perjantai 21. helmikuuta 2020

Luonnonkosmetiikan vartalovoiteet testissä - Lavera, Nurme, Cattier Paris...

*Tuotteet saatu pääosin pr-näytteinä maahantuojalta, Laveran Winter Love ostettu itse. Postauksessa on mainoslinkkejä, jotka tunnistat tuttuun tapaan kahdesta (**) tähdestä.

Kuiva- ja herkkäihoisena käytän varsinkin talvella erilaisia vartalovoiteita - joskus tuhteja, todella kosteuttavia voiteita ja joskus ihan tavallisia vartalovoiteita. Ajattelin jakaa näitä vinkkejä myös teille muille kuivaihoisille, kun pääsen blogini kautta testailemaan erilaisia tuotteita ja varmasti sieltä ruutujen toiselta puolelta löytyy myös herkkäihoisia ihmisiä. Vartalovoiteessa itselleni on tärkeintä, että se on luonnonkosmetiikkaa ja tuoksuu hyvälle.

Omiin kosmetiikkaostoksiini ja valintoihini tuoksu liittyy oleellisesti, sillä jos tuoksu ei miellytä, niin tuote jää kokonaan käyttämättä ensi testaamisen jälkeen. Siitä huolimatta, vaikka tuote toimisi loistavasti - en vain jotenkin saa jatkettua tuotteen käyttöä, jos se ei tuoksu hyvälle. Muutaman tuotteen kanssa onkin käynyt niin, mutta yleensä olen antanut tuotteet eteenpäin, jos en niitä itse käytä tuoksun tai muun syyn takia. Kosmetiikka on arjen luksusta itselleni, joten tuotteen pitää olla kaikin puolin hyvä, että jatkan sen käyttöä. Eniten kuluttajien ostopäästöksiin vaikuttavat juurikin tuoksu, brändi ja tuotteen koostumus, mikäli en muista väärin viime vuoden luonnonkosmetiikkapäivästä.

Luonnonkosmetiikka_vartalovoiteet_kokemukset-9

Noh, minkälainen se täydellinen koostumus sitten on? Minusta tuotteesta riippuen vartalovoide saa olla kermaisempi, öljymäisempi tai tiiviimpi, kunhan voide ei ole sellainen niljakkaan tai hyytelömäisen tuntuinen. Hyvä vartalovoide kosteuttaa pitkään ja imeytyy suht nopeasti, tai jos tuote ei imeydy nopeasti, niin se ei myöskään tahmaa.

Valitsin tähän postaukseen viisi erilaista vartalovoidetta ja yhden 100 % sheavoita sisältävän tehotuotteen. Meillä vartalovoiteita menee minulla ja lapsella, satunnaisesti myös miehellä - hänellä iho ei ole yhtä kuiva ja herkkä kuin meillä muilla. Suosittelen myös tsekkaamaan tämän aiemman postauksen Egyptian Magic- voiteesta, sillä se on edelleen käytössä ja on erittäin hyvä ihottumien hoidossa. Samaa voidetta voi käyttää muun muassa glitterien kiinnittämiseen, itikanpistoihin ja ärtyneelle iholle, edellä linkatusta postauksesta löytyy kattavampi lista Egyptian Magicin käyttökohteista.

Luonnonkosmetiikka_vartalovoiteet_kokemukset-2

Luonnonkosmetiikka_vartalovoiteet_kokemukset-7

Luonnonkosmetiikka_vartalovoide_Cattier-Paris-1


Cattier Parisin persikkaa ja ylang- ylangia sisältävä vartalovoide


Tuoksultaan mieto ja kermainen koostumus miellyttää minua todella paljon. Ylang ylang tuoksuu ihanalle myös eteerisissä öljyissä, mutta myös tässä tuotteessa tuoksu on todella miellyttävä, vaikka tuote ei tuoksu kovin vahvasti. Tämä vartalovoide imeytyy kohtuullisen nopeasti, jonka lisäksi se kosteuttaa ihoa hyvin ja rauhoittaa ihoa eli tämä sopii herkkäihoisille hyvin! Iho jää tällä voiteella todella sileäksi ja pehmeäntuntuiseksi. Minusta on ihanaa, että nämä Cattierin vartalotuotteet ja hiusnaamiot ovat pakkauskooltaan suuria, sillä pitkähiuksisena hiusnaamiota kuluu ja vartalotuotteissa tuotetta menee myös enemmän kuin kasvoille tarkoitetuissa tuotteissa. Cattier Parisin tuotteita voit tilata kotiisi muun muassa täältä**.


Cattier Parisin vartalovoiteet pumppupulloissa


Pumppupulloissa olevat kosteusvoiteet sopivat hyvin arkikäyttöön ja meidän lapsi pitää erityisesti Coconut butter & vanilla Body Lotion- kosteusvoiteesta, koska se imeytyy niin nopeasti. Jossain välissä yritettiin käyttää myös toista voidetta, mutta siitä tuli hyvin vahva vastalause takaisin, joten tällä samalla mennään ja hoidetaan kuivaa ihoa. Erittäin riittoisat pakkaukset ja helppo annostella tarvittava määrä. Minä pidän enemmän sheavoita sisältävästä voiteesta, sillä kookos tuoksuu aika paljon tässä kookosta ja vaniljaa sisältävässä kosteusvoiteessa - mutta on ihana, että lapsi pitää tuosta toiseesta voiteesta ja Egyptian Magicista, niin ei tarvitse vääntää iltaisin siitä rasvataanko ihoa vai ei.

Sheavoita sisältävä voide on tuhdimpi ja kosteuttaa vartalon lisäksi myös koppuraiset kädet. Paksumpi voide ei imeydy niin nopeasti, mutta ei tarvitse kauaa odotella tämänkään imeytymistä ja ihosta tulee pehmeä sekä kosteutettu. Tämä Sheabutter Body Lotion on aikalailla tuoksuton. Tykkään todella paljon näistä pulloista, sillä pumpulla saa lisää  tuotetta ilman, että vartalovoidepakkaus menee "lähmäisen" tuntuiseksi. Meillä nämä voiteet ovat joko oman klaffilipastoni päällä tai olohuoneessa sohvapöydällä helposti saatavilla.

Cattier_Paris_pumppupullo_kosteusvoide-3


Nurme Rich Shea and Almond Cream - tuhti mantelintuoksuinen vartalovoide


Pieni pakkaus näihin muihin vartalovoiteisiin nähden, mutta todella tehokas tuote! Sheavoi on tunnetusti erittäin kosteuttava ainesosa ja koostumukseltaan sheavoita sisältävät voiteet ovat yleensä hieman tuhdimpia tai napakampia. Paksummasta koostumuksestaan huolimatta tämä voide on hieman kermainen ja levittyy helposti. Tuoksu on ihana, mieto eikä ole ollenkaan terävä. Vartalovoide kosteuttaa pitkään, mutta vaatii hetken imeytymiselle. Tämä on tällä hetkellä loppu valmistajalta, mutta jälleenmyyjiltä saattaa vielä löytyä - suosittelen tutustumaan Nurmen uutuuksiin myös, mutta niistä kerron enemmän omassa postauksessaan. Tässä välissä voitte vaikka käydä tutustumassa Nurmen tehtaaseen tarkemmin täällä, sillä kävin reilut kaksi vuotta sitten siellä vierailulla. Muihin Nurmen tuotteisiin voit tutustua täällä**.


Luonnonkosmetiikka_Nurme_kosteusvoide


Lavera Limited Edition, Winter Love


Tässä tuoksu on todella vahva, mutta ihanan mausteinen! Tämän itseasiassa ostin tuoksun takia ja näitä rajatun erän kosteusvoiteita oli kaksi. Näitä voi olla vielä esim. marketeissa ja jälleenmyyjillä tarjolla. Kevyt, kermainen vartalovoide, joka levittyy helposti ja imeytyy lähes samantien. Tämän kepeä koostumus on varmasti monen makuun ja sopii sellaisellekin tyypille, joka ei ole vielä tutustunut luonnonkosmetiikkaan. Tuoksu jää pienoisesti iholle, mutta ei mitenkään häiritsevästi vaan ennemminkin hyvällä tavalla. Laveraa saa esimerkiksi Citymarketeista ja eri verkkokaupoista, itse tilaan yleensä täältä**, sillä saan sieltä kerralla kaiken - oli kyse sitten meikeistä, Laveran valkaisevasta hammastahnasta tai ihonhoitotuotteista!

Luonnonkosmetiikka_vartalovoide-Winter-Love_Lavera


Cattier Paris Sheavoi kasvoille, vartalolle ja hiuksille


Todella hyvin kosteuttava 100% sheavoi käy esimerkiksi kuiville kantapäille, hiusnaamioksi kuiville latvoille, hierontaan ja kosteutta vaativan ihon hoitoon. Voide on paksua ja levittäminen on siitä syystä hieman haastavampaa. Teho on uskomaton, sheavoi kosteuttaa ja ravitsee pitkäaikaisesti eli tätä ei tarvitse läträtä, pienikin määrä riittää. Parhaimmillaan tämä on tehohoitona pienille alueille, kuten kuiville poskille, palaneelle iholle tai huulien kosteutukseen.


Cattier_Paris_sheavoi-2

Cattier_Paris_sheavoi-5

Oliko joku näistä tuotteista teille tuttu jo ennestään? Mikä on lempivartalovoiteesi luonnonkosmetiikan puolelta? Minä pidän näistä kaikista, ehkä eniten Cattierin ja Laveran voiteista, mutta Nurmelta erityisesti yksi uutuus on loistava, mutta sitä en saanut tähän samaan postaukseen vaan kerron siitä myöhemmin erikseen. Toki lempparitkin vaihtelevat minulla sen mukaan mitä iho kaipaa - kosteutusta, ihon rauhoittumista, ihottuman paranemista vai kosteutetun ihon ylläpitoa. :)

2 kommenttia:

  1. Luonnonkosmetiikka on kyllä parhautta <3 Käytin itekkin ennen useasti samanlaisia vartalovoiteita, mutta tän talven oon mennyt aikalailla vaan kookosöljyn voimin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia - luonnonkosmetiikka on kyllä parasta ja usein toimii paremmin kuin kaupan vastaavat. :) Näistä olen tykännyt todella paljon ja on saanut ihottumat yms kuriin hyvin. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)