keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Nudet Louboutinit päivän asussa ja En ole koskaan... - haaste

Heips! Tämän postauksen oli tarkoitus tulla julkiseksi eilen, mutta nämä "en ole koskaan"- kohdat vaativat hieman pohtimista. Kerron jokaisessa kohdassa myös hieman mietteitä ja haluanko joskus tehdä jonkun näistä asioista. Never have I ever- peliä on tullut joskus nuorempana pelattua, mutta ajattelin, että tämä voisi olla hauska myös täällä blogin puolella ja jonkin verran näitä on blogimaailmassakin näkynyt! Postauksen yhteydessä on eräs arkiasuni nudeilla Christian Louboutineilla, tämä asu on viime viikolta ja on päätynyt jo useamman kerran päälle.

En ole koskaan saanut ylinopeussakkoa. Parkkisakot sain moottoripyörällä samana päivänä, kun sain B-kortin, sillä en muistanut poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä tutussa paikassa. Myös huomautuksen ylinopeudesta olen saanut Maaningalla viime vuonna, mittari ei huijannutkaan niin montaa kilometriä kuin luulin.

En ole koskaan asunut pk- seudulla. Lähes jokaisessa blogitapahtumassa tai juhlassa joku kysyy, että joko olen muuttanut pääkaupunkiseudulle? En ole muuttanut, enkä tule muuttamaan, ellei perheemme työtilanne sitä vaadi. Haluan mieluummin asua väljästi, haluan että auton saa parkkiin ilman venkslaamista ja haluan kuunnella musiikkia vähän kovemmalla välillä. Toki olisi helpompaa liikkua pk- seudulta tapahtumiin, gaaloihin, ulkomaille ja näin edespäin, mutta eivät nämä piirteet voita sitä, että on ihan oma talo ja tontti, järkevät asumiskulut, enemmän tilaa, rauhallinen ympäristö ja turvaverkko täällä Itä- Suomessa. Toisekseen pidän myös siitä, että täällä pääset kulkemaan 35km samassa ajassa kuin pk- seudulla alle 14km ja silloinkin pitää liikkua omalla autolla tai taksilla julkisten sijaan - muuten saat varata pk- seudulla 14 kilometrin pituiselle matkalle ainakin tunnin aikaa.

En ole koskaan käyttänyt itseruskettavaa tai käynyt vartalosokeroinnissa. Nämä molemmat kiinnostavat ja varmasti joskus kokeilenkin. Vartalosokeroinnista olen kuullut paljon hyvää, mutta itseruskettavista olen kuullut enemmän huonoa kuin hyvää, vaikka muutamilla brändeillä onkin aika lupaavan oloisia tuotteita.

Asukuva_paivan_asu_muotiblogi

Paita - H&M
Hame - Rokita
Korkokengät - Christian Louboutin
Laukku - Furla
Kaulakoru - kirppislöytö

Furla_Candy_bright_pink

Kasvot

En ole ajanut skootterilla. Mopot, skootterit ja mopoautot eivät ole koskaan kiinnostaneet, joten kävin suoraan ison A:n, kun ikä riitti ja tuli mahdollisuus käydä kortti.

En ole koskaan käynyt Norjassa tai Venäjällä. Olen saanut blogini kautta muutamia kutsuja Venäjälle eri muotitapahtumiin ja olisi ihana lähteä joskus tutustumaan naapurimaahan, mutta viisumi yms. asiat pitäisi ensin selvittää. Haluaisin myös jonkun mukaan reissulle, maa on niin erilainen kuin Suomi. Norjassa olisi mahtavaa käydä roadtripillä, siellä saisi aivan ihania kuvia!

En ole koskaan matkustanut Euroopan ulkopuolelle. Yhdysvaltoihin, Etelä- Koreaan ja Egyptiin haluaisin, mutta näistä viimeisin on vähän kaksipiippuinen juttu. Kulttuuri ja historia kiinnostavat, mutta muuten maassa asenteet ovat vähän niin ja näin. En halua matkustaa maihin, joissa naisen asema on todella huono tai maihin, jossa naisia ei kohdella millään tavalla tasavertaisina tai edes ihmisinä. Etelä- Koreassa asuu kaveri ja Yhdysvalloissa on muutamia paikkoja, joissa haluaisin käydä.

En ole koskaan neulonut lapasia loppuun. Jokainen joutui ainakin Juuan peruskoulussa neulomaan lapaset kässässä, mutta olen todella kiitollinen siitä, että meidän käsityönopettajalla oli pelisilmää - oma ensimmäinen lapaseni muistutti leipälapion päällistä ilman peukaloa, joten sain tehdä lapasten sijaan farkkuja itselleni. :) En edelleenkään neulo, se ei jotenkin ole oma juttuni ollenkaan ja harjoittelusta huolimatta oma neulonnan "käsiala" on yhtä tuskaa, mutta onneksi sen sijaan osaan ommella mittatilauksena vaatteita hääpuvuista nahkatakkeihin ja siitä farkkuihin.

Christian_Louboutin_high_heels

Louboutin_korkokengat

Candy_laukku_pinkki_Furla

En ole koskaan saanut potkuja töistä. Jep, olen vain vaihtanut työpaikkaa ja irtisanoutunut itse. Olen saanut jokaisesta paikasta hyvät palautteet työtodistuksiin.

En ole koskaan käyttänyt piilareita. Jotkut teistä saattaa muistaakin, että olen ennen käyttänyt silmälaseja töissä. Nykyään tälle ei ole tarvetta, aiemmassa työssä silmät rasittuivat tietokoneella ja ompelukoneella työskentelystä, kun katse suuntautui koko ajan todella lähelle. Piilareita en kuitenkaan ole koskaan käyttänyt - lapsena niitä ei suositeltu ja aikuisena ei ole ollut tarvetta silmälaseille kuin tuolla yhdellä ajanjaksolla.

En ole koskaan syönyt tavallista sushia, etanoita tai rapuja. En tule syömäänkään, koska allergiat. Monia muitakaan ainesosia en tule syömään, vaikka niitä olen joutunut kokeilemaan, kun allergioita yritettiin siedättää ja kokeilla peruskouluikäisenä.

Highlow_hame_asussa

Asukokonaisuus_kesamuoti_2019

En ole koskaan hypännyt laskuvarjohyppyä. Tämä olisi niiiiin siistiä ja samaan aikaan ihan hirveän pelottavaa. Laskuvarjohyppy on varmasti ikimuistoinen kokemus. Ehkä joskus voisin hypätä ammattilaisen kanssa!

En ole koskaan omistanut Manolo Blahnikin, Jimmy Choon tai Sophia Websterin kenkiä. Sophia Websterin Chiarat ovat ostoslistallani, Jimmy Choolla on ihania kenkiä ja Manolo Blahnikilla on ihanat satiinikengät, mutta en maksa satiinisista kengistä lähemmäs 800 euroa, vaikka miten olisivat Manolot. Nahkaisista voisin maksaakin, mutta satiinisista tuo on minusta liikaa brändistä huolimatta. Manolot voisin ostaa käytettyinä, mutta silloin pitäisi olla 100% varma, että kyseessä on aito pari.

Kasvot_vihreat_silmat

Christian_Louboutin_korkokengat

En ole koskaan ajanut kolaria moottoriajoneuvolla. Läheltä piti- tilanteita on ollut yllättävän paljon - älkää räplätkö sitä puhelinta ajaessa, pysykää omalla kaistallanne ja noudattakaa liikennesääntöjä. Kyydissä olen ollut pari kertaa muiden kolaroidessa. Polkupyörillä ollaan mieheni kanssa törmätty eräiden treffien jälkeen noin kahdeksan vuotta sitten, se on varmaan kaikkein lähimpänä kolaria. Kolaripaikalle olen sattunut ensimmäisenä ja jaoinkin siitä ajatuksia tässä postauksessa. 

Oletteko te tehneet näitä asioita? Mitä te ette ole koskaan tehneet? 

Asuinspiraatio_highlow_hame

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Pieniä seikkailuja, metsien murinoita ja keskeytyneet asukuvaukset

Heipä hei! Tällä suunnalla otettiin eilen asukuvia metsän keskellä sijaitsevilla kallioilla, mutta asukuvaamiset jäivät vähän puolitiehen. Seuraavat kuvat taidetaan ottaa turvallisesti ihan tässä kotipihassa, sillä eilinen kuvausreissu keskeytyi, kun metsästä alkoi kuulua karhumaista murinaa. Murinan lähestyessä arveltiin, että paras lähteä takaisin autolle, varsinkin kun lapsi oli mukana ja ääni alkoi kuulua vähän liian läheltä. Oli karhu tai ei - samoilla kohdilla viime vuonna karhu hyppäsi mieheni auton eteen ja moni paikan lähellä asuva asiakaskin on kertonut heidän pelloillaan tai pihoillaan vierailleesta karhusta.

Outfit_wetlook_skirt

Pitsipaita - Kaiio
Wetlook- hame - Noir Handmade / Leeloo
Käsilaukku - Furla
Korkokengät - Minna Parikka

Furla_Candy_laukku

Asu_wetlook_hameella_leeloo

Kaikkea sitä, eipä ole ennen tullut asujen kuvaamista keskeytettyä tästä syystä. Yleensä muut olosuhteet ja oma / kuvaajan fiilis ovat vaikuttaneet asukuvaamisen lopettamiseen, mutta tuollaista murinaa ei aiemmin kuvatessa olla kuultu. Sanoinkin eilen Antille, että äänet kuullostivat kyllä pelottavan samalta kuin tässä Iltalehden julkaisemassa videossa. Terkut vaan täältä maalta!

Tämä todella kapea wetlook- hame ei ehkä ollut paras valinta kallioille kiipeämistä varten, korkokengistä puhumattakaan, mutta ylös päästiin silti naurun säestämänä. Olisi ehkä kannattanut päättää kuvauspaikka ennakkoon ja varautua ottamaan myös matalat kengät mukaan. Takaisin autolle kipittäessä ei kyllä naurattanut, ainakaan ennen kuin auton ovet saatiin kiinni. Kallioilta alaspäin kulkiessa kävi kyllä mielessä, että mahtaako lapsi muistaa mitä pitää tehdä karhun tullessa vastaan ja mietin mahdollisuutta siihen, miten nopeasti näissä kuteissa pääsisi autolle hankalakulkuista maastoa pitkin lapsi kainalossa... Turhaa miettimistä, mutta näin jälkikäteen vähän naurattaa koko tilanne.

Tätä hametta en ole oikein nyt kesällä voinut käyttää, sillä pinnoitettu hame on todella hiostava lämpimillä säillä. Tuuliselle ja viileälle kelille hame on kuitenkin loistava, asu on ihan eri tavalla näyttävä tällaisen hameen kanssa. Rakastan hameen takaosaa, jota koristaa tuplanyöritykset ja vahva vetoketju.

High_heels_pink_Furla_Candy

Hame on niin näyttävä, että valitsin arkipäivään tavallisen paidan pitsillä vähän tasapainottamaan hameen upeita yksityiskohtia. Näin jälkikäteen ajateltuna joku muu paita olisi voinut olla parempi, mutta sentään asusteista tulee väriä asuun! Viime päivinä olen joutunut vähän miettimään kenkävalintoja, sillä viikonloppuna unohdin laittaa helteisenä päivänä silkkisuihketta jalkoihin, joten silloiset korkokengät hiersivät jalan sisäsivua hieman. Minna Parikan Celestet ovat onneksi muotoutuneet jalkoihin paremmin kuin Nikitat, joten niillä mentiin tällä kertaa. Väri sopii pienoisesta värierosta huolimatta Furlan Candy- laukkuun.

Korkokengat_asu_yksityiskohdat

Kuten kuvien määrästä näkyy, meille tuli hieman kiire. Näillä mennään tällä kertaa ja perjantaina mennään Tanjan kanssa taas kuvaamaan sekä viettämään iltaa yhdessä - mukavaa vaihtelua tähän arkeen. Ollaan myös vähän eri maisemissa kuvaamassa, näiden kuvien maisemissa on sattunut yhtä sun toista ja talvella olen jäänyt jumiinkin samaan paikkaan, mutta naapuri onneksi tuli apuun.

Vaihtelu virkistää ja innolla odotan, mitä kaikkea kuvataan viikonloppuna! Viime päivinä on tullut huonoja uutisia useammaltakin läheiseltä, joten piristävälle tekemiselle on tarvettakin. Mutta, minäpä palaan pian taas blogin puolelle - mukavaa viikkoa ja varokaa karhuja! :)

Kynahame_asu_inspiraatio

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Luonnonkosmetiikan meikinpoistoaine ja kasvovesi Cattier Parisilta

*Postauksen tuotteet ovat blogin kautta saatuja Cattier Parisin maahantuojalta Nordic Health Systemsiltä. Mainoslinkit ovat tähdellä (*) merkattuja. 

Olen kirjoittanut teille aiemminkin kokemuksiani Cattier Parisin tuotteista ja jälleen kerran on pakko tulla huikkaamaan eräästä tuotteesta! Tässä postauksessa kerron kokemuksiani näistä luonnonkosmetiikkaa olevista tuotteista, eli tarkemmin miselligeelistä ja kasvovedestä. Näistä miselligeeli pääsi yllättämään ihan totaalisesti, ihan superhyvä tuote ja niin hellävarainen! Olen aiemmin käyttänyt misellivettä, mutta miselligeelistä en ole koskaan kuullutkaan ja odotin ehkä sellaista paksua meikinpoistogeeliä, jollaista käytin teini- ikäisenä. Koostumus ei ole lähelläkään sitä, vaan paljon parempi, riittoisampi ja miellyttävämpi käytössä!

Cattier_paris_micellar_gel_ja_kasvovesi-2


Cattier Parisin miselligeeli


Cattierin Soothing Micellar Gel* kuuluu vaaleanpunaista savea sisältäviin herkän ihon tuotteisiin. Geeli on kevyttä, ei liian paksua, eikä liian luirua. Miselligeeli lupaa puhdistaa ihon ja meikin hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Meikki lähtee silmämeikkiä myöten yhdellä pesulla ja iho jää raikkaan tuntuiseksi. Ihoa ei kiristä, vaan iho jää ihanan pehmeäksi ja hyvin puhdistetuksi. Geeliä on miellyttävää käyttää, sillä se ei ole liian liukasta ja valumattomalla tuotteella on helppo puhdistaa kasvot. Geeli ei ärsytä ihoa, eikä sitä tarvitse hangata kasvoilla.

Olen aiemmin käyttänyt meikinpoistoon tätä kaksifaasista puhdistusainetta, mutta geelissä on se etu, että tämän kanssa ei tarvitse välttämättä vanulappuja! Vaaleanpunainen savi rauhoittaa, misellit puhdistavat, luomuruusuvesi kosteuttaa sekä tuo hehkua iholle, jonka lisäksi pellavauute rauhoittaa ja ehkäisee ärsytystä.


Plussat ja miinukset;
+ Ihanan hellävarainen!
+ Silmämeikki lähtee kerralla ja iho jää pehmeäksi.
+ Mieto tuoksu, joka miellyttää ja sopii kasvojen puhdistukseen.
+ 200 millin pakkaus eli ei tarvitse heti olla ostamassa uutta - riittoisa, yksi pumppaus riittää.
+ Hinta noin 15 euroa, edullinen kokoonsa nähden.
+ Voi käyttää halutessaan myös vanulapulla / kasvopyyhkeellä kevyesti pyyhkien kasvoveden tapaan.
+ Ei yhtään miinuksia, tämä on loistava!

Cattier_paris_micellar_gel_ja_kasvovesi-3

Cattier_paris_paivavoiteet-4
Cattierilta löytyy myös puhdistuksen jälkeen käytettävät kasvovoiteet eri tarpeisiin - tällä hetkellä ihoni kaipaa rauhoittavaa tuotetta eli oikeanpuolimmaista, mutta kesäkuussa tarvitsin kosteuttavampaa voidetta vasemmasta reunasta. 



Cattier Paris - Gentle Toning Lotion kaikille ihotyypeille


Edullinen (noin 12-13 euroa) spraypullossa myytävä kasvovesi* sopii kaikille ihotyypeille ja sisältää muun muassa ruusuvettä, kehäkukkauutetta ja kamomillaa. Ihoa rauhoittavaa kasvovettä voi suihkuttaa suoraan puhdistetuille kasvoille ja putsata kevyesti vanulapulla. Alkoholitonta kasvovettä voi myös suihkauttaa suoraan vanulappuun, jolla putsaa kasvot. Tuoksu on aika mieto, mutta ei yhtä miellyttävä kuin ylläolevassa miselligeelissä.

Tämä kasvovesi ei aiheuttanut itselläni sellaista "vau"- kokemusta, mutta tämä on erittäin toimiva ja hyvä peruskasvovesi. Sopii myös punoittavalle iholle, sillä tämä hillitsee ihon ärsytystä ja rauhoittaa kaikkia ihotyyppejä. Plussaa riittoisasta purkista ja spraypullon kätevyydestä, tätä voisi käyttää vaikka virkistämään ihoa hellepäivinä ja aamuisin.

Plussat ja miinukset;
+ Toimii hyvin käyttötarkoituksessaan ja kasvojen virkistämiseen.
+ Iho hehkuu käytön jälkeen ja tästä ei jää kiristävää tunnetta kasvoille.
+ Mieto tuoksu.
+ Riittoisa, hyvä pakkaus ja spraykorkki on todella hyvä.
+ Edullinen, pakkaus on iso.
- Tuoksussa on jotain, mikä ei miellytä minua niin paljon.

Cattier_paris_micellar_gel_ja_kasvovesi

Onko jompikumpi näistä jo tuttu teille? Miselligeeli jää itselläni vakituiseen käyttöön, sillä jo ensimmäisellä käyttökerralla lopputulos oli niin vaikuttava ja tuotteen kaikki ominaisuudet ovat sellaisia, mitä haluankin tällaiselta tuotteelta. Kasvovedenkin käytän kyllä loppuun, mutta itselleni tuoksu on todella tärkeä tuotteessa kuin tuotteessa eli tämän tilalle etsin varmaan jonkun toisen kasvoveden, jossa tuoksu natsaa täysin. Tästä oli puhetta luonnonkosmetiikkapäivässä ja myöhemmin ystävienkin kanssa, että mitkä piirteet tuotteessa vaikuttavat eniten kuluttajan ostopäätökseen - minulla eniten ostopäätökseen vaikuttavat tuoksu, koostumus, teho ja brändi. Tuoksu on ehdottomasti tärkein, sillä usein tuotteet jäävät käyttämättä, jos tuoksu ei ole omaan makuun. Myös pakkauksella on itselleni väliä, sillä inhoan laukussa tai meikkipussissa aukeavia korkkeja ja hankalasti avattavia tuotteita.

Näillä mietteillä tällä kertaa, palataan pian ja ihanaa alkanutta viikkoa teille!

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Kotimaisia vaatteita ja asusteita päivän asussa (+ hieman kuulumisia)

Kerroin teille eilen ihanasta virkatusta topista ja lupasin asukuvia tälle päivälle topin kanssa, joten täälläpä ollaan taas blogin ääressä! Tässä asussa topin ja nahkahameen yhdistelmä on todella hyvä, sillä kontrastia vaatteiden välillä on aika paljon - topin pinta on hieman kolmiulotteinen ja nahkahame taas ihan sileä. Rakastan tuota topin väriä ja se sopii ihan täysin asussa olevien kenkien kanssa yhteen, sillä osa strasseista on hyvin lähellä samaa sävyä.

Kotimaiset vaatteet, kotimainen merkki
Paivan asu virkatulla topilla, kotimaisia vaatemerkkejä

Virkattu toppi - Iines DIY (Instagramissa @iinesdiy)
Nahkahame - Rokita
Korkokengät - Luciano Barachini
Olkalaukku - Cobblerina
Kaulakoru - Kalevala Koru
Aurinkolasit - Instrumentarium*

*Saatu blogin kautta.

Kuvauspaikka; Polvijärven Vapari, muraali on Helmi Ylisirniön taiteilema.

Muraali_Polvijärvi_2019

Tätä toppia olen käyttänyt jo useampana päivänä, lyhyt toppi on niin helppo hellevaate! Joku korkeavyötäröinen kietaisuhame voisi olla ihana tämän kanssa, mutta kietaisuhameita ei itselläni ole vaatekaapissa. Pari kaunista kangasta tosin odottavat ideaa kaapissani, pitääpä katsoa olisiko niistä kietaisuhameeksi...

Tähän asuun sattui mukavasti kotimaisia tuotteita, pelkästään aurinkolasit ja kengät ovat muualla valmistettuja. Laukku on tehty Cobblerinan ateljeella Hämeenlinnassa, hame on tehty täällä Polvijärvellä, Iines DIY virkkaa topit pääkaupunkiseudulla ja Kalevala korukin tekee korut Suomessa.

Cobblerinahan valmistaa myös lompakoita, muita laukkuja ja koruja. Iines DIY:n mallistoon kuuluu myös pannat ja pipot, Rokita valmistaa vaatteet ja asusteet tilauksesta asiakkaan toiveiden mukaan (myös hääpuvut, korsetit ja nahkatakit yms.) ja Kalevala Korulta löytyy paljon erilaisia koruja erilaisista materiaaleista. Hieno juttu on se, että useamman eri kotimaisen brändin tuotteet sopivat näin hyvin yhteen.

Crochet_top_look

Cobblerinan_laukku

Toivoisin, että saisimme muksun seuraavaan vaatekokoon vähän enemmän kotimaisia vaatteita, mutta se voi olla hieman haastavaa. Tänään nimittäin hieman huvitti eräs vaatekeskustelu pojan kanssa, kun hänelle pitäisi ostaa vaatteita eskaria varten. Muksu vaan sanoi, että kun kaupoista ei oikein löydy hänelle mieluisia vaatteita ja tässä sitten pohdiskeltiin, että jos minä ompelen osan ja katsotaan muutamat verkkokaupat sekä nettikirppikset läpi. Ainakin osa saisi olla ihan kotimaisia vaatteita, mutta katsotaan miten tarkkaan hän valitsee tarpeelliset vaatteet. Talvivaatteet onneksi menevät ainakin syksyn ja alkutalven vielä, niin niitä ei tarvitse vielä miettiä! Seuraava vaatekoko onkin jo 116cm. Poika on aika tarkka pukeutumisestaan, mutta niinhän me aikuisetkin olemme. :)

Asuinspiraatio_virkattu_toppi_nahkahameTyyliblogi_asukuva

Kasvokuva_virkattu_toppi

Korkokengat_Luciano_Barachini

Selkatatuointi_crochet_top_IinesDIY

Meillä on täällä viime aikoina ollut vähän levottomat yöt ja sen seurauksena univajetta, mutta eiköhän se tästä tasoitu taas. Ensi yöksi lapsi menee mummolaan yökylään ja suunnitelmissa olisi viettää aikaa kaksin ja nukkua vähän univelkaa pois. Toivotaan vaan, että kissat eivät aloita rallia yöllä ja toivottavasti itikoitakaan ei ole päässyt sisälle.

Kesäopintoja en onneksi ottanut kuin pari kurssia, joten siltä osin vapaa- aikaa jää enemmän! Muuten tällä suunnalla elämä rullailee aika tasaisesti, lomia ja eskarin alkua odotellessa. Pidän osan lomastani silloin kun miehellänikin on loma ja suunnittelimme vähän reissua pääkaupunkiseudulle. Eli tänne kuuluu sitä hyvää ja tasaista elämää, ei mitään ihmeitä. :) Jeps, minäpä lähden keräämään itselleni energiaa - hieman väsyneet terveiset tällä kertaa täältä, mutta mukavaa iltaa teille siitä huolimatta ja nukkukaahan hyvin!

Korkokengat_Luciano_Barachini_shoes

Korkokengat_Luciano_Barachini_remmikengat

Kesamuoti_virkattu_toppi_ja_nahkahame


maanantai 1. heinäkuuta 2019

Nyt niitä saa - kotimaisia virkattuja toppeja nimittäin!

Olen joskus täällä blogin puolella kertonut, että haluaisin sellaisen pitsimäisen virkatun topin. Tätä oli yllättävän hankalaa löytää ja aloin pohtia tämän teettämistä jollain virkkaustaitoisella. Iines julkaisi oman virkattujen toppien mallistonsa kuin tilauksesta, jolloin laitoin hänelle viestiä toppitoiveistani. Iines etsi sopivaa lankaa toivomassani värissä ja yhdisti kahta erilaista toppia, jolloin lopputulokseksi saatiin tämä kuvissa näkyvä toppini. Tämä virkattu croptop on ollut niiiin kauan haaveissa, että oli aivan ihana saada paketti postissa ja toppi käyttöön! Tässä on sellaista rentoa kesäfiilistä, eikä toppi ole liian boho- tyylinen, vaan sopii omaan tyyliini loistavasti.

Paivan_asu_virkatulla_topilla

Virkattu toppi - Iines DIY
Nahkahame - Rokita
Kaulakoru - Kalevala Koru
Aurinkolasit - Instrumentarium*

*Saatu blogin kautta.

IinesDIY_kotimainen_virkattu_toppi

IinesDIY_virkattu_toppi_petrooli

Toppeja on saatavilla monissa eri väreissä valkoisesta vaaleanpunaiseen ja siitä armeijanvihreään. Iines sai toppinsa ja piponsa myyntiin Töölön Relove- myymälään, jossa pääsee sovittamaan toppia ennen ostopäätöstä. Näissä topeissa on kyllä takana nyöritys, jolla voi säätää istuvuutta. Relovella on kirppiksen lisäksi myös vaihtuva pop- up sekä kahvio. Iineksen mallistot ovat myynnissä heinäkuun loppuun saakka eli vielä ehtii hyvin käydä hakemassa omansa! Töölön Relove sijaitsee osoitteessa Sandelsinkatu 6, Helsinki ja paikan päälle pääsee helposti kävellen tai julkisilla. Myös autolla pääsee aika helposti paikan päälle, mutta parkkipaikoista voi olla vähän kapeloa eli kannattaa varautua parkkeeraamaan parin korttelin päähän.

Selkatatuointi_crochet_top_IinesDIY

Itselleni oli tärkeää, että toppi on 100% puuvillaa ja se, että se on kotimaassa valmistettu. Tällaiseen toppiin menee nimittäin aikaa ja vaivaa, virkattu pitsitoppi ei ole kovin nopea valmistaa. Oli ilo tukea kotimaista pienyrittäjää, sillä vaikka olen ammatiltani pukuompelija ja teen mittatilausvaatteita, niin virkkaus ja neulominen eivät ole itselleni mieluisia puhteita. Silloin on parempi tilata tuote henkilöltä, joka tykkää virkata ja neuloa - säästyy hermot ja saa helpommin laadukasta jälkeä!

Tämän pop- upin lisäksi kannattaa tsekata kirppiksen puoli, sieltä yleensä aina löytyy jotain ihanaa - esimerkiksi itse olen löytänyt juhlamekon vitosella ja avokkaat myös vitosella. Myös Minna Parikan kenkiä olen ihastellut kirpparin puolella, mutta koot ovat olleet omaa kokoani suurempia - toisaalta hyvä niin, muuten olisi aika monet kengät tullut ostettua pääkaupunkiseudulla käydessäni.

IinesDIY_crochet_top_hem

IinesDIY_virkattu_toppi_puuvillaa

Mutta pitemmittä puheitta, käykäähän tsekkaamassa näitä kotimaisia toppeja mahdollisuuksien mukaan Relovessa ja varmasti Iines ottaa tilauksia vastaan myös sähköpostitse, kuten itse tein. Jäin itse vielä haaveilemaan tällaisesta virkatusta topista murretun oranssina ja metsänvihreänä. Liukuvärjätty olisi myös ihana ja se värjäys olisi helppo tehdä itsekin. Palataan taas pian blogin pariin, julkaisen huomenissa lisää asukuvia tämän topin kanssa!

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Linkkaa blogisi tai oma suosikkiblogisi!

Pari postausta takaperin kerroinkin teille, että kaipaan uutta luettavaa. Monet muoti- ja tyylipainotteiset blogit ovat lopettaneet, siirtyneet Instagrammaajiksi tai päivitystahti on omaan makuuni liian hidas. Olisi ihana saada päivitystä lukulistalle, sillä blogien lukeminen rentouttaa ja inspiroi.

Kasvokuva_kukkien_keskella_vihreat_silmat

Toppi - Zara
Kaulakoru - Kalevala Koru
Rannekoru - Coruu*

Kuvat; Tanja Räty

*Saatu blogin kautta.

Linkitä siis blogisi tai lempiblogisi kommenttikenttään lyhyen esittelyn kanssa! Eniten etsin tällä hetkellä tyyli- ja muotiblogeja, jotka päivittyisivät useammin kuin kerran kuukaudessa. Valitsen linkattujen blogien joukosta parhaimmat ja jaan vinkit myös teille lukijoille - varmasti siellä ruutujen takana on muutama muukin, jotka kaipaavat uutta lukemista! Vähiten minua kiinnostaa perhelifestyle ja eläinblogit, muuten luen suht monipuolisesti eri aiheisia blogeja eli saa linkittää muitakin kuin tyyli- ja muotiblogeja.

Silikonikorut_Coruu_Suomi

Lahikuva_tyyliblogi

Jatketaan siis kommenttikentän puolella blogivinkkien parissa ja ihanaa viikonloppua teille!

torstai 27. kesäkuuta 2019

Ramipellavahame päivän asussa ja todella huono asiakaspalvelukokemus

Kirjoitan tänään sopivasti hellevaatteista, kun täällä on satanut aamusta asti kaatamalla. Hellettä on edessä kuitenkin vielä tämän kesän aikana, joten josko nämä aurinkoiset kuvat tuovat kesäfiilistä harmaimpaankin päivään! Tämä asu sai alkunsa pohdiskelustani siitä, että mitä tekisin kangaspakan viimeisellä reilulla metrillä? Noh, mitäpäs muutakaan kuin lyhyen pellavahameen, sillä ramipellava on ihanan viileää kesällä ja on hienompaa kuin tavallinen pellava. En viitsinyt jättää noin pientä pätkää enää pakalle varastoon ja hyvä niin.

Paivan_asu_royhelotopilla

Toppi - Lindex
Pellavahame - Rokita
Olkalaukku - löytö Espanjasta
Kaulakoru - Kalevala Koru
Korkokengät - Guess
Aurinkolasit - Instrumentarium*

*Saatu blogin kautta.

Kesamuoti_2019_inspiraatio

Vakituiset lukijat saattavat huomata mallin vaikuttavan tutulta, sillä minulla on ennestään murretun oranssinsävyinen hame Zarasta. Muutin hieman hameen mittasuhteita - lisäsin helmaan pituutta, kapeamman käänteen helmaan, yläreunan röyhelö on korkeampi ja kuminauha on napilla säädettävä eli saan kurottua vyötäröä helposti, kun kuminauha löystyy pesujen myötä. Zaran hameessa vyötärön kuminauhaa ei voi säätää ollenkaan, eli se pitää jossain välissä vaihtaa purkamalla hieman saumaa. Tämän mallisten hameiden ompelu on ihan superhelppoa ja nopeaa.

Olen tykännyt tästä pellavahameesta niin paljon, että saatan ommella pari vastaavaa lisää pellavasta ja puuvillasta. Pellavan etuna on se, että se on viileää kesällä, mutta lämmintä talvella. Materiaali on kuitenkin rypistyvä, mutta minusta ramipellava ja normipellava rypistyvät hieman eri tavalla - ramipellavan ominaisuudet, kuten pehmeys ja sileys, miellyttävät minua tavallista pellavaa enemmän. Ramihan on pellavaa muistuttava kangas, joka on valmistettu kiinanruohosta eli nokkosmaisesta kasvista.

Korkokengat_Guessilta

Asu_pellavahameella

Tyyliblogi_asukuva_pellavahame

Viime aikoina olen käyttänyt enemmän punaista pukeutumisessani ja halusin tähänkin asuun ottaa hameen lisäksi myös punaiset asusteet. Rokahtava huulilaukku tasapainottaa röyhelöiden söpöyttä ja satiiniset avokkaat sopivat asun sävyihin hyvin. Asu on aika arkinen, mutta toimiva hellepäiviin ja kesään muutenkin!

Tämä laukku on kaikessa kauneudessaan ihana, mutta välillä vähän naurattaa kaupassa käydessäni asetella lompakko, puhelin, avaimet ja kameran vara-akku niin, että laukku menee myös kiinni. Sinänsä hyvä, että peruskauppareissuilla ei muuta tarvitsekaan, mutta töissä pitää usein olla mukana myös joku muu kassi. En kyllä silti vaihtaisi, sillä koko on juuri sopiva tämän laukun ulkoasua ajatellen.

Olkalaukku_huulet

Kesamuoti_hellepukeutuminen_2019

Satin_pumps_from_Guess

Itsetehty_hame_paivan_asu

Asu_pellavahameella_muotiblogi

Guess_highheels

Huulilaukku_lips

Tämän kirjoittamisen voima on kyllä uskomaton - ennen tämän tekstikentän avautumista olin todella, todella ärsyyntynyt erään joensuulaisen liikkeen "asiakaspalvelusta". Huono palvelu on suututtanut koko päivän, enkä ihmettele enää yhtään, että tämä renkaita ja ilmastoinninhuoltoa myyvä firma on poistanut arviointiosion Facebook- sivuiltaan.

Mitä tästä opimme - älä vie autoa sille, joka mainostaa lehdissä edullista ilmastoinnin huoltoa, vaan vie samaan hyväksihavaittuun paikkaan kuin aiemmin hinnasta huolimatta. Monissa paikoissa työ sentään tehdään ammattimaisesti, hyvällä palvelulla ja ammattiylpeydellä, hinnasta viis. Satanen meni taivaan tuuliin (kirjaimellisesti, 20e per päivä mitä "huolto" kesti...) ja nyt hirvittää hieman, paljonko heidän jälkiensä korjaus ja uusi huolto tulee kustantamaan. Vastuuta ei tietenkään oteta, vaan yritetään sälyttää vastuu meille, vaikka he niitä ammattilaisia ovat tuolla alalla ja sen mukaan heidän pitäisi myös toimia. Tämän kirjoittamisen jälkeen mieli on tästä fiaskosta huolimatta leppoisampi, joten jospa loppupäivä menisi paljon positiivisemmissa merkeissä!

Tyylibloggaaja_muoti_2019