sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Yksi kellohame, kuusi erilaista asua

Onko sinulla kellohame, joka on jäänyt vaatekaapin perälle? Kellohame on helppo pukea vaikkapa fiftarityyliin, mutta kellohame sopii kenen tahansa tyyliin, kun sen pukee omaan tyyliin sopivalla tavalla. Kokosin vanhoista asukuvista kuusi erilaista asua, joiden päätähtenä on ihana taskullinen kellohame. Violetin kellohameen olen ommellut itse. Kellohame onkin yksi helpoimmista vaatteista, jonka voit ommella aloittelijanakin haluamastasi kankaasta ja sen leikkuu onnistuu myös ilman kaavaa. Omaan hameeseeni ompelin myös solmittavan vyön, joka ei tosin ole yhdessäkään tähän postaukseen valitsemassani kuvassa. Tässäpä sinulle inspiraatioksi kuusi erilaista tapaa pukea kellohame, ota vinkit talteen! 



Arkeen sopiva klassinen asu herkullisilla tikkarikoroilla


Asukokonaisuudessani katse kiinnittyy ensin hameeseen, jonka jälkeen katse siirtyy kenkiin yläosan ollessa tummempi. Kiinnitä huomio erikoisiin kenkiin tai asusteisiin! Yhdistä kellohame upeiden, värikkäiden ja/ tai hauskojen korkokenkien kanssa. Riko kellohameen naisellista ilmettä pukemalla maiharit tai tennarit hameen kaveriksi. Leveä nahkavyö metallisilla ketjuilla toisi ihanasti rouheutta kokonaisuuteen maihareiden kanssa. 


Tässä kokonaisuudessa on suuri laukku, mutta mustana se ei ole niin näyttävä ja asun värit ohjaavat katseen kenkiin laukun sijaan. Erikoisen laukun yhdistäminen muuten yksinkertaiseen asuun tuo sitä jotain asuun kuin asuun. Värejä voi miettiä siltä kannalta, että mihin katseen haluaa omassa tyylissään ohjata? On se sitten hame tai muu alaosa, kengät, näyttävä hattu tai suuri laukku. 

Minimalistisemmassa tyylissä monokromaattisella asulla saa saman efektin hillitympänä käyttämällä vain yhden väriperheen sävyjä. Esimerkiksi, jos pukeudut kokonaan tummansiniseen, niin voit valita asusteet tai asusteen sähäkämpänä sinisenä. Voit myös valita saman sävyisen laukun tai kengät selkeästi erilaisena, kuten strassipinnoituksella, niiteillä koristeltuina tai kiiltonahkaisena. Materiaalivalinnoilla ja tekstuureilla saa pienen, mutta näyttävän yksityiskohdan kokonaisuuteen, kun koko muu asu on yksivärinen. 



Talvisen tyylin Mix'n'Match


Pue kellohameen kaveriksi näyttävät sukkahousut taikka parit sukkahousut päällekkäin. Tässä kokonaisuudessa minulla on paksut ihonväriset sukkahousut ja niiden päällä erikoiset verkkosukkahousut. Musta yläosa natsaa hyvin verkkosukkisten väriin, mutta muuten käytin asussa pinkkiä violetin kaverina. 

Kokeile ajan kanssa, mitkä takit, huivit ja muut asusteet sopivat parhaiten värien ja mittasuhteiden osalta siihen asuun, mikä sinulla on mielessä. On hyvä muistaa, että joskus joku yllättävä valinta voi olla piste i:in päälle asussa kuin asussa. Se voi olla vaikkapa boheemi viittatakki ja pitkä erikoinen huivi, taikka vyötärölle solmittu flanellipaita tai mekon alle puettu t- paita. 


Talvella vaatteiden kerrostaminen on helppoa ja lämmintä. Se myös näyttää hyvältä, kun hieman katsoo kokonaisuuden mittasuhteita ja materiaaleja! Mekkoja ja hameita talvisin käyttävänä kannattaa muistaa, että voit asustaa myös säärystimillä, pitkillä villasukilla, ylipolven sukilla ja kerrostaa sukkahousuja. Kovimmilla pakkasilla itse puen myös villasukat ja säärystimet jalkaan. 

Säärystimiä on monenlaisia, mutta parhaita ovat ne, joissa on mahdollisimman paljon villaa. Eniten käytän noin 25-30cm pitkiä säärystimiä ja todella kovilla pakkasilla kaivan esille reisien puoleen väliin yltävät säärystimet. Jos et osaa itse neuloa, niin kannattaa toivoa säärystimiä pukinkonttiin läheiseltä, jolta neulominen sujuu! Teettäminen on myös yksi loistava vaihtoehto. Kaupoista en ole löytänyt kuin ohuita säärystimiä, jotka ovat pääosin akryyliä tai muuta muovia. 



Helle- asu ja ihanat violetin sävyt


Tämä asu on yksi suosikeistani! Puin kellohameen kaveriksi happovärjätyn lyhyen paidan. Hellepäivänä tämä kokonaisuus oli aivan ihana päällä, kun yläosa on väljä ja lyhyt. Pellavahame on paitsi hengittävä, myös väriltään kaunis. Yhdistän hameen aika usein vaaleamman liilan kanssa, kuten tässä asussa. Cobblerinan liila laukku on ahkerassa käytössä käytännöllisyytensä takia. Minulla on näitä laukkuja useammassa sävyssä. Liila ja kirkkaampi violetti sopivat hyvin toistensa kanssa samaan asuun, vaikka voisi olettaa toisin. Tämä asukokonaisuus on kaunis ja ihanan naisellinen, vaikka itse sanonkin. 


Jos kellohameesi on korkeavyötäröinen, kuten minulla, niin kokeile lyhyitä paitoja, neuleita ja toppeja sen kanssa! Lyhyellä yläosalla saa korostettua hameen kellottuvaa helmaa ja oman vartalon vyötärölinjaa. Se pääsee paremmin oikeuksiinsa kuin vyötärön peittämällä. Tällä tavalla puettuna ja korkokenkien kanssa kellohame korostaa pituuttasi ja erityisesti jalkoja. Vyötäröä voi myös korostaa pukemalla solmittavan vyön tai koristeketjun (tai ketjuja) vyötärön ympärille, taikka hameen vyölenkkeihin. 

Lantiolle asettuvan kellohameen kanssa mittasuhteet näyttävät erilaisilta. En itse osaisi enää käyttää niin matalavyötäröisiä vaatteita, mutta asua kootessani miettisin, mitä haluan korostaa ja mitä häivyttää. Sitä kautta on helpompi pohtia vaatteiden mittasuhteita. Miettisin esimerkiksi, että näkyykö ihoa paidan ja hameen vyötärön välistä, minkä verran sitä näkyy, onko yläosassa jotain näyttävää tasapainottamassa kellottuvaa helmaa vai haluaako linjan säilyttää kolmiomaisena? Voiko koruilla kiinnittää huomion vaikkapa vyötäröön, yläosaan, ranteisiin tai nilkkoihin? Miten isossa osassa laukku, kengät ja kampaus ovat? 



Boho- toppi ja kellohame - tätä yhdistelmää et osannut odottaa! 


Tämä oli sen verran random- kokeilu, että ihmettelen itsekin, miten tätä tuli kokeiltua. Heh. Ostin Tukholmasta aivan ihanan valkoisen boho- henkisen röyhelötopin. En voinut jättää sitä kauppaan, joku tässä topissa ihastutti minua niin paljon. Ehkä se on se romanttisuus pitsiyksityiskohtineen, toisaalta topin rentous tai sen erilaisuus koko vaatekaappini toppeihin nähden. 

Tämä Urban Outfittersin toppi muistuttaa hieman yhtä toppia, jonka isosiskoni löysi minulle teininä, mutta valitettavasti möin kirppiksellä sen topin, kun olin ahkerampi shoppailija ja kirppismyyjä silloin. Harmittaa. Aion kyllä lähiaikoina toteuttaa sen topin uudelleen omilla kaavoilla. 


Voitko kuvitella yhdistäväsi kellohameesi niin, että koko asu on hieman a- linjainen? Kuulostaa ensin siltä, että ei varmasti toimi, mutta miksei voisi kokeilla? Epäilin tätä kokonaisuutta itsekin. A- linjaisuus päästä varpaisiin ei ole ikinä ollut oma juttuni, siitä tulee mieleen sellaiset "mymmelimäiset" trikootunikat. Noh, kokeilin tätä yhdistelmää silti. Eihän tämä lempiasuni ole, mutta siistillä tavalla erilainen siihen nähden, miten normaalisti pukeudun! 

Kannattaa ainakin kokeilla, jos sinulla on kaapissa joku a- linjainen paita tai toppi. Pidemmän yläosan voi myös kuroa vyötäröltä vyöllä, nauhalla tai vaikkapa korsettivyöllä. Peplumtoppi voisi myös toimia kellohameen kanssa, sitä voisin minäkin kokeilla seuraavaksi. 



Synkempää romantiikkaa


... Mutta päivän asuna. Kellohame on klassinen vaatekappale asussa kuin asussa, mutta asustamalla kokonaisuuteen saa särmää pienellä vaivalla. Tämä kokonaisuus on yksi lemppareistani tällä hameella. Kokosin tähän pienesti rockhenkisyyttä mukaan. Vähän tummempaa meikkiä, avoin pääntie näyttävällä korulla, pitkät mustat saappaat, pieniverkkoiset verkkosukkahousut ja vintagelaukku metallisella hihnalla. Paidan pitsit ja muut yksityiskohdat ovat kauniit, hieman romanttiset sellaiset. Erittäin kaunis paita. 

Pelkällä mustalla värillä ja rouheilla yksityiskohdilla kokonaisuus on aivan eri näköinen kuin yllä. Asusteilla ja väreillä on väliä. Tämänkin kokonaisuuden voi toteuttaa näin hienovaraisemmin tai sitten överisti lisäämällä esimerkiksi ketjuja, niittejä, remmejä, rannekkeita, useita kaulakoruja, harnessia tai hihamerkeillä ja pinsseillä koristeltua takkia, taikka laukkua. 




Leikittelyä vastaväreillä tai kahdella selkeästi eri väriperheen sävyllä


Monessa kohdassa olen ottanut värien voiman esille. Violetin vastaväri on keltainen, mutta myös oranssi pomppaa upeasti esille violettia vasten. Jos mietit, mikä väri sopii violetin kanssa, niin se on ihan sinusta kiinni. Ei ole mikään pakko yhdistää violettia esimerkiksi neutraalien luonnonvalkoisen, valkoisen, beigen ja hiirenharmaan kanssa, vaan voit yhdistää sen mihin haluat. Leikittele väreillä, jos siltä tuntuu! 

Yleisesti ottaen asussa kuin asussa toimii, jos sävyjä on kahdesta kolmeen, mutta joskus useampikin voi toimia, jos asussa on erilaisia printtejä tai saman värimaailman sävyjä. Kaksi- kolme väriä on aika helposti muistettava nyrkkisääntö, jos ei halua asusta liian levotonta omaan makuun. Jokaisella meillä on omat persoonalliset mieltymyksemme, joiden mukaan pukeutua. Pukeutumiseenkin on monia "sääntöjä" vartalotyypeistä, mittasuhteista, iästä ja väreistä lähtien, mutta ei niitä ole mikään pakko noudattaa, jos ei halua. Ei se sen ihmeellisempää ole. 


Henkilökohtaisesti pidän itse todella paljon violetin ja oranssin yhdistelmästä. Molemmat sävyt ovat kirkkaita ja sähäköitä, mutta samassa asussa ne ikäänkuin tasapainottavat ja silti korostavat toisiaan, vaikka ovat lähes vastavärejä keskenään. Tässä asussa oranssit Furlan Metropolis ja Lapin Ketun kettukoru pomppaavat esille, mutta eivät ne vie liikaa huomiota tuolta hameen syvältä violetilta - päinvastoin! Omaan silmääni tämä on tasapainoinen kokonaisuus ja toimiva asu muutenkin. 

Pukeutumisen sääntöjä ei kannata liikaa jäädä pohtimaan. Ainakaan niin, että niillä rajoittaa sitä omaa tyyliään ja pukeutumistaan. Joskus liian tiukat raamit tuhoavat luovuuden. Pukeutumisen ei tarvitse olla niin vakavaa, eikä kukaan katoa maapallolta, jos yhdistelmä menee pahasti mönkään. Niistä mönkään menneistä asuista tai asusteista oppii, mitä ei ainakaan kannata pukea tai ostaa. Ehkä haluan vain sanoa, että kokeile rohkeasti, anna mahdollisuus ja ota itsellesi asuja ylös, jotta voit palata niihin myöhemmin. Silloin katsot niitä asuja eri silmin ja näet, mikä toimii itselläsi ja mikä taas ei. 

Miten sinä yhdistäisit kellohameen omaan tyyliisi nyt syksyllä tai alkavaan talveen? Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)