tiistai 29. huhtikuuta 2014

Olohuone

Kerroin aiemmin, että teimme vähän muutosta olohuoneeseen ja laitoimme päätyseinään kuviotapettia. Päädyimme tuohon tapettiin vähän sattumalta, sillä alunperin katsoimme lähes samanlaista glitterimäisellä pinnalla ja tämä kirjaimellisesti sattui kaupassa nenän eteen kun pieni poikamme tutki paikkoja tapettiosaston tuntumassa. Hintaakin tällä tapetilla oli noin neljännes alkuperäisestä suunnitelmastamme ja hetken mietinnän jälkeen kiikutimme kotiin pari rullaa, kun tarvetta saattaa olla muuallakin kuin tällä seinällä. Vielä on hieman suunnitelman alla, että saadaan yhteensopiva kokonaisuus siihenkin paikkaan.


Tapetoinnissa meillä oli mielestäni hyvä työnjako, mies laittoi tapetit seinille ja mie leikkasin oikeankokoiset kappaleet kuviot kohdistettuina. Nopeaa kun mikä, valmista tuli parissa tunnissa pienen nukkuessa päikkäreitä ja ihan hyvin onnistuikin ensimmäiseksi tapetoinniksi. :)



Keskikaiuttimen hyllyä nostettiin ylöspäin ja telkkarille ostettiin seinäteline. Alla oleva tv-taso lähtee kokonaan pois, kunhan löydämme tilalle jonkun kapeamman ja korkeamman lipaston, mihin laitteet mahtuvat. Samaa sävyähän sen lipaston pitäisi olla luonnollisesti kirjahyllyjen kanssa, entisessä asunnossa nämä olivat eri huoneissa jolloin sävyero ei haitannut ollenkaan.

Olohuone on vielä vähän keskeneräinen, sillä lipasto, lamppu ja sohvatyynyt vaihtuvat ainakin vielä. Lamppuja olen katsellut jonkin verran ja meidän makuun sekä tapettiin sopiva kattokruunu bongattiin eräästä nettikaupasta, pitäisi laittaa tilaukseen. Tällä hetkellä punaiset sohvatyynyjen päälliset odottavat vaihtoa ja uudet päällyset ompelua, kun löysin varastosta tummanharmaan kankaan joka sopii huoneeseen paremmin kuin hyvin. Muita muutoksia ei ainakaan tällä hetkellä ole tiedossa. :)


Pääsiäisen aikaan kävin leikkaamassa pajunkissoja maljakkoon sisälle ja maljakon pohjalle pistettiin koristekiviä samaan tyyliin kuin meidän häissäkin oli. Nyt tosin on punaista ja mustaa sekaisin, eikä lasikuplia kellu pinnalla. Sohvapöytä ja kirjahyllyjen alatasot ovat tällä hetkellä lähes tyhjät kirjoja ja paria hassua sisustuskynttilää lukuunottamatta, harvemmin sohvapöydälläkään enää on mitään tutkittavaksi uteliaalle taaperolle. Tämäkin laitetaan piakkoin takaisin korkealle kaappiin, ettei käy mitään, kaikki kun menee suuhun ja kaikkea pitää (yrittää) kuljettaa paikasta A paikkaan B. Taitaa lapsiperheissä tosin olla muotia tämä sisustustyyli... ;)



Mukavaa tiistai-iltaa ja kuluvaa viikkoa! ^^

torstai 24. huhtikuuta 2014

Miksi juuri Esprit?

Moni lukijoista on varmaan huomannut, että olen viime aikoina ostellut vaatteita Joensuun Esprit-liikkeestä ja saattanut miettiä syytäkin sille. Lapsen saamisen myötä olen alkanut kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota vaatteiden ja asusteiden laatuun, sillä varsinkin alkuun myös minun vaatteeni joutuivat kestämään entistäkin useampia pesuja lyhyen ajan sisään. Tässä erottui sitten jyvät akanoista, osa vaatteista nukkaantui ja kulahtivat mennen tullen kun taas jotkut ovat edelleen kuin uusia.



Aurinkolasit; Furla
Toppi ja bolero; H&M / second hand
Biker-takki ja röyhelöhame; Esprit
Laukku; Cobblerina
Korkokengät; Guess
Kaulakoru; Pikkusiskoni tekemä

Olen aiemmin kertonut käytettynä ostamastani hameesta, joka kuuluu Esprit de Corp- mallistoon. Ostin hameen noin viisi vuotta sitten kirppikseltä ja se on edelleen kuin uusi! Musta väri ei ole kulahtanut ollenkaan, kuminauha on edelleen pehmeä ja hyvin joustava, eivätkä pehmeän tyllin reunat ole vieläkään rullaantuneet. Nukkaa hameessa ei ole ollenkaan, eikä alimmainen paksu kangas ole mennyt miksikään. Siksi tämä hame kuuluu ehdottomasti lemppareihini ja varmasti pidempään blogiani lukeneet tunnistavat jo tämän hameen, joka on ollut monissa asukuvissa.


Mikä parasta, hame on mukava päällä eikä venähdä muodottomaksi, vaan se vaan kestää pesusta toiseen. Tämän hameen kestävyys on myös syy sille, miksi olen alkanut panostaa Espritin vaatteisiin ja ylipäänsä laadukkaampiin materiaaleihin. Vielä olisi syytä tiukentaa omaa ostoskäyttäytymistä ja jättää kaikki pilipali- vaatteet, kengät ja laukut hyllyihinsä, mutta siinä en ole vielä täysin onnistunut. Koen kuitenkin, että vaatteiden ja asusteiden suhteen olen nykyään fiksumpi kuluttaja kuin muutama vuosi sitten, vaikka välillä tulee huteja kuten meillä kaikilla joskus.


Pidän Espritin materiaaleista todella paljon, sillä neuleet ja muut pitkähihaiset paidat ovat ihanan pehmeitä. Materiaalit ovat vähän laadukkaampia ja tähän mennessä kaikki vaatteet ovat olleet helppo hoitoisia, takista neuleisiin ja siitä hameisiin. Esimerkiksi uudessa biker- takissani on todella miellyttävän tuntuinen materiaali, jossa on polyesteriä ja viskoosia, vuori taas on polyamidia. Viskoosin huono puoli on se, että laatu vaihtelee hieman ja viskoosi tunnetaan yleisesti suht helpolla nyppyyntymisellään. Kyseessä on muuntokuitu, jonka raaka-aineena oleva selluloosa on peräisin esimerkiksi koivusta tai kuusesta. Hyviä puolia kuitenkin on pehmeys ja todella hyvä laskeutuvuus, oikein hoidettuna viskoosikin kestää pidempään. Viskoosin kanssa suosittelisin esimerkiksi pesukoneen hieno- tai käsinpesua, neule nurinpäin ja linkousta kannattaa myös säätää vähemmälle. Kieltämättä viskoosi on vähän kinkkinen materiaali, mutta se on niin pehmeää ja hyvin laskeutuvaa, etten ole voinut vastustaa sitä vaikka pukuompelijana materiaalin käyttäytyminen on hyvin tiedossa.


Uuden violetin mekkoni mesh- kangas on myös unelman pehmeää ja se oli yksi syistä, miksi mekon halusin itselleni. Monesti kaupoissa törmää sellaiseen jämäkkään ja karkean tuntuiseen meshiin, mutta se ei ole läheskään niin mukavaa päällä kuin Espritillä käytetty mesh. Itse herkkäihoisena kiinnitän huomiota jonkin verran myös materiaalin pehmeyteen ja lähes väistämättä kovan tai karkean tuntuisista materiaaleista valmistetut vaatteet jäävät käyttämättä.

Kävin Espritin nettisivuilla selailemassa valikoimaa näin kevään kynnyksellä ja muutama vaate siellä pisti silmään alkaneiden alennusmyyntien lisäksi! Kaikkien kollaasien kuvat ovat siis Espritin omilta sivuilta. Seuraavassa kuvassa näkyvä perhoskuvioinen mekko on aivan must- hankinta tälle kesälle – maximekkoa ei minulta nimittäin löydy vielä. Kangas on niin kevyt ja kaunis, että mekko sopii hyvin kesämekoksi.


Muutama ihan perusvaatekin löytyi, näistä vasemmalla oleva hame varsinkin on sen verran ajaton malliltaan, että se sopisi muuhunkin vaatekaappiini todella hyvin ja olisi helposti yhdisteltävissä. Keskimmäisen pitsi viehättää, kuten pitsi yleensä aina ja musta kotelomekko pienillä hihoilla olisi myös tervetullut käyttöön.


Viimeiseen kollaasiin löysin ihanasti laskeutuvan bleiserin ja Kuopiossa bongaamani takin pojalle! Jakkuja miulta löytyy todella hyvin, mutta musta ja tavallisempi jakku uupuu sileällä materiaalilla. Pienten poikien parkatakki taas olisi ihana taaperolle tälle keväälle, on ainakin minusta tosi suloisen näköinen.




tiistai 22. huhtikuuta 2014

Treffit

Saimme sunnuntaina pari lapsenlikkaa meille ja pääsimme käymään ulkona ilman taaperoa pitkästä aikaa! Raskaan viikon päätteeksi oli ihanaa päästä kaksin kaupunkiin, kun viime aikoina on huono tuuri käynyt ja pari kertaa ollaan jouduttu suunnitelmia siirtämään. Menimme Joensuun Martinaan syömään ja siellä valitsimme molemmille ruoaksi Menu Brunon. Menu sisälsi alkuruokana tomaattikeittoa mozzarellalla ja pestolla, pääruokana oli Balsamico- vuohenjuustokanaa ja jälkkärinä mehevää suklaakakkua mustaherukkasorbetin kera. Ruoka oli todella maistuvaa, melkein sanattomaksi jään vieläkin annoksia ajatellessani.



Onnistuneen päivällisen jälkeen oli tarkoitus käydä terassilla yhdellä auringon paistaessa täydeltä terältään. Mahat (varsinkin miun) olivat kuitenkin niin täynnä, että pienen kävelylenkin jälkeen päätimme lähteä kotia päin ja käydä matkan varrelta hakemassa yhden virvoittavan juoman. Eihän se ihan sama asia ole, kuin terassilla käyminen, mutta ajaa asiansa. :) Poika oli viihtynyt hyvin tuttujen hoitajien kanssa ja nukkui päiväunia kotiin tullessamme.

Oli ihanaa laittautua pitkästä aikaa hieman, nyt ei olekaan hetkeen ollut mitään hienompia juhlia taikka ravintolassa käymisiä. Ja vaikka ei kauheaa eroa arkilookkiin olekaan, niin kyllä asusteilla saa vähän juhlavampaa ilmettä ja fiilistä. Tätä mekkoa käytin viimeksi omissa polttareissani, eli syksyllä 2012. :) 


Kaulakoru; second hand
Mekko; Only / second hand
Laukku; Minna Parikan Ginger
Nilkkurit; Bronx / Brandos
Trenssi; H&M (ostettu useampia vuosia sitten) 


Bronxin nahkaiset nilkkurit bongasin Brandokselta, hyvässä alessa olivat ja miulta löytyi vielä lahjakorttikin sinne, joten eivät maksaneet muutamaa kymppiä enempää. Aika paljon oli kenkiä alessa, itse jaksoin selata vain muutaman ensimmäisen sivun ja nämä löydettyäni lopetin selaamisen. Nilkkureissa on nyöritys, peeptoe- kärki ja naisellinen korko - ihanat korkokengät ovat ja tosi hyvä löytö myös materiaalinsa puolesta! ♥ Kengät hain viime lauantaina samalla, kun objektiivinkin eli tässä postauksessa tuli nyt selvisi sen toisenkin odotetun paketin sisältö.:)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Uusi objektiivi

Sain lauantaina käsiini uuden objektiivin ja tämä olikin toinen niistä kahdesta odotetusta paketista. Tähän mennessä olen nimittäin käyttänyt Canonin 50mm objektiivia, joten tämä objektiivi todella tulee tarpeeseen. Kameran mukana tullut kit- objektiivi oli niin susi, että käytin lähinnä kiinteää viisikymppistä objektiivia, joka taas on sisätiloissa hieman liian ahdas omaan makuuni. Sisällä kuvatessa tuntui lähes aina että pitäisi päästä pari askelta taaksepäin, jotta kuvassa näkyisi kaikki olennainen.


Aiemmalla objektiivilla ei tullut kyseeseen ottaa kuvia muun muassa eteisen kenkätelineestä eikä uudesta olohuoneen tapetistakaan, ei yksinkertaisesti mahtunut kuvaan kaikki tarvittava. Nyt saan kuvattua tällä Canon EF-S 18-200mm f/3.5-5.6 IS - objektiivilla melkeimpä mitä vaan. Mahtuu kuvaamaan hyvin sisällä ja ulkona! Tästä syystä saatte eteisen kenkähyllykköä nähdä vasta tämän vuoden puolella, vaikka viime vuonnahan teimme tuon telineen kokonaisuudessaan. :)

Tämä objektiivi on se sama objektiivi, jonka päätin hankkia toiseksi objektiiviksi järjestelmäkameran ostaessani vajaa vuosi sitten. Monista objektiiveista olin lukenut, mutta tämä vaikutti parhaimmalta omiin tarpeisiini ja muutaman päivän käytön jälkeen tuntuu edelleen siltä.


Tämä objektiivi täydentää loistavasti tuota viisikymppistä, joka on loistava ulkokuvissa ja kevyt kuljettaa mukana. Tämä uudempi objektiivi on taas paljon jämäkämpi, painavampi ja tällä saa paremmin kuvat sisätiloissakin. Hehkuti hehkuti vaan, olen nyt onnellisesti kahden hyvän objektiivin omistaja. ;) Ihanaa alkanutta viikkoa lukijoille!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäisviikolta asua ja kuulumisia

Kulunut viikko on ollut suht rankka, kiirettä on pitänyt ja poika on ollut kipeänä viime viikon perjantaista lähtien. Nyt ainakin kuume näyttää hävinneen onneksi, mutta rohiseva yskä herättelee öisin koko poppoon useamman kerran yössä ja päivällä tuntuu olevan melkoisen väsynyt pieni poika meillä. Tällä viikolla oli miehen vuoro olla kotona lapsen kanssa, itselläni aika on kulunut töissä ja muissa puuhissa. Nyt onneksi on vapaata pitkä pätkä, miulla on ensi viikolla vapaa päiviä useampia tiedossa, joten ehtii rentoutua vielä ensi viikollakin! ;)



Samettijakku; Vero Moda / second hand
Pitsitoppi; New Yorker
Minihame; Gina Tricot
Sukkikset; H&M
Nilkkurit; Kookenkä
Kaulakoru; ystävältä saatu ♥

Meillä alkaa olla piha lähes kokonaan sulanut, joten pitäisi alkaa suunnitella pihan laittoa. Edellisen asukkaan jäljiltä olivat pensaat sun muut päässeet leviämään liiankin laajalle ja niitä miehet raivasivat raivaussahalla pois viime vuonna. Rinne kasvihuoneelle mentäessä on aika kuoppainen, joten sitä ainakin pitäisi tasoittaa ja nuo viime vuodelta jääneet pensaiden rippeet repiä kokonaan pois.

Muutamia kukkia haluaisin laittaa kesälle, mutta niistä pitäisi varmaan ottaa enemmän selvää ja miettiä, että olisiko yksivuotiset vai useamman vuoden kestävät parempia. Suvu(i)sta löytyy onneksi kasveista ja kukista tietäviä ihmisiä, joten pitää kysellä ja mietiskellä, että mitä haluaisimme tänne laittaa! Sen ainakin tiedän, että haluan tuolta metsästä käydä hakemassa vanhoja sammaloituneita kiviä ja tehdä niistä sellaisen kivipuron tuonne piharakennuksien lähellä olevien kiviportaiden luo. :)



Nyt meinasi kyllä tulla hyvin pitkälti pihaan liittyvää asiaa, mutta jospa vielä kertoisin pääsiäisestäkin! Maahiskainen kävi jo useampia päiviä sitten ostamassa hedelmäpussillisen erilaisia suklaamunia, koska minä pidän niistä niiiiin paljon ja olen odottanut pääsiäistä kuin kuuta nousevaa. :D Meidän pääsiäiseen kuuluu olennaisesti suklaamunat, vaikka muuten ei sen kummemmin pääsiäistä vietetäkään. Meinasin käydä hakemassa pajunkissallisia oksia maljakkoon tuosta pihalta ja keittiön pöydältä meiltä löytyykin jo anopilta saatu keltainen ruukkukukka. Kasvit ja kukat piristävät kummasti, pitäisi kyllä sisällekin ostaa vielä muutama viherkasvi jossain vaiheessa. ♥


Siinäpä se meidän pääsiäinen kiteytettynä, huomenna käyn hakemassa postista pari ihanaa ja odotettua pakettia! Jos nämä Bloggerin kuvanlisäys ongelmat korjattaisiin pikku hiljaa, niin tiedossa olisi kuvapainotteisia postauksia eteisen kenkähyllykön ja -rimojen laitosta ja lopputuloksesta, kaikista kengistä- postausta ja olohuoneen laittamisesta myös. Muutamia muitakin aiemmin mainittuja postauksia olisi tulossa. Tuo kuvien lisääminen on ollut aika hankalaa jo useamman viikon ajan ja jokaisen postauksen kanssa on saanut säätää tovin, ennen kuin kuvia saa lisättyä edes jotain kautta. Toivotaan, että ongelmat korjattaisiin pian ja toivottavasti jaksatta odotella nuitakin postauksia! :)

Oikein ihanaa pääsiäistä teille kaikille sinne ruutujen toiselle puolelle! ♥

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Tuulisen päivän asu

Muutamana päivänä on ollut melko tuulista, hyvä ettei tukka lähtenyt kun kävimme eräällä levähdyspaikalla järven rannalla kuvaamassa päivän asua! Asussa yhdistelin tummaa vihreää ruskeisiin saappaisiin, muuten asu oli melko tumma eli toisin sanoen mustaa ja vielä vähän lisää mustaa. Aamulla valikoitui jalkoihin nuo Kipkopin ruskeat saappaat mustilla yksityiskohdilla, vihreän kanssa sopii kivasti kun ovat molemmat värit sävyiltään murrettuja. ♥


Huivi; Gina Tricot
Toppi; H&M / second hand
Neuletakki; H&M / second hand
Keinonahkahame; H&M / second hand
Saappaat; Kipkop Store
Olkalaukku; Ril`s / Aleksi13





Tällainen arkiasu tämä, tykkään yhdistellä mustan kanssa eri värejä. Väreistä puheen ollen, meidän pikkuinen askarteli ryhmiksessä virpomavitsan, jossa todella riittää väriä. Lorut eivät vielä oikein suju, mutta vihdan viuhtominen onnistuu hyvin! ♥ Ihanan kirkkaat värit tässä vihdassa, tosin tällä suunnalla mietitään, että pääseeköhän pieni virpomaan ketään huomenna vai ollaanko ihan kotosalla. Poika sairastui juuri viikonlopuksi, joten meillä siirtyy tämän iltaiset suunnitelmat taas etiäpäin, mutta onhan tässä aikaa myöhemminkin lähteä ulos. :)



Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Virkattua pitsiä

Tämän päivän asuni halusin näyttää teillekkin, vaikka asusta en henkilökohtaisesti ollut täysin varma aamulla. Tyylin suhteen tosin kokeilu on sallittua ja ainakin itse tykkään nähdä sellaisiakin asuja, mitkä ovat hieman erilaisia normaaliin tyyliin nähden ja mitkä tuntuvat käyttäjästä alkuun hieman oudolta. Olen yrittänyt viime aikoina käyttää useampia vaatteita ja yrittänyt panostaa vähän laadukkaampiin vaatteisiin sekä asusteisiin, sitä kautta olen kokeillut myös uudenlaisia vaatekappaleita omaan tyyliini.


Suunnitellessani omaa mallistoa Rokitalle päätin ommella myös itselleni skater-hameen tätä kevättä ja kevät-talvea varten. Materiaaleiksi valitsin mustan villakankaan ja punaisen virkatun pitsin, koska halusin vähän lämpimämmän ja suht jämäkän hameen. Malliltaan hame on puolikello ja tulevaisuudessa teen näitä vähän paremmin laskeutuvasta materiaalista kesää varten. Valmistan toiminimelläni vaatteita ja asusteita tilauksesta sekä standardikoossa että mittojen mukaan. Esimerkiksi tätä punaista pitsiä minulta löytyy varastosta, joten jos oma skater-hame pitsillä tai muulla materiaalilla / yksityiskohdilla kiinnostaa, teen sellaisia mielelläni. :) Vyötärön mitan saamalla voin tehdä hameen mittojen mukaan, mutta myös 32-koosta eteenpäin löytyy kaavat tähän puolikellohelmaiseen hameeseen. Kuvissa päälläni oleva hame on 34 kokoa ja vyötärölle asti ulottuva, mustalla vyötärökaitaleella.

Sähköpostia voi laittaa osoitteeseen Rokitashop(ät)gmail.com ja täältä Rokitan fb-sivuilta löytyypi muutakin kivaa. ^^ Materiaalista riippuen vuorittoman hameen hinta on noin 39e ja vuorillisen n. 45e tienoilla. Kalliimpi materiaali nostaa luonnollisesti hieman hintaa, mutta pyrin pitämään hinnat kohtuullisina ja ompelen mielelläni myös asiakkaan omista kankaista.



Bolero; Kaos
Toppi; H&M
Hame; Rokita

Itse tykkään kyllä kaikista vaatekappaleista ja asusteista, mutta aamulla mietin vähän, että onko asu vähän rönsyilevä hameen näyttävyyden takia. Nyt iltaan mennessä on ainakin oma silmä tottunut, asu tuntuu ja näyttää hyvältä.:) Testaamalla ja kokeilemalla uutta tyyli pääsee kehittymään, siitä ei onneksi pääse yli eikä ympäri. Mitäs mieltä olette asusta? Millä tavalla yhdistäisitte tällaista virkattua pitsiä asuissanne?

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Parikkaa ja vähän muitakin ostoksia

Tämän keväisen kenkäkuumeeni kanssa eksyin etsimään internetin ihmeellisestä maailmasta Minna Parikan kenkiä, mutta törmäsin saman suunnittelijan lompakkoon vähän kuin vahingossa. Lompakko on uudenveroinen ja sopii todella hyvin ihanaan Ginger- laukkuuni eikä hinnassakaan ollut moittimista. Yleensä minulla on ollut käytössä vain yksi lompsa ja pienempiä laukkuja varten korttikotelo löytyy, mutta nyt löytyy myös pienempi lompakko pieniä laukkuja varten. ♥


Lompakko, Minna Parikka



Näppärän kokoinen lompakko on kyseessä, löytyy korttitaskua, paikat seteleille ja kolikoille. Uutuuttaan korttipaikat ovat vielä jäykät, mutta eiköhän nahkainen sisusta anna hieman periksi kun käyttöä tulee enemmän.

Unohdin muuten muistaakseni aiemmin kertoa, että kävimme jokin aika sitten Kuopion suunnilla Matkuksessa shoppailureissulla ja moikkaamassa isosiskoani miehineen. Reissulta tarttui mukaan tarpeellisia juttuja pitsireunaisista ruukuista huivihengariin ja siitä taisi vähän hömpänkin puolelle mennä. Vaatteita ei tarttunut mukaan kuin muutama kappale ja niistä vain parit tuli kuvattua. New Yorkerista löysin topin pitsisellä yläosalla uusien oleskeluhousujen ja alusvaatteiden lisäksi.


Toppi pitsillä, New Yorker


Henkselit ja yhteensopiva paita, Polarn O. Pyret

Nämä meidän pojalle ostetut vaatteet halusin myös näyttää täällä, sillä nämä ovat mielestäni erityisen kivat kirkkaalla limenvihreällä värillään! Kuvassa taittaa hieman keltaiseen, mutta selkeästi limenvihreät ovat luonnossa. Ihana väri ja nuo henkselit ovat vaan niin söpöt. ♥ Samalla reissulla tarttui myös lahja eräälle pienenpienelle.

En kokenut tarpeellisiksi kaikkia ostoksia kuvailla, mutta tässä nyt jotain pientä siltäkin reissulta kun pääosin kotijuttuja ostettiin. Reissu meni aika nopeasti, kun päiväreissu tehtiin yhtenä viikonloppuna ja siinähän se kului shoppailun, seurustelun ja syömisen merkeissä. :) 

Koska tämä on nyt vähän tällainen shoppailu-painotteinen postaus, niin ymppään tähän vielä ostamani mesh-mekon ja erään hameen, jonka sain vaihtareissa. Mekon tilasin Espritin verkkokaupasta. Violetti mekko laskeutuvalla ja pehmeällä materiaalilla oli suunnitelmissa ottaa ihan arkikäyttöön neuleen kanssa ja vähän juhlavampana mekkona menee ilman neuletta taikka muuta paitaa. Tähän yhdisteltävät vaatekappaleet ovat vähän kysymysmerkkejä vielä, mutta enköhän mie jotain keksi millä tämän saisi soveltumaan myös arkeen. Kesällähän tämä tosin menee muutenkin, mutta jotenkin tuntuu nyt keväällä kaipaavan jotain lisäksi. Mekkoon kuuluu myös kuvassa näkyvä nahkainen punosvyö.



Mesh-mekko, Esprit

Viimeisimpänä leppäkerttumainen pilkullinen hame, väreinä mustaa ja punaista. Tein vaihtareita erään blogini lukijan kanssa ja sain vaihdossa tämän röyhelöisen minihameen. Kiitos vielä tätäkin kautta, jos satut tämän postauksen lukemaan! ♥


Pilkullinen hame, Hell bunny

Tulipas melkoinen sekametelisoppa tästä postauksesta, mutta jospa seuraavaksi sitten asukuvia taikka ompeluksia... Tai asiaa kodista, vaihtoehtoja on seuraaviin postauksiin ja toiveitahan saa aina esittää. :) Aurinkoista alkanutta viikkoa!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Valkoista

Tulimme vasta vähän aikaa sitten kotia reissusta ja ajattelin nyt ottaa hetkosen aikaa blogillenikin. Viimeinen viikko on ollut aika kiireinen; kotosalla ollessani olen lähinnä valmistanut tilaustöitä ja viettänyt aikaa mieheni ja poikani kanssa - en ole kirjoitellut viikkoon tänne, kun ei ole tullut koneella istuttua. Arki tuntuu tällä hetkellä melko hektiseltä, kun yrittää saada ajan riittämään kaikkeen mitä haluaa tehdä ja rentoutuakin pitäisi välillä. Edellisen viikonlopun illanviettoon liittyvät suunnitelmat peruuntuivat ja nyt onkin suunnitelmissa lähteä jonain viikonloppuna ulos illaksi Maahiskaisen kanssa, ja mahdollisesti aikataulujen yhteen sopiessa olisi kiva ottaa ystävätkin mukaan tuulettumaan. ^^

Tänään kuitenkin kävimme porukalla miun kotipaikkakunnalla, kun kummipoikani täytti kaksi vuotta! Mukavaa oli viettää aikaa ystävämme ja hänen perheensä kanssa, aika meni todella nopeasti ja molempien pienten poikien väsähdettyä leikkien jälkeen lähdimme käymään vielä vanhempieni luona. Kotiin tullessa otimme asukuvat matkan varrella kivan kuvauspaikan sattuessa vastaan. Enpäs laittanutkaan kuvia aurinkoiselta päivältä, vaikka edellisessä postauksessa niin sanoin, kun kuvissa oli hanki ja takki niin sanotusti palaneet. Tässäpä uudet, joista saapi selvää ja joista tykkään enemmän! :)


Takki; Esprit
Kaulahuivi; Siskolta saatu
Laukku; Ril`s
Hame; Stefanel
Nilkkurit; Calvin Klein Jeans

Päälle valikoin aamulla kauniin pitsipaidan, joka ei tosin näy kuvissa. Simppeli hame sopi hyvin uuden biker- takkini kanssa, aiemminhan kerroin tämän postauksen yhteydessä haluavani jotain erilaista ja tämä valkoinen biker-takki sattui silmään Espritin nettikaupassa. Sieltä tosin oli pienet koot loppuneet ja halusin sovittaa takkia ennen ostoa - eihän kaapistani löydy lähes ollenkaan valkoista. Espritin liikkeessä takkia etsiessäni pienemmässä koossa, myyjä muisteli mallinukella olevan pienempää kokoa, jota sitten sovitin. Omasta mielestäni takki oli hyvä ja makutuomarin ollessa samaa mieltä, päätin ostaa takin ja rikkoa vaihteeksi omia rajojani värien kanssa. Valkoinen ei ole nimittäin koskaan kuulunut lempiväreihini, mutta tässä biker-mallisessa valkoisessa takissa on sitä jotain. ♥


Pidän itse muuten todella paljon punaisten hiusten ja valkoisen takin yhdistelmästä, varsinkin kiharat pääsevät oikeuksiinsa tämän takin kanssa. :) Takin materiaali on ihanan pehmeää, mutta myös sen verran jämäkkää, että malli pysyy hyvin kuosissaan. Mietinnässä oli myös nahkainen biker, mutta myös tämä takki kiinnosti materiaalillaan ja varsinkin helpommalla saatavuudellaan, vaikka oikeaa kokoa ei meinannut alkuun löytyä.

Tänään oli tarpeeksi lämpimät kelit lyhyelle takille, tätä ollaan odotettukin! Aamuisin on vielä sen verran pakkasta ollut, että trenssi on ollut tarpeen. Iltapäivällä vastaavasti pärjäisi lyhyemmälläkin takilla, mutta onneksi tämä vaihe ei kestä kovin kauan kevään ollessa käsillä.


Mukavaa lauantai-iltaa ja huomista sunnuntaita lukijoille! :)