Ai että, minä rakastan tätä syksyä! Eilen aamulla heräsin jo viideltä, kun kissat pistivät ranttaliksi, enkä saanut enää unta. Onni onnettomuudessa, sillä kerrankin olin niin ajoissa hereillä ja liikkeellä, että ehdin lähteä pariksi tunniksi kuvaamaan upeaa sumuista aamua. Rakastan sumuisia päiviä! Silloin luonto on kauneimmillaan. Kuvasin luontoa ruskalehtineen, sekä hämähäkin seitteineen, mutta samalla kuvasin myös päivän asun tänne blogiin. Virkeä en ollut, mutta tämä asu oli ehdottomasti blogiin kuvaamisen arvoinen.
Paita - H&M (kirppikseltä)
Nahkahame - itsetehty
Sukkahousut - Snag Tights
Laukku - vintage
Nilkkurit - Calvin Klein
Löysin hopeisen t- paidan parilla eurolla Haapaveden reissulta. Jestas, että tämä säihkyy. Paita on alunperin H&M Divided- mallistosta, jossa on yleensä vähän enemmän omaan makuuni sopivia tuotteita kuin perusmallistossa. Paidassa on hopeana hehkuva pinnoite, joka näyttää laskeutuessaan vähän tuollaiselta nestemäiseltä. Sellainen "liquid silver" efekti. Vitsit, miten siisti ja näyttää upealta aamuauringon valossa, vaikka itse sanonkin!
Hopeinen paita on mitoitukseltaan hieman erikoinen, sillä tämä on normaalia kokoani pienempi ja tarkoitettu oversize- kokoiseksi, mutta siihen nähden hihat ovat kummallisen kapeat ja hartiat suhteessa todella leveät. Ensin luulin, että tässä on tiputetut olkasaumat, mutta ei ole. Näin vaatteiden kaavoituksesta tietävänä ratkaisu vaikuttaa aika erikoiselta, mutta toisaalta en kyllä ymmärrä kaikkia H&M:n ratkaisuja suurena yrityksenä muutenkaan. En ole sitä tärkeintä kohderyhmää, joten... Noh. Joka tapauksessa paita on kaunis ja tuo "valuva" efekti on u-p-e-a!
Hieman vielä pohdiskelen, että avarranko pääntietä hieman, sillä se tulee niin ylös ja lähelle kaulaa. Tällaisten materiaalien ompelu on raastavaa, mutta mutta... Moni paita on jäänyt käyttämättä just sen takia, jos pääntien reunat osuvat häiritsevästi kaulaan. Se tuntuu ahdistavalta. Toki myös sen hetkinen fiilis vaikuttaa siihen, että huomioiko tällaisia asioita vai ei. Herkkänä vaatteiden istuvuuteen ja yksityiskohtiin kiinnittää eri tavalla huomiota, enkä varmasti ole ainoa.
Paidan kaveriksi ihana valinta oli tämä vuosia ja vuosia sitten ompelemani nahkahame. Nahkahameen sivut ompelin python(käärme)kuvioisesta poronnahasta, jossa toistuu musta ja hopea. Tuollainen foliomainen hopea pinta painetaan nahkaan suurella prässillä, joten ajan kanssa se voi kulua hieman esimerkiksi laukun hangatessa lantiota vasten. Ostin tuolloin erän kakkoslaatuista ja toisen erän ykköslaatuista käärmekuvioista nahkaa.
Näissä on selvä ero, sillä käytin sinusta katsoen (yllä ja alla olevissa kuvissa) hameen vasemmalle puolelle kakkosta ja oikealle puolelle ykköstä. Molemmista nahoista nimittäin jäi juuri sopivat palat yli, niin ihan testimielessä halusin kokeilla näiden nahkojen kestävyyttä ja eroa. Näin jämäpalat pääsivät käyttöön, eivätkä jääneet leikkuujätteeksi. Erona näissä on myös se, että toinen kuvio on painettu vaalealle pohjalle ja toinen mustalle.
Kakkoslaatuisen, vaalealle nahalle painetun, nahan kuviot ovat todella kuluneet, vaikka käytän laukkua lähes poikkeuksetta juuri toisella puolella. Nahkahan ei itse mene miksikään oikealla hoidolla, niin kuvion kuluttua lähes kokonaan pois, aion maalata nahkamaaleilla vaalealle pohjalle jotain. Todennäköisesti jonkinlaisen yliluonnollisen ja mystisen käärmeen symbolien kera. Se pitää kyllä sanoa, että myös tuo kakkoslaatuinen nahka on ollut todella kestävä kuvioineen, sillä hame on vuosia vanha ja ollut paljon käytössä. Materiaalina nahka on myös siitä hyvä, että se kestää, sitä voi huoltaa ja sen voi maalata, tai värjätä uudelleen.
Tämä kokonaisuus oikein huusi verkkosukkahousuja, joten nehän ne piti kaivaa kaapista. Verkkosukkahousut tuovat sitä jotain kokonaisuuteen, ne tasapainottavat hyvin hopean hehkua tässä asussa. Syksyn tullen kengät pitää valita yleensä kelin ja maan kosteuden mukaan. Missäpä asussa nämä Calvin Kleinin mustat nilkkurit eivät toimisi? Nilkkurit ovat kauniit ja mukavat jalassa, kun nahka on niin pehmeää. Maiharipohja ei ota itseensä kosteasta ja pehmeästä maasta.
Asun yläosassa ja hameessa tapahtuu niin paljon, niin halusin tähän päivän asuun jotkut klassisemmat kengät ja laukun. Musta kirjekuorimainen laukku on vanha ja klassinen tyyliltään, reilusti yli kymmenen vuotta sitten kirppikseltä löydetty. Laukkuna tämä on täydellinen silloin, kun päivän asu ei enää kaipaa värikästä tai muuten erikoista laukkua yksityiskohdaksi. Iltamenoille tämä laukku sopii loistavasti. Laukun läppä pysyy napakasti kiinni ja siro laukku on huomaamaton tanssiessa, sekä muuten iltaa istuessa.
Pidätkö sinä enemmän hopeasta vai kullasta? Itse taivun eniten hopean ja valkokullan puoleen, molemmat ovat niin kauniita. Valkokulta on myös helppohoitoista ja kiilto on mahtava, mutta silti tyylikäs. Minulla on kultaisia asusteita, hameita ja mekkoja, mutta koruissa suosin aina hopeaa tai valkokultaa. Ruusukulta on myös kaunista, mutta käsittääkseni se on herkempää kuin kulta, hopea ja valkokulta.
Ihanaa syksyistä viikkoa siulle!










Upea kokonaisuus ja jännä paita! Minua ahdistaa myös jos kaula-aukko on liian kapea. Sellaiset vaatteet jää valitettavasti pitämättä :/ mulla on myös pari hyvää hupparia mutta kaula-aukko on ahdas, ja pyyhkii naamaa puettaessa! Siihen jää sitten kaikki meikkivoide kiinni :(
VastaaPoistaIhanat kuvat kyllä :) nyt lomalla on ehtinyt nauttia syysaamuista. Ehkä pidän enemmän hopeasta kylmänä ihmisenä mutta pääosin kyllä käytän kultakoruja. En tiedä miksi...timantteja korvissa, tai ei ne aitoja ole mutta tykkään säihkeestä :) nikkelikoruja en voi käyttää.
Kiitos paljon! ❤️ Siis miten se tuntuukin niin ahdistavalta, jos reuna osuu kaulaan asti? Just sillä mietin, että avarranko pääntietä hieman, sillä tää paita on muuten ihana. Vähän säihkettä arjen keskelle. ^^ Ääh, tuollaiset paidat ovat inhottavia, kun pitäisi aina muistaa se huivi heittää kasvoille ennen pukemista. Se ei ole minua varten, en ikinä muista! Hupparit on kyl muutenkin sellainen vaatekappale, että niissä on oltava iso huppu (kukaan ei halua mitään munakuppi- huppua) ja pituudeltaan ei saa olla liian pitkä.
PoistaKiitos, kannatti lähteä ulos kuvaamaan, kun oli niin kaunista! 😍 Ihan mieletön syysaamu. Tänään taivas oli seitsemältä pinkki- violettiraidallinen, mutta aurinko meni pilveen sillä välin, kun ruokin kissat. En ehtinyt kuin ikkunasta ottaa pari kuvaa. 🙈
Säihke on ihanaa! Joku timanttikoru (ranteeseen tai kaulaan) olisi ihana, mut en raaski laittaa koruun niin paljon rahaa. Ihan jäätävän kalliita. Mielenkiintoista, että pidät enemmän hopeasta, mutta suosit kultakoruja käytössä. 😊 Nikkelikorut ovat jääneet miultakin käyttämättä, iho menee aivan riekaleiseksi ja kutittaa niin älyttömästi, ettei voi käyttää.
Aivan ihania syksykuvia <3 upea hame!
VastaaPoistaH&M:n Divided on omaan mieleeni myös enemmän. Jotain niissä on enemmän kuin muussa valikoimassa! Joskus on vain tullut ihmeteltyä kokoluokituksia - pitää ottaa kokoa tai kahtakin isommat farkut kuin basics-osastolta.
Tykkään yhtä paljon kullasta kuin hopeasta, molempia tulee käytettyä fiiliksen mukaan, myös sekaisin. Ruusukulta on myös ihana :)
Kiitos paljon! ❤️ Oli aivan ihana keli ja miten kaunis syksyinen aamu. Nämä otin itseasiassa ihan tuossa meidän pihatiellä vaan, mut toimii erittäin hyvin, vaikka itse sanonkin. Tätä hametta olen käyttänyt todella paljon, eipähän tule kenelläkään muulla vastaan samanlaista. 😊
PoistaJoo, niissä tosiaan on vähän naftimpi mitoitus yleensä. Varsinkin mekot ovat aika kittanoita ja hartiat olemattoman kapeita. Divided on kauniilla tavalla särmikkäämpi ja naisellisempi kuin perusmallisto.
Siulla on monipuolista jalometallien käyttöä! Mie kans joskus käytän sekaisin, kun en jaksa vaihtaa esim. laukkua, jossa on kultaiset yksityiskohdat. Muuten minulla taitaa olla lähes aina hopeaa koruissa, mut monissa laukuissa on kultaisia yksityiskohtia tai jos on kultainen mekko päällä.
Kannatti herätä! Todella upeita kuvia. Tuo hopea suorastaan hehkuu kuvissa.
VastaaPoistaItse pidän myös hopeasta, se on sopivan hillitty, mutta silti koruissa hyvin näyttävä. 🩶
Kyllä! ❤️ Aamulla en ollut virkeä, mutta olipa ihana muokatessa ja kuvatessa huomata miten kaunis valo tuona aamuna oli. Siinä on syksy kauneimmillaan! ^^ Hopea näyttää tosiaan hehkuvalta ja metalliselta näissä, vähän kuin sellainen haarniskamainen kiilto. Sinäpä sen sanoit, nuo ovat hopeisissa koruissa aivan ihania piirteitä. Hillittyä ja tyylikästä. 😍
PoistaHieno luontotausta!
VastaaPoistaKiitos paljon! 🤩 Kuten tuolla ylempänä kommenteissa mainitsinkin, niin otin nämä tuossa meidän pihatiellä, johon auringonvalo tuli hienosti vasemmalta. 💕🍁 Syksy on niin kaunis väreineen kaikkineen. ^^
PoistaAivan upee asu ja tuo taustalla oleva väriloisto valoineen! 🤩🍁 Tuo paita on kyllä mahtava, ja varmasti sopii monenlaiseen asuun, on kyllä tosi hyvä löytö! 👌 Miekin tein pitkästä aikaa hyvän kirppislöydön, Erich Fendin villakangastakin, missä on jättisuuri huppu! Löytyi vieläpä tosi edullisesti🤩 Ihanaa syksyä sinne🍁❣️
VastaaPoistaKiitos paljon! 💕 Olisi niin mahtavaa, kun tällaisia aamuja olisi enemmänkin, mut näyttää siltä et seuraavat pari viikkoa sataa vain. Toivottavasti ei kuitenkaan myrskyä, niin saadaan nauttia ruskasta kauemmin. 😊 Paita on kyllä ilahduttavan säihkyvä, tuo sävy on niiiiin kaunis metallimainen ja syvä!
PoistaOijoi, siun takki kuulostaa aivan ihanalta - jättisuuri huppu pitää olla, eikä mikään munakuppi! 😍 Mie just mietin tuossa pari viikkoa sitten, et ompelisinko viittatakkiin hupun, kun sellaisen meinasin ommella. Pakkasilla se on näppärä, kun ei tule pipoa käytettyä aina, niin viimaisina päivinä saisi suojattua päätä ilman pipoa.
Ihanaa syksyä siulle Maria! ❤️❤️🍁
Äskeinen siis lähti anona, mut Maria L täällä🤭😁
VastaaPoistaSitä sattuu, hyvä et lisäsit! ❤️
PoistaOnpa ihania asukuvia! Mikä satumainen fiilis näissä. Muotilehdet olisivat kateellisia näistä otoksista. Tuo hopeinen paita on makea, onpa hieno löytö. Pidän ehdottomasti enemmän hopean sävyistä kaikessa, ja osin varmaan siksi, että hopea sopii itselleni paremmin kuin kulta.
VastaaPoistaKiitos paljon, Tiina! <3 Kannatti lähteä kuvaamaan, kun en enää saanut unta - päiväsaikaan valo on niin paljon kovempi, eikä sumuakaan ole päivisin yhtä usein kuin aamuisin, iltaisin ja öisin. :) Olisi ihanaa käydä kuvaamassa useamminkin heti aamusta tai illalla pehmeän valon aikaan. Apua mitkä kehut ja varsinkin, kun otin nää ite jalustan kanssa, kun puoliso oli ehtinyt jo töihin - kiitos tuhannesti! <3 <3 <3
PoistaHopea sopii siulle todella hyvin, siun omat värit toimivat todella hyvin hopean ja valkokullan kanssa. Pakko sanoa, että ei heti tule mieleen kokonaisuutta, jossa siulla olisi ollut kultaiset korut. Hopea ja valkokulta ovat upeita, ihanalla tavalla hillityn tyylikkäitä! <3 ^^