Heipä hei, me olimme veljeni kanssa Helsingissä American Car Show:n takia! Pieni suunnittelematon tauko tuli tähän väliin, sillä täällä ollaan suunniteltu sitä sun tätä ja reissuväsymys oli melkoinen. En ehkä tehnyt fiksuja valintoja ja saanut unta tarpeeksi, joten noh... Oma moka, jos vähän väsyttää. Viikonlopun pituiset reissut Helsinkiin ovat aika tiiviitä, kun jo pelkästään matkoihin menee yhteensä noin viisi tuntia per suunta. Eikun takaisin arkeen kiinni ja blogin pariin! Saatat miettiä, että mites minä päädyin American Car Show:ta katsomaan?
Ostimme isosiskoni kanssa kaksi kolmen päivän lippua pikkuveljelle joululahjaksi. Pikkuveljemme on jo vuosia haaveillut American Car Show:sta. Ajattelimme, että on helpompi ja mukavampi lähteä toteuttamaan unelmaa ACS:sta yhdessä jonkun kanssa sen sijaan, että lähtisi matkaan yksin. Hieman yllättäen hän pyysi minut mukaan ja miksei - minäkin olen aina ollut kiinnostunut jenkkiautoista! Tottakai minä lähdin mukaan.
Pääsiäinen meni siis aivan eri merkeissä kuin normaalisti. Meillä oli hauskaa ja lähtisin ehdottomasti uudelleenkin reissuun veljen kanssa! Kuvasin reissusta videon, jonka editoin piakkoin YouTubeen nähtäväksi. Sisällytimme samaan reissuun muun muassa SeaLifen, Astro Bar HuuHaan ja monia hyviä ruokapaikkoja. Tämä postaus on ehkä vähän pintaraapaisu meidän reissuun, videoon tulee enemmän asiaa ja videoita tekemisistä.
Helsingissä on kiva käydä aina silloin tällöin. Kävin ennen työn puolesta kuukausittain Helsingissä, asiakkaiden luona ja erilaisissa PR- tapahtumissa. Minulta kyseltiin usein, että enkö ole vieläkään muuttanut Helsinkiin, ettei tarvitsisi matkustaa niin paljon. En. Enkä aio. Helsingissä on mukavaa käydä, mutta en haluaisi asua siellä. Kiireen tuntu, jatkuva meteli, likaisuus ja pienet neliöt, sekä toisinaan vastaantuleva tylyhkö kohtelu eivät ole sellaisia asioita, joita arjessani kaipaisin. Turvallisuudentunne on myös tärkeä juttu minulle. Kaipaan myös tilaa ympärilleni, en viihdy liian ahtaissa asunnoissa. Kieltämättä ei ole yhtään ikävä yläkerran kantapääastujia, jatkuvasti haukkuvia koiria, huutamalla riiteleviä pariskuntia, sisällä tupakoivia ihmisiä tai ikkunoista kurkistelevia naapureita.
Minulle on tärkeää, että saan olla kotonani rauhassa hiljaa tai musiikkia suht kovalla kuunnellen. Fiiliksen mukaan. Minusta on mahtavaa, että metsä on heti talon vieressä. Luonto on lähellä, ihan kirjaimellisesti. On ihana juttu, että pihalla on tilaa nikkaroida, kasvattaa syötävää ja grillata isollakin porukalla. En sano, etteikö näitä voisi pääkaupunkiseudullakin tehdä, mutta siellä esimerkiksi omassa sadan neliön omakotitalossa asuminen vaatii melko suuret tulot. Varsinkin, jos haluaa asua isohkolla omalla tontilla vuokratontin sijaan.
Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin monia ihania asioita ja yksi niistä on SeaLife! Tämä taisi olla toinen tai kolmas kerta itselläni, veljeni sen sijaan kävi nyt ensimmäistä kertaa SeaLifessa. Kävimme heittämässä tavarat hotellille säilöön ja se oli kyllä nappivalinta, sillä meillä meni lähes kaksi tuntia mereneläviä ihmetellessä ja ihastellessa. Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut merenalaisesta elämästä. Meri kiehtoo ja aaltojen pauhu rentouttaa mieltä.
Merten syvyyksissä on vaikka minkälaisia ihmeellisiä olentoja, emmekä me edes tiedä mitä kaikkea meren syvimmissä osissa on. Millaisia ominaisuuksia erittäin syvissä, pimeissä vesissä elävillä olioilla voi olla? Mieti, että yksi meduusalaji voi palautua käytännössä aiempaan kehitysvaiheeseensa ja muuntautua useiksi meduusoiksi, vaikka olisi jo "aikuinen" meduusa. Lisäksi meduusoilla ei varsinaisesti ole aivoja, verta tai elimiä, vaan vain yksinkertainen hermosto.
Sähköankerias on myös mielenkiintoinen otus. Sähköankerias voi antaa jopa 650 voltin sähköiskun ja se käyttää lähes sokeana sähköä suunnistaakseen, sekä tainnuttaakseen saaliinsa. Pitkäperjantaina päiväsaikaan ei ollut kovaa ruuhkaa, vaikka paljon ihmisiä olikin paikalla. Pääsimme seuraamaan myös rauskujen ja haiden ruokintaa, jolloin tila oli hetkellisesti täysi. Aivan ihana paikka.
SeaLifesta minulla on kymmeniä videoita, siellä on niin kauniita ja värikkäitä mereneläviä! Näimme myös vauvahain ja munivan rauskun, sekä erilaisia myrkyllisiä sammakoita. Suosittelen käymään, vaikka olisit jo aiemminkin käynyt Helsingin SeaLifessa. Katsottavaa riittää aivan varmasti. Muun muassa meduusat olivat kasvaneet hurjasti, edellisellä visiitilläni ne olivat ihan pieniä! Tällä kerralla siellä oli muun muassa rauskujen ja haiden munia, joten uusia asukkaita syntynee lähiaikoina.
SeaLifesta kipaisimme keskustaan, sillä hotellihuoneessamme oli kylpyamme ja minähän rakastan kylpyjä. Rentouttava kylpy tekee hyvää ja rentouttaa lihaksia, kun matkustellessa tulee usein käveltyä paaaaljon. Maailman parhaat kylpypommit saat Lushilta, joten siellä tulee käytyä aina Helsingissä käydessäni. Tilaan säännöllisesti kylpytuotteita myös kotiin heidän verkkokaupastaan.
Lushin liike on kuin karkki, katsohan tuota väriloistoa kylpypommeissa! Olisin voinut ostaa kaikki. Jos ostat testiin vain yhden kylpypallon Lushilta, niin osta Intergalactic - et pety. Se on oma suosikkini kaikista kylpypommeista mitä olen koskaan testannut. Voin sanoa, että olen testannut niitä ja paljon. Tällä määrällä voisin tehdä oman somekanavan pelkästään kylpypommiarvosteluille, heheh. Intergalactic- kylpypallo on upea, tuoksuu mintulle ja lisäksi se kosteuttaa ihoa. Iho jää ihanan pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi.
Mitäs me reissaajat! Hotellista kerron enemmän videon yhteydessä, mutta nyt päästään siihen pääasiaan eli American Car Show:n pariin. American Car Show järjestetään Messukeskuksessa, joka sijaitsee kävelymatkan päästä Pasilan rautatieasemalta. Messukeskus on itsessään todella suuri, joten kannattaa varata useampi kuin yksi päivä kiertämiseen, sillä askelia tulee paljon.
Kalle kävi kaikkina kolmena päivänä messuilla, mutta minä skippasin sunnuntain, että ehdin saada kamat kasaan ennen lähtöä. Joillain alueilla kävimme jopa kahdesti. Launtaina näytti olevan ehdottomasti eniten porukkaa, perjantai ja sunnuntai olivat huomattavasti rauhallisempia.
American Car Show:ssa oli klassikkojen, sekä amerikan rautojen lisäksi muun muassa nuorille rakentajille oma alue, MC Heaven moottoripyörille, Drift World driftaamiseen keskittyen ja Stanced World- alue oli tämän vuoden uutuus erittäin matalille leveävanteisille autoille. Tuning Car Show:ssa nähtiin vaikka ja mitä kekseliäitä ratkaisuja. Niistä riitti puhetta useampana eri päivänä.
Driftaamisen osalta yllätti, että miten tunnettuja naiskuskeja driftaajissa on! Ihmettelin myös miten suuret yritykset sponsoroivat kuskeja, siis oikeasti suuret firmat, joiden liikevaihto liikkuu sadoissa miljardeissa. Mietin, että miten paljon rahaa tuollaisessa moottoriurheilussa liikkuu sponsorointeina verrattuna vaikkapa naisvaltaiseen vaikuttajamarkkinointiin. Drift World on ihan uusi maailma minulle, mutta ehkä pitää perehtyä aiheeseen enemmän - hauskaltahan se driftaaminen näyttää. Tänä vuonna American Car Show toi paikalle yli 60 000 kävijää.
Perjantaina kävimme syömässä Bonelessissa, josta saa aivan helkkarin hyviä smash- burgereita. Ei pettänyt tälläkään kertaa, ai että! Suosittelen, erittäin maukasta ja nopeaa. Junassa syötyjen eväsleipien jälkeen teki hyvää syödä muutakin, kun päivällä ei juurikaan syöty muuta kuin pähkinöitä ja viinirypäleitä. Olimme kuitenkin heränneet jo neljältä aamulla ja alkoi päivä vähän painaa. Toisena iltana kävimme vähän "hienommassa", mutta suht rennossa ravintolassa syömässä.
Ilmoitin Kallelle heti lupautuessani matkaseuraksi, että käydään astrologiateemaisessa HuuHaa Astro Bar & Bistrossa! HuuHaa oli vähän mutkan takana julkisilla Pasilasta mennessä, mutta löysimme kaatosateessa hyvin perille. Kävimme horoskooppidrinkeillä ennen syömään menemistä. Otin vaa'an cocktailin, tietenkin, ja veljeni otti härkänä maaelementin mocktailin. Kauniit juomat saapuivat pöytään ja makuyhdistelmä oli erikoinen, mutta erinomaisen maukas kirpeän ja makean yhdistelmällään. Vaa'an drinkissä oli mansikkaa, limeä, basilikaa ja pinkkiä giniä. Kallen alkoholittomassa juomassa oli kahvia, vaniljaa ja lakritsia. Kuten makumaailmoista voit päätellä, niin täällä ei mennä perinteisten kaavojen mukaan.
Maaginen paikka, josta löytyy muun muassa tarotkortteja, kristalleja ja kaikkea muuta ihanaa drinksujen lisäksi. Suosittelen tsekkaamaan myös HuuHaan vaihtuvan Zodiac Dinner- menun juomasuosituksineen. Ruoat ovat olleet aika kalapainotteisia, mutta ennakkotilauksesta ne on mahdollista saada vegenä ja erityisruokavalion, taikka allergiat huomioiden. Tätä mietin yhtenä mahdollisena ruokapaikkana ennakkoon, mutta en kuitenkaan viitsinyt enää niin pienellä varoajalla pyytää muutoksia allergioiden takia.
Olipa melkoinen pintaraapaisu, hahah. Ehkä en tämän enempää höpöttele tältä erää, juttua riittää vähän turhankin paljon tänään. Alan editoimaan videota pian ja kerron siellä sitten enemmän fiiliksistä, sekä kokemuksista. Halusin kuitenkin jo tähän postaukseen nostaa nuo muutamat tärpit, niin ne on helppo löytää tulevaisuudessakin. Oli mukavaa reissata veljen kanssa ja muutenkin kokea uutta ihan eri maisemissa. Reissun jälkeen väsymys oli käsin kosketeltavissa, mutta onneksi täällä Pohjois- Karjalassa aurinkoiset päivät ja lepo ovat tuoneet uutta virtaa tullessaan.
Saimme tälle viikonlopulle yllättäen lapsivapaan ja se teki niiiiin hyvää! Sattui juuri oikeaan hetkeen. Tästä on hyvä lähteä virkeämpänä uuteen viikkoon, paljon on tehtävää ja inspiraatiota erilaisiin projekteihin.
Olitko sinäkin American Car Show:ssa? Mikä on lempiravintolasi Helsingissä? Ihanaa sunnuntaita sinulle ja uniset terkut Vadelmalta!


















Vähänkö siistin näköiset messut! En ole koskaan käynyt, mutta olisi kiinnostava piipahtaa joskus. Videota odotellessa! :)
VastaaPoistaSiis mitä, Huuhaa Astro Bar on muuallakin kuin Maagisilla messuilla! Siellä kävin hörppimässä juurikin horoskooppidrinkin ja luulin että kyseessä on messuja varten perustettu kuppila :D heh, pitääpä käydä Helsingin reissulla tuolla!
Oli kyllä siistiä käydä, herätti uusia ideoita ja ajatuksia omienkin projektien suhteen! :) Pitää editoida pian kasaan, niin saa sit meillekin ylös muistoksi et mitä kaikkea tehtiin jne. ^^
PoistaJoo, heillä on ravintola Teurastamolla ja vaihtuvat horoskooppimenut niiden drinkkien lisäksi! <3 Myö käytiin aika pikaisesti, kun oltiin vaan drinksuilla, mut pitää toistekin käydä. En ehtinyt kaikkia ihanuuksia bongata ja paikka oli niin täynnä, etten viitsinyt kuvata hirveästi muuta kuin juomat + joitain tarot- juttuja tiskin vierestä. :D Suosittelen ja muista varata tarpeeksi aikaa! <3