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Kun kirppislöydöt kohtaavat kotimaisen suunnittelun

Melkein koko asu on löytynyt kirppikseltä! Kokosin pitkästä aikaa asun, jossa ei ole mustaa niin paljon kuin yleensä. Olen tehnyt tänä vuonna hyviä löytöjä kirppiksiltä Suomesta ja Virosta, joten niitä tulee aina asupostauksissa vastaan. En tainnut tehdä koostetta löydöistä ja mietin, onko liian myöhäistä koostaa kirppislöytöjä? Aikaa on kuitenkin kulunut ja osasta en ole ihan varma, mistä ne löysin. Toisaalta onko sillä merkitystäkään, kun on kirppiksistä kyse? Tuskin. 


Paita - Accessorize (kirppikseltä)
Hame - Primark (kirppikseltä)
Maiharit - Minna Parikka
Olkalaukku - Marimekko


Kokonaisuus on vähän tuollainen armeijanvihreä, joskin paidan sävy taittaa enemmän ruskeanvihreään. Ihan ruskea se ei kuitenkaan ole. Off shoulder- paita on tummempi ja murretumpi kuin kerroksellinen hame. Löysin paidan Haapaveden kirppikseltä, muistaakseni maksoin siitä pari- kolme euroa. Pidän mallista todella paljon ja paita on tosi mukava päällä! Kerroin aiemmin toisesta mustasta off shoulder- paidasta ja jaoin vinkin, miten ärsyttävästi nousevat "hihat" pysyvät siellä missä pitääkin. 

Tässä paidassa ratkaisu on niiiiin paljon parempi, sillä voit itse naruilla säätää sen, miten paljon ihoa näkyy ja miten paita laskeutuu "hihojen" alaosasta. Näissä asukuvissa paidan solmitut rusetit ovat niin kuin ne olivat ostettaessa. Todennäköisesti solmin ihan inasen tiukemmalle nuo rusetit, ettei rusetti roiku niin alhaalla. Olin ja olen edelleen yllättynyt miten mukavalta tämä tuntuu päällä! 


Paita on malliltaan aika laatikkomainen ja toimii hyvin alustopin kanssa. Tätä verkkomaista hyvin laskeutuvaa paitaa voi toki käyttää ilmankin, mutta arjessa on mukavampaa käyttää alustoppia alla. Kokonaisuus oli päälläni viime viikon torstaina tavallisena arkipäivänä keramiikkakursseineen ja muine hommineen. Kengät toki piti vaihtaa illasta, kun en ole tottunut ajamaan korkokengillä. 

Aiemmin päivällä yhdistin Minna Parikan Blondie- kengät tämän kokonaisuuden kanssa. Minusta armeijanvihreä päivän asu ja vaaleat beigehköt nilkkurit sopivat hyvin yhteen. Pidän myös kenkien rouheudesta röyhelöhameen, sekä verkkomaisen paidan kanssa. Blondie- maiharit ovat olleet aivan ihanat! Nahka on pintakuvioineen niin kaunis. Tällaiset erikoiset nahat Minna Parikalla ovat aivan mahtavia ja niin kestäviä. Blondie- kengissä on niin sanottu järkevän korkoinen korko ja maiharipohjat, jotka sopivat talvisellekin kelille. 


Kengät ja laukku eivät ole kirppikseltä, vaan suoraan valmistajilta ostettuja. Muu kokonaisuus on kirppikseltä alustoppia myöten. Halusin jonkun väripilkun tähän asuun. Mikäs toimisi paremmin kuin värikäs laukku tai kengät? 

Tämä Marimekon laukku oli minulla edellisen päivän asussa, joten menin samalla. Toisaalta myös oranssi laukku olisi ollut aika herkullinen tässä kokonaisuudessa! Minusta kuitenkin tämä Marimekon laukku sopi sävyltään paremmin tähän kokonaisuuteen, ei ole ehkä sellainen liian sähäkän värinen, mutta ei myöskään pliisu. Joku yksinkertaisen kaunis koru olisi sopinut myös tähän päivän asuun. 


Toivottavasti huomenna torstaina on kaunis syksyinen päivä, sillä minulla on synttärit! 35 tuntuu aika oudolta ja aika paljolta. Ikäkriisiä ei varsinaisesti pukkaa, mutta kyllähän se pistää miettimään, että jos minäkin lähden isäni tapaan täältä pallon päältä alle 60- vuotiaana, niin nyt olisi reilusti yli puolet elämästä eletty. Se asettaa asioita eri perspektiiviin - mikä on tärkeää, mikä ei. Mihin kannattaa panostaa ja mikä kannattaa jättää taakseen hyvinvoinnin vuoksi? 

Yritän aina ajatella, että "tulen sitten perästä vuosien mittaan", kun puolisoni on minua muutaman vuoden vanhempi ja monet ystävistäni ovat minua enemmän tai vähemmän vanhempia. Noh, sellaista se elämä on. Elä sitä myös itseäsi varten, älä pelkästään muita varten ja heitä miellyttäen. Olet arvokas sellaisena kuin olet! 

Ihanaa viikkoa sinulle! 

perjantai 19. syyskuuta 2025

Ikean himoittu kurpitsakulho ja muita ihania juttuja syysfiilistelyyn

Jos rakastat kissoja ja syksyä, niin tämä postaus on sinulle! Olet varmasti kuullut Ikean Höstagille- malliston kurpitsakulhosta viimeistään tänä vuonna. Kyllä vain, ihmiset menivät tänäkin vuonna aivan sekaisin Ikean kurpitsakulhoista ja osa kiersi sääntöjä saadaakseen enemmän kuin ostorajoitetut kaksi kurpitsaa. Ikean Höstagille- ja Kustfyr- mallistoissa oli myös paljon muita kauniita ja söpöjä syksyisiä sisustusesineitä, joten ajattelin tuoda täällä blogissa esille myös muita syksyisiä ja juuri meidän kotiin sopivia sisustusjuttuja. En ole vuosiin tuonut esille kotimme sisustusta, enkä sen suuremmin tuokaan. Meillä ei kuitenkaan ole mustavalkoista kotia, eikä neutraalia sisustusta. Sen sijaan meillä on paljon väriä, taidetta ja kauniita yksityiskohtia korpinkalloista kattokruunuun ja vintage- naulakoihin. 


Meistä persoona saa näkyä sisustuksessa ja molemmat vierastamme liian kliinistä pelkistettyä sisustusta. Emme juurikaan muuta mitään vuodenaikojen mukaan, vaan pyrimme pysyviin ratkaisuihin muun muassa tekstiilien ja huonekalujen kanssa. Kissoja rakastavina ihmisinä meillä on kissoihin liittyvä mietetaulu, mutta Ikean mallistosta meille tuli muutamia kissa- aiheisia sisustustavaroita lisää! Ensimmäisenä haluan nostaa Kustfyr- malliston kissakynttilän, joka tuli alla olevassa tukevassa pakkauksessa. Pakkauksen voi myöhemmin käyttää esimerkiksi lahjalaatikkona, sillä eihän tuo ulkopuoli kaipaa kuin rusetin tai nauhan kaverikseen. 

Kynttilä on aivan ihana, painavahko musta kissa. Ei tätä varmaan polttaa raaski, on niin nätti. Pidän kynttilöistä todella paljon, kynttilöiden polttaminen ja fiilistely kuuluu syksyyn, sekä talveen. En ehtinyt saada saman muotoista tummanharmaasta lasista tehtyä kissakupua, harmi. Niitä olisin halunnut myös kirjahyllyyn tunnelmavalojen kera, mutta ne menivät jopa kurpitsakulhoja nopeammin kaupaksi. Nämä mitä tässä postauksessa näet, olivat saatavilla Kuopion Ikeasta vielä iltapäivän puolella, kun siskoni pääsi paikan päälle. Kiitos siis hänelle siitä, että koti sai vähän uutta ilmettä! 


Musta kissa on niin ihanasti suunniteltu, että muutama muukin kissa- aiheinen juttu tuli pyydettyä! Tarjottimia tarvitsee aina silloin tällöin. Kissatarjotin on pienehkö eli 20 senttiä kertaa 28 senttiä, joka on siis hyvä asia. Muut kotoa löytyvät tarjottimet ovat suurempia, mutta ne eivät ihan joka tilanteessa toimi. Pienempi parempi ja kissat ovat pop! 


Pyysin siskoani tsekkaamaan, jos vaan sattuu vastaan, että olisiko Fado- lamppua saatavilla, kun se on ollut aina loppu Ikeassa käydessäni. Olihan siellä! Tätä olen katsonut jo pitkään, sillä pidän pyöreästä muotokielestä ja siitä, että tähän on mahdollista yhdistää Trådfri Led- lamppu. Saat siis kaukosäätimellä säädettyä valaisimen värisävyä ja kirkkautta. Valon voi himmentää jopa niin himmeäksi, ettei se häiritse nukkumista, mutta näet esimerkiksi mustan kissan tummalta matolta helpommin. Kirkkaimmillaan tämä valaisin on superkirkas, mutta toisaalta sitä voi hyödyntää sisällä kuvatessa. 


Valaisimen halkaisija on 25 senttiä ja se on valmistettu valkoisesta lasista. Minusta tämä on erittäin kaunis lamppu yksinkertaisuudessaan, mutta mahdollisuudet tekevät siitä ihanan. En ole saanut tätä vielä omalle paikalleen, sillä kissanpentujen villiys ja lasilampun yhdistelmä vähän hirvittää. Voi olla, että laitan lampun aluksi lattialle ja vasta sitten ylemmäs, kun kissat ovat vähän isompia. Ainakin jos näyttää siltä, että tämä kiinnostaa kissoja liikaa ja joo, saatan olla vähän turhan varovainen, mutta ei tässä lasinsiruja enää kaivata. 

Haluaisin tämän joko yöpöydälle, klaffilipaston päälle tai yhden pienen arkun päälle. Tämä on siisti! Väreissä on paljon valinnanvaraa, kaikkihan ne piti läpi selata lampun saadessaan. Lamppu valaisee hyvin ja toimii samaan aikaan tunnelmavalona. Minulle tulee tästä aina täysikuu mieleen. Jos olet miettinyt sellaista helppoa yö- ja tunnelmavaloa, joka toimii kaikkina vuorokauden aikoina, niin tämä on loistava valinta ja vielä edullinen sellainen. Itse valaisin maksoi 20 euroa ja tuo kaukosäädin- lamppujutun aloituspakkaus suurinpiirtein saman verran. 


Noh, sitten se himoittu kurpitsakulho! Kyllähän minuakin naurattaa, millainen show tämän ympärillä oli tänäkin vuonna. Meillä suomalaisilla menee tunteisiin ilmaisten ämpäreiden lisäksi nämä Ikean Höstagille- malliston kurpitsakulhot. Jälkimmäiset eivät tosin ole ilmaisia ja myös saman muotoiset tuoksukynttilät menivät kuumille kiville. Sinänsä en ihmettele yhtään, sillä myös minä olisin halunnut niitä tuoksukynttilöitä. 

Ison kurpitsakulhon sain Suomen viimeisistä kurpitsakulhoista, mitä oli enää jäljellä koko maassa. Isosiskoni sai myös omansa! Tänä vuonna näille oli ostorajoituksena kaksi kappaletta per nuppi, mutta osa kiersi sitä räikeästi, jonka takia kurpitsat menivät nopeasti ja monet jäivät kokonaan ilman. 


Viime vuotisen kurpitsahulluuden takia tästä on tullut paljon erilaisia variaatioita, mutta anteeksi nyt vain - minun silmääni ne näyttävät halvoilta tähän Ikean kurpitsakulhoon nähden. Monissa vastaavissa on oiottu muun muassa kurpitsan karan kohdalla ja kannen muotoilussa. Ikea ei ole oikonut niissä, vaan yläosa näyttää siltä kuin pitääkin ja kapenee kauniisti. Kannen muotoilussa toistuu nuo kurpitsan pyöreät muodot ja kansi istuu nätisti. 

Kurpitsateemaa tuli myös taidelaseihin! Iittalalla on myynnissä vähän kalliimpaa lasikurpitsaa, mutta sen sisälle ei saa tunnelmavaloja tai herkkuja, jonka lisäksi 360€ on vähän liikaa omalle lompakolleni tällä hetkellä. Ikean kurpitsa maksoi parikymppiä. Muumi- faneille myös tiedoksi, että Muurla julkaisi Mörkö lasipurkin nyt syksyllä. 

 
On se ihana ja näin syksyihmiselle täydellinen koristekulho ympäri vuoden! Olen pitänyt toistaiseksi herkkuja kurpitsassa, mutta laitan todennäköisesti syksymmällä kurpitsan sisälle tunnelmavalot. Muistaakseni meillä on vielä jotkut patterilliset tunnelmavalot, vaikka suosimme pistokkeellisia versioita. Nyt syksyllä laitoimme eteisen korkokenkä- tunnelmavalot päälle, ne ovat ihanat! 

Ulko- oveen halusin kranssin lisäksi, sillä Ikeaan oli tullut mustia ja ruskan sävyisiä vaahterakransseja. Aivan ihania molemmat, mutta minulle kävi kumpi vain. Siskontyttären mielestä musta oli hienompi! Hän sai päättää kumpi kranssi meille tulee ulko- oveen ja onhan se myönnettävä, että tämä on aivan superhieno kissakyltin kanssa. Erinomainen maku. 

Ikea-musta-vaahteranlehti-kranssi


Ikea-musta-vaahteranlehti-kranssi-2 

Vielä löytyy pari juttua Kustfyr- mallistosta! Meillä on viime aikoina ollut hieman kapeloa lautasista, kun ne tuntuvat olevan koko ajan pesussa. Toki osa on vuosien mittaan rikkoutunutkin, joten ostimme suloiset halloween- teemaiset lautaset lisäksi. Nämä tosin saavat olla ympäri vuoden käytössä. Tuima musta kissa, hämähäkinseitti, kummitus ja hämähäkki koristavat lautasia. Kooltaan nämä ovat näppärät arkikäytössä ja lautaset ovat paksumpia kuin vanhat lautaset, joten ne ovat todennäköisesti myös kestävämpiä. 


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä - iso kissapehmolelu sohvalle kurpitsapehmon kaveriksi! Vähän pitää hänen päätään muotoilla, kun oli kassissa painunut, mutta onpa suloinen ja iloinen kisu. Lapsiperheeseen hyvä, kun on aika suuri ja siihen nähden todella edullinen. 

Saa nähdä millaiset mallistot Ikealle tulee ensi vuonna, sillä syksyiset ja halloweeniin liittyvät mallistot ovat vuosi vuodelta suositumpia. Aiheeseen liittyen löytyy jo suuria ryhmiäkin ja kaikki jakavat vinkkejä, missä mitäkin on saatavilla ja jos jotain haluttua on vielä jäljellä. Syksyn hankinnoissa, kuten muissakin, olisi hyvä pitää järki päässä ja ostaa harkiten. Sisustus luo tunnelmaa ja voi olla helppo virittäytyä kuhunkin kauteen esimerkiksi tekstiilejä vaihtamalla, mutta itse katson ehkä kokonaisuutta ja pysyvyyttä enemmän. Kukin tavallaan, meitä ihmisiä on niin moneksi täällä pallon päällä. 

Ostitko sinä mitään Ikean Höstagille- tai Kustfyr- mallistosta? Ihanaa loppuviikkoa sinulle! 

perjantai 12. syyskuuta 2025

Saapaskausi alkoi nyt! - Vinkki mustiin saappaisiin

Yksi parhaimmista asioista syksyssä on pukeutuminen! Syksyisin vaatekaappi pääsee laajemmin käyttöön, kun ei ole jatkuvasti liian kuuma tai kylmä. Syksyllä on mahtavaa kaivaa kaikki saappaat esille ja koota asuja niiden, sekä takkien ympärille. Syksy on parasta aikaa vuodessa, sillä luonto on niin kaunis ja pukeutuminen on monipuolisempaa kuin kesällä tai talvella. Toivon, että ehdin kuvata paljon asuja ennen talven tuloa. Syyskuun alku on ollut lämmin, joten vielä ei olla takkikeleissä asti.


Paita - F&F (kirppikseltä)
Hame - BikBok
Saappaat - Dame Rose
Olkalaukku - Furla
Kaulakoru - Kalevala Koru


Syyskuun ensimmäinen tänne blogiin päätyvä asu on mustavalkoinen. Yhdistelmä ei ole itselläni kovin yleinen, mutta ihan jees silloin tällöin. Laukkua en lähtenyt enää vaihtamaan, vaan olen viime aikoina käyttänyt tätä Furlan oranssia Metropolis- laukkua. Toimii hyvin väripilkkuna tässä asussa!

Paita röyhelöyksityiskohdilla löytyi Tallinnasta Kilomax- kirppikseltä. Pidän suht avarasta pääntiestä edessä ja takana, mutta tässä paidassa pääntie ei ole kuitenkaan liian antava. Olkainten pienet röyhelöt ovat ihana yksityiskohta, tykkään. Tämä on mukava ja erittäin pehmeä valkoinen peruspaita, joskin kotoa lähtiessämme mietin, että viininpunaisten rintsikoiden sijaan nudet tai pinkit olisivat olleet paremmat. Tänä päivänä on kieltämättä hankala löytää sen verran paksuja paitoja, ettei niistä kuultaisi yhtään läpi. Sama juttu trikookankaissa. Tarkkana saa olla, että ostaa sellaista mikä ei ole ohutta lirua. No joo, se siitä paidasta!


Tähän kokonaisuuteen halusin ehdottomasti mustat saappaat! Nämä saappaat ovat vuosia vanhat lempisaappaani, näissä yksinkertaisesti toimii ihan kaikki. Korko, platform- pohja ja kenkien mittasuhteet ovat täydelliset. Korkeasta korosta huolimatta nämä ovat yhdet mukavimmista kengistäni. Lesti istuu hyvin omaan jalkaani ja pohjan mittasuhteet ovat hyvät. Minulla on monia muitakin saappaita, mutta vain muutamat parit ovat oikeasti mukavat ja hyvät jalassa pidemmillä kävelymatkoilla. Minusta on paaaaljon helpompaa löytää mukavat korkokengät kuin mukavat saappaat tai nilkkurit.

Nämä saappaat ostin aikoinaan Italiasta ja samaa merkkiä ei myydä oikein missään, mutta löysin Zalandolta aika samanlaiset saappaat jonkin aikaa sitten. Jos pidät näiden saappaiden mallista, mutta et voi käyttää yhtä korkeita kenkiä, niin samalla brändillä on lähes täysin samaa mallia myös ilman korkoa, matalalla maiharimaisella parin sentin korolla, tolppakorolla ja matalammalla slimmimmällä korolla. Hintataso kengillä on viidenkympin molemmilla puolilla eli ovat aika edullisia saappaita. 


Tässä kokonaisuudessa voisi toimia myös maiharit ja harness, niillä saisi muokattua asua helposti arkiseen rock- tyyliin. Jos olette katsoneet VMAs:n (Video Music Awards) punaisen maton asuja, niin goottityyli ja grunge on taas pinnalla! Rakastan. Odotan innolla, että grunge- ja goottityylisiä vermeitä alkaa näkyä enemmän myös katumuodissa ja kivijalkaliikkeissä. Ihan yhtä överiä ei varmasti tulla näkemään kuin julkkisten päällä, mutta eiköhän vähän ajan päästä molemmat tyylit rantaudu tänne Suomeenkin. Sitä odotellessa! 

Varsinkin nyt syksyllä minua kiehtoo synkempi ja rosoisempi tyyli. Syksyä pitää fiilistellä ja mikäpäs sen parempi tapa, kuin pukeutuminen ja uusien yhdistelmien kokeileminen? Noh, kieltämättä syksyinen sisustus, halloween, lukeminen, kynttilät, sateen ropina ja illat lautapelien parissa vetävät sille vertoja. Ai että, minusta tämä on ihanaa aikaa. Harrastuksetkin alkoivat jo ja kauniita päiviä on riittänyt. 


Joko luit myös nämä?

Onko sinulla vielä alkanut saapaskausi tälle syksylle? Lempeää syksyistä viikonloppua sinulle!

keskiviikko 10. syyskuuta 2025

4 x Kenkälöytöä kirppiksiltä!

Tein kesän aikana löytöjä kirppiksiltä! Neljät kengät tuli ostettua tänä kesänä, parit kivijalkakirppikseltä ja kahdet netin kautta. Kengät ovat kieltämättä heikko kohtani, mutta voiko niitä koskaan olla liikaa? Toisaalta Imelda Marcosilla oli 3000 paria kenkiä, niin oma kokoelmani on suuruudeltaan joitain kymmeniä alle kymmenesosa siitä määrästä eli ei ainakaan vielä olla sillä rajalla, että kenkiä olisi liikaa. Imelda Marcosin kengistä suurin osa oli kalliita merkkikenkiä, kun taas itselläni arvokkaita merkkikenkiä on vain joitain kymmeniä. Loput ovat pienemmiltä merkeiltä ja sellaisia, jotka ovat olleet ostaessa niin sanotusti järkevän hintaisia. En ole ainakaan vielä sellaisessa pisteessä elämässäni, jossa voisin säästämättä ostaa pelkästään merkkikenkiä. 


Tässä postauksessa ei kuitenkaan paneuduta kenkähulluuden syvimpään olemukseen, vaan ihaillaan kenkäkarkkia eli uusimpia edullisia löytöjä. Kengistä halvimmat maksoivat kuusi euroa ja kalleimmista maksoin 30 euroa plus postikulut. Kuten hinnasta voi arvata, niin kyseessä ei ollut aivan peruskengät, vaan Minna Parikan kengät, joissa on suhteellisen paljon käytönjälkeä. Merkkikengissä minulla on eniten Minna Parikkaa, Calvin Kleinia, Guessia, Steve Maddenia ja L.K. Bennettia. Lisäksi kokoelmastani löytyy yksittäisiä kalliita brändejä, kuten Guccia, Moschinoa ja Christian Louboutinia. 


Vaihtoehtoisesta muodista ja katumuodista kiinnostuneena myös Iron Fist on tuttu merkki. Iron Fistin kenkiä minulla on ollut useita. Osa on edelleen käytössä ja osan olen myynyt eteenpäin. Iron Fistin kenkiä yhdistää makaaberi taide, jossa yhdistyy ihmissudet, kuolema ja elävät kuolleet eli tuttavallisemmin zombit. Onpa joissain malleissa mukana myös synkkää romantiikkaa. Iron Fist oli yksi suosituimmista alternative- tyylisten ihmisten brändeistä joskus yli kymmenen vuotta sitten. 

Iron Fistin korkkarit päätyivät ostoskoriin, sillä metallinhohtoinen hopea viehättää, niittiyksityiskohdista puhumattakaan. Kirpparilla oli tuolloin kaikki 50 prosentin alennuksessa, joten sain nämä edullisesti. Kuten kuvista näet, niin pohjat tai korkolaput eivät ole juurikaan kuluneet, jonka lisäksi kenkien sisäpohja on siisti. 

 
Samalta kirppikseltä puolisoni bongasi näköiseni kengät - korkea korko, platformia pari senttiä ja peeptoe- kärjet. Pidän todella paljon peeptoe- kärkisistä kengistä, niissä on sitä jotain! Nämä kengät olivat myös -50% alkuperäisestä hinnasta. Käytönjälkeä on hieman enemmän kuin Iron Fisteissa. 

Näin jälkikäteen kieltämättä mietin, että tulinko kuitenkin ostaneeksi jonkun Viron tai Turkin tuliaiset Guccin ikivanhan kenkämallin sijaan. Muistan nimittäin katsoneeni samanlaista tai hyvin lähelle samanlaista kenkämallia todella kauan sitten samanlaisine yksityiskohtineen. Joku muistijälki minulla on tuosta kuosista, brändivärien mukaisesta raidasta ja varpaiden päälle tulevasta metallisesta yksityiskohdasta. Myös tuo kudottu tekstiili logokuvioineen on todella tutun oloista. Kenkien sisäpuoli on myös hyvin tehty, eikä ole sellainen halvan näköinen tai tuntuinen. 


Guccihan on tunnettu siitä, että heidän alkuperäiset pakkaukset ja niissä käytetyt värit vaihtuvat muutamien vuosien välein. Myös logo on muuttunut vuosien varrella monta kertaa ja se, millä tavalla se on aseteltu sisä- ja ulkopohjaan. Esimerkiksi joitain vuosia sitten Guccin kenkien ulkopohjassa oli kultainen laatta, mutta uusimman malliston kengissä näyttää olevan pohjaan painettu kolmiuloitteinen leima. Pitää selvittää Guccin vintage- aikaisten kenkien yksityiskohtia, vaikka en tiedä tulenko siitä yhtään viisaammaksi. Tiedosta ja kenkien historiasta ei ole haittaakaan, niin miksipäs ei. 


Seuraan muutamia second hand- ryhmiä, erityisesti Minna Parikka- second hand- ryhmää, sillä siellä tulee välillä vastaan haluamiani kenkiä vanhoista mallistoista. Vanhojen mallistojen kengät ovat harvinaisempia ja laadukkaita kuin mitkä, joten hypin onnesta oikean koon tullessa vastaan. Ostin nämä pinkit Minna Parikan nilkkurit kolmella kympillä eräältä kansanedustajalta, jolla oli hauska ja mieleenpainuva tarina näistä kengistä! 

Näissä kengissä on muuten aivan ihanat vetimet! Lompakossani, sekin Minna Parikan suunnittelema, on tuollainen kenkäniitti koristeena. 


Kengät olivat edulliset, koska niissä on jonkin verran naarmuja ja kuluneet kärjet. Ei kuitenkaan sellaisia jälkiä, joita ei voisi ehostaa hieman! Huollan kenkiäni aina keväisin ja syksyisin, joten fiksailen näitä kenkiä lähiviikkoina. Puhdistan kengät kunnolla, käsittelen nahkaöljyllä ja lisään väriä kulahtaneisiin kohtiin. Sitten vain kosteussuojat päälle ja kengät käyttöön. Juuri sopivia sävyjä löytyy jo ennestään kaapista, joten on pieni vaiva käsitellä kengät kuntoon. 

Ei ollenkaan paha löytö 30 eurolla! Kenkämallin nimeä en tosin tiedä, mutta selvitän sen muiden Parikka- fanien kanssa, ellen bongaa tätä mallia luettelosta mikä minulla on. 

 
Näissä kengissä on todella kaunis nyöritys edessä. Muotoilussa pidän eniten siitä, että nauhojen "lenkit" tulevat koko kengän leveydeltä kolmiomaisesti nyöritykseen. Nuo kolmionmuotoon asettuvat raidat vievät katseen sinne minne pitääkin eli nyöritykseen ja sen yksityiskohtiin. Väri on kyllä upea, juuri ihanan sähäkkä pinkki! 

 
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä - ostin Instagramin kautta tutulta vaikuttajalta läpikuultavat sandaletit rouhealla pohjalla. Maksoin näistä kuusi euroa ja mietin, että nämä toisivat rouheutta sellaisiin "söpöihin ja herkkiin" asuihin. Sellaisiin, joissa olo tuntuu liian lällyltä ilman mitään rouheaa ja rock- henkistä yksityiskohtaa. Näissä remmit hohtavat upeasti sateenkaaren väreissä. 

Kuitenkin joudun näitä sandaletteja hieman muokkaamaan ja ajattelin tehdä siitä muokkaamisesta erillisen postauksen, jotta siitä on hyötyä muillekin. Uusi muokkaus minulle, joten en tiedä onnistuuko se, mutta jos ei onnistu, niin ainakin muut jättävät kokeilematta. Noh, jos se menee pieleen, niin syksyllä on tulossa myös yksi toinen DIY kenkäohje, joka onnistuu varmasti - heh. Sellaista tällä kertaa. Mitkä näistä on siun lempparit? Oletko löytänyt kirppikseltä kenkiä tänä vuonna vai kuulutko niihin, jotka eivät ostaisi käytettyjä kenkiä?  


Lue myös nämä: