sunnuntai 28. elokuuta 2022

Slow SoMe - uusi trendi vai pienemmän porukan juttu?

Minä haluan ottaa kantaa myös keskusteluun niin sanotusta "slow somesta", joka on ollut jo pinnalla alkuvuodesta lähtien ja ensimmäiset merkit siitä näkyi jo noin pari vuotta sitten. Oma mielipiteeni eroaa hieman valtavirrasta, sillä ihmettelin jo vuosia sitten näitä "blogit ovat kuolleet"- ulostuloja Instagramiin siirtymisten myötä, koska blogithan ovat koko ajan olleet hakukoneiden saavutettavissa huomattavasti helpommin kuin yksittäinen Instagram- julkaisu. Tätä toistelua näin monissa blogeissa vuosia sitten ja moni lopetti bloggaamisen kokonaan, mutta osa onneksi jatkoi bloggaamista ja ns. hitaan somen päivittämistä entiseen malliin. 

Kyllä, tässä monien mielipiteessä on pieni siemen totuutta mukana, sillä sovellusten uutuudenviehätys ja mahdollisuudet esimerkiksi Instagramissa ja TikTokissa olivat alussa ihan eri tasolla kuin nyt. Silti minusta tuntuu, että suurin osa meni pelkästään trendin mukana tähän toisteluun, että blogit jää nyt pois ja kaikki bloggaajista, sekä lukijoista siirtyivät toisiin kanaviin sen sijaan, että olisi miettinyt pidemmällä tähtäimellä omaa some- tekemistään. Nyt todella moni on kypsynyt Instagramiin ja siihen, että alustat suosivat videoita kuvien yli eli olisi pakko siirtyä tuottamaan videoita kuvien sijaan. Moni valokuvaaja onkin siirtynyt jo muiden palveluiden pariin julkaisemaan kuvia. 

Pieksamaki-kuvat

T- paita - Pure Waste*
Nahkahame ja lyhyt huppari - Rokita
Maiharit - Minna Parikka "Bunny Boots" 
Olkalaukku - DKNY

*Saatu blogin kautta. 

Kuvat; Maria L. 

Yksi syistä oli myös yhteisöllisyyden hiipuminen ja kommenttikenttien hiljeneminen. Osa kommentoinnista myös hiipui pois, osa luonnollisista syistä ja osa myös siksi, että monilla ei ollut enää sanottavaa tai sisältöä rajattiin niin paljon, ettei lukijana herännyt enää mitään kommentoitavaa. Osa siksi, että bloggaaja ei koskaan vastannut kommentteihin, niin eihän se hirveästi innosta jatkamaan kommentointia tai yrittämään vastavuoroisuutta, jos tuntuu, että puhuu seinälle. Sama juttu nykyään Instagramin kanssa - jos et itsekään ole sosiaalinen ja muiden julkaisuihin reagoiva sosiaalisessa mediassa, niin miksi oletat ja pyydät, että muut ovat? 

Yhteisöllisyydestä sanoisin samaa - se ei ole pelkästään yhden tai kahden ihmisen varassa, vaan sen tulisi olla tasapuolista ja kaikkien vastuulla, se määrittää millainen se ilmapiiri on. Ei yksi tai kaksi ihmistä voi olla ainoat kymmenien ihmisten joukosta, jotka näkevät vaivaa siihen, että verkostoidutaan yhdessä muiden bloggaajien, vaikuttajien ja yhteistyökumppanien kanssa. Jos haluat vain rusinat pullasta ja muiden tuovan yhteistyöt, tapahtumat sun muut nenän eteen yhtenäisyyden, auttamisen ja tukemisen sijaan, niin se valitettavasti huomataan. 

Ennen tykkäsin todella paljon olla mukana järjestämässä ja järjestää erilaisia tapahtumia bloggaajille ja muille vaikuttajille, mutta myöhemmin aika ei enää riittänyt ja silti monet pyysivät näitä järjestämään, vaikka olisivat voineet myös itse aloittaa ja tehdä jotain uuden tapahtuman järjestämiseksi. 

Pieksamaki-tyyliblogi-2

Nykypäivänä on monta eri keinoa vaikuttaa ja kasvaa. Osa valitsee nopean kasvun ilman tuloksia, osa kasvaa hitaammin, mutta hyötyy rahallisesti paremmin, kun lukijoita ja seuraajia oikeasti kiinnostaa asiat mistä puhut ja mitä tuot sosiaalisessa mediassa esille. Voin sanoa, että jos sinulla on vaikka 100K seuraajaa, mutta heistä kiinnostuneita, saavutettavissa olevia ja reagoivia seuraajia on vain muutama prosentti, niin kyllä mieluummin valitaan vaikuttaja, joka saavuttaa yli 20% omista seuraajistaan oikealta alueelta, vaikka seuraajia olisi huomattavasti vähemmän. Vaikuttajamarkkinoinnissa on tärkeää saavuttaa erityisesti lämmin yleisö, koska ns. kylmä yleisö vaatii keskimäärin noin kahdeksan toistoa ennen ostopäätöstä. 

Tähän liittyy todella monta muutakin asiaa, kuten mm. algoritmin hyödyntäminen ja tunnettavuuden kasvattaminen isompien massojen kanssa, mutta karkeasti sanoisin, että enemmän tulosta tulee tällä tavalla. Näissäkin mietitään, mitä tavoitellaan, mitä halutaan saavuttaa ja miten ne saavutetaan. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että esimerkiksi hieman alle tuhannen seuraajan tili on tuonut säännöllisesti enemmän myyntiä kuin osa 100-200K tileistä, joiden kanssa yhteistyötä on tehty. 

Valitsemiensa kanavien osalta on hyvä miettiä, minkälaisia ihmisiä ja minkä ikäryhmän haluat tavoittaa. Ketkä ovat eniten kiinnostuneita sisällöstäsi ja missä kanavassa se saavuttaa parhaiten oikean kohderyhmän? Millaista sisältöä itse haluat tehdä eniten ja mikä kanava tuntuu eniten sinulta? Ovatko seuraajasi nopean vai hitaan somen kuluttajia vai sekä että? 



Se, mikä minusta on huolestuttava piirre hitaan somen nousemisessa, liittyy ihmisten hyvinvointiin. Milleniaaleilla ja muilla arjen, vaatimuksien ja ruuhkavuosien kuormitus on niin suurta, että sosiaalinen media, jonka kuuluisi olla hauskaa ja rentouttavaa ajanvietettä, kuluttaakin jaksamista. Monet ottavat taukoja sosiaalisesta mediasta, koska se vie aikaa, ahdistaa ja toistuvat trendit kyllästyttää. Se ei ole oikein, että normaalilla terveellä ihmisellä jaksaminen ei riitä nopean somen kanssa, vaan monet kaipaavat takaisin hitaamman somen pariin ja erityisesti siihen, että saa rauhassa lukea. Videoiden sijaan moni haluaa keskittyä esimerkiksi pitkään tekstiin ja kuvien katsomiseen leikattujen videoiden sijaan. 

Mieti miten nopeasti teet esimerkiksi Reelsissä ja TikTokissa päätöksen, katsotko sinulle tullutta videota loppuun? Niinpä. Molemmat sovellukset pyrkivät pitämään sinut sovelluksessa mahdollisimman pitkään skrollaamassa tuntemattomien videoita. Tuntuu, että siellä ei ole merkitystä ketä seuraat ja kenen sisältöä haluat nähdä, vaan sillä, että vietät sovelluksessa mahdollisimman kauan aikaa. Minusta ainakin olisi mukavaa nähdä ensisijaisesti heidän sisällöt, joita seuraan somessa! Ei minua kiinnosta selata kolmea mainosta ja suositeltua sisältöä kahden seuraamani ihmisen sisältöjen välissä. Kuka jaksaa edes skrollata tuollaista syötettä niin kauan, että näkisi seuraamiensa ihmisten sisällöt suurimmilta osin? 

Reagoinnit aivan varmasti vähenee, jos suurin osa syötteestä on ehdotuksia ja mainoksia, mutta tällä hetkellä sen voi kiertää valitsemalla "seurataan" syötteen Instagramissa, jossa kaikki seuraamiesi ihmisten sisällöt ovat kronologisessa järjestyksessä. Suosittelen, sitä kautta jopa näkee niiden seurattujen tilien sisällöt, kun taas normaalissa syötteessä et näe edes lähimpien ystäviesi sisältöjä, vaikka viestittelette ja reagoitte toistenne juttuihin päivittäin. Minusta tämä on niin typerää - miksi seuraisit ihmisiä, jos et haluaisi nähdä heidän sisältöjään? Makes no sense. Sarjaseuraajat ja feikkitilit ovat sitten asia erikseen, kummallakaan ei ole varsinaisesti aikomusta olla aktiivinen seuraaja. 

Asu-Parikan-Bunny-Boots

TikTokissa on hieman sama juttu, For You on se tärkein - ei se, ketä seuraat ko. sovelluksessa. Tästä postauksesta löydät lisää mietteitä TikTokista. TikTokissa surkeinta on se, että säännöt ovat erilaiset riippuen siitä miltä näytät ja vastaatko kauneusihannetta. Kauneusihannetta vastaavan henkilön videot eivät kuulemma riko sovelluksen sääntöjä, vaikka sukupuolielimet olisivat näytillä, mutta samaan aikaan piilotetaan ja bannataan videoita, jos joltain "ei kauneusihanteeseen sopivalta" kuultaa nännit rintsikoiden ja paidan läpi. Tai, jos jollain on jotain ulkoisesti poikkeavaa tai kehitysvamma, niin videoiden näyttämistä rajoitetaan ja jos en väärin muista, niin TikTok muistaakseni sai sakkoja tästä epätasa- arvoisuudesta muutama vuosi sitten. Jos olet myös uutisia lukenut, niin TikTok seuraa myös painalluksia puhelimesta eli käytännössä keskusteluja, salasanoja ja luottokorttitietoja. 

Sum summarum - luulen, että IG muuttuu koko ajan Facebookin kaltaiseksi eli porukkaa siirtyy koko ajan muihin sovelluksiin, kuten jo nyt on nähtävissä. TikTok on suosittu ja yleinen, mutta sen rinnalla on myös kuviin painottuva Vero ja BeReal- niminen sovellus. Näistä jälkimmäisessä seuraaminen toimii molempiin suuntiin ja sinulla on ilmoituksesta alkaen kaksi minuuttia aikaa julkaista kuva BeRealiin, jotta pääset katsomaan myös muiden sisältöjä ja ko. sovellukseen voi julkaista vain kerran vuorokaudessa. Myös jälkikäteen voi tehdä BeRealin, mutta idea on julkaista aitoa sisältöä nopeasti ja olla miettimättä liikaa, sekä hiomatta sitä kuvaa. 


Tätä koko somekenttää kun seuraa, niin en ihmettelisi yhtään, jos esimerkiksi IRC- Galleria tulisi uudelleen pinnalle kuvien ja lyhyiden päiväkirjamaisten julkaisujen jakamiseen, koska myös millenium, vintage ja nostalgia ovat kasvavia trendejä. Mikäs olisi sen nostalgisempaa kuin vanha sivusto kuvien ja aitojen ajatusten jakamiseen, sekä verkostoitumiseen erikoisissa ryhmissä? 

Tästä ajatuksesta liittyen blogien "katoamiseen", niin sen povaamisesta huolimatta monien blogit ovat kasvaneet jatkuvasti suuremmiksi, sivujen näyttökerrat ja lukijamäärät ovat kasvaneet huimasti! Erityisesti poikkeusaikana ihmisillä oli aikaa seurailla blogeja, etsiä sarjavinkkejä, kokemuksia kotimaan matkailusta, pukeutumisesta ja niin edelleen. Silloin omalla kohdallani harmitti aivan vietävästi, kun jo sovitut yhteistyöt peruuntuivat tai siirtyivät, vaikka seuraajia tuli tuhansia lisää todella lyhyessä ajassa. Kysyntää hitaammalle somelle on ja blogi on ylivertainen hakukoneiden kanssa, sillä lukijoita ja uniikkejä tyyppejä tulee hakukoneiden kautta jatkuvasti, vaikka et olisi koko ajan yhtä aktiivinen kuin ennen. Blogipostauksen ikä on huomattavasti pidempi kuin yksittäisen IG- tai TikTok- julkaisun. 

Oletteko huomanneet, miten moni ennen suosittukin vaikuttaja on palannut takaisin blogien pariin, koska kaipaavat hitaampaa sosiaalista mediaa? Kaipaatko sinä hitaampaa sosiaalista mediaa Instagramin ja TikTokin rinnalle? 

10 kommenttia:

  1. IG ja TikTok eivät kiinnosta ollenkaan. Jotenkin mielenkiintoisempaa lukea kunnon postaus eikä nähdä vaan yhtä kuvaa. Videotkin tykkään katsoa pitkänä versiona. Olen huomannut että youtubessa moni pahoittelee että videosta tuli liian pitkä vaikka pituus vaivaiset 15 minuuttia.

    Blogit löysin kunnolla vasta pari vuotta sitten. Silloin jo säikähdin lähteekö nämä kaikki nyt pois. Haluan silti uskoa että yhä löytyy niitä ihmisiä joille hitaampi some on luontevampi valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ajatuksista! Minusta myös on mukavampaa lukea pidempi postaus, IG:ssä ja TikTokissa on niin rajatut ne tekstikentät, että joutuu karsimaan paljon ja sitten voi jäädä jotain sanomatta / avaamatta ja joutua väärinymmärretyksi. Miusta jotenkin hassua, et ollaan tultu siihen, ettei vaikka esim. MyDay video Youtubessa saisi olla yli kymmentä minuuttia pitkä - siis oikeastiko ihmisillä on liian kiire pysähtyä vaikka tuoksi 15 minuutiksi? 😊🤔 Jokaisella pitäisi olla aikaa pysähtyä hetkeksi, tekee hyvää mielelle ja hyvinvoinnille varsinkin tällaisina aikoina, kun koko ajan menee jotain yhteiskunnallisesti päin prinkkalaa. Kiire ei pitäisi olla normitilanne, vaan poikkeustilanne.

      Varmasti löytyy! Oletko jo tsekannut tuolta Blogit.fi- sivustolta lisää blogeja luettavaksi? Sieltä näkee kerralla ns. blogisivulta et kuinka usein kukakin päivittää, niin siellä voi seurata aktiivisempia blogeja. ❤️ Miusta tuntuu, että aika moni alkaa palata ns. alkujuurille, niin moni kaipaa hitaampaa somea, säännöllisiä sometaukoja ja on jo poistunut esim. Instagramista.

      Poista
  2. Ihan todella hyvä postaus Milla, kiitos tästä! Mä en vaan jaksa itse kauheasti kommentoida instagramissa mitään (ainakaan pitkiä tekstejä), mä en tykkää kirjoittaa puhelimella :D Se on taas tosi ristiriitaista, kun blogien parissa oon aina kommentoinut ja vieläpä todella pitkästi. Silti tykkään jakaa kyllä kuvia instaan, äsken julkaisin myös ekan sellasen videopätkänkin kesästä (onko se nyt se reels?) ja vähänkö tykästyin siihen! Ehkä teen niitä lisää ;)

    Sen kyllä muuten huomaa sit omassakin igssä, sillä harvemmin tulee kommentteja minullekaan (pitkiä kommentteja siis) mikä on ihan hyvä, koska en mä jaksaisi vastaillakaan kovin pitkästi. Tästä ollaankin joskus puhuttu. Blogien parissa (silloin blogien kulta-aikoina) blogi oli kyllä täynnä sitten pitkiä kommentteja myös minulle. Tässä huomaan tosiaan sen, että jos sinä kommentoit muille, saat sinäkin kommentteja. Instassa se ei tosin minua haittaa, blogissa olisi mukava edelleen käydä keskustelua, mutten itse ennätä enää paljoa kommentoida, niijn ymmärrän myös sen, että harvemmin minullekaan kommentteja tulee :D Ehkä vielä joskus on aikaa enemmän näihinkin <3

    Oon kyllä muuten tosi iloinen, jos blogien pariin ihmiset siirtyisivät takaisin :) Harvemmin itselläkään aikaa enää riittää täällä, mutta kyllä mä silti silloin tällöin kerran pari kuussa pyörin täällä ja itse julkaisen postauksia silloin tällöin. Ei tätä vaan osaa lopettaa, vaikka monesti on käynyt mielessä.

    Onpa tosi sekavaa tekstiä, en osaa enää kirjoittaa! Sen siitä saa, kun ihan liian vähän pyörii enää täällä :') Ja kun katon mun blogilistaa, joita seuraan, niin ei sielläkään enää kyllä kauheesti luettavaa oo... Missä kaikki tyyliblogit..? :'(

    Kivaa alkavaa syksyä sinulle, toivottavasti näkisimme pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kirjoitin tätä useita viikkoja - oli hankala jäsennellä ajatuksia, karsia tekstiä ja näköjään muutama kirjoitusvirhekin jäi tänne. 🙈 Miusta on ihana jättää kommentteja ajatusten kanssa, yleensä luenkin sit useamman postauksen kerralla ja kommentoin samalla. Instassa välillä nyppii kommenttitilan pienuus, joutuu aina poistamaan osan kommentista ja sama kuvatekstien kanssa. Joo, se on Reels se videojuttu Instagramissa! Mie tykkäsin aiemmin kans olla paljon aktiivisempi, mut jotenkin tökkii Instassa se, että se bugittaa aina kun on julkaisemassa feediin, Reelsiin tai stooreihin yli neljä stooria peräkkäin. Vie intoa postata mitään, kun saa kaikki pitää tallennettuna eri paikassa ja lisätä erikseen, kun muuten häviää kaikki suunnitellut tekstit ja sisällöt. 😅 Mut joo, FB on bugisin sivu mitä oon koskaan käyttänyt ja IG seuraa perässä, kuten pystyi ennakoimaan.

      Blogeihin kommentteja tuli ennen enemmän, mutta miusta on ihana miten moni edelleen jaksaa kommentoida aktiivisesti ja antaa palautetta. Se on mahtava juttu! ^^ Arvostan todella paljon, että ihmiset haluavat jakaa ajatuksiaan ja ottaa aikaa kommentoimiselle. Varmasti on tulevaisuudessa enemmän aikaa näille, varsinkin lapsen kanssa helpottaa, kun hän kasvaa ja alkaa olla omatoimisempi. Meilläki muksu just pelaa hetken, niin saan ite tehtyä blogijuttuja välillä ja muokata tekstejä. 🥰

      Uskon, että osa tulee kyllä palaamaan hitaamman somen pariin ja Slow SoMe on muutenkin nouseva trendi tällä hetkellä, vaikka myös esim. TikTok kasvaa hyvää vauhtia. Mie en myöskään haluaisi luopua blogista ja oonkin ottanut nyt enemmän aikaa tälle, koska pakko on harrastaa myös työn ohessa ja saada hyvää fiilistä jostain muustakin kuin treeneistä. 😊 Siun postauksia odotan aina innolla, siun blogi on edelleen miun lemppareita vaikka päivittyy harvemmin! ❤️

      Tyyliblogit ovat kadonneet pääosin Instagramin puolelle ja osa jäljelle jääneistä tyyliblogeista postaa vaan mainoksia nykyään. 😁 Pitää jossain välissä laittaa siulle noi tyyliblogit mitä mie seuraan ja mitkä päivittyy, niin josko löydät lisää luettavaa! 🌸

      Eiköhän me nähdä viimeistään ensi kuussa joko täällä tai siellä! 😘 Ihanaa alkavaa syksyä myös sinnepäin!

      Poista
  3. Tää sun blogi on enää ainut mitä seuraan, voisin kyllä hyvin etsiä muitakin blogeja mitä seurata 🙂 Useampi juttu mitä haluaa kuunnella ja lukea nii ei oo vielä saanut aikaiseksi.. 😃 Valintahan se on mihin aikansa käyttää. Ja hyvin sanottu että jokaisella pitäisi olla aikaa pysähtyä eikä kiire saisi olla jatkuva tila. Ehkä älypuhelimet heikentää sekä lasten että aikuisten keskittymiskykyä. Mua ärsyttää jotkut asiat näissä ruuduissa ja olis kiva elää vähän "vanhanaikaisemmin" tietyllä tapaa, mutta on näistä hyötynsäkin. Tästä aiheesta voisin puhua pidempäänkin 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja ainakin itsellä huomaa, et helposti scrollaa TikTokissa ihan päämäärättömästi, eikä jaksa keskittyä kattomaan edes niin lyhyitä videoita kokonaan. Pysähtymisen taito ois hyvä muistaa, monesti sitä vaan paahtaa menemään ja tekee kaikkea mahdollista, mut aivot, mieli ja keho tarvii myös lepoa ja rauhallisuutta voidakseen hyvin. Miusta ainakin tuntuu kuormittavalta katsoa esim. nopeasti leikattuja lyhyitä videoita ja just päätyy tollaseen merkityksettömään selaamiseen mistä ei jää mitään käteen. Eikä kyl mieleenkään, kun tulva on ihan älytön. 😄 Joo, sama täällä - miuta kans välillä ärsyttää niin töissä kuin vapaalla miten riippuvaisia ihmiset on älypuhelimista ja monet odottaa vastausta viesteihinsä heti.

      Töissä sattui kerran tapaus, missä yksi vaikuttaja joutui odottamaan vastausta _vuorokauden_, niin haukkui sit miut siitä hyvästä, että "olemme antaneet hänen odottaa vastausta päivän ajan". 😅😂 Ei kyl itellä ois pokkaa, jos on yhteistyötä vailla. Mut joo, tosi moni rupee spämmäämään viesteillä ja kommenteilla, jos ei saa vuorokauden sisällä vastausta ja osa spämmää jo tunnin päästä, vaikkei kukaan olisi enää töissäkään sinä päivänä. Ihan kuin se nopeuttaisi vastauksen saamista. 🙄 Sometauko tekis monille hyvää ja ite säännöllisesti pidänkin, pakko on oman hyvinvoinnin takia!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen aihe! Täällä myös yksi Slow somen ystävä, nopeatempoinen some ei tunnu omalta jutulta ja vaikuttaa negatiivisesti keskittymiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! 😊 Just tuossa ylemmässä kommentissa puhuinkin tästä keskittymisestä ja toisaalta myös malttamattomuudesta mitä some, sekä siellä roikkuminen aiheuttaa. Tästä ois mielenkiintoista lukea enemmän et miten paljon somen koukuttavuus vaikuttaa ihmisten, niin aikuisten kuin lastenkin, mielialaan ja hyvinvointiin. 🤔

      Poista
  5. Itseasiassa lukiessani uudestaan ja uudestaan blogia, minulla on mahdollisuus luoda rauhassa mielipiteeni. Sen sijaan ns. fast somet edellyttävät nopeaa vastaamista ja silloin voikin vastata hetken mielijohteesta. Blogit ovat mahdollistaneet rauhallisen lukemisen ja kommentoinnin kirjoituksiin. Tik-tok ja Instagram sekä muut nopean kommentoinnit jolloin vastaamisen sisältöön ei tule kiinnitettyä huomiota. Sen huomaa mm. Twitterin puolelta. Mutta hieno kirjoitus sinulta! Mukavaa syksyä. Pihla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Pihla! :) Totta, tämä on myös hyvä asia, että pystyy lukemaan ajatuksen kanssa ja pääsee helposti selaamaan kommentoidessa takaisin, että olisiko vielä muutakin sanottavaa aiheeseen. Instagramissa tulee harvoin kommentoitua pitkästi ihan jo siksi, kun puhelimella kommentoiminen on hitaampaa ja tekstikentän rajallisuuden vuoksi. Blogissa pystyy avaamaan näkökulmaansa laajemmin, eikä tule niin helposti väärinymmärretyksi kuin tiettyyn merkkimäärään karsitussa kommentissa. TikTokissa on vielä pienempi merkkimäärä käytössä ja siellä joutuu ihan kahdenkin lauseen kommentteja tiivistämään tai jakamaan pariin kommenttiin. :D Twitterissä käsittääkseni myös sama ongelma ja sehän siellä on vähän ideanakin, että julkaistaan tosi lyhyt ja ytimekäs julkaisu. Mukavaa syksyä myös sinulle! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)