torstai 10. kesäkuuta 2021

Mitä odotan kesältä? - Summer Bucket List 2021

Kesä on hellinyt meitä aivan ihanilla keleillä nyt viime päivinä ja fiilis on ollut muutenkin kesäinen! Siitepölyaika ja allergiaoireet ovat alkaneet helpottaa, niin nyt on hyvä hetki suunnitella mitä tänä kesänä tekisi. Näiden asioiden lisäksi on varmasti monta muutakin asiaa mielessä, mutta kokosin tähän postaukseen ne tärkeimmät, mitä haluan ehdottomasti tehdä. Jaa ihmeessä kommenttikentässä, mitä juuri sinä aiot tänä kesänä tehdä ja aiotko kokeilla jotain uutta! 


Kuopiorockia ja livemusiikkia


Sain joulukuussa 2019 joululahjaksi liput Kuopiorockiin, mutta sattuneesta syystä ne ovat vieläkin käyttämättä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kuopiorock järjestetään ja liput pääsevät käyttöön näin pitkän ajan jälkeen! Hotelli varattiin onneksi suht ajoissa, sillä hinnat tuohon ajankohtaan ovat nyt järkyttäviä ja samalla tasolla kuin pk- seudulla ns. Luksus- tyylisissä hotelleissa. Varmasti olisin päässyt kavereillekin yöksi, mutta oma rauha on aina mukavampi pitkän festaripäivän jälkeen. Voisin koostaa festariasuista postauksen, pitää suunnitella asut kaikille päiville jo ennakkoon! 


Ihmisiä


Toivon, että tänä kesänä näen enemmän ihmisiä kuin viimeisen vuoden sisällä olen nähnyt. Haluaisin sosiaalisen elämän vilkastuvan hieman, sillä tämän maailmalla vallinneen tilanteen ja asenteiden takia vuosi on ollut suht vaikea sosiaaliselle ihmiselle. Monet toki ovat nauttineet siitä, kun saa olla itsekseen ja ei tarvitse nähdä ihmisiä, mutta omalla kohdalla sellainen kultainen keskitie on paras - haluan nähdä ihmisiä ja tutustua ihmisiin, mutta kotona (miksei muuallakin) haluan olla rauhassa ja ottaa omaa aikaa esim. kuvaamisen tai lukemisen merkeissä. 


Runsasta ulkoilua


Tämä! Valitettavasti tanssitunnit eivät pyöri edelleenkään, mutta toivon, että tänä kesänä tulisi ulkoiltua normaalia enemmän. Ainakin tähän mennessä olemme pelanneet jalkapalloa useina päivinä ulkona ja itsekseni olen käynyt lähistöllä reippailemassa. Tästä kesästä tosin taitaa tulla kaikkien aikojen itikkakesä, niitä ilmestyi yhtäkkiä ihan järjetön määrä. 


Aurinkoisia päiviä


Aurinkoisia päiviä olisi ihana saada paljon, mutta pilvisetkin käy - kunhan ei koko ajan sada, vaikka sateesta pidänkin. Muina vuodenaikoina sataa niin paljon, että olisi mukavaa, jos joku vuoden aika olisi hieman vähäsateisempi. 




Hyvien kirjojen lukemista


Kirjojen kanssa rentoutumisessa on se ihana asia, että voit itse kuvitella mielessäsi hahmot, ympäristöt ja rakennukset kuvauksen mukaan. Hyviin kirjoihin uppoutuminen on ihanaa ja rentouttavaa. Puhelin kiinni, jotain juotavaa lähelle ja kirja käteen. That's it. 


Aikaa ystävien kanssa ja terassilla käymistä ihanien läheisten kanssa


Tämä! Ystävien kanssa aina sovitaan aika paljon ennakkoon näkemiset, sillä monilla on erilaiset työrytmit ja lomat ihan eri aikoihin. Sisarusteni kanssa näen enemmän extemporee, kun osalla työnkuvat ovat sellaiset, ettei oikein pysty ennakoimaan tarpeeksi. Tiedän, että siellä ruudun takana on monia ystäviä ja kavereitani, niin sovitaan treffejä johonkin saumaan tälle kesälle! 



Moottoripyöräilyä yksin, kaksin ja porukalla


Moottoripyöriä meillä on nykyään kaksi, joten voisimme käydä mieheni kanssa yhdessäkin ajelemassa kahdella pärrällä. Instagramin ja Naismotoristien kautta olen löytänyt monta uutta ajokaveria, suosittelen verkostoitumaan molempien kautta! Yksin ajaminen on myös mukavaa ja erilaista kuin kaverin kanssa ajaminen. Toivottavasti saadaan otettua huippuhienoja kuvia ystävien ja kavereiden kanssa erilaisista ajoreissuista, usein kuvaaminen unohtuu kokonaan reissun päällä. 


Uimakelejä, ranta- piknikkejä ja uintia auringon laskiessa


Uimakelit olisivat jo kohdillaan, mutta en ole vielä ehtinyt suunnata uimarannalle. Piknikit ovat aivan mahtavia keinoja viettää aikaa ja syödä välipalaa samalla, kun vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa. Auringonlaskun ja -nousun aikaan on aivan ihanaa uida, ympäristö on niin hiljainen ja rauhallinen niihin aikoihin. Mökillä käyntiä odotan myös todella paljon, siellä on rauhallista ja voi liikkua luonnossa tai olla veden äärellä. 


Auringonkukkapeltoa


En tiedä, kuinka moni teistä muistaa, mutta otin tämän kesän projektiksi auringonkukkapellon kasvattamisen! Kukat ovat alkaneet jo nousta hyvin ja istutin juuri lisää pieniä taimia. Molemmat lajikkeet esikasvatin niin, että niiden kukkiminen pitäisi näkyä aiemmin kuin ilman esikasvatusta. 




Nikkarointia ja piharemppaa


Ettei ihan liian rentoa olisi, niin tarkoitus olisi pieniä juttuja nikkaroida tänä kesänä ja kunnostaa pari puulaatikkoa käyttöön. Puulaatikoille mietin vähän tällaista samankaltaista juttua kuin ylläolevalle peilille, jonka hioin ja kunnostin viime kesänä. Ateljeelle haluaisin muutamia listoja laittaa ja sisustaa vähän kauniimmaksi, kun useammat työt siirtyvät eteenpäin asiakkaille. Aiemmin tänä keväänä vaihdoimme hieman huonekaluja, lisättiin valoja, kaiutinsarjan lisäksi laitetaan vielä subbari paikoilleen ja pari hyllyä, sekä mieheni maalaamille listoille laitan vetoketjuille koukut. Ulkosaunasta voisi pari lattialankkua vaihtaa myös. 


Millaisia suunnitelmia ja toiveita teillä on tälle kesälle? Mikä on tämän kesän ykkösjuttu? 

10 kommenttia:

  1. Meillä kesällä suunnitelmissa pakkaaminen, muutto ja synnytys!

    Aurinkoista kesää!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, paljon onnea! <3 Ja tsemppiä muuttoon, se on aina aika raskas rupeama. Meidän viimeisin muutto oli tosin helppo, kun meillä oli oma ja vuokralla ollut talo kuukauden ajan päällekkäin eli pystyttiin muuttamaan pikkuhiljaa. :) Silloin poika oli 3kk eli aika helposti sai järjesteltyä yms, niin ei tullut sellaista pahvilaatikko kaaosta kuin paria vuotta aiemmin. :D <3

      Kiitos samoin sinulle ja teille! <3

      Poista
  2. Voi miten ihania suunnitelmia Milla <3 Kesä on kyllä ihana, tuntuu itsestäkin että on näiden kelien myötä oikein eloon herännyt :) Funtsin alkuviikosta just, että pitäisi itsekin näpertää samantyylinen postaus blogiin. Vähäsen sitä kesäsuunnitelmia on, ja paljon sitä on jo näin alkukesästä ehtinyt tehdäkin :) Kuopio rokkia odotellaan täälläkin innolla, tosin samalle lauantaille saatiin kutsu toisiinkin juhlamiin, joihin on varmaan pakko myös mennä. Sosiaalisoitumista toivon itsekin ja olen huomannut, että sitä on jo reilusti enemmän.

    Mulla tuli taas postausta lukiessa sata ja yksi asiaa mieleen, mut enpähän taas muista tässä kommenttia raapustellessa. Voi kun sun kans vois jutella aina ummet ja lammet näistä postauksien aiheistakin :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! <3 Joo, siis valonmäärä tekee niin paljon virkeydelle ja kieltämättä myös työkuvioiden muuttuminen on nostanut taakan pois harteilta, olen tosi paljon tykännyt uudesta työstä. <3 Tee ihmeessä siekin tää bucket list, siulla on aiempina vuosina muistaakseni ollut joka kesä tällainen? :) Ihana kyllä päästä Kuopiorockissa käymään yhdessä ja mukavahan se on muissakin juhlissa käydä, kun nyt ihmiset ovat niin varovaisia olleet juhlien järjestämisen kanssa. <3

      Sama käy aina miullekin, joskus laitan muistivihkoon ylös et mitä aiheita piti kommentoida. :D Kyllä, sama siun kanssa ja pitää taas sopia treffit johonkin väliin ja käydä vaikka piknikillä tms. <3

      Poista
  3. Ihania juttuja oot suunnitellut kesälle! Ite oon tässä hyvän tovin nauttinut jo opiskelijalle kuuluvasta pitkästä kesälomasta, ja vielä pari kuukautta saa ottaa vähän rennommin. Ihan huippua! Mullakin on elämä parina viime vuotena ollut niin haipakkaa, et nyt en oo oikeestaan sen kummempia suunnitelmia tehnyt. Aijon elää hetkessä, ja tehdä juttuja jotka just sillon inspiroi. Itse kans sosiaalisena ihmisenä oon iloinen että kesän turvin on turvallisempaa nähdä ihmisiä vapaammin, ja muutamat reissut onkin suunniteltu puolin ja toisin niiden ystävien kanssa jotka ovat jääneet eri paikkakunnille. Dark River festarille on itsellä liput, ja erittäin toiveikas olen sen suhteen että se elokuussa järjestetään suunnitelmien mukaan! Mutta noin yleisesti haluan itse kans ulkoilla enemmän, löytää aikaa luoville jutuille, ja sopivassa suhteessa harrastaa pieniä extempore-retkiä ja niille vastapainoksi välillä olla vaan ja ladata pattereita. ^___^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sielulintu! <3 Kuullostaa mahtavalta sielläkin ja jos aiempina vuosina on ollut haipakkaa, niin on hyvä ottaa välillä aikaa itselleen ja elää aikatauluttomasti edes hetken aikaa. :) <3 Luovuus ja mieli on parhaimmillaan kun välillä tulee myös sellaisia tylsiä hetkiä, saa levättyä ja toisaalta myös tehtyä kaikkea extemporee tyyliin. Jutun aihetta varmasti löytyy ja inspiraatiota riittää!

      Olen kyllä niin samaa mieltä ja on ihana, että voi nähdä ihmisiä vapaammin ja uskaltaa nähdä sellaisia sukulaisia, joita ei muuten ole oikein uskaltanut nähdä tänä aikana. Juuri mietin, että kävisin äidin luona pitkästä aikaa ja veisin samalla lahjaksi pari kirjaa. :) Dark River festareista en ole ehkä kuullutkaan, pakko käydä tsekkaamassa! Uskoisin, että järjestetään - Joensuussa oli Rock in the City viime vuonna, eikä sieltä lähtenyt yhtäkään tartuntaketjua liikkeelle. Sekin oli elokuussa ja vaikka porukkaa oli noin paljon, niin ei yhtikäs mitään. :)

      Miuta harmittaa, että ulkoilu on vähentynyt samaa myöten kuin sosiaaliset kontaktitkin arjessa. Aiemmin käytiin aina piknikillä, uimassa, kävelyllä, vaeltamassa, visiiteillä eri paikkakunnilla jne ystävien kanssa - nyt lähinnä treffataan jonkun luona tai esim. kahviloissa. Mutta eiköhän se tästä, pitäisi hyödyntää tätä lähiluontoa enemmän! <3 ^^

      Poista
  4. Kivoja suunnitelmia!
    Itse kaipaan terassihetkiä, jutella ihmisten kanssa. Samalla joku musiikkitapahtuma tai joku taidetapahtuma olisi kiva ottaa kesävaatteeksi.
    Koronan takia lähimatkailu on koluttu, mutta kaupunkireissu vähän kauemmas kiinnostaisi.
    Nikkarointi ja pientä pintaremonttia piristäisi. Toki pihaa on siistitty, joten sadepäivät vois käyttää sisätiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihla! :) Sama ja silti samaan aikaan tuntuu vähän "luvattomalta", kun sinne terassille menee ystävien kanssa, vaikka ihan normaalia elämistähän se on. Joensuun Taidemuseossa on nyt yksi kiinnostava näyttely menossa, mukava olisi siellä käydä ainakin. Haaveilen myös reissusta Pietarsaareen, siellä on todella kaunista ja yleensä tulee käytyä syksyisin tai talvisin. Mutta kesällä olisi varmaan vielä elävämpi kaupunki! <3

      Nikkarointi ja pieni remppa kyllä virkistää. :) Meillä on pihaprojekti vielä vaiheessa, mutta pikkuhiljaa kesän aikana eteenpäin. Tänään onkin hyvä sadepäivä tehdä sisäjuttuja, miekin meinasin ennakoida blogipostausten kanssa ja ommella muutamat työt valmiiksi. :)

      Poista
  5. Tän kesän ykkösjutuksi taisi ihan vahingossa tulla "laita arkku kuoppaan" kuvaukset kun etin mallia ja yhden päivän ajan oli mahdottoman monta innokasta tulossa kuvattavaksi ja viestejä paaljon. toinen juttu taitaa olla tuo isompi kuvauskuoppa jonka sain maisemoitua just ja täytettyä mullalla kaikkea sottasta kuvausta varten. Jos vielä välissä ehtisi saada diy paljun asennettua, nukkua riippumatossa ja saada kasvihuone rakennettua valmiiksi kun tuuli kippasi sen tehdastekoisen nurin ennenkuin ehdin kasata edes kokonaan niin pitää puusta tehdä tukevampi. Sulla on hienoja suunnitelmia ja yritä löytää paaljon aikaa kaikkien mukavien ihmisten tapaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa mielenkiintoiselta! :) Mukavaa, että on halukkaita malleja ollut paljon, ei ainakaan tule kapeloa. Ihana kuulla, kiitos! Kyllä varmasti löytyy aikaa nyt, kun työkuviot hieman muuttuu, niin vapautui viikonloput ja suurin osa illoista. <3 Eli riittää aikaa lepäämisellekin ja ihanien ihmisten treffaamiseen!

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)