keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Päivän asu - Itsetehty taskullinen kellomekko

Hassua julkaista näin kesäisiä kuvia tähän aikaan vuodesta, mutta muistin näiden kuvien olemassaolon tänään! Ehkäpä pieni pirskahdus kesäisen asun muodossa tekee ihan hyvää tässä kaamoksen keskellä, sillä tämä talvi tuntuu todella pitkältä ja pimeältä. Tämä asu minulla oli päällä veljeni ja hänen vaimonsa häissä, joissa oli ohjelmana muun muassa swing- tanssit. Halusin ommella itselleni taskullisen mekon pitkästä aikaa ja teeman ansiosta päädyin kellomekkoon, vaikka tällä kertaa ei tullutkaan tanssittua. Täältä löydät enemmän juttua elokuisesta reissusta. 



Kellomekko - itsetehty (kangas Eurokangas)
Hiuskukka - kirppislöytö
Olkalaukku - kirppislöytö
Korkokengät - Minna Parikka 

Kuvat; Kukkamaaria K. 



Mekon suunnittelin niin, että se sopii myös muihin kesäisiin juhliin ja rientoihin. Kaavan pohjana käytin itseasiassa siskolle ompelemani mekon kaavaa, mutta tein muutamia muutoksia ja vaihdoin kapean helman kellohelmaan. Lisäsin mekkoon myös taskut. Aion ommella tähän vielä mustan vyön lisäksi, sillä samasta kankaasta ommeltu nauha ei erotu tarpeeksi ja muokkaan yläosaa hieman. Erikoisemman pääntien kanssa olisi pitänyt olla liimautuvat tai olkaimettomat rintsikat mukana, mutta näkemäni TikTok- vinkki oli jäänyt mieleen ja pelasti päivän. Sain miehen avustuksella normaalien rintsikoiden olkaimet piiloon ja liivit tuntumaan tukevilta päällä. 

Ette uskoisikaan, miten paljon vinkkejä olen löytänyt TikTokin puolelta - sieltä opin muun muassa, että kapselikahvikoneessamme on työkalu kapselit puhkaisevan neulan puhdistukseen! Nerokasta, kukapa sitä olisi käyttöohjeesta lukenut. 





Kellomekon kanssa halusin yhdistää vintagelaukun ja hiuskoristeen, jotka ovat molemmat kirppislöytöjä vuosien takaa. Hiuskoristeet kuuluvat fiftarimeininkiin ja musta laukku kultaisilla yksityiskohdilla oli tyylikäs valinta mekon kaveriksi. Korkokenkien valinta meni hiuskoristeen värin mukaan ja ehkä osittain myös siksi, että minulla oli reissussa maksimissaan kolmet kengät mukana eli ei ollut kovin paljoa valinnanvaraa. 

Mekko oli kepeytensä puolesta ihana, sillä tuona elokuisena päivänä sattui ihan mieletön hellepäivä ja oli todella kuuma ulkona, saati sitten juhlatilassa. Morsian oli onneksi varannut viuhkoja vieraille, joka oli aivan mahtava juttu! Viuhka jäi itselleni ja aion sitä kyllä käyttää jatkossakin, kun on tarve ja olen hieman miettinyt viuhkan tuunaamistakin. Saa nähdä, viuhka on ihana pelastus hellepäiville myös sellaisenaan! 



Millaisia asuja teillä on ollut, kun olette olleet häävieraina? Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme olleet kaksissa häissä vieraina ja 2012 oli meidän häät, joten kovin usein ei tuttavapiirissä häitä vietetä - useimmat karkaavat naimisiin, kaikki eivät toki halua. :) Oli mukavaa pukeutua pitkästä aikaa juhlaan, sillä juhlia ei ole liikaa! 

4 kommenttia:

  1. Ihanan värinen kangas! Ja miten kaunis tyyli kokonaisuudessaan :) Mitä materiaalia tuo kangas on?
    Eipä ole tullut pitkään aikaan oltua häävieraana. Mekko on kyllä ykkösasu, arjessakin käytän lähes pelkästään mekkoja. Jotkut naiselliset housut olisi kyllä kiva omistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tämä vihreän sävy on kieltämättä upea, sähäkkä ja kuvio erottuu todella hyvin. Materiaali on 100% viskoosia, ohut ja kevyt tällaiseen kesäiseen mekkoon https://www.eurokangas.fi/black-spots-vihrea-v100-5616134v100 :) Yleensä välttelen viskoosia sen nukkaantumisen ja pesujen myötä kulumisen vuoksi, mutta tässä vaikutti olevan tiivis sidos ja pyrin hoitamaan pääosin tuulettamalla + pesemällä silloin kun on tarpeen. Silloin viskoosi kestää sileänä kauemmin.

      Joo, siis miusta tuntuu, että harva haluaa nykyään edes mennä naimisiin. Ja harva haluaa järjestää juhliakaan, jos menee naimisiin. :)

      Ihana kuulla, että sie oot myös mekkoihminen, täällä myös aina hameet ja mekot käytössä! Housuillekin on paikkansa ja kauniita housumalleja löytyy, mutta silti itse pitää mieluummin helmoja. ^^ <3

      Poista
  2. Hieno malli mekossa ja nuo pinkit kengät sopivat tuohon vihreään jotekin tosi kivasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Pinkit kengät sopivat yllättävän hyvin vihreän kanssa, aluksi vähän epäilin mahtaako olla ihan jees yhdistelmä. :) Ihanaa viikkoa siulle!

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)