maanantai 28. toukokuuta 2018

Kauneimmat aurinkolasit ja omat kestosuosikit

Postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa. Postauksessa mainitaan myös muita aurinkolaseja, joista blogin kautta saadut ovat tähdellä (*) merkattuja. Pääsin tänäkin vuonna onnekseni tekemään yhteistyötä Instrumentariumin kanssa ja ajattelinkin tällä kertaa kertoa hieman enemmän, millaisista aurinkolaseista pidän ja mitkä ovat olleet omia suosikkejani vuosien varrella.

Taipaleeni aurinkolasien kanssa lähti siitä, kun kyllästyin siihen, että markettilasit joko unohtuivat paikkaan x, menivät rikki tai repivät hiuksia käytettäessä, joten päädyin ostamaan ensimmäiset markettilaseja kalliimmat aurinkolasit. Furlan lämpimän violetit aurinkolasit mahtuvat moottoripyöräillessä kypärän alle ja näyttävät hyvältä myös muulloin käyttäessä. Sittemmin olen tehnyt aika monena vuotena Instrun kanssa yhteistyötä ja sitä kautta minulle on tullut käyttöön muitakin aurinkolaseja, joista suosikkejani ovat ehdottomasti Unofficialin peililinssiset lasit*, pinkit kissamaiset aurinkolasit ostin itse Instrulta ja kissamaiset Ray- Banin aurinkolasit* taisivat olla ensimmäiset lasit, jotka sain blogin kautta.

Instrumentarium_aurinkolasit_Sunglasses-4
*Kuvan aurinkolasit ovat blogin kautta saatuja. 


Kuten arvata saattaa, kissamaisesti nousevat nurkat ovat se oma juttuni aurinkolaseissa ja tälläkin kertaa valitsin kuvausseinälle mennessäni kissamaiset lasit. Muoto on naisellinen ja omaan tyyliini sopiva, tällä kertaa otin vähän sähäkämmät aurinkolasit kuviin - futuristisuus ja naisellisuus kohtaa näissä aurinkolaseissa! Kuvausseinällä otettu kuva on Jere Viinikaisen ottama ja kuvausseinällä kaverina oli Emma. Kuvan alta pääset näkemään videolla Instrumentariumin pisteen tunnelmaa.

IBA2018_Kuvaaja_Jere_Viinikainen-0044



Instrumentarium_aurinkolasit_Sunglasses-7
Nämä kuvat otin hotellihuoneemme terassilla Hotelli Vuokatissa. 


Instrumentarium_aurinkolasit_Sunglasses-5
Näiden aurinkolasien kissamainen, mutta kevyt linja on kaunis ja sopii helposti naiselliseen tyyliin. 


Instrumentarium_aurinkolasit_Sunglasses-3

Tänä vuonna kehystrendeissä näkyy selkeästi enemmän värejä kuin aiemmin, aina pastellivaaleanpunaisesta sähkönsiniseen ja siitä mustaan. Jotkut mallit pysyvät vuodesta toiseen muodissa, mutta jotain uutta näyttäisi aina tulevan muotiin ja tänä vuonna pinnalla on erikoisemmat muodot sekä futuristisuus aurinkolaseissa. Läpikuultavuus kehyksissä on myös in ja Jimmy Choon kehyksistä löytyy pitsimäistä kuviota. Täältä voit käydä lukemassa enemmän tämän kesän aurinkolasitrendeistä. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti kissamaiset kehykset sekä viime kesänä sain myös pilottimalliset aurinkolasit, joista olen tykännyt yllättävän paljon, kun sävy on linsseissä mustan sijaan siniseen ja vihreään taittava.

Silmien suojaamisen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös ihon suojaamiseen auringolta - viime aikojen hellepäivät ovat ainakin itselläni tuoneet pisamat näkyviin ja väriä pintaan, mutta palamiselta olen yhtä kertaa lukuunottamatta välttynyt. Muistakaas siis ottaa kesäkassiin aurinkolasien lisäksi aurinkorasvaa, erityisesti jos iho on kovin vaalea tai muksu on mukana! Lasten silmät kannattaa myös suojata kunnollisilla aurinkolaseilla ja muistaa hatut hellepäivinä, etteivät he saa auringonpistosta. Olen itse kerran lapsena saanut auringonpistoksen, enkä halua sitä toista kertaa itselleni tai perheelleni. Espanjan reissua ajatellen voisin kyllä itsellekin ostaa jonkinlaisen lierihatun, mikäli siellä on yhtä lämmintä syksyllä kuin yleensä.

Instrumentarium_aurinkolasit_Sunglasses
*Kuvan Riemann P20 vedenkestävä aurinkovoide on blogin kautta saatu pr- näytteenä. Tämä tuli juuri kreivin aikaan ja sopii koko perheelle. Lämpimät suosittelut, tämä sopii herkälle iholle ja spraypullosta on helppo annostella tuotetta. 
Aurinkoista alkanutta viikkoa teille kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Mä oon luopunut myös ajat sitten markettilaseista. On se myös iso ero kun katsoo niiden ja merkkilasien läpi. :D Tässäpä molemmat lasit mitkä haluan, tänä vuonna oon halunnut kovasti nuita kissamaisia, siroja yksilöitä vaaleassa sävyssä :D Ehkä sellainen ruusunkultainen vieläpä <3
    Mulla on jo tollaset pilottilasit, mutta ne on niin pirun isot että pitää ostaa pakosti uudet tänä vuonna. Raybanithan nekin on, mutta miesten kokoa, koska yläaste Kata halusi sillon mahdollisimman isot Raybanit :D Kadun kovasti :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eron tosiaan huomaa ja varsinkin, jos ajaa autolla tai prätkällä ilta- auringon aikaan tai märällä tiellä! :) Ja miulla ei muuten oo yhdetkään näistä unohtuneet minnekään (kop kop). Tulee pidettyä paremmin huolta, kun on enemmän euroja kiinni noissa. :D Joo, hei noita kissamaisia siroja laseja on nyt tosi paljon Instrulla ja siellä on alet menossa, eli saapi muistaakseni 20 prosenttia alennusta aurinkolaseista. :) Alle satasellakin saa jo hyvät lasit, ite löysin kahdet mitkä haluaisin ja mies kattoo kans, millaiset hän haluaa, kun yhdet vanhemmat aurinkolasit meni rikki. :) Ruusukultaiset lasit ois aivan ihanat! <3

      Haha, voi että. :D Vähän eri tyyli ollut silloin, mut toivottavasti löydät pilottilasit itelles, niissäkin on nykyään jo mm. vaaleanpunaisen ja muiden värien sävyjä, et ei ole pakko just niitä mustia ostaa. Ray- Banit kestää kyl tosi hyvin ja miulla taitaa olla myös Unofficialin ja Voguen laseja noiden Furlan ja Ray- Banien lisäksi. :) Plus yhdet sydänarskat, joilla ei varsinaisesti tee mitään ku saa silmiä siristellä, mut ne on enemmän tyylikysymys kuin silmiä suojaamassa.

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)