lauantai 11. maaliskuuta 2023

Horoskooppina Vaaka

Uskotko horoskooppeihin? Minua horoskoopit ja astrologia ylipäänsä ovat kiehtoneet ihan aina, jo pienestä lapsesta saakka. Tavallaan uskon horoskooppeihin varsinkin siltä osin, millaisia tietyt tähtimerkit ovat ja minkälaisia ominaisuuksia heillä on, mutta esimerkiksi päivähoroskooppeihin ja lyhyiden aikavälien ennustuksiin suhtaudun skeptisesti. Ne ovat usein aika ylimalkaisia ja tulkinnanvaraisia. Olen horoskoopiltani vaaka, kuten tässä postauksessa näkyvistä sukkiksista voikin päätellä. Koen, että vaa'an kuvaus pitää paikkansa omalla kohdallani todella hyvin luonteenpiirteineen kuin muine ominaisuuksineen. Minusta myös mieheni ja lapsemme ovat hyvin samankaltaisia horoskooppinsa kuvauksen kanssa. 


Viittatakki - Ril's 
Lyhyt paita - Urban Classics
Nahkahame - Rokita
Sukkahousut - Snag Tights
Nahkanilkkurit - Calvin Klein
Olkalaukku - DKNY
Kaulakoru - Unique Design by Maria


Viime aikoina olen pohtinut tätä horoskooppiasiaa enemmänkin, sillä törmäsin sosiaalisessa mediassa Astro.com- sivustoon, jonka kautta saat selvitettyä syntymäpäivän ja syntymäajan avulla oman tähtikarttasi ja erilaiset linjat sen mukaan. Tähtikartasta löytyy esimerkiksi Jupiter- jana, joka kuvaa sitä missä saat eniten irti elämästäsi ja millä janalla talous, terveys ja sosiaaliset asiat ovat tasapainossa. Moni varmasti pitää näitä ihan huuhaana, mutta minusta on kiinnostavaa lukea ja katsoa mitä mikäkin näistä kymmenistä janoista tähtikartassa tarkoittaa, vaikka en kuitenkaan usko täysin sokeasti horoskooppeihin ja tähtikarttoihin. 

Astrologia ja ylipäänsä taivaankappaleet kiehtovat todella paljon. Yllä mainitsin myös horoskooppien luonnehoroskoopeista ja miten ne tuntuvat osuvilta useiden läheisten, sekä perheenjäsenten osalta. Joskus tuntuu, että tiettyjen tähtimerkkien kanssa tulee paremmin juttuun ja toisten tähtimerkkien kanssa kemiat eivät vaan toimi. Siihen millaiseksi ihmiseksi ihminen kasvaa vaikuttaa todella moni muukin asia kuin se, milloin on syntynyt, missäpäin maailmaa ja millainen perimä kenelläkin on eli tämäkään ei ole yksiselitteistä, kuten ei moni muukaan asia tällä pallolla. 




Vaakaa kuvataan usein romantikkona ja esteetikkona, joka ympäröi itsensä kauniilla asioilla ja väreillä. Molemmat näistä pitävät paikkansa omalla kohdallani, rakastan romanttisia eleitä ja yllätyksiä, sekä kauniita asioita sisustustavaroista kenkiin ja vaatteisiin. Käyn säännöllisesti erilaisissa kulttuuritapahtumissa ja seuraan muotia, sekä trendejä päivittäin. Juuri eilen kävin Joensuussa Paint & Wine- kurssilla, muuten hiihtolomaviikkoa vietimme Helsingissä taidehotellilla ja pressitapahtuman merkeissä. 

Voisin itse kuvailla vaakoja myös nautiskelijoina, sillä tämän tähtimerkin heikkoutena pidetään muun muassa tuhlailevaisuutta ja niitä kauniita asioita sisustusesineistä vaatteisiin, sekä asusteisiin. Minusta elämästä kuuluu myös nauttia, eikä sen kuulu olla kituuttamista tai sellaista oravanpyörää, missä ei ole aikaa itselleen, läheisilleen ja luovuudelle. Päättämättömyys on myös yksi Vaaka- horoskooppimerkin pahe ja sen voin allekirjoittaa. Joskus päätösten tekeminen tuntuu hankalalta, koska haluan pohtia kaikki edut ja haitat mitä kuhunkin päätökseen liittyy. Ja kuten tunnettua, kaikissa asioissa on hyviä ja huonoja puolia, joten jokaisessa päätöksessä on myös omat hyvät ja huonot puolensa. 



Vahvuudeksi mainitaan myös se, etteivät vaa'at korosta tunteitaan niiden voimakkuudesta huolimatta, vaikka ne olisivatkin mielen päällä. Hmm, tämäkin taitaa pitää paikkansa omalla kohdallani, sillä olen olemukseltani aika hillitty, vaikka sisällä kiehuisi. Minusta voimakkaita tunteita ei tarvitse erikseen korostaa varsinkaan vihan ja muiden synkkien tunteiden kohdalla. Usein sellaisissa tapauksissa on lopputuloksena hallitsematon toksinen ja yliaggressiivinen käytös, eivät enää ihmisen itse hallitsemansa tunteenpurkaukset. 

Jokaisen pitäisi osata hallita ja käsitellä tunteitaan niin, ettei niitä käytä muiden satuttamiseen fyysisesti tai henkisesti. Tunteet tunteina, ei niitä minusta tarvitse ylikorostaa - normaalisti aikuinen ihminen osaa ilmaista tunteensa terveellisellä tavalla. Isä joskus sanoi, että on mielen köyhyyttä, jos ei osaa ilmaista itseään muuten kuin huutamalla voimasanojen kera ja hän oli kyllä aivan oikeassa. 


Vaakaa pidetään oikeudenmukaisena ja oikeudentuntoisena tähtimerkkinä, joka pitää paikkansa - en tee arjessani tai esimerkiksi täällä sosiaalisen median puolella mitään sellaista mikä sotisi omia arvojani vastaan, vaikka tämä tarkoittaisi rahallista menetystä. Vastikään jouduin kieltäytymään kahdesta eri yhteistyöstä, sillä molemmissa asiakas olisi vaatinut, ettei kaupallisesta yhteistyöstä saa mainita ollenkaan ja se on Suomen lain mukaan piilomainontaa. Käytännössä siis laitonta toimintaa sekä Suomessa, että toisessa Euroopan maassa, josta toinen näistä pyynnöistä tuli. 

Minusta tuollaiseen lähteminen olisi suoraan sanottuna myös seuraajien kusettamista, eivätkä omat arvot ja moraali eivät anna myöten, että tuollaiseen diiliin lähtisin. Molemmat yhteistyöehdotukset vaatimuksineen tulivat vielä markkinointitoimistoilta, joilla luulisi olevan ajantasalla olevat tiedot markkinoinnin lainsäädännöstä. Vastuutonta ja vaarallista toimintaa, jonka lisäksi on todella kyseenalaista houkutella vaikuttajia rikkomaan lakia yrityksen edun eteen. Näiden esimerkkien lisäksi myös monet muut epäoikeudenmukaisuudet saavat minut suuttumaan, mutta nämä ovat sellaisia viime aikoina mielen päällä pyörineitä asioita. 


Postauksen alussa linkkaamassani luonnehoroskoopissa vaa'an vahvuuksiksi mainitaan muun muassa tasapainoisuus, toisten huomioiminen, välittömyys ja vakaus. Nämäkin suurimmilta osin pitävät paikkaansa omalla kohdallani, vaikka en nuorempana ole kokenut elämääni tai mieltäni kovin tasapainoiseksi varsinkaan ns. syvissä vesissä käydessäni. Nyt aikuisena asia on toisin, vaikka aikansa se nuoruuden kapinointi otti. Oman mielenrauhan, sekä elämän tasapainoon saaminen vaati tietoisia muutoksia päivittäiseen elämään. 

Muutos ottaa aina aikaa, mutta olen ylpeä siitä, että nykyään koen elämäni olevan tasapainoista ja onnellista! Sama pätee myös mieleen - elämän mustavalkoisuus on karissut ja asenteet ovat muuttuneet enemmän omien arvojen mukaiseksi sen sijaan, että omaksuisin jonkun toisen arvot tai asenteet omikseni. 


Vaaka on usein myös mietteliäs ja herkkä, nämä molemmat allekirjoitan täysin. Herkkyydessä ja mietteliäisyydessä on se ihana puoli, että pystyt ennakoimaan ja päättelemään monia asioita pelkästään ihmisten käytöksestä tai tunnelmasta, mikä huoneessa on. Esimerkiksi ongelmat ja muut epäkohdat huomaa herkemmin, jolloin niihin on helpompi puuttua ennen kuin mitään pahempaa sattuu tai ennen kuin tilanne on mennyt liian pitkälle. Läheisten ja muiden ihmisten kanssa pystyt huomaamaan ja auttamaan toista ennen kuin joku tilanne eskaloituu. 

Herkkyydestä on pakko sanoa, että ennen vihasin tätä piirrettä itsessäni, mutta olen tietoisesti alkanut kääntää sitä vahvuudeksi niin työelämässä kuin vapaa- ajallani. Älä vihaa tätä piirrettä itsessäsi, herkkyydestä on paljon hyötyä, jos vain suhtaudut siihen toisin! Ylianalysointi on joskus pahe, mutta hyödyllinen muun muassa työelämässä, ihmisten kanssa toimiessa ja vapaa- ajalla, koska usein analysoivat ihmiset osaavat tulkita mikroeleitä ja huomaavat, jos tunnelma porukassa tai tilassa muuttuu. Useat näistä oman elämänsä filosofeista, joihin itsekin kuulun, tulevat toimeen monenlaisten ihmisten kanssa ja osaavat tarvittaessa asettua sovittelijan, kuuntelijan ja tukihenkilön rooliin. 

Uskotko sinä horoskooppeihin jollain tasolla? Oletko koskaan törmännyt ihmiseen, jonka piirteet tai ominaisuudet ovat vastakohta siihen nähden, mitä horoskooppimerkin perusteella luulisi? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)