keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Ekologinen vaihtoehto sukkahousuille?

Olen aika hyvin valinnut omissa elämäntavoissani ne asiat, mitkä minulle ovat tärkeimpiä ja yrittänyt saada niin sanotusti tasapainoisen suhteen ekologisempiin ja eettisempiin valintoihin. Sukkahousut ovat kuitenkin yksi sellainen vaatekappale, joka on välttämätön itselläni, koska en tykkää käyttää housuja ja se on muutenkin elämänlaatuun vaikuttava juttu. Sukkikset kuitenkin useimmiten tehdään polyamidista ja elastaanista, eli niiden pesemisestä lähtee mikromuoveja vesistöön ja elastaania ei voi kierrättää vielä nykytekniikan avulla. Olen kuitenkin todennut polyamidia ja elastaania sisältävät sukkikset paremmiksi omaan käyttööni kuin bambusukkikset, joten mielenkiinnolla seuraan mahdollisia muutoksia näiden kuitupitoisuuksissa ja uusista tavoista, joilla saa sukkahousuista edes hieman ekologisemmat.

StayUpSukkahousut
Nämä sukkikset ovat yhdet suosikeistani, vaikka tuoreempaa kuvaa näistä ei olekaan. / Villakangastakki - Ompelimo Rokita / Sukkikset* - KipKop Store / Korkokengät - Aldo. *Saatu blogin kautta. 


SukkahousutFiorenUusimmat

Sukkahousut ja stay- up sukat siis sallin itselleni, sillä muuten kartan muovista tehtyjä vaatteita ja asusteita. Sama juttu alusvaatteiden kanssa, pitsiä sen olla pitää ja jokainenhan ihan itse valitsee, missä asioissa toteuttaa tai jättää toteuttamatta ekologisempaa tai eettisempää tapaa. Mutta uusia sukkahankintoja miettiessäni törmäsin Elloksen sivuilla kierrätysmateriaaleista tehtyihin sukkahousuihin, joiden tuotanto on heidän sivujensa mukaan valvottua ja vastuullista. Ellokselle tulleet sukkikset ovat GRS- sertifioitua tuotantoa jo ennestään olemassa olevista materiaaleista ja sekä 40 denierin että 80 denierin sukkahousut ovat saaneet asiakkailta hyviä arvioita.

80 denierin kierrätyssukkiksia saa kolmessa sävyssä; mustana, viininpunaisena ja mariininsinisenä. Kuvakaappaus; Ellos / www.ellos.fi, tuote täällä

Sukkahousut kierrätysmateriaalia, nämä ovat 40 denierin paksuiset ja muutama värivaihtoehto löytyy. Kuvakaappaus: Ellos / www.ellos.fi, tuote täällä

Nämä voisivat hieman pienentää ympäristön kuormaa, sillä näissä hyödynnetään ennestään olemassa olevia materiaaleja, mutta itseäni hieman mietityttää elastaanin kierrätys tai lisääminen näihin tuotteisiin. Tai siis onko sitä elastaania saatu aiemmista materiaaleista ehjänä pois ja jos (kun) ei, niin miten uusi tuote valmistettu pohjaa hyödyntäen? Kierrätysaineksena pelkästään polyamidi, joka on helpompi erotella? Elloksen sivuilta löytyy kierrätysmateriaaleista valmistetusta tuotteista lisää infoa, mutta ei ihan näin kuitutasolla, kuin itseäni kiinnostaisi;

"Kierrätysmateriaalit ovat peräisin vanhoista tuotteista tai ne ovat tuotantoprosessin ylijäämiä, jotka jauhetaan ja kehrätään uusiksi tekstiilikuiduiksi. Kierrätysmateriaaleista tehtyjen tuotteiden valmistuksessa käytetään vähemmän raaka-aineita, energiaa ja kemikaaleja kuin uudistuotannossa. Laadun varmistamiseksi kierrätysmateriaaleja joudutaan joskus yhdistämään uuteen raaka-aineeseen tai muihin materiaaleihin. Jotta hyväksymme tuotteen Elloksen ekologiseen valikoimaan, siinä on oltava vähintään 20% kierrätysmateriaalia, ja sen kokonaiskoostumuksessa on oltava vähintään 50% kestävällä tavalla tuotettua materiaalia. Kierrätystuotteemme ovat niin suuressa määrin kuin mahdollista Global Recycled Standard (GRC) - tai Recycled Claim Standard (RCS) -standardien mukaan sertifioituja." (Ellos, www.ellos.fi)

CalvinKleinKorkokengät
Mahtaakohan olla vielä ihonvärisiä sukkahousuja kierrätysmateriaaleista valmistettuina? Näitä ohuita sukkiksia menee kohtuullisen paljon, sillä 15 denierin sukkikset ovat suht herkkiä rikkoutumaan muutamia merkkejä lukuunottamatta. Kengät - Calvin Klein. 


Tämä on kuitenkin ehdottomasti mahdollisuus, sillä näitä käyttämällä voi vähentää täysin uusien tuotteiden ostoa, kun jo ennestään olemassa oleva materiaali saa pidemmän käyttöiän roskiksen sijaan. Aion tilata itselleni muutamat kierrätyssukkikset testiin ja kokeilla, millaiset ne ovat käytössä, mutta haluaisin myös tietää enemmän valmistusprosessista.

Oletteko kokeilleet näitä? Tai oletteko löytäneet muita ekologisempia vaihtoehtoja sukkahousuille?

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Kuulumisia ja asukuvia Kuhasalossa

Olen viime aikoina viihtynyt normaalia enemmän kauluspaidoissa ja kauluksettomissa "kauluspaidoissa", kuten tässäkin asussa on. Tummansininen, musta ja armeijanvihreä ovat olleet ne värit asusteita lukuunottamatta, varsinkin jos paidassa on tamppeja, erikoinen malli tai levenevät hihat. Haluaisin eräästä toisestakin asuyhdistelmästä kuvaa ottaa tänne jonain päivänä, sillä kauluspaita näyttää niin hyvältä tyttömäisemmän korkeavyötäröisen hameen kanssa! Viime perjantaina mentiin kuitenkin tummansinisellä paidalla ja klassisella kynähameella.

Outfit_Esprit_Pencilskirt-6

Paita ja kynähame - Esprit
Trenssi - H&M
Verkkosukkikset - Sokos Joensuu*
Kaulahuivi - löytö Prahasta
Laukku - DKNY
Nahkanilkkurit - Calvin Klein

*Saatu blogin kautta.

Outfit_Esprit_Pencilskirt-14

Muuten kokosin tämän asun lemppareideni ympärille, sillä lähdimme Joensuuhun vähän yllättäin, kun miehelleni tuli häly töihin juuri kun olimme lähdössä hakemaan lasta mummolasta. Samaan syssyyn kävimme kuvaamassa päivän asun Kuhasalossa ja nautimme auringosta järven jäällä. Sieltä se kevät tulee, vaikka tässä kahden vuorokauden sisällä onkin tullut parikymmentä senttiä lisää lunta! Sääriä myöten sai kahlata saunapuitakin hakemassa tänään.

Meille tuli asukuvienottoa edeltävänä päivänä yllätysvapaa, kun sekä isovanhemmat ja lapsi toivoivat, että lapsemme jäisi vielä toiseksi yöksi yökylään. Mikäs siinä, saatiin viettää aikaa aikuisten kesken ja otin torstailta videotakin, joten piakkoin tulee My day- postaus viime torstaista! Muuten pääsiäinen meni suht rennosti sukuloidessa, kouluhommia ja töitä tehdessä, ei oikeastaan mitään erikoista ollut. Mukavaa arkea ja vähän rentoutumista siinä ohessa.

Outfit_Esprit_Pencilskirt-13

Outfit_Esprit_Pencilskirt-5

Outfit_Esprit_Pencilskirt-3

Outfit_Esprit_Pencilskirt-10

Minulla on tässä viime aikoina ollut järjettömän hyvä työflow ja olen päässyt valmistamaan upeita vaatteita, kuten aina. Viime aikoina myös moni asiakas on antanut täysin vapaat kädet vaatteiden kanssa, joka tietenkin inspiroi. Jotenkin sitä sitten samalla inspiroituu miettimään myös omaa pukeutumistaan ja itselle tulevia vaatteita, pistin juuri tilausta nahkatehtaalle - aion valmistaa itselleni pastellisävyisen bikerrotsin tulevia blogitapahtumia ja tietenkin kevättä ajatellen. Pastellisävyt ovat niin helposti yhdisteltävissä ja bikertakki on malliltaan sellainen klassikko, että se on aina ajankohtainen. Kuten muidenkin omien vaatteiden kanssa, niin tämänkin osalta malli on hioutunut aika paljon siitä, millaiseksi alunperin sen suunnittelin. Mutta itselle tehdessä on onneksi se hyvä puoli, että suunnitelmaa saa muuttaa kun idea aikansa kypsyy päässä!

Mutta joo, kuten näistä kuulumisistakin huomaa, niin työ on minulle todella tärkeä osa elämää ja muuten kaikki rullailee tasaisen arkisesti hyvällä tavalla. Kaikkiin koulutehtäviin en ole ihan niin paljon voinut panostaa, mutta onneksi silti kurssit ovat sujuneet hyvin ja minua miellyttävin tuloksin, joskin yhden kurssin arvosanan haluan korottaa vielä. Kesäksi otin vain pari kurssia, sillä haluan nauttia kesästä ja kesä on kiireistä aikaa hääpukujen sekä muiden juhlapukujen tiimoilta. Eihän minulla sinänsä ole kiire valmistuakaan, vaikka muutamia ylimääräisiä kursseja olenkin tänä vuonna suorittanut. Tärkeimmät asiat ensin ja sellaiset, mitkä ovat ajankohtaisempia ja joustamattomampia kuin opinnot työn ohessa.

Outfit_Esprit_Pencilskirt-2

Outfit_Esprit_Pencilskirt-9

Odotan myös innolla tulevia blogitapahtumia Helsingissä ja pääkaupunkiseudun ystävieni näkemistä, viime kerrasta on mennyt jo liian pitkä aika! Olen paikan päällä useamman päivän blogitapahtumissa, ystäviä tapaamassa ja tietenkin työasioilla, mutta vielä muutamia tapaamisia mahtuisi aikatauluun, mikäli jollain siellä ruudun toisella puolella on mielessä jonkinlaisia vaateprojekteja. Tai vaikka blogiin liittyviä juttuja.

Tässä kyllä aika hyvin kiteytyi kaikki tärkeimmät kuulumiset, aika tasaista, mutta ihanaa ja inspiroivaa arkea vietetään nyt lomien jäljiltä. Ei paha, mukavaa eloa vaan. Muistakaahan nauttia auringosta ja tästä viikosta, palaan pian taas blogin pariin!

Outfit_Esprit_Pencilskirt-12