sunnuntai 6. elokuuta 2023

Päivän asu ja lomasuunnitelmia

Heipä hei, täällä ollaan jo ihan lomafiiliksissä, kun maanantaina alkaa parin viikon loma ja loput lomat pidän syyskuun lopulla syntymäpäiväni, sekä meidän yhdennentoista hääpäivän eli teräshäiden tienoilla. Olisin ollut valmis lomalle jo aiemminkin, mutta minusta kevät, loppukesä ja syksy ovat parasta aikaa viettää lomaa. Kelit ovat useimmiten parhaimmasta päästä ja toisaalta ei ole liian kuumakaan, jonka lisäksi syksy on lempivuodenaikani väreineen ja pimenevine iltoineen. Talvea en odota yhtään, varsinkaan jos kaamosmasennus on ensi talvena yhtä paha kuin viime talvena. 


Toppi - NA-KD
Kukkahame - Carrie
Laukku - Furla
Korkokengät - Minna Parikka


Nyt ei kuitenkaan murehdita ensi talvea, vaan keskitytään tähän hetkeen. Lomalla aion käydä muun muassa Juuassa ja Kuopiossa, mutta tarkoitus olisi myös maalata, ommella, ajella moottoripyörällä ja pitää muutaman päivän ajan somevapaata. Olemme yhden siskoni kanssa puhuneet kesän ajan maalausretriitistä mökillä ja somevapaa hoituisi siinä samalla, mökillä kun netti ei toimi ja puhelimessa kenttiä on tietyillä kohdilla tonttia. Eli toisin sanoen on väkisinkin offlinessa, vaikka tekisi mieli kurkata mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu. 

Uskoisin, että tuollainen somevapaa tuo inspiraatiota ja toisaalta myös jutun aihetta omaan blogiin ja muuhun someen. Luovuus vaatii tylsyyttä välillä ja some yleisesti ottaen vie yllättävän paljon aikaa normaalissa arjessa, varsinkin jos somea tekee itse muiden seuraamisen sijaan. Somevapaalla on helppo katsoa tekemistään eri näkökulmasta ja ehkä vähän kuin ulkopuolisen silmin. Aikaa riittää myös seikkailuun ja mistäpä on helpompaa kertoa ja kirjoittaa, kuin oikeasti tapahtuneista hauskoista kokemuksista? 




Kieltämättä minua kiinnostaisi lähteä reissuun jonnekin päin Eurooppaa, vaikkapa Tšekkiin, Ruotsiin tai Espanjaan, mutta pidempi reissaaminen taitaa jäädä väliin tällä kertaa. Ehkä ensi vuonna sitten. Muksulla alkaa koulu ensi viikolla ja olemme puolisoni kanssa vain viikon ajan samaan aikaan lomalla, joten pidemmän reissun kanssa pitäisi säätää aika paljon, ellei lähtisi yksin reissuun. Toisaalta myös lentojen hinnat ovat kallistuneet todella paljon siihen nähden, mitä ne maksoivat viimeksi ulkomaille matkustaessa. Onneksi lomalle riittää muutenkin tekemistä ja myös Suomessa on paljon nähtävää, vaikka matkustaminen Suomessa on kallista. 


Toivon, että lomalle sattuisi muutama lämmin päivä tämän monta viikkoa jatkuneen sateen sijaan - olisi ihana lukea trillereitä ja dekkareita kalliolla (tai riippumatossa) pötkötellen! Luettavia kirjoja minulla on kertynyt useampia, joita en ole vielä ehtinyt edes avata, joten tekisi hyvää päästä uppoutumaan eri maailmaan välillä. Pitäisi melkein muuttaa iltarutiineja niin, että lukisi aina ennen nukkumaan menoa. 

Loman aikana aion myös kuvata paljon sekä uudella järkkärilläni, että filmille. En ole vielä kuvannut niin paljon, että olisin täysin sinut tuon uuden kameran kanssa, mutta loman aikana aion ottaa ilon irti kuvaamisesta! Tämä toki tarkoittaa myös sitä, että myös someen saa uusia kuvia ja sisältöjä kuin huomaamatta. Muutamaan postaukseen pitää käydä kuvaamassa vähän erilaisemmat kuvat, sillä aiheetkin ovat hieman poikkeavia. 




Kuvaamisesta päästäänkin siihen, että haluan ottaa omalle somelle aikaa lomalla eli tarkoitus on myös ideoida millaisia sisältöjä haluan tänne ja muihin kanaviin tehdä. Olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2010 asti, joten välillä tuntuu, että puhunko liikaa samoista asioista vai pitäisikö joukkoon saada enemmän jotain ihan uutta? Toisaalta ihmisen muisti on lyhyt ja osa postauksista on ikivihreitä - aina suosittuja ja hakukoneiden kautta uusia silmäpareja löytyy lukemaan vuosiakin vanhoja postauksia. 

Minusta on myös mukavaa päivittää esimerkiksi vaateteollisuuteen liittyviä postauksia, sillä alalla tapahtuu ja uusia näkökulmia syntyy muutoksen myötä. Ehkä saan pidettyä sellaisen ideointiriihen ja toivottavasti saan siihen apua myös ystäviltä, että omaa somea saa katsottua paremmin myös ulkopuolisen silmin. Katsotaan mitä kaikkea uutta sitä keksiikään, uudistuminen on yleensä aina hyvä juttu! 



Mitä teit lomalla? Onko sinulla vielä lomaa tiedossa loppuvuodelle vai oletko ehtinyt jo pitää lomat? 

Jos tykkäsit tästä postauksesta, niin käy lukemassa myös nämä: 

Slow SoMe - uusi trendi vai pienemmän porukan juttu? 

Tasapaino työn ja vapaa- ajan välillä

Bloggaamisen parhaat puolet

tiistai 25. heinäkuuta 2023

Tasapaino työn ja vapaa- ajan välillä

Puolisoni kysyi tuossa jonkin aikaa sitten, että muistatko kuinka ennen stressasit siitä, jos et ehtinyt kirjoittaa kuukausittain kymmentä postausta blogiin? Muistanhan minä. Kieltämättä minua alkoi huvittaa, sillä viime aikoina postausmäärä on jäänyt kahteen- kolmeen postaukseen per kuukausi. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi kirjoittaa enemmän ja useammin, vaan ennemminkin siitä miten käytän vapaa- aikaani nykyään ja miten tämä blogikenttä on muuttunut sitten pandemian jälkeen. 


Pellavamekko - Esmara by Lidl
Aurinkolasit - markkinoilta
Olkalaukku - Furla 
Korkokengät - Guess


Ennen maailman pysähtymistä kirjoitin blogia sivutyönä ja tienasin ihan mukavasti lisätuloja blogin kautta, mutta maailmantilanteen epävarmuus sai yritykset himmailemaan ja perumaan osan jo sovituista yhteistöistä. Siitäkin huolimatta, että ihmisillä oli todella paljon aikaa olla netissä ja näkyvyys nousi mielettömästi. Olin aiemmin samana vuonna menettänyt isäni syövälle. Maailmantilanteen, sekä pienyrittäjiin kohdistuvan byrokratian myötä tulin siihen tulokseen, että elämässä on pakko olla muutakin kuin työ, jatkuva stressi ja 24/7 saatavilla oleminen. Yrittäjyyden stressi alkoi vaikuttaa terveyteen negatiivisesti muun muassa jatkuvien vatsakipujen ja päänsärkyjen merkeissä, sekä ahdistuksena parin ikävämmän asiakaskohtaamisen jälkeen. 

Työllistyin onnekseni markkinoinnin ja sosiaalisen median puolelle työpaikkaan, jossa on hyvä työilmapiiri ja samassa paikassa viihdyn edelleen. Työnkuvani tarkoittaa käytännössä sitä, että useimmiten olen sosiaalisessa mediassa, puhelimella ja tietokoneella noin kahdeksan tuntia päivässä, joten vapaa- ajalla olen rajoittanut ruutuaikaani tietoisesti. Tietokoneella istumisen sijaan olen lukenut, maalannut, ommellut, tehnyt pieniä puutöitä, ollut perheeni kanssa ja alkanut kasvattaa muun muassa kurpitsoja leikkimieliseen kurpitsa- kisaan sisarusteni kanssa. Olen alkanut ottaa tietoisesti irtiottoja somesta ja se on tehnyt todella hyvää! Ihan kuin nämä muutkin puuhat, mitä teen vapaa- ajan alkaessa - mieli kaipaa muutakin kuin ruutuaikaa. 




Nämä vuodet olen puskenut töitä ja venynyt, jotta pystyn tekemään parhaani. Viime talven ja kevään mittaan aloin miettiä, että haluaisin tehdä kevyempää 3-4 päiväistä viikkoa, jotta aikaa riittäisi myös omalle somelle ja jutuille mitä haluan tehdä. Minua on harmittanut todella paljon se, että blogin postaustahti on hitaampi, vaikka se ei ole juurikaan vaikuttanut kävijämääriin - kävijämäärä on ollut kasvussa koko ajan. Yksi eniten ärsyttänyt asia on se, että inspiraatio tuntui olevan hukassa aina silloin, kun olisi ollut aikaa postata omaan someen jotain. Tiedätkö, sellainen "takki tyhjänä" fiilis, kun viimeinkin olisi aikaa tehdä myös omaa juttua? 

Yllättävää kyllä, työnkuvani muuttui sittemmin niin, että lyhyempi työviikko tuli esille myös töissä, sillä uudesta työnkuvasta jäisi pois ne eniten aikaa vievät asiat. Tämä oli vähän hassua, sillä en ollut puhunut tästä ääneen muille kuin puolisolleni. Olen ihan tyytyväinen, vaikka työnkuvani painottuu nykyään enemmän sisällöntuotantoon kuin vaikuttajamarkkinointiin. 



Työ ei enää määritä minua tai sitä, miten arvokas olen ihmisenä, vaikka Suomessa moni (mukaan lukien minä aiemmin) ihannoi juuri niitä ihmisiä, jotka tuntuvat olevan koko ajan töissä ja koko ajan kiireisiä. Niitä, jotka vastaavat myös lomalta viesteihin ja palaavat lomalta töihin, jos joku asiakas pyytää juuri häntä. Niitä, jotka painaa duunia eläkkeelle asti kuin viimeistä päivää, mutta eläkkeelle päästyään menehtyvät muutamassa viikossa, jos elävät edes sinne eläkeikään asti. Mitä ihannoitavaa siinä on, että elää työlleen jopa perheensä ja hyvinvointinsa kustannuksella? 

En itse halua elää samoin ja pyhittää elämää pelkästään työlle, koska siihen on mahdollisuus vaikuttaa ja se on mahdollista taloudellisesti. Minulle on todella helppoa uppoutua työhön ja viihtyä työn imussa, mutta joskus rajan vetäminen on hankalaa, jos työstään tykkää yhtä paljon kuin minä. Yrittäjänä joustin vuosien mittaan työaikojen kanssa muiden hyväksi liikaakin, nyt on aika ottaa vähän enemmän aikaa itselle tärkeille asioille ja omalle elämälle. Vajaan työviikon tekeminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö enää koskaan voisi tehdä täyttä viikkoa, mutta nyt on hyvä näin. Aina voi palata takaisin siihen normaaliin oravanpyörään, jos haluaa tai jos työn puolesta pitää tehdä enemmän tunteja. 



En tiedä, miksi halusin tällä aiheella tulla blogia kirjoittamaan tänään. Ehkäpä tämä toimii myös  teille muille ahkerille, tehokkaille ja työnarkomaniaan taipuvaisille ihmisille muistutuksena, ettei työ ole koko elämä tai määritä sinua persoonana niin paljon, miltä se välillä tuntuu. Mikään ei muutu, jos mitään ei lähde tietoisesti muuttamaan. Ensimmäinen muutos lähtee itsestä ja siitä, että tiedostaa mitä itse haluaa tai mitä toivoo elämältään. 

Minä haluan elämältäni muun muassa rakkautta, luovuutta, omavaraisuutta ja itsensä kehittämistä. Tasapainoa vapaa- ajan ja työelämän välillä. Haluan myös sopivan haasteellista työtä, josta saa onnistumisen kokemuksia ja jota pääsee kehittämään pidemmälle. Sitä, että arjessa on välillä kiireetöntä aikaa ja aikaa panostaa niin fyysiseen, kuin henkiseen hyvinvointiin. Minusta on mukavampaa elää, jos tilaa riittää luovuudelle ja luovuus itsessään vaatii välillä tylsyyttä. Elämä on elämisen arvoista, kun jaksaa tehdä kaikkea myös työpäivien jälkeen, eikä elä viikonlopusta viikonloppuun. 


Toivon niin, että tämä hieman suurempi vapaa- ajan määrä näkyy myös täällä blogissa ja tämän lisäksi jossain toisessa somekanavassa, todennäköisesti Instagramissa tai TikTokissa. Olen kaivannut aktiivisempaa bloggaamista ja varsinkin tyylistä, sekä muodista kirjoittamista todella paljon. Jospa tämä poikii jotain uutta ja mukavaa tulevaisuudessa, ideoita ainakin riittää valtavasti! 

Mukavaa alkanutta viikkoa!