lauantai 14. elokuuta 2021

Ryytynyt rokkailija - Kuopiorock 2021

Odotin festareita tänä vuonna todella paljon, sillä sain Early Bird- liput joululahjaksi vuoden 2019 jouluna eli aika pitkä aika sitten. Ihanaa, että tänä vuonna festarit pystyttiin järjestämään ja rockissa oli hyvin varauduttu, peukku sille! Paikan päällä pystyi pitämään turvaväliä, kunhan ei mennyt ihan ensimmäisiin riveihin ja huolehti itse siitä, ettei ole tuntemattoman porukan kanssa kylki kyljessä. Ei jouduttu jonottamaan lähes ollenkaan, vaan järjestelyt olivat sujuvat ja tilaa riitti. Tässä postauksessa näkyykin torstain asu - joskin kruunu ja kengät oli pakko jättää pois, sillä vettä satoi kaatamalla ensimmäisten tuntien ajan. Sen jälkeen oli enää pieniä kuuroja, mutta alussa sade oli ihan mahdoton - ekaa kertaa ikinä piti turvautua sadetakkiin. 

Tyyliblogi-paivan-asu

Kristallitiara - Luna Corvus
Toppi - kirppislöytö, brändiä ei tiedossa
Pellavahame - Rokita
Korkokengät - Guess

Kuvat; Maria L. / @m4r14_ 

Asu-mustalla-kellohameellaPaivan-asu-festareilleMustat-korkokengat-niiteilla-jalatOutfit-for-festivals-2021

Rokkiviikolla Maria oli meillä yökylässä ja istuttiin yömyöhään ulkosaunalla juttelemassa. Parasta. Ulkosaunassa on aina muutenkin aivan oma tunnelmansa, vastaavaa ei perussaunassa ole! Jotenkin sitä vaan miettii, miten kiitollinen olen siitä, että olen aikuisena löytänyt tällaisia ystäviä. Koen itse, että ystävä on huomattavasti läheisempi kuin kaveri ja juuri näitä ystäviä on tullut vuosien mittaan monta lisää. Viimeisinä vuosina ystävyydet ovat syventyneet ja uusia kaveruuksia on myös tullut siihen rinnalle. 

En sitten tiedä, miten kannattavaa oli kukkua yötä myöten festareita edeltävänä yönä saunaoluiden ja viinin kanssa, mutta silti oli jotenkin niin hyvä fiilis. Sehän se on tärkeitä ja jaksoin seuraavana päivänä käydä ne bändit katsomassa mitkä halusinkin. Koko viikonlopun aikana tuli valvottua ja liikuttua yllättävän paljon eli väsymys oli taattu, kipeistä jaloista puhumattakaan. Ai että, silti nautin! 

Highheels-blackLuna-Corvus-crystal-crownOutfit-for-festivals-2021-2Mustat-korkokengat-niiteilla

Kokonaisuus ei todellisuudessa ollut ihan tällainen kuin kuvissa, kuten voitte alla olevista kuvista päätellä. Näin pitkä ja runsas kellohame ei myöskään toiminut festareilla yhtä hyvin kuin ajatuksissani, mutta seuraavana päivänä laitoin lyhyen nahkahameen päälle ja se oli miljoona kertaa käytännöllisempi vaihtoehto. Laukku vaihtui myös pienempään, sillä aiempaan laukkuun pääsi kosteutta vetoketjun läpi eli se jäi kuivumaan, ettei mene pilalle. 

Meillä oli Kuopiorockin aikaan pitkästä aikaa lapsivapaata torstaista sunnuntaihin ja teki hyvää olla ihan aikuisten kesken - valvottiin yömyöhään, istuttiin terassilla, kuunneltiin musiikkia anniskelualueelta käsin ja niin edelleen. Ajallisesti tuo oli todella pitkä aika meille, mitä lapsi on ollut mummolassa hoidossa, mutta oli kyllä huippua, vaikka vähän ikävä vaivasi. Ihana oli nähdä ystäviä, vaihtaa kuulumisia pitkän kaavan mukaan ja mennä extemporee siihen suuntaan minne nenä näytti. 

Kuopiorock-2021Kuopiorock-2021

Palaillaan pian taas eri aiheella - tämä oli tällainen pikainen päivitys Kuopiorockista, joka oli tuossa heinä- elokuun vaihteessa. Aika menee hurjan nopeasti, nyt on jo melkein kuun puoliväli ja vasta ensimmäinen blogipostaus tässä kuussa. Huh, alan tästä syksyn mittaan aktivoitumaan, ihana kun olette pysyneet mukana siellä! 

Mahtavaa viikonloppua teille! 

Mustat-korkokengat-Guess

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)