keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kuulumisia ja pohdintaa TikTok- videoista

Pahoittelut viime viikon hiljaisuudesta, täällä elämä vie mennessään ja on ollut ihanaa viettää vapaa- aikaa hieman enemmän kuin ennen. Juhannus meni rennosti perheen kesken, kävimme porukalla Liperin Rantamakasiinilla yksillä ja ajelemassa Cadillacilla useampaan otteeseen viikonlopun aikana. Olen yrittänyt pitää kiinni levosta, sillä yöunet jäivät vähän vajaiksi stressin vuoksi, mutta fiilis on ollut korkealla ja erittäin inspiroitunut monellakin eri osa- alueella. Sillä on valtava vaikutus hyvinvointiin, että vapaata ja työtä on sopivassa suhteessa. Elämässä on niin paljon muutakin, vaikka työnimu veisi välillä mennessään. 

Lahikuva-paivan-asusta

Sifonkipaita - H&M
Toppi - Zara
Olkalaukku - Cobblerina
Pellavahame - Rokita
Korkokengät - Weide

Taskullinen-kellohame

Tässä puolentoista viikon aikana olen kuvannut enemmän asuja kuin pitkään aikaan, jonka lisäksi tekstejä olen kirjoittanut varastoon. Kuvausideoita pyörii paljon mielessä ja en malta odottaa, että niitä saa pikkuhiljaa toteutettua! Aloitin myös kenkäjoulukalenterin luonnostelun joulukuulle, jotta sen valmistuminen ja ajastaminen ei jää viime tinkaan. 

Joulukalenteriin otan toiveita vastaan jo nyt, vaikka se voikin kuulostaa kaukaiselta - mutta vuosien kokemuksella voin sanoa, että 24 kalenteriluukun työstäminen vie aikaa ja varsinkin silloin, jos osan luukuista saan sovittua yhteistöiksi eri yritysten kanssa. Mieluummin harkittua ja hyvin tehtyä, kuin epäloogisesti ja hutiloiden tehtyä sisältöä. Eli mikäli toivot tietynlaista sisältöä joulukuulle ja muutenkin, niin nyt on hyvä hetki avata suunsa. 

Mustat-slingback-kengatTyylibloggaaja-Suomi Asu-kellohameella-3

Osa lisääntyneestä vapaa- ajasta olisi tarkoitus käyttää sosiaalisen median kanavieni kehittämiseen, sillä haluan tehdä julkaisuja suunnitellummin ja nostaa julkaisujen määrää täällä blogissa ja Instagramissa. TikTok on myös mielessä ja niitä pyydetäänkin paljon, mutta se vie niin paljon aikaa, että en ole varma, kannattaako siihen panostaa yhtä paljon kuin pääkanaviini. Saa nähdä, TikTokin osalta minulla on suht ristiriitaiset fiilikset ja somea käsittelinkin viime vuonna tässä postauksessa, jossa pohdin millainen olen itse someseuraajana

Tällä hetkellä ehkä eniten kamppailen TikTokissa sääntöjen epäoikeudenmukaisuudesta minkä huomaa erittäin helposti ja toisaalta myös Suomen TikTokin ilmapiiri on todella negatiivinen verrattuna englanninkieliseen. Tähän toki on poikkeustilanteen aiheuttamien tunteiden ja yksinäisyyden lisäksi sekin syy, että sovelluksessa on paljon lapsia ja suomalaisille lapsille on helpompaa käyttää äidinkieltään eli pahaa oloa on helpompi purkaa. On todella hyvä, että sovelluksessa alkaa olla aikuisiakin aika paljon. Itse käytän TikTokissa pääasiassa englantia ja seuraan englantia kielenään käyttäviä tilejä, joten sovellus tarjoaa minulle enemmän ulkomaista kuin kotimaista sisältöä. 

Paivan-asu

Kun miettii TikTokia ja Instagramia alustoina, niin Instagramissa yhteisösäännöt ovat johdonmukaisemmat ja tasapuolisemmat. Omien kokemuksieni ja sisältöjä seuraamalla on itselleni jäänyt tunne, että säännöt ovat Instagramissa aikalailla tasapuolisesti kaikille samat. TikTokissa säännöt tuntuvat riippuvan videoiden tekijästä, sekä tekijän ja tilin koosta. Kyllä. Moni kehopositiivisuutta esille tuova sisällöntuottaja on saanut bannit, videoita on poistettu tai rajoitettu niin, etteivät ne näy lähes kellekään. TikTokissa kuitenkin orgaaninen kattavuus on vielä toistaiseksi loistava, mikäli onnistut tekemään sisältöä tietyllä tavalla ja tietyt asiat huomioiden. 

Samaan aikaan monella hoikemmalla ja länsimaisen standardin mukaisesti kauniilla/ komeilla henkilöillä saa videoilla näkyä jopa paljas takamus, alapää tai rinnat, eivätkä ne TikTokin mukaan riko heidän yhteisösääntöjään siitä huolimatta, että jokainen näistä on erikseen mainittu säännöissä rikkeinä. Rintojen kohdalla mainitaan tietenkin erikseen, että naisten nännejä ei saa näkyä sisällössä. 

Mustat-korkokengat Asu-kesakuu-2021

Videot ampumisista, itsemurhista ja onnettomuuksista pysyvät kauemmin TikTokissa, kun taas esimerkiksi asu-, tyyli- ja kehopositiivisuusvideot saavat bannia heti, jos nännit kuultavat edes vähän paidan läpi tai jos tiktokkaaja poikkeaa yleisestä kauneusnormista jollain tavalla.  Kumpihan olisi vahingollisempaa nuorille sovelluksessa, jossa sallittu ikäraja on 13- vuotta - huomata paidan läpi kuultavat nännit vai jonkun vahingoittavan itseään videolla mitään sensuroimatta aseiden kera? Moni tuttukin lapsi ehti nähdä viime vuonna sen videon, jossa eräs henkilö lopetti päivänsä. Itse olen nähnyt paljaita alapäitä, kokonaan alastomia ihmisiä, todella pahoja kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ja eritteitä verestä lähtien. Haluanko nähdä näitä? En. Haluanko, että yksikään tuttu tai tuntematon lapsi näkee näitä? En todellakaan.

En ymmärrä, miten algoritmi voi bannata automaattisesti videon, missä mahdollisesti voi kuultaa jotain kehon osaa vaatteiden läpi (jos et sovi länsimaiseen kauneusnormiin, muussa tapauksessa saat näköjään tehdä sisältöä vaikka genitaalit alkkareista lepattaen rikkomatta sääntöjä), mutta ei rajoita tai poista välittömästi verisiä aseita ynnä muita vastaavaa sisältöä sisältäviä videoita? Mitä hittoa, siinä on prioriteetit firmalla paikallaan. Jos nännit, mahamakkarat ja mahdolliset kehitysvammat voi tunnistaa automaattisesti algoritmilla, niin varmasti voi tunnistaa myös veren, sukupuolielimet, väkivaltaisen sisällön, pahat onnettomuudet ja aseet. 

Lahikuva-paivan-asusta-2

Tämä minua vihastuttaa eniten, että ei edes pyritä tekemään oikein ja rajoittamaan väkivaltaista tai lapsille (ja aikuisille) haitallista sisältöä, vaikka käyttäjien keski- ikä on huomattavasti matalampi kuin muissa sosiaalisen median kanavissa! Sovelluksen ylläpitäjän lisäksi vastuu on myös sisällöntuottajalla, kuten myös nuoren somen käyttöä valvovilla vanhemmilla. Ärsyttää, että tämä aihe saa oloni tuntumaan kukkahattutädiltä, mutta kaikki asiat eivät kuulu someen kenen tahansa silmille, eikä väkivallan ja sillä uhkailun sun muun normalisointi ole missään nimessä ok. Jos ei osaa ilmaista itseään muuten kuin väkivallan, haukkumisen ja uhkailun kautta, niin on syytä miettiä missä on vikaa - kohteessa se ei ainakaan ole, eivätkä nuo asiat kuulu normaaliin ihmissuhteeseen millään tavalla.  

Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää, mutta näitä huonoja puolia on paljon. Onneksi omassa lapsuudessa nämä asiat olivat kaukaisia, eikä vastaaviin videoihin törmännyt missään ja toisaalta omatkaan teininä tehdyt sisällöt eivät levinneet netissä kyseenalaisille sivustoille. 

Oletteko myös te huomanneet TikTokista sen, että sääntöjen tulkinta ja tiukkuus riippuvat julkaisijasta todella paljon? Minkälaisia tilejä seuraatte siellä? 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Thank you so much! :) These are so beautiful pair, too bad that these are made of fake leather. But I'll still use these as long as I can! ^^

      Poista
  2. Ihana oli pitkästä aikaa lukea sulta tekstiä <3 En oo itsekään koneelle kunnolla päässyt, mutta nyt sit oli palava halu päästä :D Kaunis look, ja jaksan aina ihailla tätä sun sähäkän sinistä pellavahametta <3

    Mä en TikTokia tue, alussa yritin kovasti ja jotenkin ehkä pikkusen kävi mielessä myös videoiden teko. Silti se vaan ei oo mun juttu. Viimeinen päätös sen sovelluksen "poistoon" oli se, kun kuulin just jonkun kuvanneen sinne videon, jossa joku päätti päivänsä. En halua nähdä moista. Sen jälkeen oon just kuullut siellä näkyvän vähän kaikenlaista - just tätä mitä säkin kirjoitit. Mulla on se sovellus edelleen puhelimessa, mutta en oo avannut sitä aikoihin. Välillä käväsen sinun videoita katsomassa, mut se onkin siinä :D

    Ihanaa pian alkavaa viikonloppua Milla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, on ollut mahtavaa palata kirjoittamisen pariin ja ideoita riittää jo pitkälle syksyyn! <3 Toivottavasti siekin ehdit kirjoitella useammin <3 Kiitos, tää hame on kyllä huippu ja sävy toimii hyvin punaisten / oranssihtavien hiusten kanssa. :)

      Sinne on mukavaa kyllä tehdä videoita, mutta se vie todella paljon aikaa ja esim. omista videoista kaikki menee shadowbanniin, jos kuultaa edes vähän nännejä rintsikoiden ja paidan läpi. Myös videot, missä minulla on tietty vaaleanpunainen paita, eivät mene ikinä For youhun, ei edes seuraajien For Youhun... Harmittaa, kun monilta seuraamiltani sisällöntuottajilta rajataan ja poistetaan videoita ihan mielivaltaisesti ja annetaan jäähyjä käyttäjätilille, mut sit tuollainen sisältö saa olla viikkoja sovelluksessa! >:( :O Miullakin TikTokin käyttö on vähentynyt, Fypille ei tule tarpeeksi mielenkiintoista sisältöä ja saa olla vähän väliä ilmiantamassa haitallisia sekä sääntöjen vastaisia videoita. Siitäkään ei apua ole, ei kuulemma ole yhteisösääntöjen vastaista kun genitaalit roikkuu alushousujen ulkopuolella, mutta voin kuulemma estää kyseisen käyttäjän. Jestas. :DDD

      Kiitos samoin myös sinne! <3 <3

      Poista
  3. Kuuma kesä on pitänyt loitolla tietokoneesta, mutta varjossa sentään puhelimella tulee seurattua mitä somessa tapahtuu.
    Olen muutamia videoita katsonut TikTokistä, mutta kauheeta tuo, että väkivalta saa niin paljon näkyvyyttä. :O Tuossa olisi hyviä mahdollisuuksia tehdä erilaisia somesisältöjä, mutta jos melkein mielivaltaisesti rajataan mitä saa näkyä ja mitä ei, ei se silloin innosta. Ja kun vielä lapsista on kyse. Hyi!
    Kenkäjoulukalenterisi on loistava! :) Ideoina joulukalenteriin voisi ehkä olla pieniä lahjavinkkejä, askarteluohjeita tai jotain ideointivinkkejä? :) Jouluun on vielä aikaa, mut pian se on ovella. :)

    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on varmaan aika yleistä ja itselläkin tulee puhelin jätettyä sisälle / laukkuun helposti, kun on muutakin kesäistä puuhaa. :) Sanoppa muuta, jotenkin ihan älytön miten laajalle ehtivät levitä ja uusia latauksia tulee kun sieniä sateella, mut sit muut viattomat väkivallattomat videot jäävät tarkistuksen alle, ennen kuin pääsevät edes For Youhun. :O TikTok olisi alustana muuten hyvä ja varsinkin orgaanisen kattavuuden kannalta, mutta onhan tuo sanomattakin selvää, että paljon on ongelmia sisällön ja yrityksen moraalin kanssa. Miustakin olisi ihana nähdä erilaisia diy- videoita, kehopositiivisuus-, muoti- ja tyyli- videoita. <3 Meidän lapsi ei saa käyttää TikTokia edes seuraamiseen, ihan järkyttäviä nuo videot mitä tulee vastaan ja lapsille voi jäädä pitkäksikin aikaa kummittelemaan mieleen nuo videot. :( Sama juttu niiden YouTube videoiden kanssa, missä oli lapsille suunnattua häröä ja erittäin haitallista sisältöä muka "tuttuina hahmoina". Hyi.

      Ihana kuulla, kiitos! <3 Kiitos paljon näistä toiveista, heti tuli muutama ajatus mieleen mitä voisi toteuttaa. :) Askarteluohjeita ei ole ennen tainnut ollakaan kenkäkalenterissa, mutta ehdottomasti toteutan ja teen jotkut ohjeet! Joo, jouluun on vielä aikaa, mutta aika menee nopeasti ja nyt kun työskentelee usein 8h koneella päivässä, niin pakko on ennakoida ja tehdä suurin osa etukäteen. :D Työläs on tehdä tämä kalenteri joka vuosi, mutta niin palkitseva! <3

      Poista
  4. Ei ole tuttu sovellus ja tuntemattomana voi pysyäkin. Kuulostaa tosi ristiriitaiselta noi säännöt. Kyllä oli asiat paremmin ennen vanhaan tämänkin asian osalta, vaikken olekaan ennen vanhaan elänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne ovat todella ristiriitaiset ja mielivaltaiset. Eri arvoistaa käyttäjiä ihan huolella. Haha, joo! :D Ennen varoiteltiin aina, että netissä ei kerrota oikeaa nimeä, paikkakuntaa yms tunnistettavaa tietoa ja nyt repostellaan kaikkea mahdollista osoitteista lähtien, kerrotaan todella yksityisiä tietoja ja julkaistaan vähäpukeisia kuvia lapsista aikuisiin... :O Sitten ihmetellään, kun joku kaheli tulee oven taakse tai katselemaan ikkunoista. 🤦🏻‍♀️

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)