keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Parasta luonnonkosmetiikkaa - Kesä 2021

*Postauksessa kahdella tähdellä (**) merkatut linkit ovat mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen provikan. Linkit vievät suoraan kyseessä oleviin tuotteisiin. 

Paivan-asu-hupparilla
Kuva; Kukkamaaria K. 

En ole pitkään aikaan koostanut postausta luonnonkosmetiikasta, joten tällä kertaa annan vinkkejä parhaimmista luonnonkosmetiikan tuotteista! Moni näistä on pysynyt mukana jo vuosikausia, kun taas muutamat tuotteet ovat tulleet noin vuosi sitten aktiiviseen käyttöön. Kesällä ihmiset liikkuvat paljon ja ainakin minusta on mukavampaa ottaa toimivaa luonnonkosmetiikkaa ja omat tuotteet mukaan, erityisesti mökeille sun muille. 

Mökillä ja reissussa palasaippuat toimivat paremmin kuin hyvin, sillä ne eivät kiinteän muotonsa takia leviä laukkuun. Luonnonkosmetiikan tuotteissa on usein käytetty täysin maatuvia tai kierrätettäviä materiaaleja myös musteet huomioon ottaen. Mökille on parasta ottaa mukaan zero waste- kosmetiikkaa, kuten esimerkiksi palasaippuoita, öljypuhdistuskakkuja ja vastaavia tuotteita. Kestovanulapuilla kannattaa varautua tarvittaessa, sillä kasvot on hyvä puhdistaa vedellä ja kasvoille sopivalla tuotteella kestovanulapun kera. Näitä postauksessa esillä olevia tuotteita suosin toki kotonakin, omalla kohdallani jokainen tuote toimii erinomaisesti ja juuri niin kuin pitääkin! 

Nurme-sokerikuorinta

Nurme Orange & Seabuckthorn- sokerikuorinta


Tässä Nurmen sokerikuorinnassa** parasta on tuoksu, hellävaraisuus sekä öljyinen ja kosteutettu lopputulos. Ihana vartalokuorinta, joka riittää kauan ja jonka sokerirakeet sulavat ihoa kuoriessa. Tämän kuorinnan jälkeen ei tarvitse kosteuttaa ihoa erikseen, sillä tuotteessa olevat öljyt hoitavat homman. Ihonhoitoa voi tehostaa käyttämällä myös Nurmen Orange & Seabuckthorn- palasaippuaa ja Rich Cream- kosteusvoidetta, jotka kaikki tuoksuvat aivan ihanalle ja jättävät ihon pehmeäksi. 


Lavera Whitening- hammastahna

Tämä on paras hammastahna mitä olen koskaan käyttänyt - samaa hammastahnaa olen käyttänyt nyt 2-3 vuotta. Tätä käyttäessä ei tule koskaan aftoja suuhun(!), vaan suu jää kosteutetun tuntuiseksi ja miellyttäväksi. Maku on hyvä, koostumus on erinomainen ja fluoria tässä on tasan saman verran kuin tavallisissa hammastahnoissa. Kertakaikkiaan loistava tuote ja ehdottomasti paras kaikista tavallisista, sekä luonnonkosmetiikan hammastahnoista. Ennen suuhun tuli kivuliaita aftoja säännöllisesti, mutta ei enää eli jos kärsit aftoista, niin vaihda Lavera Whitening- hammastahnaan**

Muutamia muitakin luonnonkosmetiikan hammastahnoja olen kokeillut, mutta niissä koostumus, maku ja fluorin puuttuminen arveluttaa aika paljon. Joissain koostumus on liian rakeinen omaan makuun, tykkään enemmän sileästä hammastahnasta! Joten Laveran Whitening hammastahna on se oma valintani. Valkaisevasta vaikutuksesta myös plussaa kahvin ja punaviinin ystäville. 

Valkaiseva-hammastahna-Lavera

Nurme Sea Mineral- palasaippua

Tämän tuoksu on ihana! Hieman merellinen, pienesti kirpakka ja iho jää mahtavan tuntuiseksi tätä käyttäessä. Nurmen Sea Mineral- palasaippua** puhdistaa hyvin, mutta hellävaraisesti - sopii siis herkälle ja kuivalle iholle. Tämä pitää kokea, meillä on sisä- ja ulkosaunalla tätä palasaippuaa, mutta tämä toimisi hyvin myös mökkioloissa palasaippuana. 


Sola Saippua Kehäkukka-, Kanerva & Hunaja, sekä Hamppu & Teepuu- palasaippuat

Toinen loistava palasaippuoiden valmistaja Sola Saippua on Pohjois- Karjalasta, tarkemmin Juuasta. Nämä saippuat ovat erinomaisia, tuoksuista löytyy jokaiselle jotakin ja nämä sopivat herkälle iholle. Meillä näitä palasaippuoita käyttää kaikki kolme ja myös lapsen iholle nämä ovat tarpeeksi hellävaraisia, sekä kosteuttavia. Sopii myös hiustenpesuun, sekä kasvojen puhdistamiseen! Hinta- laatusuhde näissä palasaippuoissa on erinomainen ja kannattaa ostaa myös säilytysrasia palasaippuoille reissuja, sekä mökkeilyä varten. 

Sola-Saippua-palasaippuat-Zero-Waste-4Taika-kotimainen-luonnonkosmetiikka-15

Taika Kosteuttava puhdistusgeeli

Taika valmistaa luonnonkosmetiikkaa Suomessa ja kaikki heidän tuotteensa maksavat alle kymmenen euroa kappaleelta. Tämä Taika- sarjan Kosteuttava puhdistusgeeli** voisi olla ihan pikkiriikkisen hellävaraisempi omaa ihotyyppiäni ajatellen, mutta uskon tämän kuitenkin toimivan raikkautensa ja pehmeytensä vuoksi kaikille. Itse kosteutan ihon vielä erikseen, kun olen pessyt meikit tällä Taikan meikinpoistoaineella. Edullinen, riittoisa (tosi pieni määrä riittää, ei kannata läträtä) ja meikki lähtee todella helposti kasvoilta. Taikan tuotteista on mainittava myös se, että ne sopivat myös kahdelle erittäin herkkäihoiselle tutulleni, eivätkä kuivata tai aiheuta iho- oireita. 


Avril Le Volume- ripsiväri

Tätä luonnonkosmetiikan ripsiväriä olen käyttänyt jo vuosia, pysyy rankemmassakin menossa. Pidän tämän ripsivärin harjasta, sillä se tekee juuri sen mitä lupaa ja sen lisäksi pidentää ripsiä, sekä taivuttaa ne kauniisti. Ehdottomasti hintansa arvoinen ja huomattavasti parempi kuin kaksi muuta tuplasti tai triplasti kalliimpaa ripsaria mitä kokeilin yhdessä välissä. Tämän suosiosta kertoo myös se, että tämä on usein loppu kivijalkaliikkeistä ja verkkokaupoista, kuten tälläkin hetkellä. 

Luonnonkosmetiikan-parhaimmat-meikit

Zuiin Flame- luomiväri


Tämä on ihan super! Pysyy uskomattoman hyvin ja on todella pigmenttinen, eli kannattaa aloittaa lisäämällä vähän kerrallaan. Älkää nukkuko meikit naamassa, mutta pakko sanoa, että tämä luomiväri pysyy aamuun asti siellä missä pitää ja yhtä pigmenttisenä. Olen joskus nukahtanut tämä luomiväri luomilla ja aamulla ihmettelin, kun meikit olivat juuri niin kuin ne olivat illalla jääneetkin. :D Loistava luomiväri ja sävy sopii erityisesti vihreäsilmäisille. 

Jos haluaa vieläkin vahvemman lopputuloksen niin tätä voi käyttää myös veteen kostutetun siveltimen kanssa, mutta lopputulos on ilman sitäkin tosi vahva. Suosittelen! 
Itsetehdyt-vaatteet-huppari
Kuva; Kukkamaaria K. 

Zuii-luomivari-FlameCattier-Paris-savinaamiot

Cattier Paris ihonhoitotuotteet + savinaamiot

Monia kosmetiikkamerkkejä ja sarjoja olen kokeillut, mutta parhaiten ihoni voi silloin, kun käytän Cattier Parisin herkän ihon sarjaa. Iho pysyy kirkkaana, puhtaana ja sileänä, eikä pääse kuivumaan tai ärtymään liikaa. Tämän sarjan olen kokenut parhaimmaksi hinta- laatusuhteeltaan, sillä sarja on todella laadukas ja toimiva, mutta ei maksa viittäkymppiä per putelilta. Kuvassa kasvovoide ja ihoa rauhoittava seerumi**, joka sopii erinomaisesti herkälle ja hieman couperoottiselle iholle. 

Savinaamiot ovat parhaita myös, tykkään eniten herkän ihon savinaamiosta**, sekä minttujäätelön tuoksuisesta savikuorinnasta**. Näitä en päästä ikinä loppumaan, vaan tilaan useamman aina kerralla ja hyvissä ajoin, sillä käytän näitä kerran viikossa saunan tai kylvyn yhteydessä. Puolisoni käyttää näitä myös säännöllisesti. Savinaamiot ovat hinnaltaan edullisia, siitä myös plussa! Cattier Paris on vähän kuin saavutettavissa olevaa premium- kosmetiikkaa, sillä brändin tuotteet eivät ole halppis- kosmetiikkaa, eikä kallista luonnonkosmetiikkaa. Laatu on aivan eri luokkaa halpaan kosmetiikkaan nähden, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jos et ole vielä tutustunut Cattier Paris- tuotteisiin, niin tutustu. Et varmasti pety! 

  Cattier-Paris-herkan-ihon-hoitoCattier-Paris-savinaamiot-2  

Lavera Eye-Shadow Base


Olenkohan koskaan kokeillut jonkun muun luonnonkosmetiikkaa valmistavan brändin pohjustusvoidetta luomille? Ehkä en, mutta en ole kokenut sitä tarpeelliseksi, sillä tämä Laveran luomien pohjustusvoide on erinomainen. Luomivärit pysyvät todella hyvin, levittyvät kauniisti ja tuubi on yllättävän riittoisa ollakseen niin pieni. Toimii vuosien kokemuksella, sopii herkälle iholle ja levittyy helposti. 

Mikä on omasta mielestäsi paras luonnonkosmetiikan tuote kesään? 

2 kommenttia:

  1. Nuo Nurmen sokerikuorinnat on kyllä ihan parhaita! Ihanan kosteuttava koostumus ja juuri sopiva karheus :) Mun ehdoton lemppari on nyt ollut Flow cosmeticsin laventelivesi. Helteillä ei oo tehnyt mieli lähmiä naamaan kunnon kasvovoiteita, joten sillä on saanut lisättyä kevyempää kosteutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja ai että, miten hyvältä Nurmen tuotteet tuoksuvat! <3 Varsinkin noissa kuorinnoissa ja palasaippuoissa on upea tuoksumaailma, erityisesti tämä Seabuckthorn & Orange sykähdyttää. Vaikka sokerirakeet ovat suht karheita, niin tuo kosteuttava koostumus tekee sen, että sopii myös herkälle iholle ja hoitaa hyvin. :)

      Kuullostaa mielenkiintoiselta - käytätkö sitä siis iltaisin vai ihan milloin vain siltä tuntuu? Mie käytin ennen Madaran kasvosuihketta, se oli ihanan virkistävä. :) Pitäisi ostaa kyllä uudestaankin!

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)