Lähes parin viikon suunnittelematon tauko tuli tähän väliin täällä blogin puolella, vaikka olen kirjoittanut ja kuvannut suhteellisen paljon. Joitain asioita on ollut hankala sanoittaa "ääneen", mutta niistä ehkä kerron enemmän myöhemmin, jos kokoan erillisen postauksen tämän alkuvuoden tapahtumista ja kuulumisista? Ehkä. Nämä asukuvat ovat odottaneet jo tovin julkaisua, vaikka tästä asusta pidän itse todella paljon. Minulla on itseasiassa pari pitkää villakangastakkia työn alla tällä hetkellä, mutta tämä useita vuosia vanha musta pitkä villakangastakki palvelee edelleen. Musta kun sopii asuun kuin asuun. Tähänkin; violetin, pinkin, harmaan ja oranssin kaveriksi.
Villakangastakki - itse tehty
Paita - Urban Classics
Kellohame - itse tehty
Maiharit - Vamsko
Säärystimet - siskon tekemät
Kaulahuivi - anopin tekemä
Sukkikset - Snag Tights
Laukku - Furla
En huomannutkaan, miten montaa eri väriä tässä asussa on. Monet asiantuntijat ja taviksetkin pitävät kultaisena sääntönä, että asussa voi olla vain kolmea väriä kerrallaan. Aina maksimissaan kolme väriä ja maksimissaan yksi printti, elleivät asun kaksi printtiä sovi yhteen. Kieltämättä itsellänikin on usein niin, ainakin sävymaailmat ovat aina tarpeeksi lähellä toisiaan. Talvella tästä tulee joustettua enemmän asusteiden kanssa, sillä en halua käyttää täysmustia lapasia tai hanskoja. Tylsää.
Yhtiäkään hyviä JA lämpimiä nahkahansikkaita minulla ei ole, joten käytän aina lapasia. Rukkasia en käytä, ne eivät sovi tyyliini ollenkaan. Lämpö on se juttu tyylikkyyden lisäksi, ei täällä Itä- Suomessa pärjää ohuilla hansikkailla. Villa on todella hyvä materiaali hanskoissa, sillä se ei tunnu märkänäkään kylmältä. Lapaset ovat lämpimät ja helpot käytössä, jonka lisäksi ne ovat perinteisiä suomalaisia asusteita. En tiedä, onko sillä niin väliä tyylin kannalta, mutta tykkään lapasten perinteisistä kuvioista ja väreistä. Olen syntynyt Pohjois- Karjalassa, asun täällä edelleen ja tausta saa näkyä.
Itsehän en neulo tai oikeastaan osaa neuloa tasaista jälkeä. Yläasteella sain tehdä farkut itselleni sen sijaan, että opettaja olisi pakottanut tekemään lapaset loppuun ensimmäisen tekeleen muistuttaessa enemmän leipälapiota kuin lapasta. Käsialani vaihteli liikaa neuloessa. Niin tiukasta, että neuloit voimaa käyttäen ja saksilla sait puikot irti neuleesta niin väljään, että ne tippuivat itsekseen kesken neulomisen.
Nuorena aikuisena yritin jossain välissä opetella uudestaan neulomista, mutta niin vain minulla on edelleen puolikas säärystin odottamassa, josta siitäkin kylässä käyneet ystäväni ovat neuloneet suurimman osan. Ehkä siitä voisi tehdä sellaisen meidän residenssin yhteisötyön? Ehkä yksi säärystin olisi valmis jo yllättävän pian! Nyt se on odottanut noin 14 vuotta neulomisen jatkamista, niin ehkäpä olisi aika luovuttaa. Se ei vain ole minun juttu. Tilaan ne seuraavat säärystimet siskolta, jolta neulominen luistaa paremmin. Meinasin silti kokeilla virkkaamista seuraavaksi, wish me luck!
Aikuisena olen miettinyt aika paljon sitä, että vitsit millainen merkitys tällä käsityönopettajalla oli oman tulevaisuuteni kannalta. En varmasti olisi hakeutunut käsityöalalle, jos käsitöistä olisi tehty pakkopullaa. Yritin, mutta selvästi se neulominen ei ollut oma vahvuuteni. Ompelu on. Opettaja huomasi saman ja antoi mahdollisuuden kehittyä siinä, mistä itse nautin ja missä olin jo silloin ihan hyvä. Nykyään olen ompelemisessa ammattilainen isolla aalla, vaikka itse sanonkin. Harmi, että ala on ajettu lähes kokonaan alas Suomessa.
Itselleen voi aina onneksi ommella! Tämän kokonaisuuden mustan villakangastakin, sekä violetin kellohameen olen ommellut itse. Itsetehdyissä vaatteissa istuvuuden lisäksi parasta on se, että voit suunnitella ja ommella niihin syvät ja toimivat taskut. Sellaiset, mitä voi oikeasti käyttääkin. Voit lisäksi valita vain parhaat materiaalit mahdollisimman pitkän käyttöiän takaamiseksi. Suosin luonnonmateriaaleja. Näitä taskullisia kellohameita pitäisi ommella enemmänkin omaan käyttöön, sillä nämä toimivat arjessa ja juhlassa. Edestä lyhyempi helma toimii omaan makuuni paremmin kuin tasapitkät kellohelmat.
Tässä asussa minua viehättää varsinkin hameen ja takin helman pituusero edestä katsottuna, jota nuo säärystimet jollain tavalla korostavat. Läpikuultavaa mustaa sukkahousua jää hieman näkyviin, mutta ei kuitenkaan paljon. Muuten koko asu onkin kerrosta kerroksen perään, joten pieni läpikuultavuus tuo mielenkiintoa asukokonaisuuteen.
Jos pidit tästä asusta, niin täältä löydät kuusi erilaista asua samalla hameella! Tsemppiä ja energiaa loppuviikkoosi - palataan pian blogin ääreen.
Millaisia käsitöitä sinä teet vai teetkö ollenkaan? Mitä haluaisit osata tehdä itse?













Värejä saa olla <3 nämä sointuu kivasti yhteen!
VastaaPoistaMulla kävi tekstiilityötunnilla päinvastainen, aloin opettajan takia samantien inhota sydämeni pohjasta koko touhua :'D nykyään jo onneksi naurattaa lähinnä tämä. Kolmannella luokalla en tietenkään osannut mitään valmiiksi (ommella, neuloa, virkata) joten opettaja ilmoitti että minun pitää pyytää kaverilta apua koska hänellä ei ole aikaa opettaa minulle mitään. Ja kun jotain sain valmiiksi, se haukuttiin rumaksi. Kyllä, 8-9v lapselle lauotaan päin naamaa että tämä sinun tekeleesi on RUMA :D Oli elämäni pisin puolivuotinen, jonka jälkeen pääsin puutöihin ja sille tielle jäin kun seuraavalle vuodelle sai valita vain toisen.
Opettajilla voi olla niin hyvässä kuin pahassakin yllättävän paljon vaikutusta tulevaisuuden valintoihin. Voi peilata mitä haluaisi tehdä - ja mitä ei ehdottomasti halua, tai millaiseksi ei missään tapauksessa halua itse muuttua (hyvä esimerkki tämä tekstiilityön aina pahantuulinen huutaja). Ala on täysin ala-arvostettu kaikin puolin, toivottavasti sinne kuitenkin hakeutuu jatkossakin sellaisia ihmisiä jotka oikeasti haluavat olla positiivisia roolimalleja.
Kiitos ihana kommentista! <3 Vastaan siulle huomenna ajan kanssa, just tulin harrastuksesta kotia ja iltahommat edessä nopeen kommenttien julkaisun jälkeen. :) ^^
PoistaNoniin, ajan kanssa täällä! ^^ Kiitos, ihana kuulla et nää sävyt sointuvat siun mielestä hyvin yhteen. :) <3 Voi olla, et itselläkin tulee liikaa katsottua värejä sen sijaan, et keskittyy muuhun. Mut pääasia et jotain sävyä on ja jujua, ettei oo liian pliisu asu omaan makuun.
PoistaÄäh, tuo on todella yleistä, et koulusta jää traumat johonkin asiaan, koska opettaja haukkuu työtä rumaksi tai moittii, ettet osaa ym. Miulla itellä jäi koululiikuntaa vastaan inhoa, esim. oli pakko luistella, vaikka luistimet olisivat olleet kymmenen kokoa liian suuret (voit kuvitella miten helppo oli luistella ja varoa, ettei nilkat taitu tai luistin jää matkanvarrelle) ja vielä hokkarit sellaiselle, joka on aina luistellut kaunoluistimilla. Epätasa- arvoisuus oli myös vahvasti läsnä, niin eipä tule enää nykyään hiihdettyä tai muutakaan. :D Pari kertaa olen luistellut aikuisena. Tanssin ja uin mieluummin, niissä on mukavaa!
Järkyttävää, että joku opettaja on haukkunut noin pienen lapsen työtä RUMAKSI!!! :O >:( Ei ole ainakaan oikealla alalla ollut, tsiisus mikä tyyppi. Opettajilla on todellakin väliä siinä, millaisia valintoja tulevaisuudessa tekee ja mille alalle päätyy. Nimenomaan! Olisi (ja onkin suurimmilta osin, onneksi) mahtavaa et jälkikasvulla on hyviä, älykkäitä ja empaattisia roolimalleja. Jos ihmisläheisille aloille hakee, niin soisin kärsivällisyyden, tilannetajun ja tunneälyn riittävän työskentelemään erilaisten ja eri lähtökohdista tulevien lasten, nuorten ja muiden ihmisten kanssa. :)
Ihanaa viikonloppua siulle! <3
Kaunis asu ja ihanat värit! Musta takkisi on ihanan pitkä ja sopii tosiaan hameen helman että säärystimien kanssa yhteen. Lämpöisenä pitää yrittää pysyä ja villa on suosikkimatskuni siihen.
VastaaPoistaKäsityöt- ei tullut pahemmin ommeltua eikä neulottua aikoinaan koulussa. Ompelu oli tosin helpompaa. Puukässässä vietin suurimman osan ajasta. Nykyään koulussa ei enää muuten valitakaan joko tai. Tuli itselleni yllätyksenä koululaisen tuntitarjontaan tutustuessani. Kaikki käyvät samat tunnit. Liekö hyvä vai huono juttu se. Nyt muuten ei haittaisi yhtään, jos osaisin ommella tai tehdä mitä tahansa käsitöitä.
Paljon kiitoksia Tiina! :) Tämä takki on kyllä varsinkin pakkasille ihana, on sen verran lämmin ja monipuolinen klassisen mallinsa ansiosta. Villa on paras materiaali talvella, se on hengittävä ja lämmittää kovillakin pakkasilla! <3
PoistaOmpeleminen on helpompaa kuin neulominen tai virkkaaminen. :) Itellä tuli valittua käsityöt, vaikka nyt aikuisena olen alkanut tehdä myös suhteellisen helppoja puutöitäkin. Kaikenlaista pitää opetella, jos vaan on aikaa! ^^ Hankala vielä sanoa, että onko hyvä vai huono juttu, että kaikki käyvät samat tunnit. Riippuu niin paljon siitä, että mitä siellä tehdään ja miten paljon on aikaa itse opettamiselle, kun koulutuksesta on leikattu ja osa kouluista joutuu säästämään materiaaleista todella paljon. Et en tiedä, onko siinäkään järkeä, et kässässä tehdään pelkkiä huopatöitä tai teknisessä pelkästään luonnonpuun palasista jotain tonttuja.
Meidän aikaan sai vielä suunnitella itse esim. kukkakuvioisia nahkavöitä, trendaavia virkattuja huiveja, aplikoituja vaatteita, leveälahkeisia farkkuja ja oli lupa yhdistellä erilaisia materiaaleja toisiinsa. Käytiin joskus kangaskaupassa ja kangasautollakin ostoksilla, ei käsitelty pelkästään huopaa ja muita edullisia materiaaleja. :) Ompeleminen on hyvä taito, siitä on paljon hyötyä näin muotia rakastavana ja istuvuutta arvostavana ihmisenä. <3 Ihanaa alkavaa viikkoa siulle!
Osaan neuloa hyvin ja hiukan virkatakin. Olen jo pitkääääään haaveillut ompelemisesta ja nyt minulla olisi vihdoin varaa ostaa ompelukone, mutta epäröin sen hankkimista. Pelkään että tulee teknisiä vaikeuksia ja sitten se homma jää... Sitten harmittaisi, kun olisi tullut hankittua satasia maksava kone. Olen siis viimeksi ommellut yläasteen käsityötunnilla. Ihailen ompelutaitojasi! Parasta itse tekemisessä on se, että saa itse valita värit, materiaalit ja mallin.
VastaaPoistaOi vitsit, ihania käsityötaitoja sinullakin! <3 Mie ajattelin tuota virkkausta harjoitella tekemällä sellaisia virkattuja kukkasia, se voisi olla helpoin keino saada tuntumaa virkkaamiseen. En tosin tiedä millaiset langat sun muut kannattaisi aloittelijana hankkia, mut pitää googlailla. :D Ne kukathan voisi sitten käyttää hyödyksi askarteluissa tai ompelutöissä.
PoistaKannattaa ehdottomasti toteuttaa haave ompelukoneesta ja käydä vaikka kokeilemassa erilaisia koneita. Ainakin täällä Itä- Suomessa Kone- Minna (Kuopiosta) järjestää sellaisia päiviä, milloin voi käydä katsomassa ja kokeilemassa erilaisia ompelukoneita ja saumureita. Muistaakseni käyvät ainakin Outokummussa ja Joensuussa. Jos olet täältäpäin, niin Joensuussa saattaa olla vielä ompelukoneliike, jossa voi käydä myös testaamassa koneita. Joku ainakin lopetti, mutta muistaakseni joku tuli tilalle - aivan varma en ole.
Teknisiin vaikeuksiin saa aina apua ja miulta voi aina kysyä, jos jokin askarruttaa! Yleensä mahdolliset ongelmat saa hoidettua itse, kunhan on huolehtinut koneesta eli putsannut, sekä öljynnyt säännöllisesti. Lankojen ongelmien kanssa helpoin keino on aina vapauttaa kiristykset kokonaan, (puhdistaa välit, jos mahdollista), langoittaa kone uudelleen ja siitä alkaa kiristää niin, että tikkaus näyttää hyvältä molemmin puolin. Kotikoneissa on usein myös siinä alaosassa sellainen rulla, mistä voi muokata syöttäjää karkealle ja liukkaalle materiaalille. Hyvä nyrkkisääntö on, että suoraan ommellessa tulee 4 tikkiä sentille eli pituuden säätö sen mukaan!
Miulla itellä on kotikoneena Husqvarna, jonka sain äidiltäni lähtiessäni opiskelemaan vuonna 2006. Muut koneet ovat teollisuuskoneita, koska niiden huolto on helpompaa, osat kestävämpiä ja ne käyvät myös nahan, sekä muiden paksujen materiaalien ompeluun. Yhdellä työpaikalla oli Berninan kotikoneet, koska tiloihin ei mahtunut teollisuuskoneita. Moni ammattilainen käyttää Berninaa ja niistä on jäänyt hyvä kuva itsellenikin. Berninaa ja Husqvarnaa suosisin itse. En tiedä, onko Brotherilla ja Jukilla kotikoneita, mut heidän teollisuuskoneet ovat parhaimpia mitä rahalla saa.
Kiitos paljon, ihana kuulla! <3 Tänne blogiin on tulossa ompelusisältöä ja tekemiäni töitä, todennäköisesti varsinkin yksi juttusarja tulee olemaan siulle mieluinen. :) Laita ihmeessä kyssäreitä tulemaan, jos jokin mietityttää. Miusta on kans parasta, että voi valita laadukkaat ja kestävät materiaalit, haluamansa värin tai kuosin ja mallin voi muokata kokonaan oman mielensä mukaan. :) Huippua alkavaa viikkoa siulle! ^^
Kiitos tosi paljon rohkaisevasta kommentista! Ihana ajatus, että voisi sulta kysyä ompeluongelmissa, koska mulla ei ole lähipiirissä ketään, joka ompelee. (Vrt. neulomisasioissa olen aina voinut kysyä äidiltä.) Ja mahtavaa, jos sulta tulee jotain aloittelijalle sopivaa ompelujuttua jatkossa, odotan innolla!
PoistaOlen kartoittanut jonkin aikaa mahdollista ompelukonetta, ja Brotherilla ja Jukilla on kotikoneita. Olen varsinkin yhtä Brotheria katsonut sillä silmällä, toiveissa olisi yksinkertainen, mekaaninen ja kestävä kone, josta ei tarvitsisi vaihtaa pois sitten jos kehittyy paremmaksi. Olen muualtakin kuullut, että myös Husqvarna ja Bernina ovat laadukkaita. Saa nähdä, mihin sitä sitten lopulta päätyy, mutta mitään halpaa "kertakäyttökonetta" en halua.
Mä en tosiaan ole virkkaamisessa vielä kovin pitkälle edennyt, olen vasta virkannut erilaisia koristeita ja kolme hattua. Mäkin aloitin kukista, ne on mun mielestä hyvä projekti, kun valmistuvat nopeasti ja ovat kauniita, eli motivaatio pysyy yllä. Koristeissa materiaalilla ei ole mun mielestä niin väliä (kun eivät tule ihoa vasten), tärkeintä että lanka miellyttää omaa silmää. Pörrölankoja tai muuten "epäselviä" lankoja välttelisin aloittelijana, koska niissä silmukat eivät erotu niin hyvin. Samoin mustassa langassa voi olla vaikeaa nähdä silmukoita ellei ole tosi hyvä valaistus ja pidä työn alla jotain vaaleaa. Paljon tsemppiä virkkaamisen aloittamiseen!
Eipä mitään, miusta on ihanaa et muutkin haluavat ommella ja ovat kiinnostuneita käsitöiden tekemisestä! <3 Ehdottomasti saa aina kysyä ja mielellään autan, jos vaan osaan ja voin auttaa. Tulossa on ja aloitettu, aloitan sarjaa julkaisemaan jahka on sisältöjä ns. varastossa, et saa sit säännöllisesti jatkumoa sarjalle. :) Ihana kuulla! ^^ Facebookissa ja Redditissä on myös erilaisia käsityöryhmiä, niin aloittelijoille kuin ammattilaisille. Kannattaa käydä ainakin kurkkaamassa, esim. jälkimmäisessä on sewing, sewing for beginners ja sewhelp- ryhmät tai subit, mitä nyt onkaan, niin sieltä saa hyvin vinkkejä eri ongelmiin. :) Nuo kaikki kolme ryhmää ovat englanniksi, mut jos kieli taittuu, niin ne ovat erittäin hyviä ryhmiä oppimiseen.
PoistaJoo, noista halvoista kertakäyttökoneista kannattaa pysyä kaukana. Usein niillä just käy tuo, että into lopahtaa, kun esim. säädöt eivät pysy hyvin, vaan löystyvät jo ennen työn valmistumista tai tikki on vähän väliä rullalla. Sekin on huono juttu, jos kone ei ole kovin huoltovapaa, vaan joutuu käyttämään huollossa usein. Hyvällä hoidolla, säännöllisellä öljyämisellä ja puhdistamisella koneet pysyvät kunnossa pitkään. :) <3
Ompelemisessa kehittyy yllättävän nopeasti, kun nälkä kasvaa syödessä ja mieli halajaa jatkuvasti uusia haasteita eli tulee varmasti kokeiltua vaikka mitä! Anoppi lainasi miulle just kolme viimeisintä Suuri Käsityölehteä, niin niissä oli hyviä ja helppoja mekkokaavoja, jos siekin olet mekkoihmisiä. :) Kokoja oli myös sarjottu tosi hyvin, eipä ole monissa muissa eurooppalaisissa käsityölehdissä yhtä paljon kokoja saatavilla! Eikun ompelun iloa jahka saat ompelukoneen! Tutustu myös Karnaluksin valikoimaan, sieltä saa mm. neuloja edullisemmin kuin Suomesta ja postarit ovat 7€ Suomeen. Se verkkokauppa näyttää vanhanaikaiselta ja epäilyttävältä näin pohjoismaisin silmin, mut on luotettava ja tavara tulee nopeasti perille. :)
Hmm, kannattaa siis minunkin niistä kukista aloittaa. Siinähän sitä kehittyy ja sit näkee, et sujuuko neulomista paremmin, et jaksaa sit tehdäkin niitä enemmän. :) Hyvä pointti muuten tuo, että pörrölangat ja vastaavat voivat olla vähän vaikeaita aloittelijalle! Kiitos paljon, pitääpä kokeilla miten lähtisi sujumaan - kukkia ois ihana hyödyntää joissain muissakin töissä! <3 Jotkut liukuvärjätyt langat kiehtoisivat ehkä eniten tällä hetkellä.
Pahoittelut, että vastaamisessa kesti, meidän viikonloppu ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Mukavaa alkanutta viikkoa! :)
Tässä vielä linkki sinne Karnaluksin verkkokauppaan. :) Teollisuusompelukoneiden neulat tilaan muualta ja joitain muita kankaita, sekä tarvikkeita, mut tuolta löytyy tosi laaja valikoima ja erityisesti just ne perustarvikkeet edullisesti. :)
PoistaHei kiitos kun muistutit että Redditissä on noita ryhmiä aloitteleville ompelijoille ja ompeluongelmiin! Olen joskus lukenut sitä isointa ompeluryhmää, mutta noi muut vois olla tosi hyödyllisiä. Ja kiitos kaikista muistakin vinkeistä!
PoistaLiukuvärjätty lanka voi sopia kukkaan tosi nätisti, oon itsekin käyttänyt virkattuun kukkaan lankaa, jossa on eri roosan sävyjä. Siitä tuli hieno kukka, jotenkin luonnollisen oloinen, kun kyllähän oikeissa kukissakin sävy hiukan vaihtelee. Ja kukan voi tosiaan sitten kiinnittää hattuun, pantaan, rinnukseen, minne keksiikin...
Eipä mitään! :) Olen viime aikoina itsekin seurannut noita, että saa enemmän käsitystä millaisia ongelmia aloittelijoilla voisi olla ja inspistä itselle siihen millä tavalla vinkkejä, sekä neuvoja lähtisin purkamaan, jos ompeleminen ei ole vielä "tuttua". ^^ Aina saa kysyä, jos jokin askarruttaa!
PoistaSamaa mietin, et tuollaisesta liukuvärjätystä langasta tulisi sellainen luonnollisen oloinen ja toisaalta se toisi myös väriä esille eri tavalla. :) Saisi yhdistettyä erilaisten kankaiden kanssa hyvin! ^^ Ihanaa alkavaa viikkoa siulle!
Ihania värejä kaikki ja minua ei häiritse ollenkaan, että värejä on asussasi enemmän kuin kolme!
VastaaPoistaMusta villakangas takki ikään kuin kokoaa kaikki yhteen. Hame, huivi, säärystimet ja nilkkurit ovat kuitenkin kaikki hyvin yhteenn meneviä ja "samanoloisia värejä kaikki". Minä muuten kuolasin noita Vamskon nilkkureita mutta ei löytynyt minun kokoa enää. Vihreät lapset ovat myös hauska väripilkku. En oikein osaa itse käyttää lapasia talvella kun koiran kanssa liikkuessa niillä olisi vähän mahdotonta pitää koiranremmistä kiinni. Minulla on nahkahanskoja muutamat, joissa on tosi paksu vuori niin sormet eivät palele koiralenkeillä. Aurinkoista sunnuntaita ♥
Kiitos paljon Marjo, ihana kuulla! <3 Musta pitkä takki tosiaan tuntuu tasapainottavan kokonaisuutta niin, ettei asu ole liian levottoman näköinen. Noita Vamskon vaaleanpunaisia maihareita / nilkkureita on Torissa näkynyt paljon, tosin isommassa kuin 37- koossa. Kantsii tsekata, löytyiskö omaa kokoa! ^^ Lapaset tosiaan saattaisivat luistaa koiraa ulkoiluttaessa, mut ihana juttu et siulla on sellaisia nahkahanskoja paksuilla vuorilla! Onko siulla siis sellaiset rukkasen malliset vai hansikkaat? Jos hansikkaat, niin miltä merkiltä löytyisi paksulla vuorilla? :) Kiitos samoin ja ihanaa alkavaa viikkoa!
Poista