torstai 22. marraskuuta 2018

Auringonlasku merellä - Jakobstad / Pietarsaari

Lähdin viime lauantaina kuvaamaan heti koulupäivän jälkeen Fäbodaan, jossa meri on hionut kallion sileäksi ja josta löytyy erilaisia hiekkarantoja, sekä ulkoilureittejä. Fäbodassa on myös kesäisin kahvila ja ravintola auki. Olen käynyt täällä aiemminkin kesäaikaan, mutta minua kiinnosti, miltä Fäboda näyttää marraskuun pimenevässä iltapäivässä. Fäbodaan on noin kymmenen kilometriä Pietarsaaren keskustasta ja mikäpäs olisi parempi ajankohta kuin auringonlaskun aikaan? Kirkkaana, aurinkoisena päivänä en malttanut odottaa, että pääsisin perille ja olinkin kallioilla kuvaamassa ihan pimeälle asti.

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-21

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-22

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-25

Näin auringonlaskun kaikki vaiheet tunnin ajan, enkä voisi olla tyytyväisempi tähän kokemukseen! Liian harvoin jään ihan ajan kanssa kuvaamaan auringonlaskua, mutta tämä paikka oli niin otollinen ja auringonlaskusta sai nauttia kauan, kun ei ollut metsää edessä - pelkästään meri, vaahtopäiden kohina ja kamera. Rakastan merta, erityisesti näin luonnon keskellä. En ollut ainoa auringonlaskun kuvaaja, vaan Fäbodan kallioilla oli monia muitakin kameroidensa kanssa ja eräs sympaattinen pariskunta jäi kuvaamisen jälkeen vielä hetkeksi keskustelemaan alueesta sekä kuvaamisesta. Ihana tapaaminen ja kokemus kertakaikkiaan, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässäpä teille kuvauspläjäys auringonlaskun eri vaiheista. Muokkasin kuvia reilut neljäkymmentä kappaletta, eli tässä postauksessa on vain osa - klikkaamalla kuvaa voit käydä tsekkaamassa myös loput avoimesta Flickr- kuvafeedistäni!

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-5

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-15

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-28

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018

Näistä kuvista teetätin meille pari valokuvataulua ja samalla teetätin yhdestä kuvasta läheiselleni myös oman taulun. Minusta tämä marraskuinen auringonlasku oli niin kaunis, värit olivat upeat kun tunnin aikana vaaleanpunainen auringonlasku muuttuikin kirkkaanpunaiseksi ja oranssin sävyiseksi. Olin kallioilla kulkiessani niin ihastuksissani, että en malttanut objektiivejakaan vaihdella, vaan käytin samaa objektiivia kaikkiin kuviin. Pitäisi ehdottomasti tehdä näin useamminkin, jäädä vain katsomaan auringonlaskua tai lähteä uuteen kohteeseen kuvaamaan.

Näistä jää niin ihana muisto, kun kaikki on niin rauhallista, kaunista ja kiireetöntä aikaa. Muistan parin vuoden takaa erään mökkiviikonlopun, jossa olimme kavereiden kanssa iltaa viettämässä ja auringonlaskiessa istuimme vilttien kanssa auton konepellillä hiljaa. Niin kauan, että aurinko oli laskenut puiden ja pilvien taa. Hetki oli todella kaunis ja mieleen jäi todella tyyni olo, ihan kuin aika ei kuluisi ollenkaan ja hiljaisuus oli käsinkosketeltavissa.

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-10

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-3

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-30

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-11

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-32

Ehkäpä se hiljaisuus, luonto ja someton aika näissä on se, joka tekee hetkistä niin mieleenpainuvia. Oli kyse mistä hyvänsä, niin näistä ammentaa energiaa pitkään ja tällaisia muistoja vaalii mielessään. Josko nyt loppuvuoden aikana lähtisin useammin kuvaamaan vaikkapa tähtiä? Revontulia? Vaeltelemaan lähiseudulle tai miksei kauemmaskin? Merenpauhun ja auringonlaskun yhdistelmä oli aivan ihana, yksi lempiasioistani viimeisimmällä Pietarsaaren reissulla. Täällä Fäbodassa tapaamani pariskunta vinkkasi, että tämä paikka on upea myös talvella - kuulemma aallot työntävät jäälaattoja todella korkeiksi lumivalleiksi merellä ja se on kuulemma ehdottomasti näkemisen sekä kuvaamisen arvoinen. Viime vuonna tämä oli ollut upeimmillaan tammi- helmikuussa, pitääpä katsoa lähtisikö itsekin kuvaamaan tänne tai sattuisiko meille lähipäivä ammattikorkeakoululle sopivaan aikaan.

Toivottavasti nautitte kuvista, minä ainakin nautin! Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille sinne ruutujen toiselle puolelle.

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-33

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-7

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-37

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-40

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-38

Faboda_Pietarsaari_Jakobstad_november_2018-36

6 kommenttia:

  1. On kyllä sanoinkuvaamattoman kaunista, auringonlaskut ovat kyllä just niin rauhaa tuovia. Sielu oikein lepää niitä katsellessa :) Muistan hyvin kun katseltiin miehen kanssa auringonlaskuja useita Rodoksella ollessa, myös Pafoksen ensimmäisen illan auringonlasku jäi pysyvästi mieleeni <3 On nää auringonlaskut ja ne hetket kyllä vaan niin ihania, rakastan enemmän ulkomailla katsella auringonlaskuja <3 Suomessa pitäis ehdottomasti kanssa muistaa katsella näitä, mutta noh yleensä ollaan täällä Keski-Suomessa niin ne puut ovat tosiaan edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis tämä oli todella upea auringonlasku, en ole pitkään aikaan nähnyt yhtä upeaa. <3 Sanoppa muuta! Kuullostaa ihanalta myös Rodoksella ja Pafoksella nuo auringonlaskut, varsinkin kun pääsee katsomaan ilman että metsä on edessä. :D Tuolla Pohjanmaalla on muutenkin kiva käydä, kun siellä on niin tasaista verrattuna tänne Itä-Suomeen. :) Toivottavasti näitä ihania aurinkoisia päiviä ja auringonlaskuja olisi enemmänkin tänä talvena! <3

      Poista
  2. Upeita kuvia! Ihania taivaan värejä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihla! <3 Tämä muutos oli kyllä huikea tuosta vaaleanpunaisesta, juuri ennen kuin tuli ihan pimeää niin näytti kuin taivas olisi tulessa - niin punaiseksi taivas meni oranssin kautta, ettei voinut kuin tuijottaa ja kuvata. <3 :)

      Poista
  3. WAU! Todella upeita kuvia, joita voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan. Tuo vaaleanpunainen taivaanväri on maaginen. Marraskuuhun on mahtunut pimeydestä huolimatta monia kauniita auringonlaskuja ainakin täällä etelässä. Auringonlaskuissa ja myös -nousuissa on jotain taianomaista. Vaikka niitä kuvaisi kuinka monta en ainakaan itse koskaan kyllästy. Etsin edelleen "sitä täydellistä auringonlaskua/auringonnousua" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! <3 Ihana kuulla, mie rakastan näitä kuvia ja oli kyllä niin upea auringonlasku. <3 Ihan eri tavalla vaikuttavaa on katsoa auringonlaskua kun puut eivät ole edessä. Täällä on myös aurinko paistanut, mutta auringonlaskuja ei ihan näin hyvin ole päässyt näkemään. :) Tuo vaaleanpunainen oli upea, puhumattakaan tuosta liekehtivän sävyisestä taivaasta. <3 Toivottavasti saadaan nyt joulukuussakin nauttia yhtä kauniista auringonlaskuista!

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)