TikTokiin liityttyäni olen törmännyt järkyttäviin kommentteihin normaalipainoisten ja jopa hoikkien videoissa, kurvikkaammista puhumattakaan. Olen toki myös oman osani tästä saanut ko. sovelluksessa, blogin puolella ja Instagramissa. Näistä eniten ulkonäköön sekä painoon liittyviä vihakommentteja olen saanut täällä blogissa ja TikTokin puolella. Mutta mikä ihme ajaa ihmisen haukkumaan itselleen tuntemattoman ihmisen painoa tai ulkoisia avuja, joiden koolle ei mahda mitään? Tutuista puhumattakaan? Mitä on mennyt kasvatuksessa pieleen, jos yksikään lapsi uhkaa toisen henkeä tai käskee riistämään hengen itseltään sosiaalisessa mediassa tai kasvotusten? Miksi ihmeessä aikuisen naisen vartalon pitäisi miellyttää teinipoikien ihannetta lapsimaisesta vartalosta? Miksi jopa äidit puhuvat lapsistaan läskeinä tai lihavina, vaikka aihe on selvästi arka kohteelle oli kyseessä sitten aikuinen tai lapsi?
Kuvat; Kukkamaaria K.
Maksimekko - Ted Baker
Ballerinat - Minna Parikka
Omalta kohdaltani voin sanoa, että teiniaikoina minulle kiusaa tehneestä porukasta yhtä lukuunottamatta kaikki ovat pyytäneet anteeksi käytöstään minua kohtaan, kun olemme törmänneet aikuisina. Yhden kanssa kävimme jopa pari kertaa lasillisilla tämän jälkeen. En usko, että kovinkaan moni näistä huorittelevista ja haukkuvista nuorista ajattelee asiaa näin pitkälle - tuleeko aikuisena häpeänpuna poskille, kun törmäätkin livenä kiusaamaasi henkilöön? Minusta tuntuu käsittämättömältä, miten monia erityisesti TikTokissa huoritellaan esimerkiksi fitness- sisällön, avoimen tai tyköistuvan paidan, tyköistuvien legginsien, lyhyiden shortsien tai muun syyn takia. Myös tanssiminen tai twerkkaaminen herättää monissa negatiivisia tunteita.
Huonolla tolalla ovat asiat, jos ulosanti ei riitä muuhun kuin huoritteluun tai muuhun huonoon käytökseen. Aivan kuin olisimme vuosikymmeniä taaempana sellaisessa ajassa, jolloin naisilla ei ollut mitään arvoa ja on aika huolestuttavaa pohtia, mistä tämä vihaisuus ja huono käytös kumpuaa. Yllättävää on myös se, miten harva osaa ajatella kauaskantoisemmin sanomisiaan tai käyttäytymistään iästä riippumatta.
Yhtä pahaa tekee seurata, miten aikuiset naiset haukkuvat toisiaan kilpaa ja arvostelevat toistensa kokoa, ulkoisia piirteitä ja pukeutumistyyliä. Mikään näistä, ei yksikään asia, oikeuta haukkumiseen tai pukeutumisen arvosteluun. Kukin pukeutukoon niin kuin haluaa, eikä se ole kohteen vika, jos et itse tunne oloasi mukavaksi omassa kehossasi. Jos olosi ei ole mukava omassa kehossasi, niin asialle voi tehdä jotain ja itsetuntoaan voi myös parantaa, kun sille antaa aikaa ja tietoista huomiota päivittäin. Muiden pukeutuminen ei ole sinulta pois, eikä vaikuta elämääsi millään tavalla niin kauan, kun kriittiset paikat ovat piilossa ja pukeutuminen on asiallista tilanteeseen nähden.
Läskikommentteihin törmää myös päivittäin, vaikka kyseessä olisi aivan normaalipainoisia ihmisiä ja varsinkin nuorille nämä kommentit ovat todella haitallisia, varsinkin jos itsetunnon kanssa on jo ennestään tekemistä. Ja aivan varmasti nämä kommentit jäävät silloin mieleen ja jäytämään sisimmässä. Terveys tulisi olla etusijalla, ei se minkä kokoinen olet. Tämä pätee niin liialliseen terveydelle haitalliseen lihavuuteen kuin myös laihuuteen, joka aiheuttaa riskejä terveydelle ja kehon normaalille toiminnalle.
Itse olen iloinen siitä, että kehoni toimii normaalisti, terveydellisiä ongelmia ei ole unettomuutta lukuunottamatta, osaan kuunnella kehoani ja sen "varoitusmerkkejä", jonka lisäksi minulle on tärkeää jaksaa arjessa ja liikkua lapsen kanssa säännöllisen liikunnan lisäksi. Jaksan uida matkaa kuntoaltaassa yli 3000 metriä putkeen, kiitos lapsuudesta lähtien elämässäni olleen uimaharrastuksen ja tanssia kahdet tanssitunnit peräkkäin, jotka kestävät kolme tuntia yhteensä. Hyvä kunto, terveys ja se mitä minulla on pääkopassa ovat minulle huomattavasti tärkeämpiä asioita kuin se, minkä kokoinen olen. Joskus aikuisilla menee myös työt, opinnot ja lepo liikkumisen edelle, vaikka ihanteellisin tilanne olisi saada liikuntaa säännöllisesti. On syytä olla itselleen ja muille armollinen erilaisissa elämäntilanteissa, jos voimat eivät riitä kaikkeen niin hyvin kuin normaalisti.
Siitä painon kommentoinnista. Minäkin muistan ensimmäiset painoon liittyvät kommentit ala-asteelta, muistan myös muut ulkonäköön ja painoon kommentit kouluajoilta ja muutamat erityisen ilkeät blogikommentit vuosien takaa. Raskaana ollessanikin sain täällä niin sairaita kommentteja, että oli helppo päätös jättää äitiyteen ja perheeseen liittyvät postaukset pois täältä blogista. Muistan myös erään teini- ikäisenä IRC- Galleriassa saamani sairaan kommentin, jonka jättäjä itseasiassa on seurannut minua jo vuosia Instagramissa ja kehunut kuviani, sekä ulkonäköäni, mutta en usko hänen muistavan minua. Minä taas muistan hänet ja tuon kommentin vuosien takaa, vaikka taisin olla silloin noin 14- vuotias eli kannattaa miettiä hieman pidemmälle kuin siihen hetkeen, jolloin päätät avautua muille asiattomasti.
Mieti, ennen kuin kommentoit. Pohdi, voitko pysyä sanojesi takana vuosien kuluttua ja sitä, antaako se kommentti sinulle tai kohteelle mitään? En henkilökohtaisesti usko, että vihakommentin jättäjä ajattelee kommentoituaan, että "jes, olenpa hyvä ihminen" tai jotain muuta, mikä tasapainoisen ihmisen korvaan kuullostaa uskomattoman kierolta. En usko, että tälläinen henkilö myöskään aidosti iloitsee tai tuntee ylpeyttä siitä, että pääsee haukkumaan muita tai aukomaan päätä muille. Siinä ei ole mitään kehumista, että tykkäät aiheuttaa muille pahaa oloa. Huomiota saa järkevämmilläkin keinoilla.
Toivon, että lapset ja nuoret saavat kotona järkevän mallin pahan olon ja vihan purkamiseen vahingoittamatta muita. Jotkut oppivat nämä vasta aikuisena kantapään kautta, mutta nuorelle olisi helpompaa oppia nämä asiat jo kotona ja turvallisessa ympäristössä. Tämän lisäksi on todella tärkeää, että aikuinen tietää mitä se lapsi iästä riippumatta siellä sosiaalisessa mediassa touhuaa ja huonoon käytökseen pitää ehdottomasti puuttua. Myös aikuisille on tarjolla apua, jos on ongelmia vihanhallinnassa ja tunteiden säätelyssä.
Sosiaalisen median osalta TikTokia erityisesti kannattaa seurata - vasta törmäsin juttuun siitä, kun 13- vuotiaan tytön tanssivideot oli ladattu aikuisviihdesivuille ja TikTokissa on mielettömän paljon alaikäisten tekemiä videoita - kyseessä oli normaalisti pukeutunut teini, mietihän näitä bikineissä tanssivia sitten... Eli vaikka miten tuntuu, että lapsi on turvassa somessa ja sisältö viatonta, niin videot voivat silti levitä aikuisviihdesivustoille ja niiden alas saaminen on oma hommansa, jos niitä on ehditty ladata enemmänkin. Aikuisten tehtävä on suojella, opastaa ja ohjata lapsia, sitä ei voi tarpeeksi korostaa.
Vielä vähän siitä tunteiden käsittelystä ja omien tunteiden tunnistamisesta. Jos suututtaa, niin kannattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä, miksi tuntuu siltä. Miksi tunne on niin voimakas ja mikä sen tunteen aiheuttaa? Miksi se vaikuttaa juuri sinuun niin paljon? Älä päästä vihaa muiden niskoille, vaan käsittele tunne itse vahingoittamatta muita ja jos se tuntuu hankalalta, niin terapian avulla varmasti löytyy järkevämpiä keinoja purkaa tunteitaan. Jos ketutus on niin suuri, että on pakko räjähtää, niin mene vaikka pihalle viskomaan kiviä (ei minnekään missä on eläimiä, muiden omaisuutta tai ihmisiä), kunnon rääkki- lenkille, kiljumaan tai muuta, mutta älä sysää vastuuta omasta vihastasi muille ja pidä läheisiäsi niin sanotusti tunteiden roskakorina. Pian saatat huomata, ettei enää olekaan ketään, jolle purkaa oloa ja huoliasi. Erityisesti aikuisten pitäisi osata jo hallita itseään, mutta joskus aikuisetkaan eivät osaa käsitellä tunteitaan satuttamatta muita ja silloin on syytä opetella hallitsemaan tunteitaan ennen kuin vihanpurkaukset menevät liian pitkälle. Anteeksi pitää pyytää, jos sille on tarvetta omien hölmöilyjen takia.
Hyviä keinoja purkaa ajatuksiaan ja tunteitaan on kirjoittaminen, sekä ajatusten videoiminen. Näitä molempia keinoja käytän, vihaan ja epäreiluuden tunteisiin kirjoittaminen toimii paremmin, mutta surun käsittelemisen kanssa videolle puhuminen on ollut toimivaa. Surun suurimman aallon mentyä ohi, on hyvä palata katsomaan videoita ja palata tunteisiin realistisemmalla asenteella ilman yhtä suurta tunnelatausta, jolloin huomaa myös surun käsittelyn etenemisen eri tavalla kuin siinä hetkessä, kun olet videoimassa.
Miten te puratte pahaa oloa? Oletko ollut teininä rauhallisemmasta päästä vai niitä, jotka elivät draamasta draamaan? Osaatko käsitellä tunteitasi hyvin vai tarvitsisitko vielä harjoitusta?
