sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Se on täällä - Cobblerinan spesiaali Rusettilaukku

 Moni teistä onkin huomannut, että käytän paljon Cobblerinan laukkuja arjessa ja minulla onkin niitä suurempia Rusettilaukkuja kolme kappaletta. Tai oli. Hain eilen postista itselleni neljännen Rusettilaukun, jota modattiin Cobblerinalla hieman toiveideni mukaiseksi ja laukku valmistui ihanasta pastelliliilasta nahasta. Tässä uudistuneessa kotimaisessa nahkalaukussa on muutama piirre, mitä aiemmissa ei ole - olkahihna on nykyään punotun hihnan sijaan leveämpi ja siinä on solki olkaimen pituuden säätämistä varten. Sisäpuolelle on tullut nahkainen lisätasku, ennestään laukussa on ollut läpän alla vetoketjullinen tasku, joka löytyy myös tästä laukusta. 




Ihastuin Louis Vuittonin uuteen laukkumalliin, jossa on kukkaro leveässä olkahihnassa. En kuitenkaan muuten hirveästi välitä Vuittonin laukuista ja toisekseen muutaman tonnin laukku ei sovi oman lompakkoni kanssa yhteen, saati sitten ekologiset arvot. Pohdin hieman asiaa ja laitoin viestiä Cobblerinan Sannalle, että voisiko liilaan laukkuun lisätä Cobblerinan oman malliston kukkaron hakasella niin, että kukkaron saa tarvittaessa irti hihnasta. Malli, kiinnitys ja kukkaron solki eroavat paljon tuosta inspiraation lähteestä, jossa oli leveässä hihnassa pyöreä vetoketjullinen kukkaro, mutta minusta tästä tuli ihana kokonaisuus! Minulla ei ennestään Cobblerinalta olekaan ollut kukkaroa, mutta jestas miten tilava se on siroudestaan huolimatta! 


Mietin, että saan tuohon kukkaroon hyvin kortit, parkkilipukkeet, auton avaimet ja muut, jotta ne ovat helposti ja nopeasti saatavilla. Kukkaro ja laukku ovat molemmat taitavasti ommeltuja, kuten aina. Pidän tuosta kiinnityskohdasta, se on tyylikäs ja sopii laukun hienostuneeseen tyyliin. Cobblerinalle tuli muuten verkkokauppaan mahdollisuus valita haluamansa värit rusettilaukkuihin ja aina kannattaa kysyä, mikäli jotain tiettyä väriä toivoo. Minäkin toivoin tätä liilaa laukun nahaksi, mutta en osannut millään päättää minkä värinen rusetti tähän tulisi, mutta Sanna ehdotti, että laukusta tulisi kokonaan yksivärinen, sillä sellaista minulla ei vielä ole. Tämä oli kyllä hyvä valinta, sillä kokonaisuus on yhtenäinen kukkaroa ja rusettia myöten. 

Pastellivärejä on helppo yhdistellä mihin asuihin tahansa, kuten aiemmista laukuistani huomaa. Kaikki näistä laukuista ovat palvelleet vuosia hyvinä, vaikka en ole erityisemmin varonut käyttöä näiden kanssa, vaan laukut kulkevat tilanteessa kuin tilanteessa mukana. Laatuun olen ollut erittäin tyytyväinen, kuten voitte huomata - enhän minä muuten olisi ostanut neljää samanlaista laukkua eri väreissä. 





Jossain kohtaa huomasinkin, että laukkujen hinnat olivat nousseet muutamia kymppejä, mutta uudistunut hihna säädettävyytensä kanssa ja pienten yksityiskohtien muutos on ehdottomasti sen arvoista. Erityisesti hihnan säädettävyys on loistava muutos, jonka lisäksi leveämpi hihna on mukavampi olkapäällä, jos laukussa kuljettaa jotain painavampaa. Sisätasku on myös hieno idea, sillä puhelimen saa erilleen muista tavaroista ja puhelin tulee vartaloa vasten, jolloin sen värinän huomaa helpommin. Ohessa myös tekemäni Reels laukusta ja sen yksityiskohdista kiinnostuneille! 


Suomessa valmistetusta laukusta voi olla varma, että työolot ovat turvalliset ja yrittäjä saa asiallisen palkan tekemästään työstä. Minusta näin kestävistä, kauniista ja hyvin tehdyistä laukuista 280 euroa ei ole liikaa. Kotimaista käsityötä parhaimmillaan - Cobblerina sai avainlippu- ja Design from Finland- merkinnät kertomaan, että laukkujen valmistus ja suunnittelu tapahtuu täysin Suomessa. Kotimaisuus on todella suuri plussa, kannan kotimaisia laukkujani ylpeydellä ja kotimaisuuteen haluan panostaa jatkossakin. Voitte kuvitella sen fiiliksen, mikä minulla oli pakettia avatessa, varsinkin nyt kun laukkua modattiin hieman toiveideni mukaisesti. Ai vitsi, tästä laukusta tuli heti yksi suosikeistani! 

Onko teillä kotimaisia laukkuja? Missä värissä ostaisit Rusettilaukun? 

2 kommenttia:

  1. Onpa tosi kiva idea tämä! Itsekin katselin Vuittonin laukkua jossa samanlainen ratkaisu, että olisipa kätsy avaimille tai vaikka muistikorteille tuo pieni kukkaro hihnassa. Mut mielellään sitä tukisi kotimaista tekijää tässäkin asiassa. Yksi laukku minulla jo Cobblerinalta onkin ja nyt olen tuosta isommasta London-laukusta haaveillut. Tosi hyvä uudistus myös tuo leveämpi säädettävä hihna.

    T: Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, miusta tuo idea on kyllä tosi näppärä käyttöä ajatellen ja just kaupunkireissuilla, kuvatessa jne. Asiakas mietti myös, että tuosta saattaisi läpi saada bussikortinkin leimattua. Muistikorteille toimii myös, olisivat aina tallessa ja lähellä! Miekin mieluummin kotimaista tekijää halusin tässä suosia ja tosiaan pyytämällä Cobblerinan Sanna laittaa hihnaan tämän kukkaroratkaisun. :) London- laukkumalli on kyllä kaunis, sellainen klassinen ja käytännöllinen. Mie rakastan näitä rusettilaukkuja. <3 London- laukkuja taitaa olla kaksi miulla, mutta harvoin tulee käytettyä. Tämä leveämpi hihna on kyllä hyvä, tykkään tuosta säätömahdollisuudesta, kun saa esim. Tyllihameiden kanssa laukkua korkeammalle yms. <3

      Vuittonilla on myös se huono puoli, että ainakin ennen he polttivat kaikki sesongeista ylijääneet eli myymättä jääneet laukut, ettei niitä laiteta aleen ja toisaalta niiden myytyjen laukkujen arvo säilyy paremmin, kun niitä on vähemmän. Ei kovin kestävää ajattelua. :( Mieluummin kotimainen ja vastuullisesti tuotettu, tietää että valmistaja saa palkan ja työolot ovat turvalliset!

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)