perjantai 17. marraskuuta 2017

Ideoita pikkujoulutyyliin - Klassinen tyyli päästä varpaisiin

Postaussarjan ensimmäinen osa on toteutettu yhteistyössä Joensuun Eco Beautyn ja Eco Beauty Hairin kanssa. Parit mainitut tuotteet ovat blogin kautta saatuja, tuotteet merkattu tähdellä (*). Tässä postaussarjassa jaan ideoita pikkujoulutyyliin eri tyypeille, joista tosin jokaisen tyylin tunnistan itsestäni - joskus tykkään hätkähdyttää pukeutumisellani, mutta pidän myös klassisesta ja herkästä tyylistä. Luonnollinen meikki antaa omassa tyylissäni tilaa muulle pukeutumiselle, joka voi olla joko rokimpaa, naisellisempaa tai astetta herkempää. Fiiliksen mukaan mennään, kertokaa ihmeessä kaikkien postausten tullessa julki mihin tyyliin sinä pukeutuisit näistä?

KLASSINEN


Yhteensopiva kaunis kokonaisuus ammattilaisen tekemällä meikillä ja kampauksella. Smokey eyes- meikki ja huulimeikki sävy sävyyn mekon kanssa. Tyylikäs, naisellinen asukokonaisuus, iltapuku tai mekko, jonka kanssa laadukkaat kengät. Hillitysti sirohkoja koruja ja kaunis laukku. Tämän meikin ja kampauksen haluaisin uudestaankin, tuli niin onnistuneet ja meikkikin on erilainen, kuin minkälaisia itse yleensä teen!

Meikki Ja Kampaus Eco Beauty Hairilla juhlameikki kampaus
Huulipunan sävy katsottiin lähelle mekon sävyä. 


*Tämän kokonaisuuden meikki ja kampaus saatu blogin kautta Eco Beauty Hairilta kuvauksia varten. Iltapuvusta tulee myöhemmin enemmän kuvia omassa postauksessaan.

Meikki


Klassinen smokey eyes vaaleammalla sävyllä, huulipuna suht luonnollinen tai asun sävyyn sopiva, ei liian teräviä/ tummia korostuksia ja varjostuksia. Esimerkiksi Studio 78 Paris- luonnonkosmetiikkamerkin kosteuttavat Ruby Wedding 05 ja Rose Wedding 03- huulipunasävyt sopisivat klassiseen tyyliin - molemmat levittyvät helposti, pintaan jää hieman kiiltoa ja nämä huulipunat tuntuvat kestävän todella hyvin! Smokey eyesin sävy kannattaa miettiä tähän tyyliin tarkkaan ihon sävyn mukaan - omalle vaalealle iholleni mustat ja todella tummaharmaat luomivärit sekä rajaukset tuovat ennemminkin rock- henkisen kuin klassisen ilmeen.

kiharakampaus pitkille hiuksille juhlakampaus meikki
Meikki tehtiin jälleen luonnonkosmetiikalla. 


Tässä meikissä minulle käytettiin Studio 78 Paris- merkin tuotteita, joista löytyy muun muassa vesimäinen ihoa kosteuttava meikkivoide vaaleassa sävyssä. Huulille laitettiin edellä mainittua Rose Wedding- huulipunaa ja silmien ulkonurkkiin kiinnitettiin parit ripsitupsut tuomaan pientä sähäkkyyttä ripsarin lisäksi. Smokey eyesista emme valitettavasti saaneet otettua selkeää lähikuvaa hämärtyessä, mutta sävyissä käytettiin harmaata ja violetin sävyistä luomiväriä. Meikissä käytetyn aurinkopuuterin* sain onnekseni testattavaksi ihan kotiin asti, sävy on pikkiriikkisen punertavampi ja hohtavampi kuin käyttämässäni laveran aurinkopuuterissa*. Kulmat saivat myös sävyä näyttävämmän meikin lisäksi.

Vaikka meikkiä oli kasvoilla enemmän kuin yleensä käytän, niin kokonaisuus oli kevyt ja meikki ei tuntunut kasvoilla. Uskoisitteko, että tuon meikin takana on muutaman tunnin yöunilla Eco Beauty Hairille kammennut tyyli- ja lifestylebloggaaja? Jep, en minäkään, en yhtään huomaa yöunien vähyyttä eikä kuvista muutenkaan huomaa, että nyt sattui samalle päivälle vielä sellainen "huono kuvauspäivä" eli oma fiilis oli vähän hukassa stressin takia. Silti kuvat onnistuivat ihan hyvin, eli voisi sanoa jes!

Kampaus 


Kampauksesta tehtiin epäsymmetrinen eli toiselle puolelle painottuva, sillä iltapuvussa on syvä V- pääntie myös takana. Toiselta puolelta löytyy ranskanlettiä, joka päättyy pompulaan muiden hiusten kanssa ja ponnarin kohta on peitetty hiussortuvalla. Hiukset kiharrettiin ja edestä hiusten linjaa katsottiin niin, että kampauksesta tulisi klassinen, hieman pehmeämmän oloinen ennemmin kuin liian skarppi. Hankala kuvailla näin ei- ammattilaisena, mutta kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

Ranskanlettikampaus pitkille hiuksille juhlakampaus
Kiharat alkavat ranskanletin päätyttyä. 


Klassisessa tyylissä luottaisin kiharoihin, nutturaan ja esimerkiksi helmipinneihin, jotka tuovat ilmettä kampaukseen. Myös kukkakoristeet ovat ihania ja miksei voisi laittaa hiuksiin jotain jouluisempaakin pikkujouluja ajatellen? Esimerkiksi kankaalla päällystetty panta tai solki on todella helppo koristella kuumaliimalla ja päälle voi kiinnittää melkein mitä vaan. Pienellä vaivalla kampaukseenkin saa hieman twistiä.

Pukeutuminen


Itselle sopivat sävyt omasta tyylistä riippuen. Kynähameen ja juhlavamman puseron yhdistelmä on aina kohdallaan pikkujouluihin, mutta myös mekot ovat upeita! Voit valita vaikkapa punaisen, violetin tai sähkönsinisen mekon, joka poikkeaa siitä ihan perinteisestä pikkumustasta. Itse valitsen tänä vuonna eri pikkujouluihin ja juhliin punaista, kultaa, mustaa ja mahdollisesti vaaleanvihreää. Persoona saa näkyä myös klassisessa tyylissä, ei ole mikään pakko laittaa juuri niitä perinteisiä kuteita jakun ja mustien avokkaiden kanssa.

Materiaalit, joilla on hankala mennä vikaan juhlapukeutumisessa - silkki, puuvillasilkki, sametti, puuvilla ja erilaiset polyesteripohjaiset juhlapukukankaat. Myös nahka voisi sopia hyvin, esimerkiksi korkeavyötäröinen musta kynähame nahasta näyttäisi ihanalta silkkisen pussybow- paidan kanssa!

Asusteet


Hopeiset korut Kalevala Koru Kielo
Vasemmalla Kalevala Korun Kielo- koru ja oikealla mieheltäni saatu hopeinen sydänkoru. 


Sirot, klassiset riipukset. Asun kanssa yhteensopivat esim. hopeiset pienet nappikorvakorut ja Kalevala Korun tai muun merkin hopeakaulakoru. Yksinkertaisen tyylikästä. Omassa tyylissäni korvakorut ja industrial- lävistys tuovat hieman rokimpaa ilmettä muuten simppeliin kokonaisuuteen.

Ted Baker neonpinkki laukku
Jos olet taipuvainen unohtelemaan tai olet humalassa hieman holtiton, niin kannattaa suosia olkahihnallista laukkua, joka ei jää vahingossa paikkaan x juhlariennoissa. 


Laukku kannattaa olla ehdottomasti pieni - suuri laukku tuo usein liikaa arkisuutta juhlatyyliin. Mikäli syystä tai toisesta tarvitset myös isomman laukun, niin sen voi jättää narikkaan tai naulakkoon juhlien ajaksi, kun otat arvotavarat pienempään iltalaukkuun mukaan. Illallistyyppisissä pikkujouluissa iso laukku on vain tiellä, kun ollaan sen verran tiiviisti.

yksityiskohtia juhlalaukut minna parikka ginger
Pikkujoulutyylissä yksityiskohdat tekevät paljon, oli kyse sitten vaatteista tai asusteista. 


kolme juhlalaukkua pikkujouluihin
Ihania laukkuja iltajuhliin. 


Korkokengistä ja juhlakengistä kannattaa miettiä miten niitä käytät. Eli joudutko kävelemään pitkiä matkoja? Tanssimaan? Odottamaan taksijonossa lumihangessa? Onko korkokengillä kävely tuttua? Jos jalat eivät kestä korkoja, niin kannattaa panostaa mataliin tai korottomiin juhlakenkiin. Esimerkiksi ballerinoista saat juhlavat kun kiinnität vaikkapa rintakorut tai hiuskorut ballerinan reunaan. Jos taas jalat kestävät korkoja hyvin, niin valitse kengät, joilla voit kävellä myös liukkailla keleillä ja jos joudut taksijonoon lumihankeen, niin ehdottomasti umpinaiset kärjet ettei varpaat jäädy! Näiden kahden välimaastoon jäävät voivat ottaa juhlakengät mukaan kassissa ja vaihtaa narikalla korot jalkaan sekä laittaa talviset lämpimät kengät narikkaan takin kanssa.

Gucci kultaiset sandaletit korkokengät
Guccin kultaisia sandaletteja aion käyttää joissain pikkujouluissa! 


kimaltelevat korkokengät glitter shoes
Kimaltavat juhlakorkokengät sopivat pikkujouluihin ja muihin kauden juhliin kuin nakutettu. 


Korkokenkien käyttömukavuuteen vaikuttaa materiaali, oikein valittu koko ja pohjan kuviointi sekä korkolapun materiaali, mutta aiheesta tulee varmaan kerrottua enemmän tulevissa postauksissa. Yksi vinkkivitonen kuitenkin - jos pohjat ovat muovia ja todella sileät kuvioinniltaan, niin kannattaa tehdä saksien terävällä reunalla viiltämällä rosoisuutta pohjaan, jos juhlapaikassa on liukkaat lattiat. Parhaiten toimii ns. ruudukon muotoon tehdyt rosoiset viillot, jos ei ole aikaa käyttää kenkiä suutarilla puolipohjan laitossa ja kengät ovat edullisemmat juhlakengät - mitään designerkenkiä en suosittele naarmuttamaan, vaan viemään suutarille puolipohjan laittoa varten.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Todella kiva postaussarja tämä, odotan kovasti muita postauksia aiheesta! Itse en iltapukuja omista enkä näin ollen varmaan osaisi edes käyttää. En ole tainnut koskaan myöskään olla missään tilaisuudessa missä iltapukua olisi tarvinnut:D Harmi sinänsä! Olisi kuitenkin ihana joskus vetää ylle joku unelmien iltapuku ja olla vähän koreempi. Ehkä joskus minäkin;) Rennommat pikkujoulut on meillä varmaan tiedossa joten odottelen innolla lisää jatkoa tähän 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! :) :) Miulla on muutamia iltapukuja, muutamista muotinäytöksistä oon oman pukuni ostanut, jos on mittojen mukaan tehty, mut muuten olen itse tehnyt useampia. :) Kauniita pukuja miten näyttäviä tavallisiin juhlamekkoihin verrattuna! Pitäisi pitää porukalla taas iltapukujuhlat, ois aika siisti. Julkaisen sitä mukaa mitä ehdin tehdä, tässä on taas aikatauluissa muutama muuttuja tullut meistä riippumattomista syistä, niin vähän aika on kortilla. :)

      Poista
  2. Odotan lisäkuvia mekosta. Vaikuttaa upealta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, kiitos! :) Tulossa on lisää kuvia ja tästä puvusta kyllä tykkään paljon. <3 Näiden itselle tulevien töiden kanssa tulee usein sellainen et "entäs jos" mietteet, vähän tuumailen lisäisinkö tähän vielä vähän mustaa pitsiä kun tulis aika cool... :D :) Itselle tulevissa ompelutöissä voi onneks muuttaa mieltään ja lisätä jotain, jos niin haluaa. ;)

      Poista
  3. Mua kovasti huvitti tuo "jos olet taipuvainen unohtelemaan.." tosiaan suosin olkahihnallisia laukkuja, muita ei taida edes löytyä, paitsi reput :D

    Kiva postaussarja! Mulle pikkujoulutyyli tuottaa aina ongelmia, kun en ole kiiltävän perään ja klassinen tyylikin tuntuu vieraalta. Jotain boheemia twistiä pitäis aina olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis tästä pitää muistuttaa, ollaan lukemattomia kertoja jouduttu nuorempana menemään takas kuppilaan kysymään et hei, onkos se miun laukku/ lompakko/ puhelin jne täällä. :D Itsellä ei onneks laukut pääse unohtumaan, mut kaupassa meinaa joskus ostokset jäädä tiskille maksun jälkeen. :DD Olkahihna on pop, huolettomampaa on esim. tanssia kun ei tarvitse laukkua miettiä. :)

      Ihana kuulla, kiitos! :) Joo, siulla on kyllä sen verran persoonallinen tyyli, että vaatii vähän enemmän panostusta et saa juhlavammaksi. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)