sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tavoitteita valokuvaamiseen tälle vuodelle

Aurinko on hellinyt Pohjois- Karjalaa ihan huolella tällä viikolla ja olenkin siitä syystä ulkoillut enemmän sekä käynyt ottamassa asukuvia pakkasesta huolimatta. Kirkkaat yöt, täysikuu ja aurinkoiset päivät - nyt talvi on parhaimmillaan! Otin yhdet asukuvat jalustan kanssa vastavaloon ja halusin nyt tuoda tänne bloginkin puolelle omat tavoitteeni valokuvaamisen suhteen tälle vuodelle. Mitä haluan tehdä ja mikä kaipaa kehittämistä?

vaaleanpunainen nahkalaukku, kotimainen laukku, Cobblerinan laukut

Instrumentarium aurinkolasit, musta trenssi, tyylibloggaaja

Vastavaloon kuvaaminen


Pidän todella paljon vastavalon tuomasta tunnelmasta kuvissa ja siitä, miten aurinko tulee niin kauniisti esille. Valo on usein myös pehmeämpi, joka luo tunnelmaa ja sellaista mystisyyttä, jos kuva on muuten tummahko. Tätä haluaisin harjoitella enemmän, sillä usein tumma asu jää liian tummaksi vastavaloon kuvatessa, toisin kuin vaaleammat sävyt. Tätä saa toki korjattua Lightroomissa, mutta itse haluaisin ottaa mahdollisimman onnistuneet kuvat ensin ja vasta sitten tehdä pientä hienosäätöä kuvia muokkaamalla - en niin, että otan huonon kuvan raakana ja annan Adoben ohjelmien tehdä "kuvaamistyön" puolestani. Vastavaloon kuvaaminen on helpompaa kaverin kanssa, kuin jalustaa käyttäen eli kuvauskavereita pitää löytää enemmän.

Outfit, Trench Coat, sunglasses, fashionblogger

Trenssitakki - H&M
Hame ja paita - Esprit
Kaulahuivi - anopin neuloma
Laukku - Cobblerina
Stay- up sukat - Fiore* / Kipkop Store
Aurinkolasit - Instrumentarium*
Nilkkurit - Minna Parikka Kicki
Lapaset - teetätetty

*Saatu blogin kautta.

winter looks, styleblogger, outfit inspiration

Styleblogger from finland, winter fashion, päivän asu


Minna Parikan nilkkurit, Kicki mustat nilkkurit, korkokengät

Yöllä kuvaaminen 


Pimeällä kuvaaminen on haastavaa, mutta auta armias kun yrität saada kuvia revontulista, tähtitaivaasta ja kauniista kuutamosta. Ei onnistu vielä niin hyvin kuin haluaisin, joten tätä pitää harjoitella enemmän. Haluaisin jonkun kurssin tai vastaavan käydä, missä opetettaisiin ns. kädestä pitäen miten saat hyviä kuvia yöllä ja miten voit kuvata taivaankappaleita onnistuneesti. Meillä sijainti olisi loistava tähän kuvaukseen, sillä minkään kaupungin tai kylän valot eivät vaikuta tähtien näkymiseen.

talviaurinko, vastavalo, aurinko, talvi, helmikuu

Musta trenssi, ootd, styleblogger, finnish blogger

fiore, stay- up sukat, Minna Parikan Kicki- nilkkurit, Minna Parikka kengät

Kuvakulmien vaihtelu


Usein, jos otan kuvia itse jalustalla, kuvien kuvakulmat ovat lähes samat ja sellaiset, mistä useimmiten saa muutaman onnistuneen kuvan kohteesta. Mutta haluaisin tähän samalla tavalla vaihtelua, kuin tulee jos kuvaaja vaihtuu, mutta jotenkin itselläkin on se tietty tyyli kuvaamiseen ja pitäisi tavallaan astua sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Silloin voisi löytää jotain superhyviä kuvakulmia tai saada tunnelmaltaan erilaisempia kuvia sekä heittäytymiskykyä. Tätä voisin harjoitella enemmän jonkun bloggaajakaverin kanssa ja yrittää vaikka itseksenikin vaihdella kuvakulmia enemmän.


Uutta näkökulmaa tuotekuvaukseen 


Mikäli olet lukenut blogiani jo pidempään, niin olet varmasti huomannut, että rakastan korkokenkiä. Pidän jostain syystä myös kenkien kuvaamisesta, kenkäkuvissa voi nimittäin hyödyntää niin videokuvaa kuin erilaisia taustojakin, mutta myös valolla on suuri merkitys sille miltä kenkäkuvat näyttävät. Pidän myös erilaisten taustojen etsimisestä kengille ja pienikokoisetkin taustat toimivat, toisin kuin asukuvissa. Voisin pohtia erilaisia kenkiin liittyviä postausaiheita ja kuvittaa ne hieman mielikuvituksellisemmin, jolloin saisin uutta näkökulmaa tuotekuvaamiseen ja te saisitte silmänruokaa kenkien muodossa, haha. :)


pitkät hiukset, punaiset hiukset, musta trenssitakki

tyylibloggaaja, suomalainen bloggaaja, aurinkolasit, vastavalo

Lightroomin filttereiden kokeilu


En pahemmin välitä Instagramin, enkä myöskään Lightroomin filttereistä, enkä niitä yleensä käytä ollenkaan kuvieni kanssa. Voisin kuitenkin yrittää kokeilla käyttää kuvien muokkauksessa jotain filtteriä, joka voisi tehdä postauksen kuvista yhtenäiset ja samaa sävymaailmaa noudattavat. Voisin kokeilla myös esimerkiksi pastellisävyjä tai muita sävyjä korostavia filttereitä ja samalla vähän tutkailla, voisiko niissä olla ideaa käyttää silloin tällöin joidenkin tiettyjen kuvien kanssa.

Cobblerinan nahkalaukut, cobblerina, vaaleanpunainen laukku rusetilla

Outfit, päivän asu, Trench Coat

Luulen, että näillä asioilla saisin vietyä valokuvaamisharrastusta pidemmälle. Onko teillä muilla harrastajilla joitain tavoitteita valokuvaamisen suhteen? 

6 kommenttia:

  1. Upea kirjoitus ^__^ mun pitäs kyllä oikeasti melkein päästä johonkin missä se taivas/tähdet yms. olisi yhtä hyvä kuvatta mitä siellä teidänsuunnilla taitaa olla. Mun kuvaaminen on nykyään keskittyny aika pitkälti ihmisten kuvaamiseen kun jostain löytyi semmoinen kipinä ja olen ollu aikaisemmin huono kuvaamaan ihmisiä..ihan jo sentakia että oon melko ujo välillä. myös kuvauskokemusta haen kovasti tällähetkellä kun ihmisiä voi kuvata niin monella eri tavalla ja mikään ei varsinaisesti ole "se oikea tapa". Menin myös tekemään uuden ig tilinkin jotta saisin kuvat johonkin semmoiseen järjestykseen mikä miellyttää itseä ja sitä voi esitellä muille. Kuvaamisesta vois jutella novellin verran helposti, mut yritin kirjoittaa lyhyesti :D Tottakai sun myös kannattaa hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle. niin saa yleensä parhaimmat kuvat kun vaan kokeilee idoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Jan! Meidän suunnilla ei tosiaan valosaastetta oo pahemmin, Joensuussa, kylällä ja tuossa Sotkuman kylillä taitaa olla lähimmät paikat, mistä ees katulamppuja löytyy. :) Täällä sais hyvin kuvattua, mut ei oikeen yksin uskalla tonne pihalle tai pelloille mennä kuvaamaan pimeällä, ei nää mitään ja täällä liikkuu kuiteski aika paljon eläimiäkin. Pitääpä käydä tsekkaa toi siun uus ig- tili! :) Sanoppa muuta, rohkeutta vaan vaatii ja viitseliäisyyttä, et kokeilis eri kuvakulmia ja juttuja kuvissa. Siitähän sen näkis, et mikä toimii ja mikä ei.

      Poista
  2. Wow mikä asu! Silmiin pisti erityisesti nuo upeat aurinkolasit ja kengät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Nämä aurinkolasit sain viime vuonna Instrumentariumilta, heiltä löytyy upeita aurinkolaseja. :) <3 Minna Parikan kengät ovat ihania, miulta löytyy useammat. ^^

      Poista
  3. Ihana fiilis kyllä näissä kuvissa!😍 Sama juttu, vastavaloon kuvaamista täytyis harjoittaa itsekin..:) Ihanaa viikkoa sinne!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! <3 Harjoitellaanpas joskus yhessä vaikka, jos sie tuut täällä käymään tai mie Pieksämäellä. <3 :) Kiitos samoin sinne!

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)