torstai 13. huhtikuuta 2017

Moottoripyöräily harrastuksena ja usein kysytyt kysymykset

Ajattelin näin torstain iloksi julkaista postausta yhdestä lempiharrastuksestani eli moottoripyöräilystä. Tässä postauksessa selviää, mistä into prätkällä ajamiseen on alunperin lähtenyt, minkä autokoulun kautta kävin kortin ja mitä kaikkea minulta on kysytty useimmiten moottoripyöräilyyn liittyen. Toivottavasti joku kortista haaveileva saa tästä uutta tietoa tai rohkeutta kortin suorittamiseen!

MoottoripyöräilyHarrastuksenaMoottoripyöräKyykkyKawasakiNinja-3

MoottoripyöräilyHarrastuksenaMoottoripyöräKyykkyKawasakiNinja-4

Kumman kortin kävit ensin, A- vai B- kortin? Mitä kautta kävit ja paljonko kortti maksoi?

- Kävin ensin A- kortin ja sen kävin Joensuun Let´s Start Driving!- autokoulussa vuonna 2012. A- kortti ilman mitään pohjaa tuli maksamaan noin 850 euroa + viranomaismaksut. Kävin suoraan ison A:n, kun ikä riitti ja kouluttaja oli sitä mieltä, että käsittely sujuu niin hyvin että kannattaa suoraan käydä isoin mahdollinen kortti. Voin lämpimästi suositella kortin käymistä tämän autokoulun kautta, Riku oli mahtava opettaja ja hän opetti yksilönä - esimerkiksi minua jännitti eniten kaupungin keskustassa ajo, joten siihen panostettiin maantieajoa enemmän, että moottoripyörällä ajaminen olisi luonnollista myös sillä osa-alueella mikä jännitti eniten. Kävin B- kortin pari vuotta sitten opetusluvalla ja ne pakolliset kortin saamisen jälkeen tulleet vaiheet kävin myös tämän autokoulun kautta.

Millä tavalla kortin käyminen erosi "normaalista" järjestyksestä? 

- A- korttia käydessä ilman B- korttia pohjalla piti käydä B- kortin teoriatunneilla ja hinta oli tietysti korkeampi kuin jos olisi käynyt kortin jo B- kortin omaavana henkilönä. Ajotunteja oli luonnollisesti enemmän kuin B- kortin omaavalla henkilöllä.

MoottoripyöräilyHarrastuksenaMoottoripyöräKyykkyKawasakiNinja

Onko sinulla koko varustus aina käytössä? Mistä löysit sopivat? 

- On koko varustus hanskoja myöten ja ostin kenkiä lukuunottamatta kaikki varusteet Eurobikerilta. Haluamani kengät olivat loppuneet varastosta, mutta löysin haluamani kengät muualta. Kypärän sain mieheltäni, mutta sitä ja kenkiä lukuunottamatta kaikki ajovarusteet ovat Sweep- merkkisiä. Varustukseen meni noin 315 euroa ja nahkaiset Icon Moton ajosaappaat maksoivat muistaakseni 60- 70 euroa. Sweepin varusteista hanskat lähtivät vaihtoon, sillä sain Marialta viime kesänä uudet hanskat omien varusteideni väreissä ja kypärä pitäisi myös uusia, kun vanhalla alkaa ikää olla. Vanhat ajohanskat olivat liian kuumat kesällä, joten niitä en aina kehdannut käyttää hellepäivinä vaan ajoin ilman. Ajofarkut haluaisin myös ostaa tai tehdä itse, mikäli materiaalin saisin jotain kautta tilattua.

Mikä ajamisessa on parasta? 

- Vapaudentunne ja vauhti. Maisemat, ystävät ja uudet kokemukset. Riippumattomuus. Ajaessa tuntee elävänsä ja kaikki murheet unohtuu kokonaan, reissujen jälkeen on aina iloisempi, rennompi ja rauhallisempi.

MoottoripyöräilyHarrastuksenaMoottoripyöräKyykkyKawasakiNinja-2

Missä ajat useimmiten?

- Ajan yleensä joko Kuopion, Varkauden, Heinäveden tai Juuan suuntaan, usein kierrän pidempää kautta maisemien ja fiiliksen takia. Viimeisimpinä olen tainnut käydä Siilinjärvellä, Juuassa, Pieksämäellä, Kuopiossa ja Karviossa. Joensuussa toki käyn suht usein, mikäli kaikki mukaan tarvittavat tavarat mahtuvat reppuun. Olisi mukavaa lähteä pidemmällekin joskus, mutta varmaan silloin olisi kiva ajaa jonkun kaverin kanssa.

Mistä kiinnostus moottoripyöräilyyn on lähtenyt?

- Isällä on aina ollut moottoripyöriä ja jos äiti ei lähtenyt isän mukaan pärrän kyytiin, niin minä lähdin. Eli isältä peräisin, sain olla melko usein kyydissä ja käytiin moottoripyöräilyyn liittyvissä tapahtumissa kerhon pikkujouluista erilaisiin ajotapahtumiin. Muillekin sisaruksille taisi tulla kipinä isän kautta, on nimittäin useammalla meistä motskakortit ja osa haaveilee sen hankkimisesta. Isän pyöristä lemppari oli Suzuki Intruder 1400, nykyisin isällä on Harley Davidson Sportster.

MoottoripyöräilyHarrastuksenaMoottoripyöräKyykkyKawasakiNinja

MoottoripyöräilyHarrastuksenaMoottoripyöräKyykkyKawasakiNinja-6


Miksi kyykkypyörä ja jos ostaisit uuden pyörän, niin minkä moottoripyörän ostaisit?

- Kuusisatanen Kawasaki Ninja on yhteinen mieheni kanssa, ihan sopiva ensimmäiseksi pyöräksi. Mieheni tykkää eniten kyykkypyöristä ja itse pidän sekä kyykyistä että customeista. Lapsen ollessa näin pieni meidän ei kannata pitää kahta pyörää, kun ei todennäköisesti päästä ajamaan yhdessä ilman erikseen sovittavia hoitoja, joten yksi pyörä riittää hyvin. Jos ostaisin uuden pyörän, niin en tiedä ostaisinko kyykyn vai customin. Kyykky on niin ketterä ja nopeasti kiihtyvä, mutta custom voisi olla parempi huonokuntoisia hiekkateitä ajatellen. Molemman mallisissa pyörissä on paljon hyvännäköisiä pyöriä, äänistä nyt puhumattakaan. Jälkimmäisenä mainittu olisi todennäköisesti mukavampi pidemmillä ajomatkoilla ja nahkaiset satulalaukut olisivat aika näppärät. Tosin ajovarusteet vaihtuisi customin kanssa nahkaisiin, näyttää visuaalisesti kivemmalta kuin gore-texit. Katsotaan, molemmat olisi hyvä omistaa, mutta saa nähdä kumpaan päädyn kun pyörän hankinta tulee ajankohtaiseksi.

Omia mietteitä aiheeseen liittyen?

- Naisena olen saanut ihan älyttömän paljon kommentteja moottoripyöräilystä aina siitä asti kun olen puhunut haaveestani käydä kortin itselleni. Osa on ollut positiivisia ja kannustavia, mutta negatiivisia, vähätteleviä ja ilkeitä kommentteja olen myös saanut paljon - omasta koosta, pukeutumisesta ja jopa siitä, että on varaa käydä moottoripyöräkortti. Tottakai nämä ovat peräisin suurimmilta osin sellaisilta ihmisiltä, joilla ei ole minkäänlaista ajokorttia tai maksimissaan mopo- tai B-kortti, että siitäpä voi vähän päätellä mihin ne mielipiteet perustuvat... :) Vähättelyistä ja typeristä kommenteista huolimatta kävin tietenkin haluamani ajokortin, jonka sain ensimmäisellä yrittämällä.

Ei kannata antaa muiden ihmisten seisoa oman onnesi tiellä, eikä kannata myöskään itse seisoa oman onnensa tiellä - jokainen voi rakentaa omaa elämäänsä haluamaansa suuntaan eikä se ole millään tavalla muilta pois. Eikä sillä moottoripyöräilijän koolla ei ole mitään merkitystä harrastuksen kannalta, vaikka se tuntuu olevan yksi kommentoiduimmista asioista omalla kohdallani. Kuski ei ole myöskään yhtään sen huonompi, vaikka hänellä olisi korolliset ajosaappaat ja mekko ajovarusteiden alla - ne eivät millään tavalla vaikuta henkilöön kuljettajana vaan se, mitä siellä pääkopan sisällä liikkuu.

MoottoripyöräilyHarrastuksenaMoottoripyöräKyykkyKawasakiNinja-5

Onko lapsi jo kiinnostunut moottoripyöräilystä? 

Lapsi on myös kiinnostunut moottoripyöräilystä ja hänellä onkin lahjaksi saatu lasten moottoripyörä. Hän ajelee sillä lähes päivittäin, käy välillä tankkaamassa jommankumman vanhemman luona (juu, ollaan bensa-automaatteja ja parkkilipukeautomaatteja näissä leikeissä) ja kyllähän hän korjaakin mopoaan omilla työkaluillaan. Keuliminen on myös hauskaa ja erikoisemmista reiteistä puhumattakaan. Ainoa ikävä juttu tässä oli se, kun jouduin selittämään viime kesänä lattialle heittäytyneelle lapselle syytä siihen, miksi hän ei voi vielä lähteä äidin mukaan moottoripyöräilemään. Rauhallisesti selittämällä hän kuitenkin ymmärsi asian. Kiinnostus olisi suurta, mutta näin pientä ei oikein saa mukaan vielä tähän harrastukseen huoltoa lukuunottamatta ja tässähän se muksu kasvaa vuosien mittaan eli isompana voi ottaa kyytiinkin.

MoottoripyöräilyHarrastuksenaMoottoripyöräKyykkyKawasakiNinja-2

Minusta on ihanaa harrastaa jotain sellaista, mitä kautta pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin ja saan uusia kokemuksia. Vinkkejä varustukseen sekä ajoreitteihin olen saanut paljon, yhdessä ajamisesta puhumattakaan. Moottoripyöräily yhdistää ja on mukavaa suunnitella reissuja uusien sekä vanhojen tuttavuuksien kanssa. Ajaminen on mielenkiintoista, rentouttavaa ja niin omaa aikaa kun olla voi. Matkanteko on mukavaa, aika menee nopeammin ja ajaessa hymyilyttää, hyräilyttää ja laulattaa. Ja elää hetkessä, se on tämän harrastuksen suola ja sokeri.

12 kommenttia:

  1. voi, ihana postaus <3 sinun rakkaus moottoripyöräilyä kohtaan välittyi ihanasti tänne asti! ihailen sua ja tuota sun harrastusta, haaveilen siitä että mullakin vielä joku päivä olisi moottoripyörä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Ihana kuulla, tää on yksi tärkeimmistä harrastuksista miulla ja antaa niin paljon. :) Mukavaa et sie haaveilet motskasta, siitä vaan korttia käymään ja prätkän ostoon, lähet sit miun ja Marian kanssa ajelemaan. ;) <3

      Poista
  2. Juu, ei kannata lannistua kommenteista, parasta on seurata omia polkuja. Se tekee elämästä juuri mielekästä. Esim. toisella omalla alallani olen törmännyt tosi huvittaviinkin juttuihin liittyen sukupuolistereotypioihin. Onneksi saimme ne kumottua ja asiat kääntyivät lopulta ihan päälaelleen. Pitää joskus kertoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Huono vaan, että herkemmät ja nuoremmat saattavat lannistua vastaavista kommenteista, jonka takia voi jäädä oman unelman saavuttamisen yrityskin kokonaan. :( Kaikkee sitä kuulee, mut toivottavasti kaikki ymmärtäisivät ajan mittaan seurata omia polkuja joidenkin muiden polkujen kulkemisen sijaan. :)

      Joo, voin kyllä kuvitella siun alalla vastaavaa, itekki yllätyin miten paljon outoa kommentointia herätti kun itse puhuin käyväni kortin ja silloin kun olin käymässä sitä. Kortin saaneenakin on tullut sitä sun tätä vastaan, mut onneks ei ole mikään pakko olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka vähättelevät harrastuksia, elämäntapaa tai ylipäänsä naisia. :) Yksilöitähän tässä ollaan kaikki, ei kenenkään tarvitse mahtua tiettyyn lokeroon kun voi valita ne kiinnostavimmat jutut itselleen. ^^

      Poista
  3. Ja kuten joku sanoikin jo tuolla Ahlskog postauksen yhteydessä, on virkistävää lukea välillä myös tällaisia postauksia kun blogeissa on kuitenkin niin paljon yleisesti juttua esim. ruoan laitosta ja kauneuden hoidosta tai vaatteista. Eipä ainakaan vahvisteta huomaamatta niitä stereotypioita, mitä naisiin liittyen jo on! Minulla itselläni on monta puolta - tykkään Super naisellisesta ja Super tyttömäisestä noin niinkun stereotyyppisessä mielessä, mutta toisaalta minulla on vahva eräpuoli - esim. tätä puolta jäin kaipaamaan jossakin vaiheessa naisten lehdissä. Ne jäi jopa kokonaan boikottiin, kun tulin vaan joka kerta vihaiseksi niitä selatessa xD Joskus saattoikin joku pieni pätkä olla, mutta minulla meni vuosikausia, että tiesin paremmin metsästys ja kalastuslehden uudet tuotteet, kun kevään meikkivinkit :D Kyllästyin kuitenkin siihen pelkkään gore texeissa juoksuun ja halusin alkaa siinä rinnalla taas palauttaa tätä streotyyppisen naisellista puolta. Itsensä toteuttaminen, sehän se viime kädessä on se juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, kiitos paljon! :) Kieltämättä, tuo onkin hyvä ja asiaa voisikin miettiä enemmän myös tulevaisuudessa. Luonnoksissa on useampia erilaisia postauksia tulossa, mut joidenkin kans menee pitempään miettiessä ja kirjoittaessa, että ei tahattomasti loukkaa ketään kun se ei ole millään tavalla tarkoitus. :) Joskus oman elämän esimerkit toimivat parhaiten, mutta tekstiksi muotoilu on hankalahkoa välillä! Yks miun ystävä sanoi, et mie oon naisellisin nainen, jonka hän tuntee lukuunottamatta kiinnostusta moottoripyöräilyyn, motocrossiin ja jenkkiautoihin. Mut onhan miulla niitä naisellisiakin harrastuksia - baletti ja itämainen tanssi tuo aika hyvin vastapainoa tuollaisille lajeille. :) Ja vaeltaminen on kanssa kivaa! Siun eräpuoli on kyllä todella vahva, miekiin oon oppinu vaikka mitä ja kuullu jutuista, mitä en ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan. Siulla vaikuttaa hyvin tasapainoiselta tuo eräpuoli ja naisellinen puoli, ehkäpä se eräpuoli on tuonut myös käytännöllisyyttä särmän lisäksi siihen super naiselliseen puoleen? :) Kiitos ajatuksia herättävistä kommenteista, ihana kun kommentoit usein! ^^

      Poista
  4. No niin se varmaan onkin, että se käytännöllisyys on tarttunut naiselliseen puoleen. :D Ja nyt tuli vielä nämä reumaoireet polviin, niin käytän mieluummin kevyttä hametta kun housuja. Toki housutkin voi olla naiselliset, mutta modernimmassa mielessä. Minä käyn aina kommentoimassa kun pidän kahvibreikkiä, tai kun meidän talo nukkuu ja haluaa pienen hetken rentoutua arjen askareiden jälkeen. Mukava käydä lukemassa sellaisen ihmisen blogia, jonka on tavannut. Kosmetiikkaan keskittyviä blogeja en rehellisesti sanoen jaksa kauheasti lukea ja poimin niistä usein luettavaksi sellaiset, jotka lisäävät tietämystä sulfaatittomista tuotteista ja esittelevät erityisesti kotimaista luonnon- ja luomukosmetiikkaa sekä hajusteettomia tuotteita. Vielä haluaisin löytää paremmin uusia tekstiilikierrätykseen liittyviä blogeja. Seuraan Villa Nannnaa ja Outi Les pyytä ja muutamia käsityöblogeja silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mie luulen kans! :) Hameet ovat kyllä mukavia, ovat niin kevyitä päällä ja enemmän liikkumavapautta. Ihana kuulla, miusta on kyl mukava miten monet tapaamani ihmiset ovat jääneet seuraamaan blogia ja monet kommentoivat aktiivisesti! ^^ Kosmetiikkaan keskittyviä blogeja ei tule niin paljoa luettua, mutta esim. tyyli- tai lifestyleblogien kosmetiikkapostaukset tulee luettua. Useimmiten luonnonkosmetiikka kiinnostaa eniten miutakin! Miusta tuntuu et tekstiilikierrätykseen liittyviä blogeja on aika vähän, varsinkin sellaisia jossa tyyli natsaa omaan makuun. Mahtaisiko Bloglovin`in tai blogipolun kautta löytyä hakemalla? :)

      Poista
  5. Onpa hieno moottoripyörä sinulla! Kaunis vihreä väri.
    Ei kannata huolia nostaa muitten kommenteista. Usein ollaan vaan kateellisia toisille, kun he uskaltavat. Pidä kiinni harrastuksestasi ja turvallisia kilometrejä mittariin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vihreä on kyllä makee väri! :) Sanoppa muuta, harmi vaan et nuorempana tuollaisista saattaa ottaa itseensä, jos on yhtään huonompi itsetunto. Miulla oli nuorempana kannustavan kaveripiirin sijaan monia lannistavia kavereita, mut onneks ei ole enää! :) Kavereiden ja muiden läheisten kuuluu tukea ja kannustaa, ei vetää muita mukanaan omaan huonoon oloonsa! ^^

      Pidän kyllä, kiitos paljon! :) <3

      Poista
  6. Niin ne tahtoo mennä tuonne käsityöblogien puolelle paljon nuo tekstiilikierrätysaiheiset, mutta täytyy haeskella vielä. Mukava oisi seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Jospa löytyisi sopivia ja pitää itekkin siulle huikata, jos tulee vastaan tuollaisia blogeja. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)