tiistai 25. kesäkuuta 2019

Bloggaamisen parhaat puolet ja pohdintaa omasta blogitaipaleestani

Pysähdyin hetkeksi miettimään asioita, jotka ihastuttavat ja ilahduttavat minua bloggaamisessa. Joskus aiemminkin olen näitä pohtinut, mutta aina välillä on hyvä muistuttaa itseään tästä 2010 vuoden aikana alkaneesta taipaleesta! Bloggaaminen on nimittäin antanut ja opettanut paljon, vaikka välillä voi tulla myös turhautumisen ja epätoivonkin hetkiä. Tässä postauksessa keskitytään näihin positiivisiin asioihin ja uskon, että moni muukin kanssabloggaaja pitää näitä asioita bloggaamisen parhaimpina puolina.

Outfit_leatherskirt_croptop-11
Kuva; Salla / Bella Photo


Asu_nahkahameella_Kuopio
Kuva; Salla / Bella Photo


Ystävystyminen ja keskustelut lukijoiden sekä bloggaajien kanssa


Olen bloggaamisen kautta saanut paljon ystäviä, tuttavuuksia ja kavereita - joidenkin kanssa natsaa vaan niin hyvin, että ystävystyminen on sujunut luonnostaan. Monet teistä lukijoista ovat pysyneet ihan sieltä alusta asti lukijoina ja sitä kautta olen myös muutamiin tutustunut, kun useammat tunnistan heti nimimerkistä ja kommenttikentän keskusteluista. Osa teistä on tullut myös juttelemaan eri tapahtumissa, keikoilla tai baarissa, jota kautta ollaan tutustuttu paremmin ja se on aika siistiä! Myös Instagram on ollut ihan huippu seuraajien ja muiden vaikuttajien kanssa tutustumisessa, sillä siellä yksityisviestien laittaminen madaltaa kynnystä kommentoida ja pyrinkin vastaamaan kaikkiin asiallisiin viesteihin aina silloin kun ehdin.

Blogimiitti_Polvijarvi_Joensuu_bloggaajat-4
Nämä neitokaiset ovat tulleet tutuiksi blogin kautta! Pyrimme tapaamaan säännöllisesti ja seuraava tapaaminen onkin kehitteillä. Blogit löydät täältä; Sallan kengissä, Katzariina ja Sadepisaroita Niitynkukkasilla


MillaJaVikiKolillaBlogi-3
Myös ystäväni Viki ottaa välillä kuvia tänne blogiini, tässä ollaan kuvaamassa Kolilla. 


Kommenttikentässä heränneet keskustelut ovat myös antoisia - saan uutta tietoa, eri näkökulmaa, tsemppiä ja iloa. Kommenteista löytyy myös vinkkejä esim. kaupoista, kestävistä sukkahousuista ja monista muista asioista, mutta myös mietteitä ajankohtaisista aiheista. Bloggaajien kesken meillä juttuaiheet vaihtelevat myös ja puhutaan uusimmista ilmiöistä, bloggaamisesta ja kuvaamisesta aika paljon. Joskus myös ideoidaan yhdessä paljon uutta, joka on huippu juttu! Ollaan toistemme tukena ja autetaan aina, jos tulee ongelmia esim. kuvien, koodien tai ohjelmistojen kanssa. Vertaistuki on tärkeää aina.

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-3
Kuva; Salla / Bella Photo


Valokuvaaminen ja luovuus


Vuosien aikana kuvaustaidot ovat kehittyneet todella paljon, visuaalisesta silmästä puhumattakaan. Paljon oppii uutta, kun jaksaa vaan etsiä tietoa ja vinkkejä - tosin valokuvaaminen taitaa olla yksi niistä aloista, jossa voi kehittyä aina. Vaikka blogini keskittyy muotiin ja tyyliin, niin on ihana myös kuvata kosmetiikkaa, tapahtumia ja kamppiskuvia yhteistyökumppaneille. Kuvaan myös auringonlaskuja ja -nousuja, kauniita maisemia ja haluaisin joskus kuvata myös meidän lähistöllä liikkuvia eläimiä. Näihin blogin kuviin voi aina palata myöhemmin ja katsoa vähän sillä silmällä, että mitä kannattaisi muuttaa tai saisiko siitä inspiraatiota uuteen postaukseen.

Taustojen etsiminen ja kuvien suunnittelu on mukavaa puuhaa, mutta myös vakkaritaustoja tulee käytettyä paljon. Pienempien kohteiden, kuten kosmetiikan kanssa, olen etsinyt omaa tyyliä kuvaamiseen, jotta kuvat erottuisivat muiden blogien vastaavista kuvista. Luovuus on yksi parhaimmista asioista bloggaamisessa, kun voit suunnitella ihan itse tekstit kuvineen tai yhteistyökumppanin toiveiden ja oman näkemyksen yhdistämisen raameissa.

FäbodaPietarsaariVinkitBlogiKotimaanMatkailuBloggerTravelFinland-18
Ihana Pietarsaaren Fäboda! Nyt kun tunnen kaupunkia paremmin, niin olisi ihana käydä Pietarsaaressa myös kesäaikaan - viimeisimmät reissut ovat sattuneet talvelle. *Kuvan aurinkolasit saatu blogin kautta. 


FäbodaPietarsaariVinkitBlogiKotimaanMatkailuBloggerTravelFinland-16


Kirjoitustaito kehittyy ja pysyy yllä, muista taidoista puhumattakaan


Kirjoitustaitoa jokainen meistä tarvitsee elämänsä aikana ja bloggaaminen on yksi todella hyvä keino pitää kirjoitustaitoa yllä. Vanhoja vuosien takaisia tekstejä lukiessani ainakin itse huomaan, miten paljon kielellinen ilmaisu on kehittynyt ja miten paljon selkeämpää sekä helppolukuisempaa teksti on nykyään. Itselläni jo yli viikon tauko hankaloittaa kirjoittamista todella paljon, sillä tuntuu ettei tekstiä tule eikä se ole niin sujuvaa, kuin säännöllisellä kirjoittamisella. Silloin aloittaminen tuntuu hankalalta ja aiheesta kiinnisaaminen mahdottomalta, jonka takia pyrin kirjoittamaan blogia vähintään pari kertaa viikossa. Minusta kaikkien pitäisi pitää kirjoittamistaitoa yllä, oli aihe mikä hyvänsä, sillä sitä taitoa todennäköisesti jokainen tarvitsee työelämässä. Myös oikoluku on todella tärkeää, että huomaa virheet ja voi muokata tekstiä sujuvammaksi.

Myös muut taidot pysyvät yllä - tietokoneen, ohjelmien, sovellusten ynnä muiden käyttö pysyy sujuvana, kun niitä käyttää säännöllisesti. Eli bloggaamisella pysyy kehityksessä mukana. Sama juttu on kävijämäärien ja kiinnostavien aiheiden analysoimisessa Google Analyticsin ja muiden sivustojen avulla. Jos niitä ei käytä, niin ne tärkeimmät asiat ja sivustojen sujuva käyttäminen sekä tulkinta unohtuu. Näistä on paljon hyötyä bloggaamisen kanssa sisällöntuottamisen sekä kävijämäärien kasvattamisen kanssa. Näiden avulla saat selville myös parhaimmat julkaisuajat, eli milloin juuri sinun lukijasi ovat blogissa paikan päällä?

NurmeLuonnonkosmetiikkaTehdasTuotteetVirosta-7
Nurmen söpöllä tehtaalla oli mukana melkoinen joukko bloggaajia. Ihana rakennus ja tuotteet ovat vielä ihanampia. 



Ihania kokemuksia ja uutuuksien testaaminen ennen niiden saapumista kauppoihin


Olen päässyt blogin kautta reissaamaan muun muassa Nurmen tehtaalle, erilaisiin muotitapahtumiin Helsinkiin ja muille paikkakunnille, tutustumaan tuotteisiin ennen muita ja käymään taidenäyttelyissä, elokuvissa ja vastaavissa kulttuuritapahtumissa ennen niiden avautumista yleisölle. Näistä kaikista olen saanut materiaalia kirjoitettavaksi tai Instagramiin julkaistavaksi, mutta ne ovat myös tuoneet minulle inspiraatiota ja inspiroitunut bloggaaja kirjoittaa varmasti parempaa sisältöä, kuin bloggaamiseen turhautunut vaikuttaja. Tällaisten reissujen avulla myös te olette päässeet tutustumaan esimerkiksi Nurmen tuotteiden valmistamiseen tai uusiin palveluihin Joensuussa, kuten uuteen ekokampaajaan ja vasta auenneeseen Majoitus- ja ravintolalaivaan.

Kasvivarjatyt_hiukset_eco_beauty_bloggerstyle-8
Eco Beauty Hairilla blogiyhteistyön merkeissä värjätyt hiukset - sävy on ihanan luonnollinen! 


Olen päässyt myös jakamaan vinkkejä kotimaisista laukuista ja asusteista, mutta myös arponut teille lukijoille asusteita, lahjakortteja tai kosmetiikkaa. Tässä kesän aikana on tiedossa ainakin yksi arvonta, joka on varmasti mieluisa monille teistä! Uutuuksien testaaminen on myös mukavaa ja niitä onkin tänä kesänä riittänyt. Miettikäähän - on aika hienoa, että esimerkiksi keväällä sain paljon keväällä / kesällä myyntiin tulevaa luonnonkosmetiikkaa Nordic Health Systemsin tapahtumasta. Eli kun olin itse ehtinyt niitä tuotteita käyttää ja testailla, niin vinkkasin useista näistä tuotteista teille juuri kun niitä alkoi saada verkkokaupoista ja kivijalkakaupoista. Näin uutuuksille tuli näkyvyyttä juuri oikeaan aikaan ja tuotteista löytyi jo kuluttajille käyttökokemuksia netistä, vaikka ne olivat vasta tulleet myyntiin.


Inspiraatio pukeutumiseen, kuvaamiseen ja asuihin


Blogi vähän kuin "pakottaa" miettimään millä tavalla vaatteita yhdistelen, mutta myös niiden esille tuomista. Esimerkiksi festariasuideat kuvasin vaatehuoneessa, mutta päivän asut kuvaan yleensä miljöössä joko kuvaajan kanssa tai kaukolaukaisimen ja jalustan kanssa. Lähellekään kaikki asut eivät päädy tänne blogiin, mutta joskus yritän miettiä asujen julkaisujärjestystä niin, että asut ovat erilaisia tai että asut ovat suht samanlaisia, mutta aivan eri tyylisiä. Tsekkaan myös aktiivisesti suosituimpia postauksia ja aiheita, mistä te luette eniten ja pyrin pohtimaan uutta vastaavaa sisältöä tänne blogiin. Seuraan myös Instagramissa tyylikkäitä ihmisiä ja haen inspiraatiota myös blogeista. Uusia tyyli- ja muotiblogeja kaipaisin luettavaksi, sillä todella monet ovat lopettaneet tai julkaisutahti on niin hidas, että ne meinaavat unohtua.

Festariasu_Diesel_farkkushortsit

Korkokengat_Lodi_Minna_Parikka

Kamera on minulla usein mukana ja se inspiroi myös katsomaan ympärilleen tarkemmin, jolloin löytää uusia paikkoja ja voi kokeilla toimiiko jokin tietty tausta. Sekä pukeutumis- että kuvaamisinspiraatio on tärkeää ja hyödyllistä myös työni osalta. Inspiraatiota hakemalla ja muotia seuraamalla pysyn myös kartalla, mitä uutta tällä alalla tapahtuu ja millaisia oivalluksia kulloinkin tulee pinnalle. Asiakkaani ovat tiedostavia ja on hyvä pitää itsensä kartalla uusimmista trendeistä, muodista, katumuodista ja muutenkin uusista tuulista materiaalien kanssa.


Nämä asiat minulle tulivat ensimmäisenä mieleen bloggaamisen parhaimmista puolista, sillä tämä on antoisaa ja on tuonut niin paljon. Bloggaaminen vie myös aikaa, mutta se ei haittaa, kun tämä inspiroi ja pitää luovaa mieltä yllä. Blogi on tärkeä asia omassa arjessani ja mahdollistaa kehittymisen monella eri osa- alueella. Mikä teistä on parasta bloggaamisessa tai blogeissa? 

4 kommenttia:

  1. Samaistun moneen kohtaan! Bloggaamisessa parasta on varmasti se kommenttikentässä käytävä keskustelu ja vertaistuki! Myös se, että lukijoita kiinnostaa omat tekstit (eli lukijamäärät) ilahduttavat aina.

    Kauniita kuvia! Sulla on ihan mielettömät hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :) Kommenttikentän keskustelua on aina mukava seurata ja olen saanut todella paljon erilaisia vinkkejä lukijoilta sekä muilta bloggaajilta. Lukijamäärät ilahduttavat aina, varsinkin kun tänne eksyy niin paljon uusia kävijöitä monestakin eri paikasta. :) Kiitos paljon, kiitos siulle kommentista ja ajatusten jakamisesta!

      Poista
  2. Niin moneen samaistuin ja ihan tuli ikävä bloggaamista tätä lukiessa, kun nyt en ole jaksanut aktiivisesti kirjoittaa ja lukea. Ja nyt kun jaksua ehkä löytyisi, niin on sit töitä paljon ja se imee kyllä mehut kokonaan tällä hetkellä :D Upeita kuvia tässä postauksessa <3 Viehän blogi toki aikaa arjessa, mutta se tosiaan antaa ja kun itsellä ei esim muita harrastuksia ole, niin tää on just sitä mihin mielellään aikaa käyttääkin 8) Parasta blogeissa on kyllä moni asia mitä just luettelitkin, mutta noh huippua on vuorovaikutus, keskustelut ja ihmisiin tutustuminen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihnaa kuulla Kata! <3 Mie ikävöin siun tekstejä ja kommentteja myös, ihana kun jaksat aina ajatuksen kanssa kirjoitella tännekin. :) <3 Mutta ihana juttu, että töitä riittää ja jaksamista varsinkin! Eiköhän se olo siitä tasaannu ajan kanssa, ennemmin tai myöhemmin. ;) Bloggaaminen vie yllättävän paljon aikaa, varsinkin kun ottaa huomioon miten vähän tästä työstä näkyy seuraajille. Sanoppa muuta, näistä saa noiden lisäksi myös inspiraatiota ja intoa toteuttaa itseään enemmän! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)