tiistai 28. maaliskuuta 2023

Life Lately, osa 1 - Taidehotelli Helsingissä ja juhlia

Heipähei, tässä postauksessa kerron pitkästä aikaa kuulumisia viimeisen kuukauden ajalta! Aina silloin tällöin on mukava kirjoittaa rennommallakin otteella, vaikka blogin pääsisältönä onkin muoti, tyyli ja vaateteollisuuden vastuullisuus. Moni teistä on seurannut blogiani jo kauan ja kuulumisista tulee aina positiivista palautetta, kiitos siitä kuuluu teille. Totta puhuen myös minä kaipaan välillä jotain muutakin, kuin viimeisen päälle hiottua sisältöä. 

Meillä on viimeisen kuukauden sisällä juhlittu muun muassa perheen miespuolisten synttäreitä, jonka lisäksi kävimme kaksin Helsingissä ja maaliskuussa kävin siskoni kanssa Zirpus Designin järjestämässä Paint & Wine- illassa Joensuun keskustassa. Mutta aloitetaan tapahtumien kertaaminen noin kuukauden takaa! 

Lapsemme täytti kymmenen vuotta ja hänellä oli onnenpäivä - ostimme hänelle oman tietokoneen synttärilahjaksi. Tietokoneella pelaaminen on lapsen ja hänen isänsä yhteinen harrastus, jonka lisäksi lapsi aloitti harrastuksena pelisuunnittelun ja ohjelmoinnin, koska parkouria tai muuta mieluista harrastusta ei enää järjestetty järkevän etäisyyden päässä. Olen iloinen siitä, että lasta kiinnostaa tuollainen harrastus, sillä siitä on varmasti hyötyä ja iloa tulevaisuudessa. 

Haluamme kannustaa muksua opettelemaan ja oppimaan ohjelmointia, joten päätimme ostaa hänelle jo nyt oman koneen, sillä viimeistään teini- iässä sellainen olisi kuitenkin pitänyt hankkia. Jo nyt osa läksyistä tehdään tietokoneella ja ylimääräinen näyttö meillä oli jo ennestään, joten oli helppo päättää mitä hankitaan synttärilahjaksi. Siitä ei kuitenkaan sen enempää, tiedän aiheen jakavan mielipiteitä ja kukin perhe tehköön päätöksensä itse. 

Synttärit menivät hyvin, aika meni todella nopeasti ja tein tarjolle muun muassa voileipäkakkua ja mokkapalamuffinsseja! Tarjottavista tuli todella maukkaita, vaikka chilit polttelivat käsiä seuraavaan päivään asti ja muffinssien kuorrutus onnistui kolmannella kerralla. Ainakin minulla se leipominen ja muiden tarjottavien tekeminen on joskus tuollaista, mutta mitäpä se haittaa. Leivät ja karjalanpiirakat ovat enemmän omaa alaani, mutta nämä herkut maistuvat aina juhlapäivinä. Pääasia, että maistuu hyvältä ja näyttää syötävältä! Voileipäkakun teen tällä ohjeella ja mokkapalamuffinssit siskoni ohjeella. 


Kinkku-cheddarjuusto- voileipäkakku on parasta ja maistuivat vieraille, vain pieni pala jäi jäljelle! 

Ystävän ja lapsen kummisedän kanssa unohdimme ottaa selfien juhlissa, mutta törmäsimme juhlien jälkeen vielä kaupassa eli korjattiin tilanne. 

Helsinkiin oli tarkoitus mennä ihan itsekseen, mutta ajankohta sattui juuri hiihtolomaviikolle ja lapsen serkut olivat menossa mummolaan, jonne myös meidän muksu pyydettiin mukaan. Saimme siis kolmen päivän lapsivapaan hieman yllättäen - aiemmin olimme sopineet, että lapsi olisi puolison kanssa kotona ollessani reissussa. 

Puoliso lähtikin extemporee mukaan reissuun, varasimme junaliput ja ilmoitimme hotellille, että meitä yöpyjiä tulisikin kaksi yhden sijaan. Olin varannut jo aiemmin taidehotellista huoneen, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä keskustasta Helsingin Jätkäsaaressa. Hotelli on avattu noin vuosi sitten ja kiinnosti minua erikoisuudellaan, mutta myös sijainti oli hyvien yhteyksien varrella ja kävelymatkan päässä keskustasta. Hotel AX on upea ja elämyksellinen taidehotelli, jossa järjestetään taidetyöpajoja ja käsittääkseni osa esillä olevasta taiteesta on myös myytävänä eli sisustus taiteen osalta muuttuu aina välillä. 

Hotel AX ravintolassa

Hotellin tunnistaa pääoven yläpuolella olevasta metallisesta liskosta, joka on itseasiassa kaksipäinen. Toinen puoli on näyttävästi baaritiskin, sekä vastaanoton yläpuolella ja toinen puoli tervehtii vieraita pääoven yläpuolella. Tämä metallinen Örkki- teos valopalloineen ja hohtavine kielineen on Stefan Lindforssin käsialaa. Örkki on saanut alkunsa unista, tarkemmin sanottuna painajaisesta, mutta taiteilija loi otuksesta fantasiamaisen hahmon, joka jättää tulkinnanvaraa teosta katsoville. 

Hotel AX ravintola

Taiteen esillepanoon on kiinnitetty todella paljon huomiota myös valojen, sekä äänen osalta. Esimerkiksi Pekka Jylhän Kohti seitsemää merta- laivateoksen seinälle heijastuvassa varjossa kulki merimies edestakaisin laivaa ja seuraavana iltana joku seiloria seurannut lapsi kommentoi vieressä, että hahmo kiipeää myös mastoon. En bongannut tuota hahmoa laivasta, mutta oli hauskaa seurata hahmon kulkua vastapäisen seinän varjosta. 

Taideteos

Taidehotellin ravintola
Messier 31- teos oli UPEA! Jarmo Mäkilän teos sijaitsi Hotel AX:n ravintolassa. 

Kolme päivää vierähti todella nopeasti Helsingissä! Hotelli oli todella siisti, aamupala oli raikkaan erilainen tavalliseen hotelliaamupalaan nähden ja henkilökunta oli huomaavaista. Perinteistä aamupalaa oli nykyaikaistettu mukavasti ja valikoimaa riitti käsintehdyistä bageleista kasvisruokaan! Suosittelen lämpimästi, itse tulen toistekin yöpymään tässä hotellissa ja todennäköisesti jo kevään tai kesän aikana. Meillä ei kovin usein ole lapsivapaata, joten nautimme kolmesta päivästä ihan kahdestaan - seuraavalla reissulla pitää ehdottomasti nähdä myös ystäviä. 

Helsingissä useammassa hotellissa yöpyneenä arvostin varsinkin sitä, että varaamassamme edullisimmassa Poem King- huoneessa oli tarpeeksi tilaa, paikka matkatavaroille ja sängyn molemminpuolin mahtui liikkumaan. Matkalaukkua ei tarvinnut siirtää koko ajan pois edestä huoneessa liikkuessa, eikä huoneen "eteinen" ollut ahdas sumppu eli hotellivalintaan olimme todella tyytyväisiä. Asiakaspalvelu oli myös loistavaa koko reissun ajan ja huoneen siisteydestä huolehdittiin paremmin kuin odotimme, vaikka olimme vain kaksi yötä reissussa. 

Hotel AX:n Poem King- hotellihuone

Hotel AX:n Poem King- hotellihuone

Saimme musiikkiteemaisen huoneen, jossa seinä oli tapetoitu kuvatapetilla, jonka kuva on HIMin musiikkivideolta - sattuipas juuri oikea huone meille! Seinän kuva toistui myös sisustustyynyssä ja seinältä pystyimme lukemaan miltä musiikkivideolta kuva on otettu, kenen toimesta ja minä vuonna. Ihana yksityiskohta! Kylpyhuone noudatti samaa värimaailmaa huoneen tekstiilien kanssa ja oli todella siisti. Tästä hotellista olisi saanut ihan oman postauksenkin, mutta tämä oli yksi kohokohdista reissussa - hieno kokemus ja laadukas hotelli tekee paljon matkustaessa. 

Hotel AX:n läheltä löytyi myös useampi ravintola, ostoskeskus ja ruokakauppoja eli ei tarvinnut kauemmas lähteä, jos jotain unohtui kaupasta tai jos ei jaksa lähteä keskustaan syömään. Toisaalta hotellin edustalta kulkee ratikka, joten minnekään ei ole pitkä matka. Reissupäivät ovat yllättävän raskaita, joten ensimmäisenä iltana käytiin Bonelessissa syömässä, sillä kyseinen hampurilaispaikka on saanut kehuja ja ollut mediassa esillä. Boneless sijaitsee ihan hotellin kupeella, vain muutaman korttelin päässä. Ravintola oli erittäin hyvä, erilainen hampurilaisravintola ja annokset olivat suuria - kumpikaan meistä ei jaksanut syödä hampurilaisia loppuun, vaikka jaoimme ranskikset. Rento paikka ja ruoka oli täynnä makua! Seuraavana päivänä kävimme vähän hienommassa ravintolassa illallisella Helsingin keskustassa. Valitettavasti tämän ensimmäisen illan ruokapuolesta ei tullut otettua kuvia, vaan pelkästään videoita Instagramiin. 

Toisena päivänä olikin menoa ja postauksen pituuden vuoksi jaan viime aikojen kuulumiset kahteen eri osaan, joten seuraavassa postauksessa pääsette kurkkaamaan loppuihin kuulumisiin! 

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus, kiitos tästä. Niin mukava lukea!
    Hieno ja mukavan persoonallinen tuo hotelli. Varsinkin aamupala kuulosti hyvältä. Se on mun suosikki hotelleissa :D
    Pakko kysyä, mitä huulipunaa sulla on tossa ekassa kuvassa? Tosi kaunis sävy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana saada tällaista palautetta! <3 Hotelli oli aivan upea, joka puolella oli paljon katsottavaa ja tunnelma oli intiimi, vaikka tilat olivat suuret. Myös baaritiski oli hauskan muotoinen, sellainen aaltoileva pisaramainen ja koristeena oli muun muassa Lego- päitä erilaisilla ilmeillä. Aamupala oli todella hyvä ja valinnanvaraa riitti! Bagelit olivat todella hyviä ja tarjolla oli myös passionhedelmä- chia- vanukasta sun muuta, mitä ei normaalilla hotelliaamupalalla ole. Taitaa hotelliaamiaiset olla miunkin suosikkeja, tosin pidän enemmän näistä erilaisemmista aamupaloista kuin perinteisestä hotelliaamiaisesta. :D

      Miulla on tuossa pohjalla Laveran mattahuulipunakynää (Matt 'n Stay, sävy ehkä Plum) ja päällä Laveran Timeless Red 34- huulipunaa, se on kaunis tummahko ja kirkas sävyltään! Just hyvä sävy vaalealle iholle, ei ole liian kylmä ja kirkas punainen. :) Tuo mattahuulipunakynä on vissiin lopetettu ja uudeksi tullut samoissa sävyissä Soft Lipliner huultenrajauskynä, sieltä löytyy myös tuo Plum ^^ Kiitos kommentista, ihanaa päivää siulle! <3

      Poista
  2. Vau mikä hotelli! 😚 Sun Instagram stoorit reissun päältä oli myös mukavaa katsottavaa 🤌🏼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää hotelli oli kyl upea! 😍 Ehdottomasti kannattaa majoittua ja käydä, jos Helsingin suunnalla on menoa / käydä staycationilla. Kiitos, ihana kuulla! 😊 Ois huippua julkaista vastaavaa sisältöä, mutta myö ei matkustella kovin paljon ja yleensä tulee reissattua enemmän täällä Itä- Suomen alueella.

      Poista
  3. Ihanat postaukset, molemmat!
    Mietin kumpaan kirjoitan, mutta päätin tänne. Tuo hotelli täytyykin joskus kokeilla, ihana sisustus ja upea iso valaisin. Olispa hieno saada se olkkariin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! <3 Mahtavaa, että pidit postauksista. Hotelli on aivan ihana ja henkilökunta oli myös ystävällistä. ^^ Tuli juuri uusi tapahtumakutsu Helsinkiin, pitää katsoa pääsisikö lähtemään Helsinkiin uudelleen näin pian. Sisustus hotellissa on upea ja lamppu olisi mahtava yksityiskohta myös olkkarissa! Kävisi hyvin kattokruunun tilalle :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)