maanantai 23. kesäkuuta 2025

Helppoa ja mukavaa pukeutumista - Tennareissa ja pellavamekossa

Yllättävää kyllä, nyt tulee toinen asupostaus matalilla kengillä tälle kuulle. Edellisessä asussa minulla oli Minna Parikan oranssit Nena- kengät jalassa, tässä pinkit Luella- tennarit. Kesäkuun aikana olemme lomailleet ja reissanneet, joten pukeutuminen on ollut sen mukaista - rentoa ja mukavaa. Vielä on joitain kesäisiä suunnitelmia tälle viikolle ja tänään meille tuleekin odotettuja vieraita. Ensi viikolla koittaa paluu arkeen. Tuntuu vähän haikealta, kun on ollut niin ihanaa! 


Mekko - Nakoa
Tennarit - Minna Parikka
Laukku - Marimekko
Kaulakoru - Kalevala Koru
Kristallikoru - Ecoteekki


Tämä Nakoan mekko on ollut loistava varsinkin tuulisina päivinä, sillä suorahko helma ei nouse tuulen mukana ylös. Yksinkertaisen kaunis malli toimii aamusta iltaan. Näin tennareiden ja arkisen laukun kanssa mekko sopii arkeen, mutta eri tavalla asustamalla mekko sopisi hyvin juhliinkin. Ei sentään iltapukujuhliin, mutta kesäisiin juhliin, synttäreille ja ehkäpä myös häävieraalle. Korkokengillä, kirjekuorilaukulla ja kauniilla kampauksella ilme on heti juhlavampi. 

Taidan käyttää tätä eniten arkisin, kun juhlia on nykyään niin vähän tai ne ovat vähän rennompia tilaisuuksia. Kieltämättä en ole kyllä itsekään juhlia järjestänyt pitkään aikaan, jos lapsen synttäreitä ei lasketa. Viimeisimmät meidän järjestämät isommat juhlat taisivat olla kolmen vuoden takaiset 10:nnen hääpäivän juhlat ja sitä edelliset omat kolmekymppiset vajaat viisi vuotta sitten. Juhlia on ihana järjestää! Ehkäpä pitää pohtia milloin ja miksi (vai muuten vaan) voisi jotkut juhlat järjestää läheisille ja ystäville. 


Yksi tämän mekon parhaista piirteistä on ehdottomasti taskut. Sellaiset, jotka ovat isot ja syvät. Niistä ei pääse puhelin tai avaimet tippumaan, etkä ole pakotettu kuljettamaan aina laukkua mukana. Minulle tulee aina mieleen ne "it has pockets!"- meemit ja videot taskujen mainitsemisesta, mutta jos olet nainen, niin tiedät kyllä miksi. Aina pitää mainita, että muutkin tietävät Nakoan mekoissa olevan isot taskut! Toisinaan en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun näen mekossa tai hameessa niin pienet taskut, että hyvä jos huulipunakaan pysyy tallessa. 

 
Tässä kokonaisuudessa viihdyin myös Tallinnan reissulla ja minulla on itseasiassa nytkin päällä tämä sama mekko. Kaivoin pitkästä aikaa käyttöön Kalevala Korun Kielo- korun. Hopea oli aika paljon tummunut, mutta sooda- vesikylpy kirkasti korua hieman. Valitettavasti ei ihan kokonaan. Aion testata vielä niitä Kalevala Korun omia puhdistusliinoja, somessa niiden kehuttiin tekevän ihmeitä hopealle! Rakastan tämän simppeliä muotokieltä ja pientä roikkuvaa kukkasta. Kielo- rannekoru olisi myös ihana, mutta en ole raaskinut sitä ostaa. 

Olisi mukavaa käyttää enemmänkin koruja, mutta minulle kengät ja laukut ovat enemmän se, millä asustan eri kokonaisuuksia. Onhan minulla koruja, mutta en enää nykyään käytä kuin tiettyjä hopeisia tai kristallisia koruja. Rihkamakorut olen jättänyt kokonaan pois, kun niitä ei pysty käyttämään edes puolikasta päivää ilman ihoärsytystä ja polttelua. 


Tänään ei enää juttua irtoa, mieli halajaa pihalle paljuun muiden seuraksi. Minulla on tällä hetkellä useampi postaus työn alla, vaikka pieni tauko tuli tähän väliin lomareissujen ja sairastumisen takia. Pyrin tällä viikolla saamaan mahdollisimmat monet valmiiksi ja ajastetuksi, että viikossa tulisi pari postausta tai useampi. Siitä se taas lähtee ja kirjoittaminenkin sujuu iisimmin, kun sitä tekee joka päivä. Ciao! 

Onko sinulla nikkeliallergiaa? Pidätkö koruista? Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle! 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2025

Vaatteita ja asusteita kilohinnoilla? - Löytö Tallinnan kirppikseltä ja päivän asu

Kävimme Tallinnassa kirppiksellä, jossa vaatteita ja asusteita myydään kilohinnalla. Kilohinta riippuu päivästä, täydennyksestä ja uusien mallistojen tulosta, kun taas loppukuusta kilohinta tippuu alemmas ennen uuden malliston saapumista. Kirpputoriketjun nimi oli - yllättäen - Kilomax. Kilomax- kirppis sijaitsi ihan hotellimme vieressä ja vierailimme siellä reissun ainoana sadepäivänä. Hotellille tullessamme luulimme sitä tavalliseksi vaateliikkeeksi, mutta kirppiksiä etsiessäni selvisikin sen olevan kirppis. Tämä ehkä kertoo sinullekin sen, miten vaateliikemäinen myymälä oli ulkoa ja sisältä. 


Toppi - Esmara by Lidl
Hame - Primark (kirppikseltä)
Olkalaukku - Furla
Kengät - Minna Parikka
Kaulakoru - Kalevala Koru
Kristallikoru - Ecoteekki


Kilomax eroaa muista kirpputoreista myös muullakin tavalla kuin kilohinnoittelulla. Myymälässä on nimittäin vain ja ainoastaan ehjää, tahratonta, nukatonta ja uutta vaatetta, sekä asustetta. Yhtäkään nuhjuista vaatetta en huomannut kiertäessäni, kaikki olivat kuin uusia tuotteita ja monissa oli vielä laput kiinni. Kaikki vaatteet ja asusteet käydään läpi ennen kuin ne pääsevät myyntiin asti. Kilomaxissa oli jopa uusia espanjalaisia ja italialaisia sukkahousuja, sekä muita sukkatuotteita alkuperäisissä paketeissaan! Bongasin muun muassa Calzedoniaa ja Oroblùta. 

 

Vaatteet ja asusteet tulevat ympäri Eurooppaa, kuten Italiasta, Briteistä, Sveitsistä, Alankomaista ja niin edelleen. Siksi vaatteiden joukossa on paljon brändejä, joita ei muuten välttämättä Pohjoismaista ja Baltiasta löytäisi. Kirppiksellä oli sekä merkkivaatteita, että halvempien merkkien tuotantoa. Esimerkiksi näissä asukuvissa näkyvä hame on alunperin Primarkista, jonka "lippulaiva"myymälä sijaitsee Lontoossa. Halvempaa merkkiä siis, mutta pidin hameen mallista niin paljon, että halusin tämän ostaa. Plussaa toki myös hameen kepeydestä, sillä kävimme juuri kuun alussa Kilomaxissa, kun hinnat olivat korkeimmillaan! 

Lisäksi myymälässä oli vintage- vaatteita aika laajalla skaalalla. Kannattaa siis varata reilusti aikaa, että ehdit selata kaikki läpi! Liikkeessä kaikki oli lajiteltu todella loogisesti, esimerkiksi topit, trikoiset t- paidat, puserot, neuleet ja kauluspaidat olivat eri rekeillä. Miesten ja lasten vaatteet olivat myös omilla osastoillaan, kuten myös hatut ja huivit. Voit siis suoraan selata vain ne vaaterekit, joista voi löytyä esimerkiksi toppeja tiensä päähän tulleiden tilalle. Monta muutakin löytöä teimme, mutta niistä lisää sitten myöhemmin! 

 

Tuosta kirppiksestä haluan vielä sanoa, että olin erittäin positiivisesti yllättynyt, miten laaja kokovalikoima oli. Oli paljon todella pieniä kokoja, kaikkia keskikokoja ja pluskokoja. Ainakin tälle kuulle tulleissa mallistoissa valinnanvaraa todellakin oli kaiken kokoisille. Se voikin olla yksi valttikortti tälle kirppikselle ekslusiivisten vaatteiden ja asusteiden lisäksi. Kaikille löytyy valinnanvaraa, mutta vaatteita on yleensä vain yksi kappale myynnissä. 

Uniikkiutta ja persoonallisia vaatteita etsiville tämä on oikea aarreaitta! Varsinkin, jos pidät vintagesta tai Y2K- tyylistä eli 90- luvun lopun, sekä 2000- luvun alun muodista. Jos olet suurin piirtein saman ikäinen kuin minä, niin kyllä vain - juuri niitä samanlaisia vaatteita mitä käytimme teininä ja nuorina aikuisina. Kukkakuvioisia, hippie vibes- henkisiä ja abstraktikuvioisia mekkoja oli useita rekillisiä, mutta välistä pilkahteli myös klassisempaan makuun sopivaa tyyliä ja värejä. Myös muutamia upeita iltapukuja sattui silmään myymälässä. Nykypäivän muotia oli myös reippaasti, joten eikun penkomaan, jos Tallinnassa piipahdat. 


Mikäs muukaan sinua saattaisi kiinnostaa kuin ne hinnat? Kilohinta on kalleimmillaan eli uusien mallistojen tullessa 45 euroa. Hinta tippuu päivä päivältä, esimerkiksi kuukauden toisena päivänä hinta oli 43 euroa per kilo. Meillä meni Kilomaxiin yhteensä 29€, kävimme juuri kesäkuun toisena päivänä. Olimme Tallinnassa jo toukokuun viimeisenä päivänä. Vitsit, kun olisimme jo silloin käyneet Kilomaxissa! Ennen uuden malliston tuloa hinta tippuu 14 euroon kilolta ja ihan kuukauden viimeisenä päivänä hinta on 11 euroa kilolta, silloin on suuri loppuunmyynti ennen seuraavien mallistojen saapumista. 

Myymälän vaaoissa on jo valmiiksi hinnat, joten voit tarkistaa löytöjesi loppusumman helposti nostamalla ne vaa'an koriin. Sokkona ei siis tarvitse mennä kassalle, vaan voit tarkistaa loppusumman tai jonkun tietyn tuotteen hinnan erikseen ennen ostopäätöstä. Esimerkiksi farkku painaa aika paljon, kuten myös nahka, mutta kepeitä vaatteita ja materiaaleja valitsemalla saat enemmän samalla summalla. 


Halvimpina päivinä voi tehdä edullisimmin löytöjä, mutta voi olla, että parhaat on jo viety päältä. Varsinkin, kun kutakin vaatetta on yleensä vain yksi kappale. Konsepti on kyllä mielenkiintoinen ja varmasti koukuttava, jos asuu lähempänä ja pääsee käymään aina uutuuksien tullessa. Tallinnan Kilomaxista on mahdollista tehdä erittäin hyviä löytöjä. Mekin teimme, vaikka hinta olikin käydessämme korkealla. 

Oletko sinä käynyt Kilomaxissa tai muilla Tallinnan kirppiksillä? 

Jos kirppikset kiinnostavat, niin tsekkaa myös nämä postaukset! 

maanantai 9. kesäkuuta 2025

Terveisiä Tallinnasta!

Olen pitkästä aikaa tietokoneen ääressä ja otsikossa tulikin jo miksi! Olimme Tallinnassa lomareissulla ja Imagine Dragonsin keikalla. En valitettavasti ehtinyt ajastaa julkaisuja tänne blogiin ennen reissuun lähtöä, enkä halunnut raahata laitteita mukana enempää kuin oli pakko. Kotiinpaluu oli ikävä, mutta siitä myöhemmin lisää. Loma ja eri ympyrät tekivät hyvää sielulle, sekä parisuhteelle. Harvemmin olemme näin monta päivää peräkkäin ihan kahdestaan. Onneksi muutimme vielä kevät- talvella päivämääriä niin, että pystyimme olemaan Tallinnassa kauemmin kuin pari päivää. 





En varmasti ole ainoa, joka on pääosin käynyt Tallinnassa vain päiväreissuilla, SuperAlkossa tai Pärnuun ohikulkiessa? Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin Tallinnassa päiväristeilyä kauemmin ja oli hauskaa! Tallinnassa on paljon nähtävää. Kaupunkina Tallinna oli rauhallinen ja turvallisen oloinen, sekä yllättävän siisti. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, mutta aivan varmasti menemme Tallinnaan toistekin pidemmäksi aikaa. Viro on sen verran pieni maa, että voisi olla hauskaa kiertää autolla mielenkiintoisia kohteita ympäri maata. 



Tällä reissulla tutustuimme paremmin vanhaan kaupunkiin, sekä urbaaniin Telliskiveen. Telliskiven alue oli ehdottomasti suosikkini, vaikka se onkin trendikäs ja suosittu kaupunginosa myös matkailijoiden keskuudessa. Kävimme myös perinteisellä torilla, jossa oli aikamoista neuvostohenkistä tunnelmaa. Muita meille tärkeitä kohteita oli Headless Chicken- baari, joka on LOTR- henkinen. Se oli ihan must- juttu Taru Sormusten Herrasta- trilogian faneille! 








Kuvat puhukoot puolestaan tällä kertaa, mutta kerron tulevalla videolla enemmän siitä, missä kävimme ja mitkä paikat ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Yövyimme Hampton by Hilton- hotellissa. Hampton by Hiltonista on lyhyt matka kaikkialle JA se sijaitsi Karnaluksin, sekä Kangadzungelin välissä. Samoissa kortteleissa oli todella paljon pieniä kangaspuoteja. Ihan vain vinkiksi muille käsitöitä rakastaville Tallinnan matkaajille. Hotelli oli erinomainen, siisti ja kaikinpuolin juuri sellainen kuin pitää. Ratikkapysäkki oli heti hotellin edessä eli julkisilla pääsi kulkemaan suoraan minne vain. 

Telliskivestä haluan nostaa Peatus- ravintolan, joka oli niin hyvä, että kävimme siellä kahtena päivänä syömässä! Aivan mielettömän hyvät ruoat ja Peatus oli koko reissun paras ravintolakäynti. Otin molemmilla kerroilla Goatzilla- hampurilaisen, jossa vuohenjuustoa. Vuohenjuuston makua ja mausteiden tulisuutta oli tasapainotettu päärynähillokkeella. Yllättävä, eikö? Tätä oli pakko maistaa ja hampurilainen oli heittämällä yksi parhaimmista mitä olen syönyt koskaan. Jos mietit, missä kannattaa syödä Tallinnassa, niin ehdottomasti Peatus- ravintolassa. 






Mitä siulle kuuluu? Oletko jo kesälomalla tai onko sinulla kesälomaa tiedossa? Käytkö jossain reissussa? Mukavaa alkanutta viikkoa, palaan pian uusien postausten ja Tallinna- videon kera!