tiistai 6. marraskuuta 2018

Guadalest - Pieni vuoristokylä Espanjassa, osa 2

Tässäpä toinen osa Guadalestiin liittyvistä postauksista, ensimmäisen voit käydä lukemassa tästä linkistä. Guadalest on erityisesti kesäisin todella suosittu nähtävyys, mutta täällä kannattaa käydä myös syys- lokakuussa, jolloin on ehkä hitusen väljempää. Syys- lokakuussa Espanjassa on edelleen todella lämmintä Suomen oloihin tottuneelle, eikä turistikohteissakaan ole niin suurta ryysistä kuin kesäkautena.

Guadalestin laaksossa oli kauniita vaaleita taloja, pidän paljon tuollaisten kivitalojen ulkonäöstä, mutta Suomessa pidän enemmän vanhoista puutaloista ja hirsitaloista. Näitä on kuitenkin vähän huono verrata, sillä olosuhteet ovat niin erilaiset ilmankosteudesta sääoloihin. Mutta nyt taas pitemmittä puheitta mietteitä kohteesta ja Espanjasta, sekä Guadalestista paljon kertovia kuvia!

Guadalest_Spain_Espanja_2018-18


Guadalest_Spain_Espanja_2018-17

Guadalest_Spain_Espanja_2018-15

Tältä alueelta löytyy myös patikointireittejä, mutta niille ei ehkä ollut enää tarvetta Guadalestin laakson ja Algarin putousten jälkeen. Ainakaan niin kuumana päivänä, sillä pysähdyimme vielä ennen lähtöä erääseen ravintolaan juomaan jotain, kun vesipullo jäi kuumaan autoon. Tänne mennessä siis kannattaa muistaa nesteytys ja huomioida korkeuserot, eli jos on terveydellistä vaivaa tai muuta vastaavaa, niin voi olla aika hankalaa kivuta rosoisia portaita ihan ylös asti. Katsottavaa täällä on kuitenkin muuallakin, mutta parhaiten maisemat näkee niin korkealta kuin mahdollista.

Korkokengilläkin täällä pärjää, mikäli on tottunut niihin, mutta muussa tapauksessa kannattaa suosia mukavia kenkiä - täällä kävelyä tulee paljon ihan huomaamatta. Algarissa toki kuljin osittain paljain jaloin ja osittain balleriinoilla, sillä maasto oli huomattavasti haastavampaa kuin täällä Guadalestissa. Mitä korkeammalle kiipesimme, sitä huikeammat olivat näkymät. Linnakkeen reunoilta näki oikeastaan koko alueen riippuen siitä, missä oli maisemia katsomassa. Vaikka vuoristokylä on pieni, niin jotenkin samaan aikaan se tuntui niin suurelta, kun näki näiltä korkeuksilta koko laakson, vuoret ja ihan merelle asti.

Guadalest_Spain_Espanja_2018-14

Guadalest_Spain_Espanja_2018-13

Guadalest_Spain_Espanja_2018-10

Guadalest_Spain_Espanja_2018-9

Guadalestin kanssa samalle reissulle kannattaa ottaa myös Algarin lähteet, sillä ne sijaitsevat suht lähellä toisiaan - nopein reitti on todella mutkaista vuoristotietä ja se kannattaa huomioida, mikäli voi helposti pahoin. Ajoittain matka tuntui hurjaltakin, kun tiet ovat todella kapeat ja rajoitukset korkeammat kuin Suomen mutkapätkillä.

Guadalest_Spain_Espanja_2018-7

Guadalest_Spain_Espanja_2018-5

Guadalest_Spain_Espanja_2018-4

Mietimme alunperin, että lähdemme ajelemaan moottoripyörillä vuoristoon, mutta päivävuokra yhdestä moottoripyörästä olisi ollut 200 euroa per henki, eli kahden päivän ajelut olisivat jo vuokriltaan maksaneet meille 800 euroa. Puhumattakaan siitä, että moottoripyörät olisi pitänyt hakea vähän kauempaa vuokraamosta. Skoottereita ja mopoja saa huomattavasti halvemmalla, noin 30-40 euroa per päivä ja auton vuokraaminen hieman alle kahdeksi viikoksi maksoi noin kaksisataa euroa.

Moottoripyörien vuokraaminen tuntui olevan ainoa asia Kinder- tuotteiden lisäksi, mikä oli kalliimpaa suhteessa kaikkeen muuhun. Useamman päivän vuokrilla olisi saanut ostettua motskan paikan päällä,  joten ei oikein kannattanut. Varsinkaan kun molempien toiveissa oli päästä ajamaan kahdestaan niin, että molemmilla on omat pyörät alla. Tähän hintaan ehkä voi vaikuttaa se, että vahinkojen määrä voi kasvaa suuremmilla pyörillä, ainakin näillä Espanjan vaativimmilla pikkuteillä ja mutkapätkillä. Tämä kieltämättä harmitti aika paljon, mutta kyllä tuon 400e yhdeltä päivältä tai 800 euroa kahdelta päivältä laittaa mieluummin johonkin järkevämpään kuin noin lyhyeen hupiin - kotona kun on moottoripyörä, jolla saa noihin hintoihin nähden ajaa lähes ilmaiseksi ja sattuihan noita hyviä ajokelejä vielä lokakuullekin. Meidän moottoripyörä meni talliin vasta pari päivää sitten, eli ajokelejä on ollut pitkään tänä vuonna.

Guadalest_Spain_Espanja_2018-2

Sellaisia mietteitä tällä kertaa meidän Espanjan reissulta, toivottavasti olette pitäneet tähän mennessä tulleista postauksista ja minulla on edelleen mukavasti kuvia sekä tarinoita reissun päältä. Mukavaa viikkoa teille lukijoille!

Guadalest_Spain_Espanja_2018

4 kommenttia:

  1. Voi että tuolla näyttää kauniilta! <3 Mielelläni kyllä itsekin lähtisin noihin maisemiin! Mutta pakko myöntää että aivan järkyttäviä nuo moottoripyörien vuokrat!! :o Autojakin saa huomattavasti halvemmalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Kannattaa joskus lähteä tuonne ja nimenomaan Alteaan - ei ole niin turistirysä kuin Benidorm ja paljon kauniimpaa oli tuolla pienemmässä kaupungissa. <3 :) Ja tosiaan vuokra-autot edullisia, halvempi taisi olla kun Italiassa. :) Järkyt hinnat kyllä, viikonlopun ajelulla maksaa kuitenkin yhden erän asuntolainaa ja vielä jää ylikin. :D :O Ja tänä kesänä törmäsin samanlaiseen motskaan tonnilla käytettynä, kun mikä meillä on niin melkein viikonlopun hinnalla ois saanut toisen pyörän tänne meille. :D Huh!

      Poista
  2. No jopas on ollut hintaa moottoripyörän vuokrauksella! Olisin itsekin perääntynyt tuossa vaiheessa, etenkin jos auton ja skootterin varaus olis ollut noinkin edullista verrattuna motskariin. Ja tosiaan lyhyt hupi ja teillä on omakin, niin varmasti haluaa sitten isomman summan käyttää muuhun :) Olipa kiva taas katsella maisemia Espanjasta ja lukea juttuja <3

    Myökin meinattiin Kyproksella auto vuokrata, mies ei kuitenkaan halunnut koska toispuoleinen liikenne ja ratti väärällä puolella. Sitten ehdotin skootteria, se kävi hetken kunnes hänkin sanoi että jos kaksipyöräisen meinaa vuokrata niin sit on otettava isompi pyörä :'D Jäi kuitenkin kokematta, kun ei vaan saatu aikaiseksi ja näkemistä riitti rannikollakin kun oltiin vain viikko, jollain kulkuneuvolla olis ollut vaan kiva lähteä katselemaan saarta keskemmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Yllättävää oli kyllä, kun muuten kaikki oli huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Benidormissa toki oli vähän turistihintoja, mutta Alteassa niistä ei ollut tietoakaan. :) Mietittiin myös skoottereiden vuokraamista sitten, kun hinta selvisi, mut ei se sama asia ole kun moottoripyörillä ajelu. :/ Siepä sen sanoit, mieluummin tuon 800 käyttää johonkin muuhun kuin kahden päivän hupiin ulkomailla, on sen verran iso summa et tuolla saa jo yhen erän asuntolainasta maksettua ja vähän jäisi ylikin rahaa. :O Ihania kokemuksia siellä kyllä tuli muutenkin, paljon oli katsottavaa ja se meressä uiminen isoissa aalloissa oli kyllä siistiä! <3

      Tänne tulee vielä ainakin Alteasta ja sen vanhasta kaupungista juttua, mahdollisesti myös ravintoloista, kun oli niin paljon hyviä ravintoloita. <3 :) Joo, se skootteri on kuitenkin vähän erilainen, jos on tottunut ajamaan motskalla. :D :D Josko sitten seuraavalla kerralla? Myö just katsellaan ensi vuoden ulkomaan reissua, et minne lähdettäis ja otetaan ainakin pikkusisko + pari kaveria mukaan. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)