maanantai 4. maaliskuuta 2019

Päivän asu ja kuulumisia // Murtuma, opinnot, työt, blogireissu...

Täällä ollaan taas uuden asun parissa - tämä olikin useampana päivänä päällä viime viikolla, kun asu tuntuu niin omalta. Viime aikoina olen käyttänyt pitkähihaisia paitoja ja neuleita normaalia useammin, mutta myös kuviosukkahousuja on tullut käytettyä normaalia enemmän. Olen myös ollut erään isomman projektin parissa Joensuussa useana päivänä ja voisinkin joku päivä ottaa myös teidät mukaan My dayn merkeissä!

Guess_neulehame_asu

Nahkatakki - Ompelimo Rokita
Paita - Katri Niskanen
Neulehame - Guess
Laukku - Love Moschino
Nilkkurit - Calvin Klein
Sukkahousut - DIM / Sokos
Kaulakoru - Kalevala Koru
Lapaset ja huivi - teetätetty
Aurinkolasit - Unofficial* / Instrumentarium

* Saatu blogin kautta.

Paivan_asu_neulehameella

Kuten otsikosta kävikin jo ilmi, niin tarkoitus olisi kertoa hieman kuulumisia tämän postauksen yhteydessä. Instagramissa (vivianmslb) kerroinkin jo, että onnistuin murtamaan häntäluuni - ainoa, missä tämä olisi voinut sattua, oli kun miekkailimme lapsen kanssa keittiössä ja peruutin vauhdilla pöydänkulmaan. Muuten ei tule mitään mieleen, mistä häntäluu olisi voinut murtua. Pidin viime viikolla muutaman päivän sairaslomaa, kun häntäluu kipeytyi niin paljon, ettei istumisesta tai kävelemisestä oikein tullut mitään. Lepo onneksi auttoi, vaikka tietysti harmittaa, että liikkuminen ja muu normaalitoiminta jäi pois. Nyt on kuitenkin jo parempi fiilis ja hyvä niin, kun teen kuitenkin istumatyötä ja projektit eivät odota hirveän pitkiä aikoja.

Olen tällä viikolla menossa myös Helsinkiin yhteistyökumppanin järjestämään tapahtumaan ja onneksi varasin silloin ajoissa lentoliput, olisi ollut hirveää istua viisi tuntia autossa tai junassa per suunta! Voitte vain kuvitella, miten sydän hyppäsi eräänä päivänä kurkkuun, kun meinasin liukastua taaksepäin - olisi varmasti tehnyt kipeää. Toivon nyt, ettei paranemisessa tule mitään ongelmia ja että pääsisin takaisin arkiliikunnan rytmiin sekä jatkamaan lihaskunnon ylläpitoa. Tänä keväänä en nimittäin päässyt tanssitunneille, kun luennot sattuivat päällekkäin tuntien kanssa - joskin sittemmin selvisi, ettei luentoja pidetäkään lukujärjestyksen merkinnöistä huolimatta. Eli tarkoitus olisi saada lisättyä treeniä, harmittaa tanssituntien väliin jääminen ja sen huomaa omassa olossakin.

Winter_look_back_Tattoo


Outfit_Winter_look

Love_Moschino_tote_bag

Outfit_finnish_fashion_winter

Love_Moschino_laukku

Opinnot sujuvat aikalailla omalla painollaan, meillä on nyt suht vähän kursseja, mutta aiheet ovat mielenkiintoisia. Meillä alkoi sosiaalisessa mediassa markkinoinnin kurssi englanniksi, logistiikkaa ollaan käsitelty jo vuoden alusta ja muutama muukin kurssi on tässä työn alla. Motivaatio aaltoilee edelleen ja en ole vieläkään varma, mitä haluaisin työharjoittelulta. Pitänee keskustella vastuuhenkilöiden kanssa ja katsoa, josko suunnitelma alkaisi selkiintyä omassakin mielessä. :)

Haasteenahan tässä oikeastaan on se, että haluaisin harjoittelun tukevan omaa alaani ja tulevaisuuden kuvioita, mutta vaatetusalan kansainvälisiä firmoja ja muihin kiinnostaviin aihealueisiin keskittyviä yrityksiä ei ihan tästä läheltä löydy. Minullahan on suunnitelmana käydä ammattikorkeakoulun jälkeen myös YAMK- tutkinto etänä, mikäli kyseessä oleva koulutusohjelma on vielä olemassa valmistumiseni jälkeen.

Calvin_Klein_nahkanilkkurit

Asu_kynahameella

Talvimuoti_asukokonaisuus_tyyliblogi

Tässä mietin, että mitäköhän muuta kertoisin kuulumisiksi. Täällä elämä sujuu muuten omalla painollaan, sitä normaalia hyvää arkea. Opintojen ja työn täytteistä, kuten varmaan moni osaa kuvitella, mutta näitä en vaihtaisi. Varmasti olisi helpompaa tehdä vain toista työn ohessa opiskelun sijaan, mutta mieluummin pyrin tavoitteitani kohti, eikä niitä kukaan muukaan tavoittele puolestani. Tänä vuonna minulle tulee kymmenen vuotta täyteen vaatetusalalla - puoli vuotta vaatemyyjänä ja loput ompelijana.

DIM_sukkahousut_Calvin_Klein_nilkkurit

Siinäpä oli varmaan kaikkein tärkeimmät kuulumiset. Yritän nyt saada alkuviikosta ajastettua koko viikolle lukemista teille, joten palataan pian taas blogin pariin! Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille ja aurinkoisia päiviä.

Paivan_asu_talvimuoti-13

Calvin_Klein_korkokengat

4 kommenttia:

  1. Hei ootko käynyt kilpirauhaskokeissa? Jos on väsymystä ja treeni ei tuo tuloksia voi syy olla kilpirauhasessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Olen kyllä käynyt useamman kerran, kun lääkärit epäilivät liikatoimintaa, mutta rajojen sisällä oli. En koe, että pahemmin olisi väsymystä, paitsi silloin kun yöunet jäävät vähiin syystä tai toisesta. :) Treeniä en tosin ole hirveästi pystynyt tekemään tuon murtuman takia ja eihän se yksin tehdessä niin intensiivistä ole kuin tanssitunneilla. Toki omalla kohdalla turvotusta on tuonut myös juhliminen, kun on ollut kaiken maailman kinkereitä, mutta tarkoitus olisi aloittaa tipaton ja samalla yrittää saada vähintään kolmen tunnin tanssitunteja vastaavat treenit viikossa. :)

      Poista
  2. Voi kurja, että sulla on häntäluu murtunut! Onneksi oot välttynyt mahdolliset kaatumiset, vaikka lähellä se olikin ja oot varannut lennot Etelään päin, ettei pitkiä matkoja tarvi istua :D My day kuulostaa hyvälle! :) Ja ihastuttava asukokonaisuus jälleen kerran! Täälläkin on tullut pidettyä koko talven oikeastaan pitkähihaisia päällä, jospa pian pääsisi käyttämään vähän nuita muitakin paitoja :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on kyllä ikävä juttu! :O :( Olisi voinut olla aika nihkeä matka istua noin pitkään autossa tai junassa... :D Pitääpä kuvata my day tänne, vielä vähän mietinnässä et olisiko kuvina vai videolla parempi, mutta katsotaan. Kiitos! Mie en hirveän usein pidä pitkähihaisia, yleensä lyhyt hihainen ja päälle tarvittaessa sit neuletakki, kun sen saa pois jos tulee liian kuuma. :D Monet tutut pitää sisälämpötiloja niin korkeina, et ei pysty olemaan millään pitkähihainen päällä. :DDD

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)