torstai 26. huhtikuuta 2018

Yksi kaunis ja keväinen - Marimekko Alisa

Istuimme Espoossa aamukahvilla mieheni tädin kanssa ja pöydän reunalla pilkotti Marimekon ystävämyynnin mainos. Selasin kuvastoa ja bongasin sieltä laukun, mistä haaveilin aiemmin eri värissä, mutta nyt saatavilla ollut väri oli kauniin keväinen ja hintakin oli 50 prosentin alennuksen jälkeen sopiva, kun Marimekon laukuista monet valmistetaan nykyään Kiinassa ja tämäkin laukku on siellä valmistettu.

Marimekko_Alisa

Marimekko_Alisa-2

Tämä jäi mietityttämään ja mieheni täti tarjoutuikin tämän hakemaan minulle, mikäli tämän haluan. Laukusta oli saanut vielä lisäalen, eli hintaa jäi enää 100 euroa. Laukkumallin nimi on Alisa ja se on valmistettu caviar- nahasta, jossa on nimensä mukaisesti kaviaarimainen, pistemäinen pinta. Sävy on luonnossa tuollainen vaalea omenanvihreä, vähän eri sävyä kuin mitä yleensä minulla näkee!

Marimekko_Alisa-3

Marimekko_Alisa

Marimekko_Alisa-4

Laukusta odotukset olivat hieman erilaiset, oletin nahan olevan kaksi tai kolme kertaa paksumpaa kuin se on. Laukun napakka magneettikiinnitys on huippu, kauniisti piilotettu ja sen verran vahva, että varmasti pysyy kiinni. Marimekon logo löytyy magneetin yläpuolelta painettuna ja sisältä vetoketjutaskun yltä. Yllätyksekseni tässä laukussa oli myös toinen avoin tasku läpän ja laukun välissä, vähän kuin salatasku, sillä sitä ei ensi silmäyksellä huomaa.

Marimekko_Alisa

Marimekko_Alisa

Laukun hihna on todella kapea, mutta laukku ei ole suuri, joten siitä tuskin tulee ongelmaa. Tähän ei mahdu iPad mukaan, mutta muuten kaikki tarpeellinen mahtuu ja vähän tilaakin jää yli. Laukku on kuitenkin aika leveä, vaikka malli on muuten todella siro. Omaa silmää miellyttää, kun hihna kulkee pohjan reunasta asti laukun reunoja myöten, kaunis yksityiskohta.

Marimekko_Alisa

Kaunis laukku on ja ihana piristys kevääseen. Vähän harmittaa, ettei Marimekko valmistuta laukkujaan Suomessa, sillä täälläkin olisi paljon osaajia ja olisi ainakin varmaa, että tuotanto on vastuullista. Hinta toki saattaisi olla isolla brändillä korkeampi, jos tuotanto olisi Suomessa, mutta tuolla normaalilla hinnalla saa laadukkaan Suomessa valmistetun nahkalaukun pienemmältä yrittäjältä.

Tämä on toinen laukkuni Marimekolta, mutta tämä on selkeästi hieman laadukkaampi tikkausten ja viimeistelyn perusteella kuin aiemmin ostamani kirjekuorilaukku. Innolla odotan ensimmäisiä käyttökertoja ja asuja, mihin saan tämän yhdistettyä, kun malli on niin yksinkertaisen kaunis.

Marimekko_Alisa-5

Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille, palaan piakkoin taas eri aiheella!

6 kommenttia:

  1. Voi mikä söpöläinen! Ihanat kuvat olet ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tää on kyllä yksi söpöläinen ja nätisti passaa tuon kankaankin kanssa yhteen. :) <3

      Poista
  2. Aivan ihana ja kuten Salla sanoi, mikä söpöläinen 8) En malta odottaa asukuvia missä laukku on mukana ;) Väri on erikoisempi mitä sulla näkyy yleensä, kuten itsekin sanoit, mutta käy ja on jotenkin niin sun tyylinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 On kyllä söpöläinen, malli on tosi kaunis ja väri on niin keväinen. Käytössä olen alkanut tykkäämään vielä enemmän, toimiva ja käytännöllinen on! :) Tänään tulee asukuvia tämän laukun kanssa. ;) <3 Ihana kuulla, tää jotenkin tuntuu hyvältä mahdollisuudelta, vaikka väri ei ole ihan "omin" - vielä. :)

      Poista
  3. Tää on jotenkin nostalginen, väristä tulee ihan mun isoäiti mieleen, jotenkin sellaista 50-60-luvun henkeä. Väriltään sopisi hyvin myös omaan vaatekaappiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, mie mietinkin et mitä tästä tulee mieleen kun katselin muotoilua, mutta joo vähän tulee mieleen 50-60 luvun henki tästä laukusta. Väri sopis kyllä loistavasti siullekin! :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)