sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kesän virkistävimmät suihkugeelit - 3 luonnonkosmetiikan suihkugeeliä

*Tuotteet ovat blogin kautta saatuja ja mainoslinkit ovat tähdellä (*) merkattuja. 

Viime aikoina postaukset ovat painottuneet enemmän pukeutumiseen, mutta tässä postauksessa haluan vinkata teille arkikäyttöön sopivista luonnonkosmetiikan suihkugeeleistä. Nämä kaikki kolme suihkugeeliä ovat nestemäisiä ja helppoja käyttää, jonka lisäksi nämä sopivat koko perheelle lapsia myöten. Sekä Laveran, että Cattier Parisin suihkugeelit ovat mielenkiintoisia ja esimerkiksi Cattier Parisin vaaleanpunaiseen saveen pohjautuva suihkugeeli sopii loistavasti herkälle tai ärtyneelle iholle. Nämä eivät kuivata ihoa, tuoksuvat hyvälle ja koostumukset ovat miellyttäviä, joten nämä ovat olleet jo tovin käytössä koko perheellä.


Ihoa rauhoittava suihkugeeli


Cattierin vaaleanpunaista savea sisältävät tuotteet ovat ihoa rauhoittavia ja myös tämä Cattier Soothing Shower Gel* rauhoittaa ihoa. Toukokuussa kerroin teille vinkkejä kotona tehtävään hemmotteluhoitoon ja olen käyttänyt edelleen postauksessa näkyviä tuotteita, joilla iho on rauhoittunut silmin nähden, eikä enää punoita niin herkästi kuten aiemmin. Epäpuhtauksiakaan ei ole näkynyt, joten voin myös sanoa tämän samaa vaaleanpunaista savea sisältävän suihkugeelin pitävän lupauksensa.

Cattier_paris_suomi_suihkugeeli

Suihkugeeli tuoksuu vienosti palmarosalle, eikä se sisällä yhtään saippuaa. Suihkugeeli sisältää palmarosan lisäksi myös aloe veraa ja puhdistaa ihon hellävaraisesti. Cattierin valikoimasta löytyy myös ihanan tuoksuinen koko perheen shampoo- ja suihkugeeli ja mieheni piti myös tästä Cattierin Vitality- suihkugeelistä, omaan makuun tuoksu oli ehkä hieman enemmän miehille sopiva, jos oikein muistan.

Plussat ja miinukset;
+ Vaahtoava koostumus on sopiva, ei liian paksua tai liian lirua.
+ Todella mieto ja miellyttävä tuoksu! Tykkään!
+ Pinkki pakkaus on nätti ja korkki pysyy hyvin kiinni.
+ Pesee todella hellävaraisesti, ihoa ei kiristä eikä vartalovoiteen lisääminen ole välttämätöntä suihkun jälkeen.
+ Cattierin arvot ovat todella hyvät ja huomiota kiinnitetään mm. kierrätysmateriaaleista valmistettuihin pakkauksiin sekä ulkopakkausten musteisiin, jotka ovat kasviöljypohjaisia.
+ Cattier Parisia saa tilattua suoraan kotiin Hyvinvoinnin Tavaratalosta*, Biodellyltä, Nordic Health Systemsiltä ja Ruohonjuuresta.
+ Koostumus on riittoisa.
- Itse geelin väristä tulee mieleen joku lasten marjapiltti tai marjainen mannapuuro.

Lavera_suihkugeelit_luonnonkosmetiikka_1

Miehille ja naisille sopiva suihkugeeli 


Laveran uutuutena tullut Soft Purity Body Wash sopii miehille, naisille ja lapsille. Tuoksultaan unisex suihkugeeli sisältää luomulevää ja luomuvesiminttua, jonka lisäksi se suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta. Tuoksu on miellyttävän pehmeä ja virkistävä, voimakkaampi tuoksu kuin Cattierin herkälle iholle tarkoitetussa suihkugeelissä. Pakkauksen vihreä ulkoasu on kaunis ja antaa lupauksen pakkauksen sisällöstä.

Plussat ja miinukset;
+ Tuoksu on ihana, sopii kesäpäiviin ja virkistystä kaipaavalle mielelle.
+ Vaahtoaa hyvin.
+ Anti- Pollution Complex- tuotteet sisältävät ainesosia, jotka ehkäisevät iän merkkejä iholla.
+ Herkullinen väri on aikaan saatu luonnon omilla raaka-aineilla.
+ Mieheni suosikki, ei kuulemma ollenkaan miinuksia.
+ Saatavilla kivijalkaliikkeistä, esim. Pilkon Citymarket ja muut isommat kaupat.
- Hieman paksumpaa kuin edellä mainittu eli ei ole ihan yhtä riittoisa, mutta kestää kuitenkin ihan hyvin.

Lavera_suihkugeelit_miehelle_ja_naiselle


Natural Superfruit Body Wash- uutuussuihkugeeli Laveralta


Laveralta sain testattavaksi myös toisen uudistuneista suihkugeeleistä, joita on siis enemmänkin kuin nämä kaksi. Laveran suihkugeeleistä tämä on toinen suosikkini, toinen on vaniljalle ja kookokselle tuoksuva Exotic*. Yleensä en lämpene ollenkaan marjaisille tuoksuille, mutta tämä Natural Superfruit ei ole perinteisen tuoksuinen marjasuihkugeeli, vaan tuoksuu pirtsakammalle, nuorekkaammalle ja raikkaammaalle. Suihkugeeli sisältää acai- ja gojimarjoja, jonka lisäksi geelissä on chiasiemenuutetta. Myös tämä suihkugeeli puhdistaa hellävaraisesti, eikä kuivata ihoa. Tuoksu on paljon voimakkaampi kuin kahdessa edellisessä ja tuoksusta tulee mieleen purkat ja tikkarit.

Lavera_suihkugeelit_luonnonkosmetiikkaa

Plussat ja miinukset;
+ Erittäin virkistävä.
+ Ihana tuoksu.
+ Vaahtoaa hyvin ja pesee hellävaraisesti eli sopii herkällekin iholle.
+ Väri on todella kaunis ja läpikuultava.
+ Käytän eniten tätä ja Cattierin suihkugeeliä, näitä käytän jatkossakin.
+ Saatavilla kivijalkaliikkeistä, esim. Pilkon Citymarket ja muut isommat kaupat.
- Tuoksu voi olla liian vahva herkemmille.

Luonnonkosmetiikka_suihkugeelit

Kaipaan itse kesällä virkistäviä tuotteita lämpimien kesäpäivien jälkeen ja nämä ovat olleet huippuja nyt kesällä. Pelkästään näiden tuoksusta tulee hyvä fiilis ja iho kiittää, kun nämä eivät kuivata ihoa paahteisen päivän jälkeen. Pidän myös Cattierin suihkugeelin pelkistetystä ja tunnistettavasta ulkonäöstä, mutta myös Laveran uudistuneet pakkaukset ovat kauniit!

Ihanaa alkavaa viikkoa sinne ruutujen toiselle puolelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)