keskiviikko 8. elokuuta 2018

Kauniita sanoja ja kauniita paikkoja Polvijärvellä

Olemme viime aikoina reippailleet täällä Polvijärvellä eri kohteissa ja tämä asu on yhdeltä kerralta, kun kävimme lapsemme kanssa kahdestaan kuvaamassa ja kiipeämässä korkealle kalliolle. Näiden kuvien julkaisua mietin hetken, sillä kuvat tuli otettua melko nopeasti, mutta halusin nämä kuitenkin julkaista. Asusta minulle tulee nimittäin mieleen, miten meidän viisivuotias valitsi kengät tähän asuun ja pohtiessani värien paljoutta ja yhteensopivuutta hän vaan sanoi, että minusta sinä olet kyllä hieno ja kaunis, vaikka olisikin enemmän väriä. :`) Eihän tuollaisesta kenkävalinnasta voi millään kieltäytyä!

Pitsimekko, paakallopitsi, kesa, asu, tyyliblogi

Pitsimekko - Poizen Industries
Aurinkolasit - Instrumentarium*
Hapsulaukku ja vyö perhosilla - Ompelimo Rokita
Korkokengät - Minna Parikka

*Saatu blogin kautta.

pitsimekko, hapsulaukku, nahkavyö, ompelimo rokita, poizen industries mekko

Tuona samana helteisenä päivänä tuli mietittyä, miten mahtava juttu oli ja on, kun halusimme saada lapsen nuorena. Viisivuotiaan kanssa on todella mukava viettää aikaa, hyvin jaksaa molemmat rymytä metsäpoluilla ja tutkia erilaisia paikkoja. Myös pelaaminen, kirjoittamisen harjoittelu ja muu sujuu todella hyvin. Olen todella iloinen, että meidän muksu on jo viisi, eikä enää arjessa tarvitse miettiäkään vaipparallia, ruoka-aineallergioita, mahakipuja ja vastaavia. Vauva-aikaa ei ole lainkaan ikävä, minusta on huippua miten erilaisia asioita lapsen kanssa voi jo tehdä!

Yksi asia, mitä teemme lapsen kanssa yhdessä, on nämä reissut metsäpoluille ja erilaisiin kohteisiin. Kävimme viime viikolla Solan metsäkirkolla ja viikonloppuna menimme koko perheen voimin kiertämään Huhmarin luontopolun. Myös Solasta löytyy luontopolku ja Sotkumassa on todella hyvät lenkkipolut, joista osa muuttuu valaistuksi hiihtoladuksi talvella. Sotkumassa on myös frisbeegolf- rata, kuten Huhmarissakin. Seuraavaksi olisi tarkoitus käydä Saarilan kotieläinpihassa katsomassa eläimiä ja tutustumassa lasten satupolkuun.

pääkallopitsi, pitsimekko, nahkavyö, kotimainen, selkätatuointi, letti

Huhmarin luontopolulla näimme muun muassa käärmeen ja joutsenen, eli kannattaa tsekata mihin astuu. Reitin varrella oli upean vehreä suo ja kahden kilometrin mittainen luontopolku oli juuri sopivan pituinen ja haastava lapsen kanssa kuljettavaksi. Otimme suon pitkospuilla asukuvatkin, jotka julkaisen piakkoin! Mieheni bongasi metsästä myös suuria kanttarelleja eli mikäli pitää sienistä, niin kannattaa pitää silmät auki. Luontopolun varrella oli kaksi paikkaa, jossa voi istahtaa paistamaan makkaraa ja ennen luontopolun alkua alueelta löytyy aika suuri leikkipuisto sekä jalkapallokenttä.

Huhmarissa on muuten luontopolun lisäksi lapsille sopiva uimahalli, jossa on lämpimämpää vettä kuin Joensuun Vesikossa. Uimahalli on suht pieni, mutta mukava siellä on käydä ja lapsi viihtyy siellä paremmin!

päivän asu, tyylibloggaaja, Solan metsäkirkko, hapsulaukku, kotimainen nahkalaukku

konjakinvärinen laukku, tyylibloggaaja, pääkallopitsimekko, pitsimekko, asukokonaisuus

hapsulaukku, ompelimo rokita, minna parikka, blanche, minna parikan blance, satiinikorkokengät

Vinkki myös moottoripyöräilijöille - Huhmarilta pääsee helposti ajamaan Kunnasniemen suuntaan, tie on mutkainen ja hyväkuntoinen. Käyn itse kokeilemassa tuota reittiä, kunhan käyn ajamassa seuraavan kerran. Mieheni suositteli reittiä, jota hän ajeli silloin kun tapasimme ja tutustuimme.

pitsimekko, päivän asu, nahkaiset asusteet, instrumentariumin aurinkolasit

tyylibloggaaja, päivän asu, musta mekko, pitsimekko, kotimainen nahkalaukku, laukku hapsuilla

vyö perhosilla, nahkavyö, kierrätysideat

Tässäpä nyt muutamia vinkkejä tänne Polvijärven seudulle, missä kannattaa käydä tai mitä kannattaa tehdä. Postaussarjana on myös tulossa tarkemmin vinkkejä Pohjois- Karjalan alueelle, mutta niihin tarvitsen vielä kuvat julkaisua varten. Palaan pian blogin pariin, olettekos te käyneet jossain näistä tai onko teillä vinkkejä, missä kannattaisi Polvijärvellä käydä? Mukavaa keskiviikkoiltaa teille kaikille!

kesä asu, tyyliblogi, asukuvat, minimekko, pitsimekko

2 kommenttia:

  1. Ihana letti! 😍😊 T. Isosiskos 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) :) En oo varmaan muutamaan vuoteen tehny lettiä näin korkeelle, mut näyttää kyl kivalta. <3^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)