lauantai 6. maaliskuuta 2021

Lookbook - asuja nahkahameella

Monta nahkahametta, monta erilaista nahkahameellista asua. Näin lauantain ratoksi kokosin teille erilaisia asuja, mitä olen koonnut nahkahameiden ympärille. Tiedättekös, moni on kysynyt töissä, että miten nahkahametta yhdistellään ja voiko nahkahameen yhdistää arkeen? Todellakin voi ja vielä helposti! Nahkahameet ja mekot ovat tällä hetkellä pinnalla, kevään ja kesän tullen niitä nähdään vielä enemmän katukuvassa niin takkien, pitkien nahkatakkien, hameiden ja erityisesti nahkamekkojen merkeissä. Jo nyt näet sosiaalisessa mediassa ja katukuvassa nahkaa enemmän kuin ennen. 

Paivan-asu-itsetehdyilla-vaatteilla-2

Musta nahkahame on klassikko, sillä mustan kanssa käy kaikki. Musta nappanahka ei ole myöskään yhtä herkkää kuin mokkanahka ja nappanahan huolto on helpompaa, kun taas mokkanahan kanssa tarvitsee omat tuotteet ja harjat nahkahameen puhtaana pitämiseen. Alaosissa suosin itse tummia värejä eniten eli juurikin mustaa ja tummansinistä. Rekiltä löytyy myös pari vihreää hametta ja työn alla on yksi erikoisempi hame, jossa yhdistän useampaa erilaista nahkaa. 

Nahkahame nähdään usein kynämallisena, mutta itse tykkään käyttää myös näitä a- linjaisia tai kellottuvia nahkahameita myös! Erityisesti poronnahka on hyvä näissä hameissa, sillä se laskeutuu kauniisti, on pehmeää ja silti kestävää. Kynähameet ovat myös aivan ihania, vaikka useimmiten valitsenkin näitä kellottuvampia hameita! Etsin blogin arkistoista asuja viime vuosilta, joissa olisi sellaiset yläosat ja asusteet, mitä voi käyttää niin a-linjaisten nahkahameiden kuin myös kynämallisten hameiden kanssa. Otin tähän postaukseen mukaan myös yhden asun kapealla wetlook- hameella, jonka kokonaisuus olisi aivan ihana muidenkin hameiden kanssa. 

Paivan-asu-tyyliblogiin-musta-vaaleanpunainenNoir-Handmade-hame-paivan-asussa-2Sillalla-Kasamassa

Nahan muotiin tuleminen on siinä mielessä hieno juttu, että esimerkiksi nahkatakit kestävät vuosikausia käyttöä eli on kyse todella pitkäikäisistä vaatteista, jotka kestävät käyttäjältä toiselle. Alla olevassa kuvassa näette esimerkiksi äitini vanhan takin, jonka sain itselleni teini- ikäisenä ja tämä alkaa olla 35-40 vuotta vanha. Tämä alkoi jossain vaiheessa kuivuuttaan halkeilla, mutta käsittelin sen kahdesti nahkaöljyllä läpi ja pinta on taas kuin uusi. Mutta hieno esimerkki siitä, miten kauan vaate voi kestää hyvänä, jos siitä vain huolehtii ja sitä säilyttää oikein. Kestävää materiaalia on helpompi myös tarvittaessa korjata, kun vaate ei murene käsiin purkaessa ja ommellessa. 

Jos nahka ei sovi omiin arvoihin, niin saatavilla on myös ananaksen lehdistä tehtyä nahkaa ja käsittääkseni kehittelyssä on myös sienirihmastosta tehtävää nahkaa. Halvin vaihtoehto on tietenkin tekonahka, mutta se on haasteellinen niin kestävyytensä kuin materiaalinkin osalta. Kangasliikkeessä törmäsin myös pehmeään mokkanahkamaiseen "tekonahkaan", joka kestää normaalin pesun pesukoneessa hapertumatta lainkaan. 
  Lip_bag_leatherskirt_outfit-8  
Paivan_asu_talvimuoti_blogi-52Silkkitoppi_Hilfiger_Nahkahame_Rokita-5Antti-Tapani-collegepaita-oranssi-7Silkkitoppi_Hilfiger_Nahkahame_Rokita-15

Kuten kuvistakin huomaatte, niin nahka on todella kaunis pari silkin ja villan kanssa. Nahka tuo kontrastia pehmeisiin ja kiiltäviin materiaaleihin, sillä itse olen valinnut suht mattapintaisia materiaaleja näihin yksivärisiin hameisiin. Nahkahameiden kanssa käytän usein myös pitsihuitulaa, joka tuo liikkuvuutta ja kontrastia hameeseen materiaalinsa osalta. Yhden näistä huituloista näettekin muutamaa kuvaa alempana - yksinkertainen täysikello peplum- helma, jonka saa pujotettua kynähameen tai a- linjaisen hameen kaveriksi. Korostaa vartalon kapeimpaa kohtaa ja luo muotoa vartalolle, mutta häivyttää juuri oikeista kohdista korkeavyötäröisen nahkahameen tai muun hameen kanssa. 

Talvikeleillä nahka on ihanteellinen, sillä se on lämmin ja silti hengittävä. Miespuolinen ystäväni kehui joskus, että ei ole parempia housuja talvelle ja usein olen nahkahousuihin ommellut sisälle irroitettavan puuvillavuorin, jonka saa heitettyä pesukoneeseen aina tarvittaessa. 

Kuopio_paivan_asu_nahkahame_villakangastakki-12Paivan-asu-sinisella-paidallaAsu-yksiolkaimisella-topilla-ja-nahkahameella-6Paivan-asu-nahkahameella-ja-yksiolkaimisella-topilla-4Pitsia-ja-nahkahame-Furla-MetropolisPitsihelma_midihame_syysmuoti-5Asu-nahkahameella-ja-collegepaidalla-2

Viime aikoina olen eniten käyttänyt collegepaitoja, pitsitoppeja ja lyhyitä huppareita nahkahameiden kanssa. Helppoa, lämmintä ja silti oman näköistä pukeutumista. Toisaalta taas huppari ja collegepaita tuo rentoutta asuun, jos muuten on nahkahame sukkisten ja korkokenkien kanssa päällä. Silkkipaitoja kaipaisin lisää, niissä kiilto on niin kaunis ja materiaali tuo hyvin vastapainoa nahalle. Yksi printtitoppi minulle on tulossa keväällä tai kesällä, sen uskon näyttävän upealta lyhyen mustan nahkahameen kanssa! 

Kellotettu_nahkahame_poronnahkaa_RokitaLyhyt_huppari_nahkahame_RokitaAsu_nahkahameella_kevatmuoti_2019Kuopio_paivan_asu_nahkahame_villakangastakki-5

Oli itseasiassa inspiroivaa selata vanhoja postauksia ja koota yhteen asuja nahkahameilla. Tästä postauksesta ne löytyvät jatkossakin ja toivottavasti myös teille seuraajista oli iloa tästä ja inspiraatioksi tietenkin tulevia asukokonaisuuksia ajatellen. Varsinkin, jos aiot hankkia jossain vaiheessa nahkahameen tänä vuonna, niin tästä löytyy aika kattavasti erilaisia asuja inspiraatioksi eli eikun soveltamaan omaan tyyliin! Kerro ihmeessä, mikäli pidit tästä Lookbookista, niin voin julkaista tällaisia koosteita jatkossakin tiettyyn vaatekappaleeseen painottuen - esimerkiksi nahkatakkeihin tai mekkoihin. 

Ihanaa viikonloppua teille kaikille! 

Outfit_Calvin_Klein_Heels_Leatherskirt-6Asu-nahkahameella-13Bikerjacket_Leatherskirt_Guess_Heels-12

6 kommenttia:

  1. I love these pictures, I love the outfits and I love the presentation. WOW!!! Really nice skirts and you look amazing in them.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much, such a sweet comment! <3 :) It so nice to hear that you liked this Lookbook - let's see, maybe I´ll make another ones later.

      Poista
  2. Oi, kuinka monta niin erilaista lookia luotu nahkahameiden ympärille! Rakastan noita kaikkia, mut eniten mun silmiin pomppasi tuo asu sinisellä cropatulla paidalla ja sukkiksilla - ihan super ihana look!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Yritin valita tähän erilaisia kokonaisuuksia, monenlaisia asuja on tullut puettua ja jospa tästä olisi inspiraatioksi myös muille tämän vuoden pukeutumiseen. :) Oi nuo siniset sukkikset verkkosukkisten alla ovat ihanat, tuo look pitäisi pukea joku päivä uudelleen päälle tässä lähiaikoina! <3 Ompelin just joulukuussa itselleni tuollaisen samanlaisen myös paksusta puuvillacollegesta, oli tukkuun tullut täysin puuvillaa olevaa ja harjatulla sisäpinnalla. Paksumpi kuin normi college, niin menee talvella hyvin toppien päällä. <3

      Poista
  3. Oi, tosi upeita asukokonaisuuksia nahkahameen kanssa. :) Tuo pitkä pinkki takki asuyhdistelmä oli minusta paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihla! <3 Ihana kuulla, se on myös yksi miun lemppareista. :) Nahkahameista on moneen, saa aina erilaisia yhdistelmiä vaikka hameet pysyisivät samoina. Monikäyttöinen vaatekappale mihin vuodenaikaan tahansa! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)