sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kotimaista muotia ja asiaa vaatteiden kestävyydestä

 Tällä viikolla minulla olikin useampia työkuvioita Joensuussa, joten yhdet asukuvatkin tuli viikolla otettua - kävimme keskustassa kuvaamassa Taitokorttelin ja Carlsonin rakennuksen välissä, jossa oli hieman hiljaisempaa. En kovin usein kuvaa tai kuvauta päivän asuja kaupungissa, sillä ihmisiä liikkuu taustalla ja liikennemerkitön kuvausspotti on joskus hankala löytää, saati sitten jokseenkin puhtaita ei-harmaita seinustoja. Moni ystävä kuvaa myös Taitokorttelin suunnilla, eikä se ole mikään ihme, sillä koko kortteli on todennäköisesti Joensuun kauneimpia vanhoine puutaloineen ja siisteyden puolesta myös! 

Lahikuva-paivan-asu-Joensuussa

Nahkatakki ja kukkahame - itsetehty / Rokita
Kaulahuivi - anopin valmistama
Korvakorut - Piikoski
Olkalaukku - Cobblerina
Korkokengät - Calvin Klein
Pitsitoppi - Cardon Collection
Aurinkolasit - Instrumentarium

Paivan-asu-kukkahameella-Joensuu-18Paivan-asu-kukkahameella-Joensuu-16

Viime aikoina olen käyttänyt todella paljon tätä kukkakuviollista hametta eri tavoin yhdisteltynä, hame on mukava käytössä ja sen saa yllättävän hyvin yhdistettyä arkeen, jos muutenkin käyttää hameita arkisin. Pinta ei ole liian kiiltävä arkikäytössä, vaikka kukkakuviot tulevatkin kiiltävinä esille. Tämä kukkakangas löytyi muuten Joensuun Pala- Sopilta, jos joku muukin tähän iski silmänsä. Kellohameet ovat helppoja arjessa muutenkin, sopivat moneen erilaiseen tyyliin. 

Paivan-asu-kukkahameella-Joensuu-9Taitokorttelissa-Joensuussa

Punaisen topin kanssa mietin kyllä hetken, että yhdistänkö tähän asuun vai en, sillä väri kuitenkin erottuu niin selvästi asusta muiden sävyjen rinnalla. Liilasta laukusta voi kyllä miettiä samaa, mutta se on ollut viime aikoina käytössä jatkuvasti käytännöllisyytensä takia. Toisaalta mukavuus meni edelle topin, sekä laukun osalta ja aamulla tuli hieman kiire, joten näillä mentiin koko päivä töissä ja vapaalla. 

No joo, ehkä tykkään enemmän tästä asusta mustalla topilla tai t- paidalla, mutta ei tämä punainenkaan paha ole. Enemmän tulee mieleen vaan vanha sääntö siitä, että maksimissaan kolmea eri sävyä per asu asusteita myöten, mutta en sitten tiedä miten relevantti pukeutumissääntö se on enää nykyaikana. Usein kyllä tykkään katsoa, että sävyt ovat kutakuinkin yhteensopivat ja ettei niitä ole liikaa yhdessä asussa! 

Paivan-asu-kukkahameella-Joensuu-13Calvin-Klein-nilkkurit-korollaPaivan-asu-kukkahameella-Joensuu-10Asu-punaisella-topillaCalvin-Klein-mustat-nilkkurit-2

Tässä asussa on ihanaa varsinkin nahkatakki, klassiset nilkkurit ja se, että kaikki vaatteet ja asusteet ovat paljon käytössä. Eivät ole sellaisia hetken ihmeitä, mitkä unohtuvat vain kaappiin. Nahkatakit ovat aina muodissa ja tänä vuonna myös nahkamekot, -hameet ja paidat. Minusta on mahtavaa seurata, miten turhasta kuluttamisesta, vastuullisuudesta ja kotimaisuudesta puhutaan koko ajan enemmän mediassa, kahvipöydissä ja kommenttikentissä. 

Ennen oli muotia ostaa mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla, nyt on trendikkäämpää säästää ja ostaa laadukkaampaa tai käytettyä uuden sijaan. On trendikkäämpää korjauttaa ja parsia vaate näyttävästi sen sijaa, että se heitetään pois. Se, jos mikä on hieno suunnanmuutos kuluttamisessa ja siitä on hyötyä sekä kuluttajalle, maapallolle ympäristöineen ja myös tuleville sukupolville. Ei kaikkea voi heidän kontolleen ja siivottavaksi jättää, kun osa nykyisistä sukupolvista on viettänyt kulutusjuhlaa kertakäyttötuotteiden kanssa ja pitänyt koko maailmaa "maailman suurimpana roskiksena". 

Yksi mielenkiintoinen asia tässä on myös se, että miten tämä vaikuttaa kotimaan työllisyyteen ja ostovoimaan? Palaako miten moni yritys alkulähteilleen, jos on mahdollista tuottaa tuotteet täällä kotimaassa ja jos kuluttajat sitä toivovat tai vaativat? Saadaanko Suomen ostovoimaa paremmaksi vuosien mittaan ja erityisesti näiden trendien muuttuessa järkevimmiksi? Vähentyykö ylimääräisen muoviroskan käyttäminen toimituksissa, erityisesti yksittäisten tuotteiden pakkaamisessa? 

Taitokortteli-Joensuu

Aina ei tarvitse olla uutta. Nilkkureista voi korjata vetoketjuja, takeista vuoria ja taskuja. Vaatteita voi parsia ja muokata. Materiaalivalinnat ovat yksi suurimmista tekijöistä, miten kestävä mikäkin vaate tai asuste on. Tietoa materiaaleista löytyy netistä yllinkyllin ja onhan se kieltämättä älytöntä, että kaapista saattaa löytyä vuosikymmeniä vanhoja vaatteita, kun nykyiset eivät kestä vuottakaan, ellei panosta parempaan laatuun ja säästä laadukkaampaan. 

Nämäkin sukkikset ovat olleet aktiivisessa käytössä viidestä kahdeksaan vuoteen ja silti saman brändin uusimmat sukkikset ovat olleet käytössä maksimissaan puoli vuotta, kun silmänpakoja on siihen malliin, ettei kehtaa enää käyttää. Osa ohuemmista sukkatuotteista ei kestä kuin pari- kolme käyttökertaa, kun ennen pystyi samoja pesemään monta kertaa koneessa ennen kuin menivät rikki. Tuotanto siirrettiin eri maahan ja valitettavasti se näkyy edelleen laadussa, vaikka ainakin itse maksaisin tuotteesta enemmän, jos sen kestävyys olisi parempi. Hinnat ovat kuitenkin pysyneet ennallaan, vaikka tuotanto on halvempaa toisessa maassa ja tällä hetkellä hinta- laatusuhde ei täsmää ollenkaan. 

Tästä syystä myös minä käytän nämä aiemmat vuosia vanhat sukkikset loppuun ja jatkossa tilaan Italiasta laadukkaampaa tilalle, kuten olen jo pari vuotta tehnyt. Käyttöikä on niin paljon pidempi, että kannattaa tilata Euroopasta rahdilla sukkiksia tänne, mikä näin muotoiltuna kuulostaa erikoiselta. Onneksi näitä vuosia sitten ostettuja löytyy minulta edelleen ehjinä, tämän mallin istuvuus on yksi parhaimmista mitä olen löytänyt sukkisten osalta. 

Paivan-asu-kukkahameella-Joensuu-5

Seuraillaan, miten kotimaan muoti- ja tekstiiliteollisuus muuttuu vuosien mittaan, kun nyt on niin paljon eri asioita ilmassa ja kuitukehittelyjä loppusuoralla. Ainakin itse toivon, että tulevaisuuden osalta vaateteollisuus olisi kestävämpi niin tuotteiden osalta, kuin myös vastuullisesta näkökulmasta erityisesti työolojen, palkkauksen sekä ammattitaidon osalta. Mitä sinä toivot tulevaisuudessa vaateteollisuuden kehitykseltä tai arvoilta? 

10 kommenttia:

  1. What a beautiful skirt. Love your combo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! <3 I love these pics, colours look so good with this background. :) I have to take more outfit photos in this location! <3

      Poista
  2. Vaateteollisuuden elinkaariajettelussa ja kuluttajien ajatustavoissa on ollut nähtävissä hyvää kehitystä. Esim. viimeisen viiden vuoden sisällä on ollut hienoa seurata säätelyn, kampanjoiden, hankkeiden, somevaikuttajien, yritysten ja median välityksellä tehtyjä toimia kohti kestävämpää kuluttajuutta vaatteiden saralla. Kiertotalous ja sivuvirtojen hyödyntäminen ovat tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Tärkeää on, kuluttaja näkee itsensä aktiivisena toimijana tässä kokonaisuudessa, ja kokee, että omilla valinnoilla on merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti olen samaa mieltä! <3 Asiakkaissa ja työkyselyissä huomaa myös samaa, hääpuvuissakin toivotaan kaksiosaisia pukuja, että niitä voi käyttää myöhemminkin vihkimisen jälkeen. :) Miusta on myös hienoa, että korjaamisesta ja käyttöiästä kerrotaan enemmän esimerkiksi Instassa ja olen itsekin sinne muutamia vinkkejä jakanut esimerkiksi näistä siulle tehdyistä töistä. Todella hyvä kommentti, kiitos Hilla! :)

      Poista
    2. Jep, olisi hyvä tehdä vaikka oma portfolio/lookbook näistä ja miten menevät yhteen, kun ennättäisi. Aamuisin vaatekaappi tuntuu jopa nykyään liiankin ihanalta ja olokin on mukavampi, kun vaatteissa on tuunaamalla päivitetty vanhaa, muokattu pienillä jutuilla kestovaate sopivaksi, hyödynnetty jämäpaloja tarkkaan ja saatu vanhat kankaat hyödynnettyä. Toisaalta vaatteet ovat syntyneet harkinnan ja suunnittelun kautta, jolloin ne myös istuvat paremmin omiin tarpeisiin ja yhdistyvät mukavasti olemassa olevaan. Esim. kun muutama vuosi sitten teetätin sinulla mummoni jäämistöistä löytyneestä harmaasta villakankaasta sen pitkän liivin, niin siinä ajattelin, että villakangastakkia en tarvitse uutta, mutta näille vaihteleville alkukevään ja alkusyksyn säille villakangasliivi toimii loistavasti ohuen trenssin/bikertakin päällä ja samalla on siisti ja tyylikäs ja kuitenkin voi pitää tarvittaessa rennosti auki. Samalla mietin, että tuo vaate on sellainen, jossa voin nähdä itseni vielä 50+. Tänään on päällä Espritin hyvälaatuinen tummansininen liituraita-kauluspaita, ostin sen noin 10-11 vuotta sitten pitkäikäiseksi perusvaatteeksi, nyt laitettiin siihen vaaleasta nahan ylijäämistäsi ne kiilat, niin mahtuu edelleen päälle. Tässä vain nämä muutama esimerkki. :)

      Poista
    3. Kyllä, se olisi tosi hyvä ja näkisi heti miten mikäkin sopisi yhteen. :) Varsinkin värimaailman näkee kerralla ja tuollainenhan olisi hieno joko ihan kuvakirjana tai sitten tietokoneella, jos saa järkevästi jaoteltua kuvat.

      Siulla taisikin tuo liivi olla päällä viimeksi kun nähtiin! :) Tosi hyvä on, että ollaan saatu käytettyä kankaiden loppuja ja nahkapalojen rippeitä, mistä mie en enää saa valmistettua vaatteita. Nyt sain kolmelle eri henkilölle eteenpäin nuo loput nahkarippeet (toki jonkin verran jäi vielä) ja he ovat saaneet tehtyä niistä mm. korviksia ja muuta. <3 Konjakkia saatiin käytettyä hyvin siihen vintagehameen suurennukseen ja tykkäsin tosi paljon lopputuloksesta! Siitä myös tuli viestejä Instagramissa, että näyttää ihanalta ja moni ihasteli lopputulosta. ^^

      Espritin vanhemmat vaatteet ovat kyllä hyvälaatuisia, itseltäkin löytyy monia. :) Aikoinaan tuli tehtyä heidän kanssaan yhteistyötäkin monen vuoden ajan, mutta toki ei tule enää niin usein ostettua heidän vaatteitaan, kun liike lopetti Joensuussa. Mitoitus niissä oli todella hyvä!

      Poista
  3. Mä olen myös jokseenkin tarkka siitä, motako väriä löytyy asusta, mutten osaa enää sanoa onko sillä ehken enää edes niin paljon väliä. Jos asu toimii oikeesti, niin miksipä se pitäisi rajoittaa siihen kolmeen väriin? Pidän kovasti laukun ja hameen kukkakuvioiden väreistä, ne näyttävät yhdessä ihan todella suloiselle. Pinkki toppi ja tuo huivi sopii myös tähän, kokonaisuus toimii väriensäkin puolesta siis ihan todella hyvin 8)

    Hyvää pohdintaa postauksessa muutenkin! Mäkin oon alkanut seurailemaan kovasti omaa kulutusta. Nykyään ostan paljon vähemmän pikamuotia, ostan niitä siis silti, mutta paljon paljon vähemmän mitä muutamia vuosia sitten, kun kulutukseni oli muutenkin ihan järkyttävää! Ja juurikin tällaiset ajattomat, omaan tyyliin sopivat vaatteet on niitä, mihin ehdottomasti panostan. Kuten siis nahkatakki, trenssit, villakangastakit ja nahkahamekin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihan kuin myö oltaisiin puhuttu tästä vähän aikaa sitten? :) Siulla taisi olla se kulta- hopeajuttu, että niitä et käytä samassa asussa? <3 Miusta tää asu on ollut ihana päällä ja tykkään todella paljon tuosta hameesta, vaikka kukkakuosista en hirveästi välitä. Mutta tässä se ei ole liian hempeä tai kirjava. :) Nyt on todella paljon ihania kuoseja kangasliikkeissä ja tukuissa, varsinkin kukkakuosia on, kun se kuuluu tämän vuoden trendeihin.

      Ihana kuulla, kiitos paljon! <3 Mie seuraan kanssa tosi tarkkaan ja jos jotain haluan, niin selvitän mistä se on ja kuka sen on tehnyt. Välillä tulee houkutuksia, mutta yritän olla järkevä ostoksilla ja ostaa Suomessa tehtyä. Täälläkin on osaamista niin paljon ja tilasin esimerkiksi pari toppia kollegalta kesäksi - eihän se minulta pois ole, vaikka samalla alalla ollaan. :) <3 Nuorempana oli kyllä ihan älytöntä se shoppailu, miullakin oli ties miten monia vaatteita kaapissa lappuineen... Ja sieltä suoraan kirppikselle lappuineen, tosi järkevää. :D Lähti vähän lapasesta, kun opintojen jälkeen pääsi töihin ja tulot kasvoivat moninkertaisiksi.

      Kyllä! <3 Mie olenkin huomannut ja just takit yms. vaatteet ovat niitä joihin kannattaa panostaa enemmän - ne kestävät aikaa ja paranevat vanhetessaan. Ihana on valmistaa siulle aina vaatteita ja nyt oli ekat korjattavatkin täällä, hienoa! <3

      Poista
  4. Ei ihme, että hame on ollut runsaalla käytöllä - se on ihana! Rakastan itsekin mallia, jossa helma on takaa hieman pidempi, ja tässä yksilössä kangas on myös todella kaunis.

    En ole itse seuraillut kovin aktiivisesti vaateteollisuuden trendejä, mutta kestävyys, pitkäikäisyys ja laatu ovat itselle aina olleet tärkeitä tekijöitä. Sama pätee oikeastaan ihan kaikkiin tuotteisiin. Vaatteista ei ihan kamalan helposti muodostu itselläni suosikkeja, mutta kun niin tapahtuu, niin en haluaisi luopua siitä ikinä. Suru onkin suuri, jos se hajoaa tai katoaa. Olen tässä viime vuosina huomannut myös palaavani ostamaan samasta vaatteesta useamman kappaleen, jos olen muutaman käyttökerran jälkeen siihen ihastunut.

    Tämän lisäksi myös eettisyys ja tuotteen jättämä hiilijalanjälki ovat tärkeitä seikkoja. En ole oikeastaan ikinä ymmärtänyt sitä, että helposti korjattavissa olevan vian takia vaate (tai muu tuote) heitetään pois ja haetaan uusi tilalle. Tai ehkä naurettavinta mihin olen törmännyt, on kun eräs tuttavani heitti tyynynpäälliset pois "koska ne olivat likaiset". Ilman, että niitä oli edes yritetty pestä. Meitä on moneen junaan.

    Kävin tässä vastikää korjauttamassa nahkatakkini, josta oli sauma revennyt kainalon kohdalta. Kangas oli kaikin puolin ehkä ja repeämä siisti, ommel ei vain ollut kestänyt. Minulle se oli itsestään selvää että tottakai käytän takkia suutarilla, ja tuntui hölmöltä joutua perustelemaan esimerkiksi puolisolle että miksen vain osta uutta, onhan tuo jo vanha takki. Toivon todella, että ihmisten ajattelu muuttuu ihan yleiselläkin tasolla siihen suuntaan, että vanhaa yritetään korjata, ja että tuotteet olisivat sen verran laadukkaita että korjaus voidaan tehdä ja se on kannattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! <3 Nämä edestä lyhyemmät hameet ovat huippuja, ovat niin helppoja käytössä ja välttämättä ei tarvitse "turvashortseja" alle, jos pituus on hyvä. Ihastuin tuohon kankaaseen niin paljon, ihana ettei ole sellainen liian hempeä kukkakuosi. :)

      Kestävyys ja laatu ovat todella tärkeitä seikkoja jo ihan senkin takia, että vaatteilla olisi mahdollisimman pitkä käyttöikä, eikä niitä heitettäisi muutaman käyttökerran jälkeen roskiin. Miulle on sattunut vuosia sitten muutamia hutiostoksia ja olen esim. joutunut korjaamaan pikamuotiliikkeistä ostettuja vaatteita jo parin käyttökerran jälkeen. Itselleni on tärkeä myös se, että vaate ei ole tehty riskimaissa riistotyönä, vaan tekijälle ja muille toimijoille pitää maksaa elämiseen riittävä palkka kuten Suomessa ja useimmissa Euroopan maissa. Samaistun tosi paljon tuohon suosikkiasiaan ja kenkien kanssa varsinkin surettaa, kun vastaavia ei enää saa välttämättä edes teettämällä. <3 :( Vaatteiden kanssa on se hyvä puoli, että aina voin ommella itselleni uuden mikäli matsku löytyy ja tehdä samasta kaavasta paremman version.

      No huh! :O Mitä ihmettä, on kyllä ihan älytön syy heittää jotain pois tuollaisen syyn takia ja käytännössä materiaalit, sekä tehty työ menee täysin hukkaan. Kerskakuluttamista pahimmillaan... Jos ei viitsi itse pestä, niin voi viedä pesulaankin. :)

      Kyllä, miusta tuntuu ja töissä näyttää siltä, että seuraava sukupolvi on fiksumpi tämän osalta ja osaa miettiä myös muita enemmän sen sijaan, että miettii vain itseään. Siis sillä tavalla, että minä ja minun oikeudet, mutta ei välitä ollenkaan kenenkään muun taloudellisesta pärjäämisestä (koska pakko saada halvalla tai samalla hinnalla mitä joku muu tekisi veroja kiertäen täällä tai muualla maailmaa hikipajoissa) tai hyvinvoinnista, saati turvallisuudesta töissä. Samaan aikaan ei kuitenkaan olla valmiita itse joustamaan omista tuloistaan, työajoistaan, työoloista (!) tai muista oikeuksista. Äh. Ei tavallaan mietitä loppuun asti mitään tai osata asettua toisten asemaan, raivostuttaa välillä miten mustavalkoisia ihmiset voivat olla. Onneksi näyttää siltä, että kulttuuri tämän osalta alkaa muuttua ja ihmiset tajuavat, että niitä vaatteita, kenkiä ja asusteita voi myös korjata roskiin heittämisen sijaan. Vaatehuolto tekee myös paljon, kun oikein hoitamalla vaatteita voi käyttää todella kauan. Ja nyt on ihana tuo parsimistrendi, meinasin itsekin yhden villakangastakin hihan korjata parsimalla pian! <3 Hirveästi olisi asiaa, mutta eiköhän myö puhuta tästä aiheesta jatkossakin täällä blogissa ja IG puolella! :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)