perjantai 9. tammikuuta 2026

Mustavalkoinen päivän asu pinkillä höystettynä

Nappasin eteisestä Bunny Bootsit jalkaan ja lähdimme Joensuuta kohti. Samalla kävimme kuvaamassa päivän asun, kun olimme valoisan aikaan liikkeellä. Taitokorttelin lähikortteleissa on lisää kauniita puutaloja, joten siellähän se oli kuvattava. Päivän asun osalta menin aika rennolla ja mukavalla otteella, mutta pakko myöntää, että takkivalinta oli turhan viileä pakkaspäivälle ilman neuletta tai hupparia. Minulla oli siis vain tuo t- paita alla eli käsivarret paljaina. Lapasetkin unohtuivat kotiin. Emme sinänsä liikkuneet kuin lämpimään autoon ja autosta liikkeisiin, mutta silti. Joen rannassa kävi tuulenvire, joten rapsakkaa oli. 


Villakangastakki - Ril's
Paita - Nosh (kirppikseltä)
Minihame - BikBok
Sukkahousut - Snag Tights
Maiharit - Minna Parikka
Kaulahuivi - anopin neuloma
Laukku - Furla


En aina lähtötohinassa (juu, säädön määrä on vakio...) muista, että meillä kotona on aina muutaman asteen lämpimämpää kuin muualla. Talon vieressä oleva suuri metsä suojaa niin, että aukeammalla alueella on enemmän pakkasta kuin kotipihassa, eikä pihalla juurikaan tuule. No, sellaista se on! Pärjäsin kuitenkin, kun autossa lämmitys toimii ja tosiaan pitkiä matkoja ei tarvinnut kulkea ulkosalla. 

Tähän mustavalkoiseen asuun halusin laittaa paksut horoskooppikuvioiset sukkahousut, minähän olen horoskoopiltani vaaka. Musta minihame kaipaa alleen shortsit sukkahousujen lisäksi. Asu pysyi kokonaisuudessaan todella simppelinä, joten takilla ja laukulla sain kokonaisuuteen hieman enemmän väriä! Pinkki villakangastakki on yksi suosikeistani, sillä se on helppo heittää päälle ja erottuu hyvin katukuvasta. Talvella takin sävy oikein korostuu lumisessa maisemassa. Löysin tämän Ril'sin takin aikoinaan alesta ja se onkin palvellut jo vuosikausien ajan. Pientä korjausta tosin vaatii, vähän vahvistustikkausta etuosaan ja pienen reiän paikkauksen. Jäi hihan kehveli auton oven väliin. 


Hieman harmittaa, että viime aikoina asukuvissa on ollut pääasiassa matalia kenkiä. Olen erilaisia maihareita paljon käyttänytkin, kun menot ovat yleensä vaatineet autolla ajamista, asioiden hoitoa ja pidempiä kävelymatkoja liukkailla teillä. En ole aina jaksanut vaihtokenkiä ottaa mukaan ja vaihtaa, enkä yleensä aja korkeilla koroilla. Talvea on vielä jäljellä, joten eiköhän korolliset kengät satu joihinkin asukuviin tulevaisuudessa. 

Matalista kengistä olen käyttänyt eniten näitä Minna Parikan Bunny Bootseja ja vaaleanpunaisia maihareita. Bunny Bootseista olen tykännyt sen verran paljon, että pitäisi hankkia tällaiset nappanahkaisina. Ne olisivat kiiltonahkaisia paremmat kovilla pakkasilla. Näissä puuterinsävy on ollut ihana, kun se sopii aikalailla mihin asuun tahansa. Aika neutraali sävy, joten se ei riitele esimerkiksi pinkkien laukkujen ja takkien kanssa. 

 
Kokonaisuuden kruunaa tietenkin lempihuivini! Väri sopii just eikä melkein takin kanssa, vaikka hieman tummempi onkin. Tästä tulee vähän sellainen boheemi viba. Varsinkin silloin, kun sen solmii vain yhdelle solmulle eteen niin, että nuo reunat laskeutuvat vapaasti alas. Kovemmilla pakkasilla kiepautan sen kerran yli, ettei kaula ja leuka jää yhtään paljaaksi. Ainakin minulla menee herkästi kurkku karheaksi, jos kylmä viima pääsee talvella osumaan kaulaan. En osaa olla talvella ilman huivia. Myös syksyn ja kevään viileillä keleillä on pakko laittaa huivi välttyäkseen kurkkukivuilta. 

Hurjalta tuntuu katsella kaupungilla teinien menoa kaula paljaana, mutta varmasti joku miettii näistä minunkin asuistani jotain samankaltaista, hahah. Minulla on yleensä lämmin ja vihaan sitä, jos tulee liian kuuma muualla kuin treeneissä, kylvyssä ja saunassa. Mutta hei - mukavaa, että on lunta ja pakkasta. Pakkanen kertoo siitä, että todennäköisesti nähdään auringonvaloa aiempaa useammin! 


Lue myös: 

Mukavaa viikonloppua sinulle! 

9 kommenttia:

  1. Kieltämättä tuli vilu kun katsoi asukuvia, hyrrrrr äkkiä sisätiloihin heti kun kuvat on otettu :'D huivi ja takki käy kyllä kivasti yhteen, voisi luulla niiden tulleen samassa paketissa! Niin sievä asu ja sinä <3

    Horoskooppiuskoja täällä hep! Vaa'an kuvausta en ole aiemmin lukenut tarkkaan, mutta se kuulostaa sopivan sulle hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, voi että :D <3 Joo, siis miulle just syksyllä sanottiin, et oli sit kesä tai talvi niin aina aika samoissa vaatteissa. :´D Tuo pakkastuuli oli kyl aika rapsakka, mut onneks ei oltu pitkiä aikoja ulkona tuona päivänä.

      Huivi sopii kyl tosi hyvin tähän, tosi ihana pari. Kiitos paljon! <3

      Ooo, ihana kuulla et siekin uskot horoskooppeihin! ^^ Jos miettii lähipiiriä, niin kyllä siellä toistuu tietyt merkit, joiden kanssa tullaan loistavasti toimeen ja sit toisaalta sellaiset, joiden kanssa ei ole samanlaista yhteyttä tai yhtä läheistä suhdetta. Toki toimeen tullaan, mut ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Tunnistan itseni ihan täysin vaa'an kuvauksesta, niin hyvässä kuin pahassa. :D Haluaisin jossain välissä teettää sellaisen syntymäkartta- jutun kuvauksineen astrologiaan liittyen, sillä tavalla ymmärtäisi ehkä helpommin omaa syntymäkarttaansa kuin itse tietoa etsimällä. Just lainasin kirjoja horoskooppeihin liittyen, mukava saada lisää tietoa!

      Poista
  2. Minä olen se joka tärisee kylmästä vaikka on pitkä untuvatakki ja merinovillasukat :) siis en tarkene enää yhtään ja ihan vaan pakolliset käyn ulkona. Muuten makaan sohvalla villasukat jalassa viltin alla. Ei puhettakaan että kotona voisi olla edes t-paidassa, ja asun siis kerrostalossa :D vihaan kylmää!
    Ihana asu, tykkään pinkistä vaikka sitä harvemmin omasta pukeutumisesta löytyy ;) nyt tilasin muutaman pinkin/vaaleanpunaisen/aprikoosin hupparin ja verkkatakin Vintedistä, pitää sovitella ja myydä eteenpäin jos en tykkääkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, sie olet vilukissa! 💕 Just päinvastoin kuin mie. Harmi, että siulla on sisälläkin niin kylmä, ettei voi olla t- paita päällä. Mie olen yleensä samoissa vaatteissa kotona, mut ilman sukkahousuja ja pitkähihaista. Meillä on yleensä joku 18-20 astetta sisällä, se on sopiva. 😊

      Kiitos paljon! Tällaiset fuksian ja kirkkaan pinkin sävyt ovat ihania, tykkään käyttää vaatteissa ja asusteissa. 😊 Ooo, kuulostavat kivoilta, toivottavasti ovat mieluisat ja saisit vähän uutta sävyä vaatekaappiin. ^^

      Poista
  3. Minulle tuli myös kylmä kuten Taija-Tiialle kun katselin sinun kuvia! Muistan aina kun oltiin vuosia sitten yhdessä siellä Viron pr-reissulla missä välillä satoi sekä oli vähän pilvistä ja sinulla oli "aika kevyt vaatetus". En muista kysyinkö silloin "onko kylmä" mutta minulla oli kylmä vaikka oli takki. Sinä et ilmeisesti palele kuten minä 😃
    Hyvä kontrasti valko-mustalle tuo punainen - ihan sinun värisi. Ja nuo Parikat - niin ihanat. En ole muuten vieläkään ehtinyt käydä Minnan uudessa liikkeessä Espalla. Pitäisi ryhdistäytyä ja käydä katsastamassa tila.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi 🤭 Joo, miulla oli se lyhyt nahkamekko päällä ja ilman sukkiksia! En muista oliko hupparia tai huivia tmv ollenkaan mukana, mut minua ei yleensä palele kuin kuumeessa tai joskus ihan tosi kovilla pakkasilla. Se reissu oli kyllä ihana, jäi mieleen ja huippua oli tutustua uusiin ihmisiin samalla. 💕

      Kiitos paljon! Ihana kuulla, et värit sopivat siustakin. Bunny Bootsit ovat hienot, nyt taisi olla juhlavuoden takia myös Bunny Bootseja ja sydän- designia myynnissä? Tai ainakin viime vuonna oli! Mie en ole päässyt käymään Helsingissä pitkään aikaan, haluaisin itsekin käydä ja tutustua paremmin uuteen liikkeeseen. 😊 Toivottavasti tässä kevään mittaan tai viimeistään kesällä olisi mahku lähteä useammaksi päiväksi Helsinkiin! Ainakin tulee ohikuljettua jossain vaiheessa, mutta ois kiva ehtiä myös nähdä kavereita ajan kanssa. ^^

      Ihanaa uutta vuotta myös sinulle ja mukavaa viikkoa! ❤️

      Poista
  4. Hei, kiitos kommenteista - vastaan huomenna ajan kanssa, mut hyväksyin jo kaikki tulleet kommentit! 😊❤️

    VastaaPoista
  5. Töissä näkee miten nuoret kulkee ja omanikin kulkee miten sattuu, vaikka kaapissa on kunnon talvivetimet. Ei sitten tarvitse ihmetellä kun on koko ajan kipeänä.
    Asusi on suloinen ja piristävä, talvi on pitkä ja synkkä, niin värit tuovat piristystä hienosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulla tulee varmasti vaikka minkälaisia asuja vastaan töissä! 😊 Muistan kyllä itsekin, että en käyttänyt teininä edes sukkiksia farkkujen alla, toppahousuista puhumattakaan. Kaulahuiviakaan ei ollut ja pipo vain päivän asuun sopiessa, mut muistan kun joskus oli tosi kylmä ja oltiin isosiskon kanssa liikkeellä, niin sidottiin molemmilta hiukset ponnarilla leuan alle kaulaa suojaamaan. 😂💕

      Kiitos paljon! 💗 Pinkki on ihana väri talvella, kun se erottuu niin nätisti lunta vasten. Vähän väriä ja kirkkautta tähän pimeyteen! ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)