keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Kevään ensimmäinen päivän asu

Tervetuloa Toukokuu! Mieli on niin paljon kirkkaampi ja virkeämpi lisääntyneen valon myötä, talvi tuntui järkyttävän pitkältä ja nyt tuntuu, että olen elossa taas. Kävimme ottamassa pitkästä aikaa asukuviakin ennen uuden kamerani saapumista - on mukavaa päivittää kamera parempaan vuosien jälkeen. Ehkäpä se tuo lisää inspiraatiota kuvaamiseen samalla, sillä ominaisuudet uudessa ovat niin paljon paremmat kuin nykyisessä ja blogin kirjoittamiseen pitäisi riittää aikaa enemmän! 


Paita - Urban Classics
Minihame - Link
Olkalaukku - Marimekko
Korkokengät - Minna Parikka
Kaulakoru - löytö Virosta, valmistajasta ei tietoa 
Aurinkolasit - Unofficial


Tämä onkin ensimmäinen keväinen asu tälle vuodelle, sillä täällä Pohjois- Karjalassa alkaa myös olla keväistä siitä huolimatta, että viime yönä taas pyrytti lunta. Takki vaihtui huppariin jo pari viikkoa sitten ja kohta voi varmaan sukkahousutkin jättää pois. Tähän asuun valikoitui myös lempikenkäni Minna Parikalta, nämä Pfeifferit ovat mahtavat jalassa. 

Tänä keväänä olen tykästynyt tässä asussa näkyvään cropattuun paitaan, se on ihana! Jotenkin kaikki rouhea ja happopesty / kivipesty jälki vaatteissa miellyttää enemmän silmää kuin normaalisti. Tässäkin puuvillapaidassa kuvio on hillitty, mutta siinä on silti jotain erilaista yksivärisiin nähden. Pitäisi selvittää, pystyykö jotain samantyyppistä tekemään helposti kotona ilman suurempia tarvikehankintoja - tuo pinta olisi mahtava mustassa farkkutakissa tai -liivissä niittien kera! 





Tämä asu on niitä asuja, joita en hirveästi miettinyt, mutta johon olen pukeutunut useamman kerran viime aikoina. Kirppikseltä löydetty kukkahame on söpö ja mukava päällä, kuten tuo t-paitakin. Kengät valitsin laukun mukaan ja laukun siksi, kun se oli jo edellisenä päivänä käytössä. Eli käytännössä en jaksanut laukkua vaihtaa aamulla, hahah. Sitä se arkipukeutuminen välillä on, aina ei ehdi miettiä kovin tarkkaan.

 Marimekon Alisa- laukku on siroudessaan ja yksinkertaisuudessaan todella kaunis. Väri ei ehkä ole klassisemmasta päästä, mutta laukun muotoilu on ehdottomasti ajaton. Ostaisin toisessakin kirkkaassa värissä, jos tulisi käytettynä vastaan! Oranssi tai vaaleanpunainen Alisa- laukku olisi myös upea. Tämä malli sopii parhaiten omaan makuun Marimekon laukuista, uusimpien laukkujen muotoilusta en niin paljoa välitä. 




Odotan innolla, että korkokengät ja remmikengät pääsevät aktiivisempaan käyttöön. Lumien sulamisen jälkeen piha on ollut melkoista mutavelliä, joten vielä mennään talvisemmilla matalilla kengillä ja vaihtokengät pidän autossa mukana. Toivon, että aika kuluisi hieman hitaammin kevään ja kesän aikana, että molemmista ehtisi nauttia kauemmin. 



Mitäs teitte Vappuna? Me olimme kavereiden kanssa mökkeilemässä Kolilla ja vietimme aikaa aikuisten kesken, kun lapsemme oli mummolassa serkkunsa kanssa. Oli huippua viettää aikaa kahden kesken ilman, että oli kiire minnekään ja vapaat menivät valtaosin ilman sosiaalista mediaa, kun oli niin paljon muutakin tekemistä. Se teki hyvää, jokaisen pitäisi irroittautua somesta säännöllisesti vähintään päiväksi tai useammaksi. Kolin reissusta tosin en aio kirjoittaa erillistä postausta, vaikka uudessa majoituspaikassa oltiinkin - reissulta jäi lähinnä muutama video ja kuva puhelimeen, eikä ehditty sen kummemmin lähiseutuun tutustua. 

Ihanaa viikkoa sinne ruutujen toiselle puolelle! 

4 kommenttia:

  1. Jeii, uusi postaus! Nättejä kuvia ja tarkkoja myös nykyisellä kameralla - mihin aiot vaihtaa, jos saa udella? ☺️ Olin Vapun siskon luona. Grillattiin ja hengailtiin, skumppa kuului asiaan. 🤭🍾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos paljon! Tuo 600D on kieltämättä palvellut hyvin, ihan loistava kamera pidempäänkin harrastaneelle peruskäyttöön. :) Uusi kamera on Canonin R10 eli melkoinen "upgrade" tähän vanhaan ja toki vähän erilainen muutenkin.

      Siun vappu kuulostaa mukavalta! <3 Meillä meni vappu mukavasti yhtä iltaa lukuunottamatta, mutta jos joku asia ei ole omissa käsissä, niin eihän sille voi mitään - ei ole meidän ongelma. :) Täällä oli myös skumppaa ja grillaushommia! ^^ Toivottavasti sait ladattua akkuja pyhinä, mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Ihanasti eri värejä tässä asussa! Hame, kengät, laukku, sit vielä aurinkolaseista hohkavat turkoosit linssit, jotka silleensä mätsää kenkiin.. 8) Ihanaa, kun on saanut vaihtaa kevyimpiin vetimiin!

    Meillä meni vappu kivasti! Käytiin ystäväpariskunnan kanssa brunssilla, siitä siirryttiin sitten porukalla yhden ystävän luo, jonne tuli vähän lisää porukkaa ja sit lähdettiin yöelämään vähän tanssimaan <3 Ei paha tuo teidänkään vappu, mökki oli meilläkin suunnitelmissa, mut oltiin liian myöhään liikenteessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! <3 On kieltämättä ollut ihanaa saada kaikki kevyemmät vaatteet käyttöön, pukeutuminen monipuolistuu niin paljon. Tän asun kaikki osaset ovat jatkuvasti käytössä, lemppareita taitavat olla kaikki! ^^

      Mukava kuulla, että teillä meni vappu mukavasti! Mökkeily on kyllä kivaa, mutta seuraavalla kerralla mökkeillään vähän eri porukan kanssa, niin sujuu kaikki paremmin ja ilman ylimääräistä draamaa. :) <3 Tanssimassa ois kyllä ihana käydä joku päivä, on vierähtänyt aikaa viime kerrasta! Mukavaa viikkoa teille <3 <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)