tiistai 11. marraskuuta 2025

Päivän asu farkkutakilla ja stilettokoroilla

Heipähei pitkästä aikaa! Tai no, pari viikkoa on mennyt edellisestä postauksesta, mutta se on omalla kohdallani pitkä aika. Tauko oli suunnittelematon, sillä elämä vei mennessään ja parin tapahtuneen jutun lisäksi energiaa ei oikein enää riittänyt sosiaaliseen mediaan. Sellaista se toisinaan on, mutta täällä ollaan taas useamman julkaisua odottavan jutun kanssa. Toivottavasti marraskuun alku on kohdellut sinua hyvin! Itse olen ollut todella väsynyt ja mieli maassa muutamien unettomien öiden, sekä yhtäkkiä tulleen pimeyden takia. Nämäkin asukuvat otimme viime viikolla noin puoli kolmen maissa - vuoden harmaimman päivän jälkeisenä päivänä. Juu, harmaata on. 


Farkkutakki - kirppikseltä
Paita batiikkivärjäyksellä - Urban Classics
Minihame - BikBok
Sukkahousut - Snag Tights
Laukku - Furla
Kaulahuivi - anopin neuloma
Stilettokorkokengät - Even & Odd


Sunnuntaina eli isänpäivänä lähdimme toiselle paikkakunnalle renkaiden vaihtoon. Samalla jäimme mummolaan (= miehen porukoille) syömään ja viettämään aikaa muiden kanssa, joten aika rennolla asulla mentiin tälläkin kertaa. Harmaan paidan valitseminen saattoi olla alitajuntaista... Olisin ehkä voinut vähän värikkäämpää valita päälle tällä kertaa. Ainakin kun lähes koko tausta oikein hehkuu harmaan eri sävyissä puita lukuunottamatta! Heh. Dopamine dressing olisi ollut paikallaan nyt marraskuussa, se olisi tehnyt hyvää! Ehkä pukeudun huomenna kokonaan violettiin, vihreään tai pinkkiin. 

Päivän asu oli mukava päällä, eikä paidan päälle tarvinnut kuin farkkutakin. Pitkähihaista en yleensä vielä tähän aikaan vuodesta tarvitse, jos en ole kovin kauan ulkona. Kerrospukeutuminen on enemmän talven juttuja, jos syksy on yhtä leuto kuin tänä vuonna on ollut. Harmaan kaveriksi valitsin tietenkin mustan, mutta asusteisiin oli pakko saada väriä! 

 
En enää lähtiessä ehtinyt vaihtaa laukkua, joten pakollinen valintani oli Furlan pinkki Candy- laukku. En tiedä, miten ajatus ei juossut enää yhtään, kun Minna Parikan yksisarviskengät olisivat olleet aivan täydelliset tähän kokonaisuuteen! Kyseiset Celestia- kengät kuvineen ja niiden hankinnan epäonnisen tarinan löydät täältä. Noiden kenkien sävy sopii todella hyvin Furlan laukun kanssa yhteen, vaikka sävy ei olekaan täysin sama. 

Ensimmäisenä minulle tuli mieleen pukea joko mustat tai violetit kengät, vaikka olisihan noita pinkkejäkin ollut useammat erilaiset. Otin kuitenkin nämä Even & Odd:in violetit stilettokorot. Keli on vielä sopiva näille, sillä läpikuultava muovi ei ole pakkasystävällinen, vaan voi haljeta liian kylmillä keleillä. Minusta violetti toimii ihan hyvin myös pinkin kaverina. Ainakin näin puettuna, kun kirkkaat pinkki ja violetti eivät ole ihan vierekkäin. 

 
Näitä upean naisellisia stilettokorkoja olisi ollut myös pinkkeinä, mutta en jostain syystä ostanut niitä? En tiedä miksi, sillä nämä ovat aivan ihanat ja sopisivat pinkkeinäkin useisiin eri asuihin! Pidän todella paljon näiden metallihohdosta, säväyttävästä violetin sävystä ja niiden yhdistelmästä läpikuultavan materiaalin kanssa. 

Näiden korkokenkien yksityiskohdat ovat esteettisesti miellyttävät, esimerkiksi tuossa kantapään kohdalla leikkaus ikäänkuin korostaa koron korkeutta ja kapeutta. Leikkaus myös vahvistaa kantapään kohtaa kengissä. Reunojen viimeistelyt kantapään ja päkiän kohdalla estävät liiallisen venymisen, sekä repeytymisen tai taittumisen käytössä. Even & Odd ei ollut minulle ennestään tuttu brändi, mutta nämä kengät ovat kertakaikkiaan upeat. 

 
Tämä marraskuun pimeys on ollut aika intensiivistä, mutta eiköhän se tästä - lisäsin olohuoneeseen työpisteen ääreen uuden valon ja muistutan itseäni päivittäin ulkoilun virkistävästä vaikutuksesta. Kohta alkaa paksumpien takkien kausi, niin pääsen käyttämään kaikkia ihania takkeja pitkästä aikaa! Ajastan huomenna muutamia postauksia eteenpäin, niin saan taas rutiinista kiinni. En malta odottaa, että ehdin myös lukemaan muiden uusimpia postauksia! Julkaisen tauon aikana tulleet kommentit, mutta vastaan niihin vasta huomenna keskiviikkona ajan kanssa. Kiitos, kun jaatte aina ajatuksia! 💜

Miltä tämä pimeys tuntuu sinusta? Mitä sinulle kuuluu?