lauantai 27. tammikuuta 2018

Hyvän mielen asioita

Tätä kirjoittaessani kaipasin muuta ajateltavaa näistä jutuista ja mieleeni tuli tällainen postaus- idea, että kerron mitä rakastamistani ja hyvää mieltä tuovista asioista, poislukien perheeni ja muut vastaavat rakkauden kohteet. Tähän ei kyllä mahtunut varmaan puoliakaan, loput ovat enemmän luontoon, ihmisiin tai tunteisiin liittyviä. Tai vaatteisiin ja asusteisiin. Joskus aiemminkin olen joitain näistä tässä postauksessa olevista asioista kertonut, mutta jotkut ovat aivan uusia täällä blogin puolella.

Americano

Kahvi


Rakastan hyvää kahvia, lemppareitani ovat americano ja espresso. Tummapaahtoinen kahvi on parasta, mutta monesti suomalaiset tykkäävät jostain syystä juoda kitkerämpää vaaleapaahtoista kahvia.

Alusvaatteet


Kauniit ja hyvin istuvat alusvaatteet ovat pukeutumisen a ja o - kun perusta on kunnossa, niin vaatteetkin istuvat paremmin! Rakastan pitsisiä alusvaatteita, sukkanauhavöitä ja kauniita kokonaisuuksia. Alusvaatteiden pitää olla myös samaa paria ainakin värin osalta eli en koskaan pue esimerkiksi punaisia rintaliivejä mustien pöksyjen kanssa. Eihän niitä alusvaatteita kaikki näe, mutta haluan itse että kokonaisuus näyttää kauniilta ja tuntuu hyvältä päällä. Sukkanauhaliivit ovat sitäpaitsi seksikkäät, mutta ne myös pitävät sukat siellä missä pitääkin ja korseletit pitävät ryhdin suorana ilman, että sitä tarvitsee edes ajatella. Jos joku tietää, mistä saa laadukkaita hieman navan yläpuolelle ulottuvia alusvaatekorseletteja 65- senttisellä ympärysmitalla, niin kerro minullekin - niitä en ole vielä Changelta bongannut ja tarve olisi istuvammille kappaleille.

Lantion_Tatuointi_Meduusa-2

Jotkut eläimet


Kissojen lisäksi rakastan muun muassa kettuja, mäyriä ja meduusoja - en tiedä miksi, mutta ne ovat niiiin suloisia ja samaan aikaan siistejä! Uusin tatuointini lantiolla on itseasiassa meduusa ja sen kaveriksi tehdään vedenalainen valtakunta vuonna 2019.

KissanpentuKotiutuminen

Ihanat ajoneuvot


Rakastan autoani, Chevrolet Camaroa, enkä osaa enää kuvitella ajavani muunlaisella autolla. Pidän jenkkiautoista ja olen aiemmin haaveillut mm. Buick Skyhawkista ja Chevrolet Caprice Classicista sekä -59 vuoden Cadillacista. Myös isoveljeni Oldsmobile on ihana. Olen kuitenkin sen verran nykyaikainen (haha), että tykkään Camarosta todella paljon omassa käytössäni ja siitä löytyy kaikki haluamani herkut. Se ei ollut todellakaan rakkautta ensisilmäyksellä, mutta käytössä huomasin, että autosta löytyy kaikki ne ominaisuudet mitä halusinkin ensimmäiseltä autoltani. Onhan siinä toki vielä laitettavaa, mutta hyvä on projektiauto olla. Yksi toinen lähes samanlainen auto sykähdytti myös, mutta sillä oli hintaa neljästä kuuteen kertaan enemmän kuin Chevroletilla.

Camaro4gen

Motska on kyykky, vaikka aiemmin olen haaveillut custom- mallisesta moottoripyörästä. Haluaisin omistaa molemmat, sillä molemmissa on omat hyvät puolensa! Kyykystä ehkä haluaisin uudempaa ja linjakkaampaa, mutta nykyinenkin on siisti. Kiinnostus ajoneuvoihin tulee todennäköisesti lapsuuden kodista - useammalla meistä lapsista on nykyään jenkkiautot, muutamilla moottoripyöräkortit ja isä on ollut myös aina jenkki- ja moottoripyöräharrastaja eli olemme olleet näissä jutuissa mukana pikkulapsista asti. Myös mieheni isällä on todella hieno jenkkiauto.

Sauna


Olen aiemminkin kertonut täällä blogissani, että käyn aikalailla aina saunassa samalla kun käyn suihkussakin - tykkään todella paljon. Puusauna on paras ja meillä on sekä ulkona, että sisällä puusaunat. Sauna on sellainen rauhoittumisen ja rentoutumisen tila, pysähdys arkeen. Saunatuoksut pitäisi lisätä ostoslistalle, niin niitä muistaisi joskus ostaakin. Saunominen on minulle erittäin tärkeä rentoutumishetki arjen keskellä ja se antaa myös lisää puhtia arjen pyörittämiseen. Sama juttu kylpyjen kanssa.

Kaavojen piirtäminen ja laskutoimitukset


Pidän todella paljon kaavojen piirtämisestä ja niiden laskutoimituksista, jotka tosiaan nykyään teen ihan vain luvut syöttämällä muokkaamaani tiedostoon, joka laskee kaikki tarvittavat luvut automaattisesti antamieni määreiden mukaan. Kaavojen piirtäminen on myös mielenkiintoista, samoin kuin työtasokuvien ja luonnosten piirtäminen. Piirtämistä pitäisi harrastaa useamminkin, jotta taito pysyisi hyvin yllä myös muiden kuin työtasokuvien osalta.

Opiskeleminen ja uudet kielet


En edes muistanut pitäväni näin paljoa opiskelusta, ennen kuin aloitin opinnot ammattikorkeassa! Pidän itseni haastamisesta ja tavoitteista, joten opiskelu on ollut hauskaa ja opettavaa. Minulla on tietyistä kursseista tavoitteena saada paras mahdollinen arvosana ja kaikista haluamistani olen sen myös saanut tähän mennessä. Minulla on myös hyvä kielipää eli rakastan eri kielien puhumista ja niiden opettelua - tähän saa todella hyvät eväät koulusta ja eihän sitä tiedä, jos kieliä tarvitsisi tulevaisuudessa päivittäin. Jos ei muuten, niin niistä on hyötyä matkustelun kanssa ja työelämässä. Suunnitelmissa minulla on opiskella ruotsin mieleen palauttamisen lisäksi saksaa, espanjaa, italiaa ja ranskaa. Minusta huippua on myös se, että meidän koulutusohjelmassa on paljon opintoja englanniksi ja ruotsikin alkaa palautua takaisin mieleen.

Nettikäyttöön-1

Nahkan ja muiden materiaalien vastuullisuus sekä ekologisuus pitkällä tähtäimellä


Näistä asioista otan jo työnikin takia selvää, mutta haluan, että omat vaatteeni eivät kuljeta miljoonia kappaleita mikromuoveja vesistöihin ja sitä kautta luontoon tai että vaate on niin huono laadultaan, että joutuisin ostamaan vuosittain uuden vaatteen tai asusteen, joka ei edes maadu. Ympäristöasiat kiinnostavat jollain tasolla ja haluan omalta osaltani tehdä asialle jotain, joten jätän huonolaatuiset vaatteet kauppaan enkä mielelläni osta uusiutumattomasta öljystä valmistettuja vaatteita, varsinkaan arkikäyttöön - joissain tuotteissa tosin ulkonäkö menee matskun edelle, kuten esimerkiksi aiemmin mainituissa alusvaatteissa. Täysin muoveja ei voi kuitenkaan välttää, sillä todella monissa tuotteissa on keinokuituja eri muodoissaan ja on myös muistettava, että kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Minulle on myös tärkeää, että nahkavaatteeni ovat mahdollisimman vastuulliset ympäristön kannalta, eivätkä tehotuotannon kautta pelkäksi nahkaksi tuotetuista eläimistä. Tämä alue on todella laaja, mutta jonkin verran mietteitäni asiasta voit lukea täältä, täältä ja täältä.

BlackSwanBallerinaPhotoshootValokuvausBellaPhoto
Kuva: Bella Photo / www.bellaphoto.fi


Musiikki


Rakastan rock'n'rollia ja hieman raskaampaa musiikkia, joka usein tulee monille yllätyksenä. Lemppareitani ovat muun muassa Nekromantix, Amorphis, Sparzanza, Mustasch, Anal Thunder, The 69 Eyes, Static- X, Type O Negative, Disturbed, Ghost, Francine, Paradise Lost, Joy Division, The Cure ja Nirvana. Kuuntelen aika paljon vanhaa rockia, punkkia ja goottirockiksi luokiteltavaa musiikkia aiemmin mainittujen yhtyeiden lisäksi. Hirveästi olisi hyviä bändejä lueteltavaksi, mutta jospa näillä mennään tämän postauksen osalta! Billy Idolia haluaisin lähteä tänä vuonna kuuntelemaan Kuopio RockCockiin.

BellydanceOutfit

Tanssiminen (Itämainen tanssi ja baletti)


Aloitin tanssimisen 15- vuotiaana muutettuani Joensuuhun opintojen perässä ja rakastan tanssia edelleen. Tuohon mennessä olin kokeillut muun muassa yleisurheilua, maastojuoksua, kitaransoittoa ja näytelmäryhmiä, joista viimeisin tuntui kaikkein omimmalta. Kaupunkiin muuttaessani näytelmäryhmät jäivät pois, mutta aloitin itämaisen tanssin ja myöhemmin baletin aikuisena pari vuotta sitten. Käyn edelleen Joensuussa tanssitunneilla, joskin viime syksynä jätin tanssitunnit pois, että opiskelujen ja työn yhdistelmä ei tee elämästä liian tiukkaa. Kaipaan kyllä tanssitunneille todella paljon, mutta en ole sataprosenttisen varma, että ehtisin käydä mahdollisimman säännöllisesti tunneilla kun ajat taitavat osua etäluentojen kanssa päällekkäin ja varsinkin kieliopinnoissa kannattaa olla livenä paikalla. Oma pieni tanssisali tai yksityisopettaja joustavilla tunneilla olisi aika jees tässä tilanteessa, ei ole muille harrastajille reilua jos pääsee käymään vain silloin tällöin, kun on tarkoitus oppia uusia haastavia liikkeitä tai koreografioita.

Milla3
Kuva: Bella Photo / www.bellaphoto.fi


Yöllä ajaminen


Aivan uskomattoman rauhallista, musiikki saa pauhata ja missään ei näy ristinsielua. Yleensä rekkoja näkee öisin, mutta muuten on todella hiljaista ja eteneminen on sujuvaa. Tässä on toki riskinsä muun muassa eläimien osalta ja todennäköisesti saattaa osua ensimmäisenä kolaripaikalle vähäisen liikennemäärän takia, kuten viime vuonna satuin osumaan.

Punaviinit


Pidän muun muassa argentiinalaisista ja australialaisista punaviineistä, joista suosikkejani ovat Hardysin Crest ja Sixty Clicks. Pidän vahvasta mausta ja täyteläisyydestä, liian "laihat" viinit eivät ole hyviä, olivat mitä viinejä tahansa.

BepopStreetFresita

Avoimuus


Avoimuus on minusta tärkeä asia ihmissuhteissa - harva meistä osaa lukea ajatuksia. Kehonkielestä ja muista eleistä voi toki lukea paljonkin, mutta kumman luulet jäävän paremmin mieleen; ääneen kerrotun kehun tai toiveen vai vihjailut/ ympäripyöreät puheet, joista ei voi olla sataprosenttisen varma mitä haluat? Olemalla avoin muut ymmärtävät sinua paremmin ja avoimuudella voit saavuttaa paljon verrattuna siihen, että olet vain hiljaa tai puhut selän takana. Avoimuus auttaa myös ratkomaan ristiriitoja sekä töissä että vapaa- ajalla. Liika avoimuus ei kuitenkaan aina toimi, mutta kultainen keskitie on hyvä - kaikkea ei tarvitse muiden tietää, mutta on hyvä että merkityksellisistä asioista tietävät kaikki heistä, joille tieto voi olla hyödyllinen, tärkeä tai muuten hyvää fiilistä tuova. Avoimuus siis hyvällä tavalla, ei niin että joku puhuu mitä sylki suuhun tuo tai mollaa muita "suorapuheisuudella" - nämä eivät ole hyödyllisiä kenellekään. Tämä on yksi suosikkipiirteistäni ihmisissä, avoimuudella voi herättää paljon mielenkiintoisia keskusteluja eri aiheista! :)

Mitä asioita te lukijat rakastatte arjessanne? Ihanaa viikonloppua teille kaikille, palaan pian taas tänne blogin puolelle!

13 kommenttia:

  1. Olipas ihana hyvän mielen postaus :) Mä oon kanssa viime aikoina pohtinut lausahdusta Do more of what makes you happy, ja ylipäänsä sitä mitkä asiat itsensä tekee iloiseksi ja onnelliseksi. Niitä asioita pitäisi tehdä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Henni! :) Niitä asioita ehdottomasti kannattaa tehdä enemmän, varsinkin jos aikaa riittää. :) Joskus pienetkin asiat merkkaavat, miusta oli esimerkiksi ihana katsoa Joensuun Robert´s Coffeella käydessä kun räntäsade muuttui isohiutaleiseksi, hitaasti maahan satavaksi lumisateeksi. <3 Kaunista oli pimenevässä päivässä!

      Poista
  2. Loistava kirjoitus ja herättää ajatuksia mullakin kun mietin että mistä sitä itse tykkää.Ehkä mä uskalla jakaa muutaman jutun myös kun sä aloitit.

    Avoimuus ja myös toisten ihmisten kunnioitus ja kiltteys on mulle myös tärkeää ja oon huomannu miten se vanhemmiten on tullut ainavaan enemmän tärkeämmäksi kun ihmiset on välillä mitä on ja se aiheuttaa myös vähän harmistusta aina välillä kun en tunne itteäni ollenkaan kotoisaksi suomessa kun ihmiset on niin sulkeutuneita ja nykyaikainen kilpailuyhteiskunta kai tehny toisesta ihmisestä aina vihollisen, myös vaikeuttaa uusien kaverisuhteiden saamsita kun mä oon suomalaiseen makuun vissiin aivan liian puhelias.

    Musiikki on se mikä tällähetkellä pitää itsellä fiilikset kasassa ja melkein kokoajan mulla soi jotain niin kotona kuin autossakin (senpä takia vähän oon parannellu autoäänentoistoa niin että musiikkia on hyvä kuunnella) noista jo lueteltujen bändien lisäksi sen genren ulkopuolelta mä kuuntelen paljon leffamusiikia ja vanhaa pelimusiikkia ja muuta fiiliksien mukana.

    Yep yöllä autoilu on mun lempijuttu myös varsinkin semmoisina öinä on mitä mahtavinta olla liikkeellä kun tähdet näkyy ja uusien paikkojen (luonto) löytäminen on kans kivaa ja siihen liittyvät seikkailut välillä. eli ihan huvikseen tulee autoiltua varmaan ihan liikaa. Tähtitaivas on parasta <3

    Hylätyt paikat ja rakennukset ja muu semmonen historiaan liittyvä esim oon tutkinu ihan mielenkiinnosta vanhoja ydinvoimalaonnettomuuksia ja joskus olis mahtia päästä pripyat:iin matkalle.

    Tässäpä muille lukijoille varmaan jo paljon tietoa ittestäni..mut mun mielestä nää eiole semmoista mikä olis liian henkilökohtaista vaan pieni kurkistus mun ajatuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tietysti uskallat, varmasti muitakin kiinnostaa ja tulee hyvä fiilis, kun huomaa mitkä asiat tekee toiselle hyvän fiiliksen. ^^

      Toisten ihmisten kunnioitus ja kiltteys on kyl tärkeitä piirteitä avoimuuden lisäksi, välillä saa ihan oikeasti ihmetellä että missä ihmeen tynnyrissä ihminen on kasvanut, vaikka varmasti jokaikinen on jollain tasolla muiden ihmisten kanssa tekemisissä jo lapsesta asti. Kukaan täällä ei ole yksin eikä maapallo pyöri kenenkään yksittäisen ihmisen navan ympärillä. Sama juttu täällä, mie olen alkuun ujompi ja kuuntelen mieluummin, mutta räpätän hirveesti sit kun on jonkun kans kaksin tai maksimissaan muutaman ihmisen kanssa. Jatkuva valittaminen on myös tosi raskasta kuunnella, kun samassa asiassa voi olla myös hyviä asioita ja kyl miusta ainaki elämä on paljon helpompaa, kun keskittyy niihin hyviin asioihin. :)

      Meillä oli kaverin kanssa puhetta, et jos hän asentaisi miun autoon jotain eristettä tai mitä nyt olikaan, et rengasmelu ja muu ei kuulu niin hyvin ovien läpi. :) Kuulemma musiikki kuullostaisi silloin paremmalta myös! Tosin soitin pitää toisesta Camarosta vaihtaa tuohon uuteen, saisi sitten CD- levyjäkin kuunnella.

      Joo, sanoppa muuta! :) Yöllä voi tosiaan osua erilaisiin seikkailuihin ja löytää jotain uuttakin. Myö käytiin esmes viime syksynä kaverin kanssa pimeällä siellä louhoksilla, kaunista oli myös yöaikaan! <3 Tähtitaivas on parasta, vielä kun oppis kuvaamaan yöllä. :D

      Mie oon kans lukenut aiheesta ja luen itseasiassa myös erilaisista katoamisista ja henkirikoksista. Tykkään myös lukea rikosdekkareita ja vastaavia. Pripyat ois aika siisti, mielenkiintoista olisi käydä siellä. ^^ Ei ollut liian henkilökohtaisia, nää on hyviä ja aika paljon samoja juttuja kun miullakin! :)

      Poista
    2. Joo äänieristysmatto auttaa..mut mä en oo mikään hirvee hifisti ja mun mielestä sitä pitäis sit laittaa muuallekin kuin vaan oveen kun tuleehan se ääni kaikkialta muualtakin sisälle autoon kuin vaan oven läpi. ja hyvin pienillä rahallisillä panostuksilla saa jo musiikin kuulostamaan autossa melko hyvältä. mut eise pelkkä äänieriste tee ihmeitä kun auton omat kaiuttimet on aina surkeita. osa on jopa suoraa peltipurkista ja pahvista valmistettuja :D. ei ihan oikeasti mä voisin kans mielelläni joskus parannella muidenkin autojen äänentoistoja kuin vaan omien jos joskus haluat vähän luxusta.

      Poista
    3. Joo, se voi olla. Luulen et nyt kuiteski eniten sitä melua pääsee ovien läpi. :) Ei kovin kalliiksi tulisi. Meinasin, et jos pitäisin ihan noi omat kaiuttimet ja vaihettais vanhasta Camarosta se radio, riittäis miulle ihan ja en mielellään mitään ylimääräisiä isoja kaiuttimia sinne halua. :) Mahdollisimman lähellä kun pysyy alkuperäistä nii on hyvä. ^^ Mukava tietää, kiitos!

      Poista
    4. ^__^ joo eise auton ulkonäkö meinaa mitään miten hyvältä voi musiikki kuulostaa..okei sillon vähän jos autossa eiole paikkoja kaiuttimille vakiona ollenkaan..en mä tykkää myöskään mistään virityksistä..yh semmoset. Omassa autossa huomaa ainoastaan eron alkuperäiseen siinä että radio on toinen ja kojelaudan päällä on semmoset ihan pienet diskanttikaiuttimet jotka nekin on vaan kakspuolisella teipillä siinä :) siks mä tota ajattelin kun mulla oli käsitys että sä tykkäät musiikista paljon.

      Poista
    5. Jep! :) Joo, tykkään kyllä. Tosin mie en oo mikään bassojumputtaja autoillessa, riittää ihan radio tms ja kun jenkkiauto on, niin haluan mahdollisimman alkuperäisinä pitää suurimman osan. :) Miun autossahan oli alkuun se sellainen "mökäpönttö", mut se putkiston pääty vaihdettiin alkuperäiseen et moottorin kiihdytysäänet kuuluu hyvin ja näin edelleen. Mut se orkkis cd- soitin ois aika jees tuossa, niin se varmaan vaihdetaan tilalle ja toivottavasti saatais suutarilla viel keskuslukitustoiminnot samanlaisiksi kun edellisessä Camarossa. :) Tekemistä riittää. :D

      Poista
  3. Olipas mukava postaus, mukava lukea kuinka paljon sulla on asioita, joista saat ammennettua energiaa!♡ Tekis kyllä hyvää listailla itsekin ilon aiheita ihan tavallisesta arjesta, sillointällöin meinaa mennä arki turhan likinäköiseksi, ettei huomaa niitä monia hyviä juttuja ympärillä..:) Mulle iloa tuo kans musiikki ja moottoripyörät, sekä positiiviset ihmiset ja ihmiset yleensä - minusta on joskus ihanaa lähteä esim. Helsinkiin, istahtaa johonkin kahville itsekseni ja vain hiljaa seurailla ohikulkevia ihmisiä..:D Yllättävän terapeuttista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! <3 Tätä postausta kirjoittaessa tuli itsellekin parempi fiilis ja ihana miten voi ammentaa hyvää oloa näin pienistä asioista, jos on huolta perheenjäsenestä tai muista asioista. Listaa ihmeessä, olisi mukava lukea siunkin iloja! <3 Joskus tosiaan turtuu silleen, et ei huomaa niitä hyviä juttuja ja onneks sillon on oma perhe aina muistuttamassa, et onhan nämä ja nämä asiat hyvin. :) <3 Samat asiat ilahduttaa näköjään siutaki ku miuta, mie tykkään kans itsekseni liikkua ja käydä esim. keikoilla/ festareilla - vapauttavaa, voit mennä minne nenä näyttää ja olla vaan omaan tahtiin. :)

      Poista
    2. Oho nähtävästi minä en ole ainoa joka tykkää ihan vain esim just jossain satunnaisessa paikassa vaan tutkia ohi liikkuvia ihmisiä. se on yllättävää miten paljon eri asioita oppii siinä parin sekunnin aikana toisesta. Tähän liittyen myös katukuvaus kiinnostaisi itseä enemänkin mutta harvemmin siihen riittää rohkeus lähteä koska siinä useinkin joutuu vaihtamaan sen muutaman sanan sen ihmisen kanssa mistä otti kuvan.

      Poista
    3. Hei pitikin vielä mainita että minäkin tykkään meduusoista!:D Joskus piirtelin paljon meduusoja/meduusa-humanoideja, liekö se joku meikäläisen sielun eläin🤔😂 Kiehtovan outoja ja söpöjä otuksia tosiaan!

      Poista
    4. Joo, mie kans Maria piirtelin meduusoja nuorempana aina vihkojen reunoihin ja koulukirjoihin! :D Ovat kyllä kiehtovia ja söpöjä, mukava on myös kattella esim. SeaLifessa kun uiskentelevat. :) <3

      Jan, pienistäkin asioista saa hyvin huomioitua ihmisen persoonaa ja ehkä toi katukuvaus kannattaisi toteuttaa esim. tuttujen kanssa tai sit vaikka festareilla, kun ihmiset on muutenkin rennommalla tuulella. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)